lauantai 4. joulukuuta 2010

Ilmastonmuutos ja terrorismi

Perinteisessä vasemmistolaisessa (konservatismissa) aatemaailmassa terrori on perusteltua siksi, että maallisen lain katsotaan poikkeavan omasta uskonnollisesta tai ideologisesta laista niin paljon, että se tulee muuttaa vaikkapa väkivalloin. Tällaisia konservatiivien iskuja olivat mm. Yhdysvalloissa abortin vastustajien iskut tai Euroopassa kommunistihippien iskut turkistuotantoa vastaan. Ajatus on sama - omat tavoitteeni oikeuttavat väkivaltaan.

Ilmastonmuutoksen osalta vastaavaa toimintaa on jo nähty. Väkivalloin vallataan teollisuuslaitoksia, joista ainakin Englannissa yhden valtauksen oikeusistuin hyväksyi sillä perusteella, että laitos todellakin tupruttaa hiilidioksidia piipuistaan. Suomessa on puhkottu (TS 13.2.2008) citymaastureiden renkaita suuren maailman tapaan vasemmiston yllyttämänä (Mirka Muukkonen 20.7.2007). Tulemme varmasti kuulemaan näistä eliaskrohneista vielä lisää. Krohn kirjoitti heinäkuussa 2008 Hesarin mielipiteisiin seuraavan kuolemattoman ja kuolettavan arvionsa ilmastonmuutoksesta:
Osa ihmisistä on tietenkin jokaiseen päätökseen tyytymättömiä, mutta ympäristökriisin edetessä ja tietoisuuden lisääntyessä yhä useampi todennäköisesti ymmärtää radikaalienkin toimenpiteiden tarpeen.

Iltasanomat kertoo Pohjois-Israelin maastopaloista, että niiden syttymissyyt viittaavat ilmiselvästi ilmastonmuutokseen, sillä
"Israelissa on ollut pitkään poikkeuksellisen kuuma ja marraskuu oli kuivin vuosikymmeniin."

Voi olla, mutta palojen tahallisesta sytyttämisestä eli tuhopoltosta on pidätetty pari nuorukaista (TM), joiden kerrotaan asuvan Daliyat al-Karmelissa. Kyseinen kaupunki on merkittävä druusien asutuskeskus, joten tässä vaiheessa on syytä säilyttää se mahdollisuus, että palon taustalla voi olla rasismiin perustuva viharikos. Toki, kun isku kohdistuu Israeliin ja juutalaisiin, sitä ei Iltalehden toimituksen osoittaman hyvän journalistisen tavan mukaan kannata mainita.

2 kommenttia:

pjt kirjoitti...

Druusithan kyllä ovat perinteisiä juutalaisten liittolaisia. Palvelevat möys Israelin armeijassa, jne.

Muutenkaan kaikki tuhopolttajat eivät sentään ole ideologisia tuhopolttajia, vaan joukossa on myös ihan aitoja hölmöjä, uskonnollisesta, etnisestä ja aatteellisesta taustasta riippumatta.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos kommentista Pjt!

Niin, kohtahan tuo varmaan selviää. Suurimmalla osalla tuhopolttajia ei tietenkään ole poliittista motiivia, vaan he ovat pyromaaneja, juoppoja, hulluja jne. Tässä nimenomaisessa tapauksessa poliittinen motiivi on tavanomaista todennäköisempi, koska temppu oli suunniteltu.

Lähinnä arvostelin sitä, että moinen mahdollisuus oli jätetty mainitsematta Iltalehdessä, mutta jos Tampereella palaa kebabluukku, kaikki vaahtoavat rasismista.