perjantai 1. kesäkuuta 2012

Yhteinen etu vai yhtiön etu

Totuuden mukaan heille tulleen juttuvinkin mukaan Finnairin tj. Mika Vehviläinen, Finnair ja Ilmarinen ovat toimineet tavalla, joka ei ole soveliasta, järjestellessään Vehviläisen asuntokauppoja. Sovelias on tietenkin Totuuden itsensä määrittelemä, ja noudattaa oikein kauniisti ajan henkeä. Veroluonteisin maksuin kerättyjen eläkevarojen käyttäminen valtio-omisteisen yhtiön ylimmän johtajan henkilökohtaisen taloudellisen edun ajamiseksi on toki röyhkeää, mutta ihmisillä on erilaisia motiiveja toiminnalleen. Yhtä motivoi raha, toista korkeat moraalit, kolmatta lähimmäisenrakkaus ja jotakuta pelkkä kateus.

Silläkin uhalla, että toistan itseäni, totean jälleen kerran, että hyvinvointivaltio edustaa liberaalia fascismia. Sen kaikkein keskeisin lähtökohta on, että se ottaa huolehtiakseen ihmisten asiat hedelmöittymisestä krematorioon. Vastineeksi ihmiset luopuvat omista eduistaan yhteisön hyväksi. (Suur)yritykset saavat toimia, jos ne edistävät yhteisön hyvää. Pääkanisteri Jyrki Käteisen kommentti, otimme niskalenkin markkinavoimista, on suorastaan oppikirjamainen esimerkki klassisen fascismin opista.

Mutta mutta... Finnairin ja Vehviläisen järjestelyä sen kummemmin kommentoimatta, on selvää, että se rikkoo tätä yhteisen hyvän periaatetta. Yhtiöt, joiden johtajat ovat näennäisen vapaita tekemään päätöksiä kyselemättä niitä osakkeenomistajiltaan, eivät saakaan niitä todellisuudessa tehdä. Yhtiöillä on oikeus tehdä huonoja päätöksiä, tappiollisia kauppoja ja julkisuuskuvaansa rapauttavia päätöksiä. Niin se vaan menee, vaikka hyvinvointivaltiossa ylintä valtaa kuvittelee pitävänsä toimittaja ja hänen uskollinen lukijansa aamukahvipöydässä. Fascismissa yhteiskunnan korkein päämäärä on suojata kansalaisia pahoilta suuryhtiöiltä, jotka eivät aja yhteisön etua vaan täyttävät johtajien omia henkilökohtaisia pyrkimyksiä.

On kuitenkin yksi ryhmä, jonka oman edun tavoittelu on institutionalisoitu lainsäätäjän voimin hyväksytyksi. Ryhmä on virkakunta; valtion virkamiehet ja -naiset. Heidän toimiensa arvostelu johtaa syytteisiin, heidän ahneutensa kyseenalaistaminen on kateellisten panettelua. Niiden samojen kateellisten, joiden toiminta Vehviläisen käräyttämisessä olikin arvostettua journalismia ja korkeamoraalista kansalaisaktivismia. Pauli Vahtera kirjoittaa blogissaan erinomaisesti, kuinka virkarälssi elää aivan omassa todellisuudessaan. Se järjestelee yhteisiä varoja omia taloudellisia intressejä turvatakseen.
Jos saisimme läpi julkishallinnon läpi säästäväisyyden tärkeyden, miljardeja euroja voitaisiin vähentää valtion ja kuntien kuluista ilman että palvelut mitenkään heikkenisivät. Jos jonkun ministerin turhamaisuus kärsisi kolauksen, voi hän helliä elämäänsä aina omilla rahoillaan. Niinkuin päättäjiemme äänestäjätkin joutuvat tekemään.
Kun Suomi nyt valmistautuu kohtaamaan suurimman rakennemuutoksensa sitten Harri Holkerin lupaaman "hallitun rakennemuutoksen", joka oli siis hallitsematon ajaen valtakunnan seisomaan kantapäillään kuilen reunalle, kukaan ei suostu keskustelemaan, kuinka virkakunnan hyväveli-verkosto voitaisiin purkaa - saati säätää rangaistavaksi, kuten Finnairin-Vehviläisen toiminta. Minulle Finnairin ja Ilmarisen kikkailu ei näyttäydy mitenkään erityisen raukkamaisena. Vastaavia tapauksia on tehty ja tehdään edelleen. Niissä maksumiehiksi joutuvat viime kädessä osakkeenomistajat, joiden intressissä on valvoa yrityksensä etua. Virkakunnan hyväveli-verkostojen kustannukset kaatuvat veronmaksajien syliin, eikä ole yhdenkään virkamiehen intressissä valvoa verovelvollisten etua.

Minusta on selvää, että kukaan huippujohtaja ei ole ansainnut miljoonatulojaan. Ei kenenkään työ ole sataa tai sataatuhatta kertaa arvokkaampaa kuin siivoja-Sannin tai lähihoitaja-Leenan. Sanni tai Leena ei varmastikaan kykenisi johtamaan Finnairia tai Ilmarista, mutta Finnairiin ja Ilmariseen saisi yhtä hyvät johtajat murto-osalla nykyjohdon palkoista. Vielä 90-luvulla ennen Nokia-ilmiötä pörssiyritysten ylin johto tienasi vain joitain kymmeniä kertoja parempaa palkkaa kuin yrityksen työväki. Kansainvälistymisessä meilläkin alettiin pitää normaalina, että ylimmän johdon ahneesti vaatimat huippupalkat muka jotenkin motivoisi johtajia parempiin suorituksiin. Ikään kuin korkea palkka houkuttelisi johtajistoon parempia ja osaavampia ihmisiä, jotta he eivät menisi kilpailijoiden palkkalistoille. Ei se niin mene. Kansanedustajien palkankorotuksia perusteltiin 90-luvulla sillä, että se houkuttelisi parlamenttiin entistä pätevämpää väkeä. Ei kai kukaan usko, että niin on käynyt?

2 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Tapaus Vehviläinen kuvastaa minusta enemmänkin työeläkeyhtiöiden toimintatapoja kuin mitään muuta. Osana työeläkeyhtiöiden kilpailua asiakkaisa nämä tarjoavat asiakasyritykselle juuri sellaisia etuja, joita Vehviläinen on ottanut vastaan.

Mitä tulee Finnairiin, yhtiön palvelutaso Euroopan reiteilla on jo jonkin aikaa ollut halpalentoyhtiön tasoa. Valitettavasti kulurakenne ei taas ole. Tästä seuraa loogisesti, että kulurakenteelle on tehtävä jotakin.

Finnair on valtio-omisteinen pörssiyhtiö, mikä tarkoittaa, että sijoittajat ottavat huomioon valtio-omistuksen seuraukset. Valtio-omisteisessa yhtiössä kaikkia päätöksiä ei tehdä liiketaloudellisin perustein. Tästä syystä valtio-omisteisen yhtiön osakekurssi ei voi nousta samalle tasolle kuin vastaavan yksityisen yhtiön.

Kumitonttu kirjoitti...

Hyviä pointteja! Eläkeyhtiö näennäisestä yksityisomistuksestaan huolimatta on samanlainen valtionyhtiö kuin kirkkokin. Eli tietyllä tavalla tässä episodissa on kyse valtiojohtoisen korporaation kähminnästä. Eli ei tällä kapitalismin kanssa ole mitään tekemistä, kuten hyvin totesit.