tiistai 5. elokuuta 2014

Hyvinvointivaltion juuret

Soininvaaran blogissa kommentoi nimimerkki "Oikeistodemari". Mietin että onko kyseessä oksymoron vai voiko oikeasti olla oikeistolainen ja sosialisti. Wikipedian mukaan
aiemman pääministerin ja SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipposen lähipiiri järjestäytyi "Tölö Unga Socialister" ja "Helsingin Demokraatit" puolueosastoihin
Kyseiset puolueosastot edustavat sosiaaliliberalismia, joka on hyvinvointivaltion aatepohja.

Hyvinvointivaltion moraaliseksi perustaksi Wikipedia mainitsee
utilitäärinen – sama määrä rahaa tuottaa enemmän iloa köyhälle annettuna kuin rikkaalle annettuna; tällöin varallisuuden jako rikkaalta köyhälle lisää yleistä onnellisuutta yhteisössä.
Järkyttävää. Koska 3,2 miljoonaa työssäkäymätöntä suomalaista haluaa tulla onnelliseksi 2,3 miljoonan työssäkäyvän rahoilla, on laillistettu ryöstäminen moraalisesti hyväksyttävää.

Huvittavaa tai ainakin tahattoman koomista onkin, että Wikipedia mainitsee
Anglikaaninen arkkipiispa William Temple kirjoitti kirjan Christianity and the Social Order vuonna 1942 ja teki suosituksi sanan "welfare state", joka esitti sodanaikaisen Britannian hyvinvointivaltion natsi-Saksan sodankäyntivaltion vastakohtana. Natsi-Saksakin tosin oli hyvinvointivaltio.
Hyvinvointivaltio - liberal fascism - perustuu samaan aatteelliseen oppirakennelmaan kuin muutkin sosialismin vähemmän paheksutut muodot. Silti on mielenkiintoista, että natsi-Saksakin edust pohjimmiltaan saksalaisille liberaalia fascismia. Saksalainen historioitsija Götz Aly on tutkinut natsi-Saksan ja Hitlerin suosion syitä, ja muotoilee perustelunsa varsin karmivalla tavalla kirjassaan Natsien hyvinvointivaltio:
Miten Hitler voitti tavallisten saksalaisten luottamuksen? Vastaus on järkyttävä: luomalla uskomattoman suuren luokan organisoidun ryöstöretken - ja ohjaamalla varastamansa omaisuuden valtion valvonnassa kansalaisille - Hitler "osti" kansansa hyväksynnän:

Kun juutalaiset ja miehitettyjen maiden kansalaiset kärsivät lähes halvaannuttavasta veroasteesta, laajamittaisesta omaisuutensa takavarikoinnista, orjuudesta ja tuhosta, saksalaisten oma elintaso jatkoi nousuaan. Eturintamalta lähetetyt miljoonat postilähetykset ja kotirintamalla ryöstettyjen juutalaisten omaisuus hyödytti muita saksalaisia. Verohelpotuksilla ja sosiaalituilla pyyhittiin mahdolliset hetkelliset huonon omantunnon tuulahdukset sivuun.
Uudet pikkuhitlerit istuvat parlamentissa kurittamassa nykyajan juutalaisia, työssäkäyvää keskiluokkaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On se oksymoron. Mikä mahtaa olla nimityksen taustalla, onko se itse itselleen keksitty vai vastustajien keksimä. Kommareiden ja sosialistien retoriikassa on ollut tapana haukkua vastustajia "oikeistolaisiksi", mikäli vastustajat ovat yhtään oikeammalla kuin itse on. Internationalistinen ja antinationalistinen vasemmisto haukkuu vastustajiaan oikeistolaisiksi, vaikka vastustaja olisi samasta puolueestakin.

Parempi ja sisällöllisesti paikkansa pitävämpi nimitys voisi olla asevelisosialisti, vasemmistonationalisti, tai vasemmistokonservatiivi.

Paavo kirjoitti...

"Järkyttävää. Koska 3,2 miljoonaa työssäkäymätöntä suomalaista haluaa tulla onnelliseksi 2,3 miljoonan työssäkäyvän rahoilla, on laillistettu ryöstäminen moraalisesti hyväksyttävää."

Eiköhän taustalla enempi ole se tasajako, miten vaikka metsästyssaalis on jaettu. Aina jollekin sattuu tuuri ja suurempi hyöty on jakaa kaikille, kuin että ampuja pitää kaiken. Kun talous menee yhä enempi winner takes it all tyyppiseksi, niin jaolle on enemmän tarvetta. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan juuret on siinä, että annettiin kunnan jauhoja niille perheille, mistä oli mies kuollut ja jättänyt leskelle paljon lapsia, tai muuten vain pula-aikana. Paljonhan siinäkin jouduttiin jauhoja antamaan perheille joissa olisi leipää riittänyt jos olisi ollut ahkerampi, vähemmän juoppo tai varovaisempi isäntä. Siitä se sitten kasvoi ihan myötätuntoisista syistä. Ei haluttu äpärälapsiakaan nälkään jättää, eikä jättää hoidettavissa olevia sairaita hoitamatta, eikä lapsettomiksi jääneitä ihmisiä ilman vanhuudenturvaa.

Ei siinä kummoista fasismia tarvitse hyvinvointivaltion selitykseksi.

Sillä, että Hitlerin Saksa rahoitti itseään valloitusvoitoin, ei kauheasti ole tekemistä hyvinvointivaltion kanssa. Vai oliko kaikki sotasaaliista eläneet aina hyvinvointivaltion edeltäjiä jos sotilaille sitä saalista jaetaan tasan, eikä sen mukaan kuka sattui löytämään.