sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Tiedettä vai meteorologiaa

Wikipedian artikkeli Neuvostoliiton vaikutuksesta rauhanliikkeiden toimintaan kylmän sodan aikana valottaa ympäristöliikkeen korruptoitumisen taustoja. Juttuvinkistä kiitos Hampus Munckille.

Itäinen diktatuuri perusti NATO:n vastapainoksi 1948 Maailman rauhanneuvoston. Neuvosto piti 90-luvulle asti pääkonttoriaan Helsingissä ja se rahoitti avokätisesti erilaisia vasemmistolaisia ryhmiä. Sen tunnetuimpia saavutuksia oli taiteilijoiden vetoomus Pohjolan ydinaseettomasta vyöhykkeestä, joka vaikutti myös presidentti Kekkosen linjauksiin. Neuvostoon kuului vasemmistolaisia tiedemiehiä, demokraattisia lakimiehiä, vallankipeitä kristittyjä, naisasialiikkeitä ja tietysti idealistisia opiskelijoita. Kaikki hyödyllisiä idiootteja kommunistiselle ylivallalle. Suomessa Rauhanpuolustajat on jatkanut piiloteltua kommunistista vallankumoustaisteluaan.

Kreml siis halusi vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen länsimaissa rahoittamalla rauhanliikkeitä. Sen tavoitteena oli erityisesti vastustaa amerikkalaisten ohjusten sijoittamista Eurooppaan, mitä vastaan järjestettiin laajoja mielenosoituksia läpi koko 80-luvun. Syntyi myöhemmin vitsiksi muuttunut käsite Neuvostoliiton rauhankynttilöistä ja Yhdysvaltain saatanallisista risteilyohjuksista. Neuvostoliiton hajottua monet sen tiedustelupalvelun johtajat ovat väittäneet, että se rahoitti myös tutkijoita tuottamaan ympäristöliikkeen tavoitteille myötäsukaisia tuloksia. Erään tällaisen tutkijan väitetään olleen meteorologi Paul J. Crutzenin, joka avioitui suomalaisen Terttu Soinisen kanssa ja muutti Ruotsiin 1950-luvulla.

Tukholman yliopistossa oltiin tuohon aikaan kiinnostuneita hiilen kiertokulusta ja happosateista. Tutkijat olivat huolestuneita Brasilian sademetsien kaskeamisesta. Metsän polttamisen väitettiin kasvattavan ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta ja nostavan maapallon lämpötilaa. Paloissa vapautuvat pienhiukkaset, erityisesti noki, kuitenkin lisäävät pilvisyyttä ja viilentävät ilmastoa. Crutzen vakuuttui, että ydinsodassa pölyä ja palamistuotteita vapautuisi ilmakehään niin paljon, että maapallo ajautuisi uuteen jääkauteen, jonka hän nimesi vuonna 1982 "ydintalveksi". Tämä koko ihmiskunnan tuhoava ilmastonmuutoksen visio oli kommunistisen rauhanliikkeen voimakkain julkiseen mielipiteeseen vaikuttanut kauhukuva sen esittämisestä vuonna 1982 nykypäiviin saakka, vaikka sittemmin väite on paljastunut suuresti liioitelluksi.

Crutzen sai kemian Nobelin tutkimuksistaan otsonikadon syistä ja hän on syvästi huolissaan ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä. Sittemmin otsonikadon on monin tavoin todisteltu kytkeytyvän ilmaston lämpenemiseen, eivätkä tutkijat todellakaan ole pitäneet mielipiteitään piilossa, vaan aktiivisesti pyrkineet ohjailemaan yleistä poliittista keskustelua. Venäjän tiedustelupalvelussa työskennellyt ja Amerikkaan loikannut Sergei Tretjakov väitti kirjassaan, että Venäjän tiedustelupalvelu on vähintään yhtä aktiivinen tällä hetkellä, mitä Neuvostoliiton oli omana aikanaan. Crutzenin viehtymys totalitarismiin ja tieteen kykyyn ratkoa yhteiskunnallisia ongelmia yhdistää hänet edelleen Neuvostoimperiumiin, vaikka suoraa kytköstä tiedustelupalveluihin lienee turha ryhtyä etsimään. Hampus Munckin sanoin, "Crutzen on olennainen kaveri".

4 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Minä olen sitä ikäluokkaa, joka muistaa tuon Ydinaseeton Pohjola-koohotuksen vallan hyvin. Sehän oli siitä mainio hanke, että haluttiin ydinaseet pois sellaiselta alueelta missä niitä ei alunperin ollutkaan ja eräs Murmansk sitten jäi vähemmälle huomiolle. Koohotuksen yksi osa oli tämä Rauhanjuna, joka kulki ympäri Suomea ja siinä vähän niinqu vastustettiin amerikkalaista militarismia ynnä pääosin paistateltiin omassa erinomaisuudessa. Eppu Normaali teki sessiosta melko mainion kieli poskessa-kappaleen Terve Vaan Ja Onnea. Harmi, ettei sitä näytä löytyvän youtubesta.

”Suomi-pojat paistuivat kuin korput pelleillä,
johan oppi äijät, ettei rauhanjunan kanssa pelleillä”

Kumitonttu kirjoitti...

Ykä, Rauhanjuna on oman aikakautensa lapsenuskon symboli. Norjassa ja Tanskassa neuvostodiplomaatit paljastuivat rahoittaessaan taiteilijoita, joten en todellakaan pitäisi ihmeellisenä, mikäli Rauhanjuna olisi kolkutellut ympäri Suomenniemeä ruplavetoisesti.

Omakohtaisesti ja siten kylmän objektiivisesti arvioituna Tie vie -albumi oli Eppu Normaalin kuolema kun Saarelan Mikko lähti Freukkareihin. Ei Syrjä huono sanoittaja ole, mutta Saarela oli kuitenkin virtuoosi.

Vasarahammer kirjoitti...

Otsonikato tuli, meni ja katosi julkisesta keskustelusta. En tiedä tarkalleen, auttoiko CFC-yhdisteiden poisto jääkaapeista vai oliko koko touhulla mitään todellista merkitystä.

Joka tapauksessa kysessä oli ympäristöliikkeen toistaiseksi menestyksekkäin maailmanlaajuinen kampanja, jonka se yksiselitteisesti voitti.

Kampanja ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta vastaan on vielä käynnissä. Siinä ympäristöliike on ottanut etappivoittoja mutta saanut myös siipeensä.

Kumitonttu kirjoitti...

En ole perehtynyt otsoniaukkoon, joten en osaa sanoa mikä ihmisen vaikutus on ollut. Suurin osa ihmisistä ei kannata köyhäilyä ja edullinen energia on ainoa keino varmistaa kaikille vähintään siedettävä elintaso. Vaikka AGW-teoria löisi itsensä yksiselitteisesti läpi, edes sen jälkeen en usko muiden kuin Euroopan - jossa se on korvannut osin kristillisen maailmankuvan - ottavan päästöoikeudet käyttöön. Vanhoissa kommunistimaissa ei luoteta ylikansalliseen hallintoon, ellei ylikansallista hallintoa johdeta heidän pääkaupungistaan käsin.