tiistai 14. joulukuuta 2010

Muhammedin ja Aishan epäpyhä allianssi

Arabisosialismia kannattava lakimies Husein Muhammed (Vihreät) kirjoittaa blogissaan niin paksua kökköä, ettei meinaa todeksi uskoa (Demokraattisen yhteiskunnan suurin uhka: islamistien ja rasistien epäpyhä allianssi):
Äärioikeiston muslimivastaisuudessa on kyse samasta asiasta kuin laajemmalle yleisölle myyvään muotoon puetussa muukalaisvihamielisyydessä ja rasismissa. Muslimivastaisuudessa on samoja piirteitä kuin juutalaisvastaisuudessa ennen toista maailmansotaa.
Sen noin neljän vuoden aikana, jolloin olen blogeja seurannut, olen säännönmukaisesti kannattanut näkemystä, jonka mukaan Neuvosto-sosialismi, kansallissosialismi ja uusimpana arabisosialismi ovat saman Januksen kolmet kasvot. Ne ovat päämääriltään ja toimintatavoiltaan lähes identtiset (antisemitismi, totalitarismi ja dogmaattisuus) ja mikä huomattavaa, niillä kaikilla on täysin identtiset viholliset (liberalismi, yksilönvapaudet ja kapitalismi).

Jos olisin taipuvainen uskomaan sosialisteista hyvää, en korvaani lotkauttaisi lakimies Husein Muhammedin kirjoitukselle (Kuka muuten ottaisi vakavasti lakimiehen, jonka nimi olisi Pyhä Johannes Jeesus?). En kuitenkaan pidä sosialismia tai sen tavoitteita arvossaan, joten koen velvollisuudekseni palauttaa pallon verkon ylitse.

Husein kirjoittaa, että äärimuslimit ja -oikeistolaiset ruokkivat toinen toisiaan väkivallan kierteeseen. Kun muistetaan, että "äärioikeistolla" ei tarkoiteta oikeistoa (vapaan markkinatalouden ja small governmentin kannattajia) vaan kansallismielisiä sosialisteja (lue: natseja), niin Huseinin analyysi on sinänsä ihan oikea. Stalin nimesi kansallisosialismin fasismiksi ja sotien jälkeen äärioikeistoksi. Hitler, kuten tunnettua, teki puolestaan yhteistyötä muslimien (mm. Jerusalemin suurmuftin) kanssa. Yhteistyön syy oli niinkin raadollinen kuin juutalaisten tuhoaminen. Stalin ei koskaan antanut veljeilyä Hitlerin kanssa muslimeille anteeksi ja osin siitä syystä tuki kostoksi Israelin valtion perustamista.

Husein on joko täysin vailla suhtellisuudentajua tai empatiaa, kun hän asettaa muslimeille uhristatuksen holokaustin perustalle. Muslimit, jotka sotivat Hitlerin rinnalla; muslimit, jotka opettavat jopa "maltillisessa" Egyptissä lapsilleen juutalaisten olevan sikojen jälkeläisiä; muslimit, jotka tyytyvät vain Israelin valtion tuhoon. Kuin vertaisi Aishaa Natashaan!

Husein siis selittää juutalais-kristillistä eurooppalaista kulttuuriperimää näemmä tuntematta, että tuo mystinen "äärioikeisto" on Euroopan pahin uhka, koska se haluaa rajoittaa muslimien maahanmuuttoa. Hän kuitenkin jättää sanomatta, että tuon eurooppalaisen kansallismielisen vasemmiston elintilan pyrkii syrjäyttämään internationalistinen panarabismi eli arabisosialismi. Aivan samalla tavalla bolsevismin ja natsismin keskinäinen kilpajuoksu aiheutti suursodan, ja jos Huseinin sanomassa on mitään profetiaa niin Eurooppaa uhkaa arabisosialismin ja kansallisosialismin yhteenotto. Tätä minäkin pelkään, mutta lääkkeeni ei ole arabisosialismin tukeminen - kuten Huseinilla - vaan sen patoaminen Euroopan rajojen ulkopuolelle. Tämä ei ole kannanotto kansallismielisen vasemmiston puolesta vaan kannanotto sosialistista internationalismia vastaan.

14 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Haluaisin repiä Husein Muhammedin kirjoituksen kappaleiksi, koska se on niin kauhea monella tapaa.

Vihreiden pääideologi Osmo Soininvaara ottaa kantaa lumiauraukseen.

Teksti on tuttua kurivihreä-Osmoa, jossa ensin höpistään ilmastonmuutoksesta ja sitten ehdotetaan uusia autoilijoita kurittavia keinoja, joilla lumiongelmasta päästään.

Kumitonttu kirjoitti...

Ilta Vasara!

No näinpä juuri. Kaikkea sitä siedetään edelleen, vaikka suomettuneisuuden luulisi jo loppuneen. Noin populistisia mielipiteitä voi odottaa ihmiskaupan uhreilta elantonsa hankkivalta juristilta.

Kumitonttu kirjoitti...

Soininvaaran kirjoitus on aivan hirveä. Luulin että Timo TA Mikkonen on pahin poliitikko, mutta kattia kanssa. TTAM vaikuttaa sekä sympaattiselta että älykkäältä kun vertaa Vihreiden ikoniin. Osmo elää kuin joku kommunistipuolueen pikkudiktaattori joskus 50-luvun Tallinnassa unelmiensa suurta aikaa.

Tiedemies kirjoitti...

Teillä taas mopo keulii. Tienvarsipysäköinti ja teiden auraaminen muodostavat ongelmayhtälön, jonka ratkaisuna ei toimi katujen leventäminen, koska auraamista se ei helpota, eikä lunta voi kuitenkaan kasata sellaisiin paikkoihin, joissa kadunvarsille pysäköidään.

Talviseisonnassa pidettävä auto, joka seisoo kadun varressa, on haitta muille autoilijoille. Miten tästä haitasta eroon pyrkiminen on "autoilijoiden kurittamista"?

Tälläkin kertaa olennaista ei ollut se, mitä sanottiin, vaan kuka sanoi. Olette te aika hörhöjä välillä.

Kumitonttu kirjoitti...

Tidari, mua alkaa ainakin jo vähän vituttaa tuo "olette te aika hörhöjä" -kommentointi. Oletko sitä mieltä, että minä alan kutsumaan sinun näkemyksiäsi "elämää kokemattoman nulikan ajatuksiksi"? Ne käytöstavat, junou, kaunistavat.

Mutta itse asiaan; Soininvaaran mainitsemaa ongelmaa ei olisi, jos kaupunkien katujen hoitoa ei olisi nykyisellä tavalla sosialisoitu kuntien vastuulle. Hommat toimisivat paremmin, jos kunta ei keräisi katuveroa (kiinteistöveron osa) vaan kiinteistöt vastaisivat itse edustojensa raivaamisesta. Se on sitä ei-sosialismia, joka on Soininvaaralle myrkkyä.

Tomi kirjoitti...

Kumitonttu monessa kunnassa se on yksityistetty, eikä tulos ole ainakaan parempi.

Kumitonttu kirjoitti...

Kumitonttu monessa kunnassa se on yksityistetty, eikä tulos ole ainakaan parempi.

En väittänytkään että tehtävän yksityistäminen olisi ratkaisu, vai väitinkö? Lue nyt Tomi ensin aina loppuun mitä kirjoitan ja senkin jälkeen peilaa asioita sen mukaan, mitä olen kirjoittanut aiemmin.

Väitän, että jos julkinen sektori ei ota vastuulleen tuota lumien luontia vaan lopettaa sen verottamisen ja velvoittaa kiinteistöt itse huolehtimaan asiasta, niin homma tulee tehdyksi.

Tiedemies kirjoitti...

No, tarkoitukseni ei ollut sinänsä loukata. Nimitetään sitten sitä joksikin muuksi hörhöilyn sijaan. Tarkoitan sillä nyt lähinnä sellaista asennetta, että on ihan se ja sama mitä joku sanoo, se sanoo sen aina väärin. Niinkuin esimerkiksi kun Björn Wahlroos sanoi kannattavansa perustuloa, monet perustulon kannattajat haukkuivat Nallen näkemykset, vaikka tarkalleen samat käsitykset jonkun muun sanomana esitettiin jotenkin positiivisina juttuina.

Pidän tällaista asennetta jonkinlaisena älyllisesti lepsuna hölmöilynä, koska se ei ole mitenkään rakentavaa. Yllä te molemmat haukutte Oden kirjoitusta jostain sellaisesta, mitä nyt siinä vaan yksinkertaisesti ei lue.

Jos lumi halutaan kasata kadun varteen, niin siihen kohtaan nyt vaan ei yksinkertaisesti voi laittaa autoa. Jos autoja on pysäköitynä koko kadun matkalta, lumi täytyy viedä jonnekin muualle. Tämä on totta ihan riippumatta siitä, kuinka leveä katu lopulta on. Lisäksi pysäköinnistä kadun varteen on auraamiselle haittaa muutenkin. Näinollen kadunvarsipysäköinti aiheuttaa enemmän kustannuksia talvisin kuin kesäisin. Koska kadunvarsipysäköinti selvästi aiheuttaa kustannuksia talvisin enemmän, on vain mielekästä, että se myös maksaisi talvisin enemmän.

Jos yksityinen hoitaisi kadut ja keräisi kadunhoitomaksun pysäköintimaksuna, se toimisi juuri näin, tietysti ottaen huomioon kysynnän.

Se, että kiinteistöveron sijaan kiinteistöt hoitaisivat itse omat edustansa, olisi tietenkin sinänsä ihan OK, niin se hoidetaan monessa muussakin kunnassa. Tämä ei kuitenkaan poista ongelmaa. Ensinnäkin, kiinteistön omistaja ei voi yksipuolisesti kieltää pysäköintiä kadun edustalla eikä se voi kerätä pysäköintimaksuja itse, vaan ainoastaan kunnalla on tähän oikeus. Tämä voitaisiin tietenkin muuttaa, mutta tässä on muitakin muttia: Jos kiinteistöllä on velvollisuus kadun kunnossapitoon, niin se on yhtä kuin vero kuitenkin, koska se kunnossapito maksaa.

Sosialismia sekin on, että katu - joka on julkista tilaa - on vapaata riistaa toiminnalle, joka selvästi haittaa muiden elämää, kuten nyt vaikka pysäköinnille. Ainakin meikäläisen talon edustalle porukka pysäköi välillä täysin laittomasti.

Joskus on käynyt mielessä ottaa anopin vanha auto, vetää turvavyö kunnolla kiinni, kypärä päähän ja kokeilla kuinka hyvin vanha Fiat kiihtyy parinkymmenen metrin pihatien pätkällä, ja miltä jonkun jalkapalloilijan Audin plastiset muodonmuutokset jälkikäteen näyttävät. Jos homma yksityistetään, niin tähän se menee.

Kumitonttu kirjoitti...

Enpä mä siitä loukkaantunut, mutta minusta vaan on rasittavaa lukea tuohon sävyyn kirjoitettua palautetta. Väittämien painoarvo ei parane mollaamalla muita.

Yllä te molemmat haukutte Oden kirjoitusta jostain sellaisesta, mitä nyt siinä vaan yksinkertaisesti ei lue.

No kerroppas nyt sitten, että mitä me väitämme siinä Soininvaaran kirjoituksessa olevan, mitä siinä ei ole. Itse luin kolmeen kertaan molemmat tekstit enkä huomannut moista.

Koska kadunvarsipysäköinti selvästi aiheuttaa kustannuksia talvisin enemmän, on vain mielekästä, että se myös maksaisi talvisin enemmän.

Jos veroja korvamerkitään, niin miksei, mutta niin ei ole tapana tehdä. Toisekseen, jos tuo korvamerkintä tehtäisiin, on lähes varmaa, että kaupungin suorittamana palvelu on tehottomampaa kuin taloyhtiöiden itsensä suorittamana. Edelleen ne taloyhtiöt, joissa on talkkari, asiat on paremmin hoidossa kuin huoltoyhtiön hoitamissa - saati kunnan vastuulla olevissa. Tuo on päivän selvä asia, en ymmärrä miksi kinaat sitä vastaan.

Jos kiinteistöllä on velvollisuus kadun kunnossapitoon, niin se on yhtä kuin vero kuitenkin, koska se kunnossapito maksaa

Tämä on juuri libertaarin ja sosialistisen toiminnan ero. Kustannus olisi luultavasti pienempi jos taloyhtiöt hoitaisivat asian ja toiminta varmasti tehokkaampaa.

Ainakin meikäläisen talon edustalle porukka pysäköi välillä täysin laittomasti

Pysäköintiä on tarkoituksellisesti vaikeutettu kaupungeissa niin pitkälle, että jo ihan järkevätkin paikat ovat laittomia. En ymmärrä kuka muu siitä saa orkkuja kuin vihreät.

Jos homma yksityistetään, niin tähän se menee.

Eikä mene. Sulla on usein tuo sama äärilaidasta toiseen lähestymistapa. Ihmiset hoitavat ja haluavat hoitaa asiansa kunnolla ja sopuisasti jos siihen on kannusteita.

Tiedemies kirjoitti...

No kerroppas nyt sitten, että mitä me väitämme siinä Soininvaaran kirjoituksessa olevan, mitä siinä ei ole.

Autoilijoiden kurittamista. Se, että autoa ei saisi seisottaa talvea kadunvarsipaikalla - tai ainakin se tehtäisiin kannattamattomammaksi, on muiden autoilijoiden etu. Se, että sitä saa seisottaa siinä, on sosialismia pahimmillaan. Siis sitä, että joku resurssi on "yhteinen", joten sitä voi sitten käyttää törtösti.

Kadut ovat julkista tilaa, joka tällä hetkellä on kunnan hallinnassa. Se, että kadunvarsia käytetään autojen pysäköimiseen, on pois kaikelta muulta sen tilan käytöltä. Se on siis sosialisoitua omaisuutta, joka on luovutettu autoilijoiden käyttöön. Tämäkin on tosiasia, jossa ei pitäisi olla mitään erikoista.

Varmaan on totta, kuten sanot, että asiaa voisi ratkoa yksityistämällä kadut. Mutta tämä on käytännössä tilanne nyt, ja katujen täydellinen yksityistäminen johtaisi muunlaisiin ongelmiin, jotka pitäisi ratkoa. Joka tapauksessa, sitä ei olla juuri nyt tekemässä.

Se, mitä juuri nyt ollaan tekemässä, on katujen auraus. Katujen auraus aiheuttaa kustannuksia sille, kuka ikinä niitä katuja hoitaa. Nyt niitä hoitaa kunta. Se voi hoitaa sen tehottomasti, ja tämä on varmastikin totta. Mutta riippumatta siitä, kuka ne hoitaa, on vain mielekästä, että ylimääräisistä kustannuksista peritään maksu.

Ei se homma niin voi mennä, että koska kunnanlääkäri on kunnan palkkalistalla, niin lääkärissäkäynnin pitää olla ilmaista. Tunnut ajattelevan, että kaikki katujen tms. julkisten tilojen käyttö on vapaata riistaa vain siksi, että ihmiset maksavat muutenkin veroja. Ei se ole mikään perustelu. Jos verojen maksussa on jotain vikaa, niin se ei poista niitä kustannuksia, joita jostain muusta toiminnasta tulee.

VR:ääkin tuetaan verorahoin, oletko siis sitä mieltä, että veronmaksajien pitää päästä ilmaiseksi junaan? Tai vielä parempaa, lentämään ilmaiseksi Finnairilla, koska valtio tukee lentokenttiä ja kerosiinia (ainakin suhteessa muihin polttoaineisiin)?

Pointtini yksityistämisessä oli, että jos homma menisi libertaaristi, ja minä omistaisin oman pihatieni, niin takuulla potkisin sen futarin audista lamput rikki, kun se seuraavan kerran tukkii meidän pihatien. Tekisin tämän etukäteen selväksi, ja se olisi paljon tehokkaampi keino estää se pihatien tukkiva pysäköinti, kuin pelotella jollain maksuilla. On kuitenkin hyviä syitä siihen, miksi yhteiskuntaa ei yleisestiottaen järjestellä näin.

Kumitonttu kirjoitti...

Ihan lyhyesti vaan, että kummasti se Soininvaara on MOT:n ohjelman mukaan ollut mukana järjestämässä omaan intressipiiriinsä kuuluvalle yritykselle (City Car Club) satojen tuhansien eurojen helpotukset pysäköintimaksuissa, mutta yksityisautoilijoille samaa ymmärrystä ei löydy. Olisi mielenkiintoista tietää, onko CCC aina ja kaikessa laskuttanut Soininvaaraa ns. koko summalla, vai onko hän saanut nurkkia viilailtua. Niin monta kertaa Soininvaara on blogissaan CCC:n toimintaa kehunut.

Eli siis; kun meillä ei edelleenkään veroteta korvamerkinnällä, niin Soininvaaran patologinen yksityisautoilun viha on arvosteluni kohteena. Voihan se toki olla, että Soininvaara on niin tyhmä, ettei hän ymmärrä, että autoilijat maksavat jo nyt ihan riittävästi veroja.

Tiedemies kirjoitti...

kun meillä ei edelleenkään veroteta korvamerkinnällä, niin Soininvaaran patologinen yksityisautoilun viha on arvosteluni kohteena

Korvamerkinnän puute ei ole mikään argumentti. Tehokkuuden - ja tätä kautta myös jonkinlaisen "oikeudenmukaisuuden", jos sitä on edes mielekästä tässä käyttää - kannalta on niin, että toimintaa marginaalilla ei vain voi kuitata sillä, että "maksan jo veroja".

Voi olla, että autoilija maksaa veroja ihan riittävästi, jopa liikaa. Sensijaan se, että nämä verot eivät ole suhteessa siihen, mitä kustannuksia aiheutetaan, tarkoittaa ettei veroja ole kohdennettu oikein.

Korvamerkintä on epäolennaista, olennaista on se, mistä toiminnasta kustannus lankeaa. Sillä, että auto- ja bensaverot ovat korkeat, ei ole mielekästä perustella sitä, että Helsingissä saa pysäköidä miten sattuu. Tämä perustelu on tyhmä jo siksi, että samaa maksua maksaa joku Kuusamon korvessa asuva kaveri, ja jopa vielä enemmän. Stadilainen pysäköitsijä taas maksaa jopa vähemmän kuin se Kuusamolainen, vaikka haittaa ympärillään olevia ihmisiä kertaluokkaa enemmän, pysäköimällä mihin sattuu.

Pointti on se, että jos maksettavaksi tuleva kustannus ei lankea suhteessa siihen kustannukseen, jota aiheutetaan, ei sen suuruus vaikuta mitään siihen, miten oikeudenmukaisesti se jakautuu. Vaikka autovero olisi miljoonan, se ei muuta sitä tosiasiaa, että juuri se autoilija, joka pysäköi aurausta haittaavasti, ei maksa mitään. Siksi autoilijalla ei ole mitään syytä olla pysäköimättä aurausta haittaavasti.

Sinun ja monen muun vastaavantyylisen kirjoittajan argumentti tuntuu olevan jotain senkaltaista, että jos veroa on jo maksettu, niin on oikeutettu aiheuttamaan muille kustannuksia. Tästä pitäisi päästä eroon, mieluiten niin, että verot, jotka eivät kohdistu itse kustannuksia aiheuttavaan toimintaan, pitäisi minimoida.

Kumitonttu kirjoitti...

Sinun ja monen muun vastaavantyylisen kirjoittajan argumentti tuntuu olevan jotain senkaltaista, että jos veroa on jo maksettu, niin on oikeutettu aiheuttamaan muille kustannuksia.

Olet ymmärtänyt arvosteluni väärin rakas Tidarini. Minä arvostelen sitä, että jos valtio ottaa jonkun asian hoitaakseen, sen tulee se hoitaa. Ei voi verottaa ja vaatia sen jälkeen ihmisiä kuitenkin hoitamaan asiat itse. Se on moraalitonta. Kenenkä sanaan voi luottaa jos ei valtion? Se on ainoa sopijapuoli, jonka ON PIDETTÄVÄ kiinni lupauksistaan.

En ole väittänyt että autoilijat saavat pysäköidä lumitöitä haittaavasti, koska se on yksiselitteisesti laitonta pysköintiä, enkä kannusta laittomuuksiin, vaikka laki olisi typerä.

Kumitonttu kirjoitti...

pysköintiä

Vittu näitä pieniä näppiksiä. Olen anteeksipyynnön velkaa lukijoilleni siitä, että suollan nykyään jatkuvasti krijotusvihreitä, mutta aitona viherstallarina syytän siitä kapitalisteja. Koneeni näppäimistö on luokaton, koska kiinalainen kapitalistisika tinkii laadussa.