sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Lasten takia

Yleinen tapa mielipidekirjoittajilla oli muinoin paperilehdissä antaa painoarvoa omalle hengentuotokselleen nimimerkillä "Yksi monien puolesta". Samanlaisia blogikommentteja tulee säännöllisesti vastaan, joissa kerrotaan omakohtainen odotuksista poikkeava kokemus jostain asiasta. Se voi olla vaikkapa henkilö tai tapahtuma kuten leudot talvet tai rehellinen manne. Ikivanha moralistien keinovalikoimaan kuulunut toteamus on ollut "lasten edun nimissä".

Hesarin penaali Anu Silfverberg oikein otsikoikin "Sallikaa lasten laulaa". Anu virnuilee, kuinka kristillisen joulujuhlan puolustajat käyttävät tätä lapsikorttia, joka on eräänlainen natsikortti. Lapsikortti on erityisen ahkerassa käytössä juuri konservatiiveilla. Tässä yhteydessä lienee syytä määritellä, että uskonnollisilla ihmisillä ja ryhmillä ei ole mitään yksinoikeutta tulla kutsutuiksi konservatiiveiksi. Romanttinen sosialismi on poliittinen suuntaus, jossa haikaillaan menneitä hyviä aikoja, jolloin ihmiset kulkivat eläinten vetäminä, elivät luonnon armoilla ja kunnioittivat professoreita ja journalisteja.

Romanttisen sosialismin aatemaailmassa lapset otetaan huostaan huonoilta vanhemmilta ja lasten nimissä Maata tulee suojella miehiltä, jotka asuvat esikaupungeissa ajaen lentokentälle työmatkalle yksiön kokoisilla citymaastureilla. Katsokaapa, kuinka suloisesti tuossa pikkutyttö kannustaa isiä ja äitejä pioneerileirille kanssan (ilmankos)! Katsokaapa täältä, millaista paskaa tuollainen nuori angstinen toimittaja Ylen rahoilla kirjoittelee: Hertta!

Tarkoitus? Se, että lasten takia on yleisesti käytetty veruke. Sitä käyttävät yleensä ne, joilla on mahdollisuus säätää muiden elämää rajoittavia säädöksiä lasten edun nimissä. Tänä päivänä se ei enää ole uskonnollinen patriarkaatti, joka aikoinaan sääteli naisten seksuaalista käyttäytymistä. Nykyisin se on vihreiden citynaisten ryhmä, jotka huvittavaa kyllä rajoittavat miesten seksuaalista käyttäytymistä. Pohjois-Korean Juche-aate yleisesti luetaan uskonnoksi. Miksei tätä modernia antropogeenista karbonismia?

4 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Ilmankos-projekti saa rahoitusta Euroopan Unionin aluekehitysrahastolta ja Pirkanmaan liitolta. Veronmaksajien rahaa palaa siis jonkin verran tuohonkin hömpötykseen.

Kumitonttu kirjoitti...

Tuotapa en edes huomannut. Ihan oikeasti, aika masentavaa, että joka ikinen vihermössöprojekti saa veronmaksajien tukea. Ei uskomatonta mutta todella röyhkeää.

Igor kirjoitti...

Sain 1970-luvulla lahjaksi Pohjois-Korean silloisen johtajan Kim Il Sungin elämänkertakirjan. Kirja muistutti 1:1 ulkoasultaan 40-luvun lopun neuvostolittolaisia Stalinin palvontateoksia joita olin pikkupoikana nähnyt. Punaiset nahkaa jäljittelevät kannet ja alussa suuren johtajan valokuva joka oli suojattu pergamiinipaperilla (samanlaista oli valokuva-albumeissa). En enää 100% muista mutta taisi olla lapsi suuren johtajan sylissä siinä valokuvassa - aivan kuin Stalin Isä Aurinkoisen palvonnassa.

Kirjan johtajapalvonta oli aika kuvottavan tuntuista mutta kertomukset juche-aatteesta tekivät ainakin minuun vaikutuksen. Vaikka kirjan johtajapalvonta varmasti täytti uskonnon tunnusmerkit oli kertomus juche-aatteesta ihan yksinkertainen: tehdään itse (kansana) omin voimin, luotetaan itseen (kansana) eikä turvauduta vieraan (ulkomaiden) apuun.

Ken haluaa voi tuollaisen kansantalouteen liittyvän linjanvedon tulkita tietenkin uskonnoksi mutta ei meidän Suomeakaan tieteen avulla johdeta. Juche-aate on toki selvästi kansainvälistä työnjakoa, kilpailua ja vaihdantaa vastaan. Mutta ei sillä politiikalla pitäisi jäädä ulkomaisten tai kansainvälisten rahoittajien orjaksikaan.

Tiedän että Korean perinnöllinen diktatuuri on sairas, maalla ja sen kansalaisilla menee huonosti mutta myös Kiina on toiminut taloudessaan juche-aatteen periaatteiden mukaisesti ja tietääkseni on melkoinen finanssimahti maailmassa. Ja jos oikein ymmärrän niin eikös Kiina ole velatonkin. Yksi juche'n 'perusdogmeja'?

Kumitonttu kirjoitti...

GPI!!!

Juche-aatteen uskonnollinen osa on lähinnä sen henkilönpalvonta, joka muistuttaa uskontojen vastaavaa. Toiseksi sitä käytetään elämänhallintaan - se valvoo elämääsi kehdosta hautaan. Kolmanneksi se ei ole leikin asia. Neljänneksi se on jonkun ryhmän jakama. Eli Suomessa asuva juche-aatteen kannattaja ei siinä mielessä palvo uskontoa, että hän ei selvästikään kuulu pohjoiskorealaisiin vaan on ihan oikeasti tärähtänyt.

Velattomuus ei ole kapitalismille ongelma. Sosialistisessa järjestelmässä velattomuus on ongelma pääosin siksi, että se antaa velkojalle osittaisen päätösvallan velallisen tekemisiin. Marx ja Pääoma ovat kaiketi neutraaleja velan suhteen, mitä voi rehellisesti tarkasteltuna pitää ongelmana, koska velka on todellinen asia ja sen vaikutusta olisi jokaisessa opissa syytä tutkiskella.

Kiina on finanssimahti, mutta mistä sen finanssit koostuvat? Ylivelkaisten länsimaiden velkapapereista, joiden maksun ne ovat ilmoittaneet Kreikan tapaan jättävän tekemättä tai Amerikan tapaan jättävän inflaation hampaisiin. Siksi Kiinalla on niin julmettu kiire investoida Afrikkaan. Muualla heille ei juuri myydä, pl. Volvo ja muut teknologiset kummajaiset. Kiinan väestönkehitys on jo muuten kääntynyt sekä absoluuttisesti että suhteellisesti siten, että työmarkkinoille tulee vähemmän kuin sieltä poistuu. Intia on jo mennyt Kiinan ohi väestönmäärässä. Ja niin edelleen. Minusta vaikutaa siltä, että Kiina on 2010-luvulla samanlainen ihmelapsi kuin Japani 80-luvulla JOT:teineen - maa jolla on loistava menneisyys.