maanantai 20. tammikuuta 2014

Uusi Pieni jääkausi uhkaa


Ica Age Now -blogissa kirjoitetaan BBC:n uutisesta, jonka mukaan ilmastototieteilijöiden ennusteet ilmaston lämpenemisestä alkavat lähestyä kahvinporoista ennustamisen tasoa. Kannattaa pitää mielessä, että BBC on hyvin dokumentoidusti paljastunut olevansa ilmastoalarmistien kelkassa, joten muutos on mielenkiintoinen (lievästi ilmaistuna). BBC varoittaa, että 20%:n todennäköisyydellä olemme menossa kohti uutta Pientä jääkautta.

Pieni jääkausi oli ääri-ilmiöiden aikaa. Toisilla alueilla koettiin vuosisatojen pahimmat kuivuudet ja vuosisatojen pahimmat tulvat - molemmat samoina vuosina! Kuvitelkaa, mitä se tarkoittaa maailman ruoan tuotannolle.

Monin paikoin kylmät ja kosteat olosuhteet jatkuivat keväällä viikkoja tavanomaista pidempään. Sitten samat olosuhteet palasivat viikkoja tavanomaista aiemmin syksyllä jättäen surkean sadon pelloille mätänemään.

Kirjaimellisesti, miljoonat nääntyivät nälkään.
Kornia, mutta kuka olisi uskonut viisi(toista) vuotta sitten, että ilmastoalarmistit ovatkin niitä, jotka pelkäävät kylmyyttä eivätkä kuumuutta?

7 kommenttia:

Tero kirjoitti...

70-luvulla ilmastoalarmistit olivat huolissaan nimenomaan uuden jääkauden tulemisesta.

Olen koonnut tähän muutamia sääuutisia tuomaan suhteellisuutta tähän suhteettomaan hysteriaan:

http://ilmastokauhu.blogspot.fi/2013/05/kiusallisia-tuulahduksia-menneisyydesta.html

Monet ovat vuosikymmenten saatossa arvanneet lyhyen aikavälin muutoksia oikein ja saaneet arvauksillaan mainetta ja vaikutusvaltaa. Lopulta onni on aina kääntynyt ja ilmasto muuttunut yllättävään suuntaan.

Todellisuudessa kukaan ei tiedä lainkaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ainoa varmaa asia on muutos ja sekin vain pitkällä aikavälillä.

Kumitonttu kirjoitti...

Olipas mainio lista tuo linkittämäsi blogipostaus! Enpä tiennyt itsekään miten kauan tuota hysteriaa on jatkunut. Sähköinen media ja ennen näkemätön vauraus ja siihen kytkeytynyt tulontasaus on johtanut aiheen politisoitumiseen. Ensi kertaa sääennusteilla voidaan ohjata verotusta! Poppamiehet olisivat kateellisisia jos tietäisivät mihin tieteen lisääntyminen on johtanut.

Ei voi kuin hämmästellä.

Miltton Friidman kirjoitti...

Niin, kyllähän se ilmasto lämpenee.

Nytkin on niin saatanan kylmä ettei mitään. Taloyhtiössäni ilmeisesti säästellään lämmityksessä.

Anonyymi kirjoitti...

Siperian sydämessä Sanguaryssa tänään ilman lämpötila - 49 astetta celciusta. Tuli vaan mieleen " niin saatanan kylmä ettei missään ". Kieltämme kun eivät ymmärrä, sanoisin että ihan oikein onkin heille, kärsikööt siellä arojen tuiverruksessa.

Anonyymi kirjoitti...

sillä lailla.

Tomi kirjoitti...

KT, miksi et julkaissut asiallista ja faktatietoa täynnä olevaa kommenttiani?

Tomi kirjoitti...

KT, et vastannut kysymykseeni.