torstai 17. toukokuuta 2012

Islamin todelliset kasvot

Otteita 28.4.2012 arabialaisella ABN-kanavalla esitetystä keskusteluohjelmasta, jossa olivat vieraina syyrialaislähtöinen psykologi ja entinen muslimi tri. Wafa Sultan ja Omar Bakri Muhammad, islamilaista väkivaltaa kannattava uskonnollinen johtaja, joka toi Englantiin Hizb Ut-Tahrir -nimisen järjestön. Se oli Lontoon 7/7 pommi-iskun taustalla ja on uhonnut toteuttavansa 9/11-iskuja päivä toisensa jälkeen.

Juontaja: Sheikki Omar, mitä ovat ihmisoikeudet sharia-lain mukaan?

Omar Bakri: Sharia määrittelee ihmisoikeudet erikseen muslimeille ja vääräuskoisille. Vääräuskoinen on valinnut olla noudattamatta Allahin tahtoa. Siksipä hänellä ei tietenkään voi olla samoja oikeuksia kuin muslimilla. Wafa Sultanin mielestä se on väärin, mutta ei minusta. Islam antoi miehelle oikeuden toteuttaa halunsa ja tahtonsa. Muslimeilla ja muilla, jotka ovat alistuneet islamin ylivaltaan, on samanlaiset oikeudet, mitä kansalaisuuteen tulee. Näissä olosuhteissa islam takaa kaikille kansalaisilleen koulutuksen, terveydenhuollon, suojan, ruokaa, vaatetuksen ja turvan.

Tästä huolimatta, vääräuskoiset eivät ole samassa asemassa kuin me, koska heillä ei ole muita oikeuksia, kuin mitä Allah on säätänyt. Niitä ovat uskonto ja vaatetus ja muut sellaiset välttämättömyydet, mitä jokainen kansalainen tarvitsee elääkseen. Muslimilla sen sijaan on enemmän oikeuksia, koska hän on muslimi. Islam on muiden uskontojen yläpuolella, ja siksi jokainen muslimi on muiden uskontojen edustajien yläpuolella.

Tasa-arvo on valhetta, sillä ihmiset ovat Allahin edessä eriarvoisia. Hän ei ole käskenyt meitä kohtelemaan toisiamme tasa-arvoisina. Minulla, esimerkiksi, on oikeus naida juutalainen tai krisitty nainen puolisokseni, mutta vääräuskoisella miehellä ei ole oikeutta avioitua muslimin kanssa. Me emme kaipaa tasa-arvoa. Kun olen Euroopassa, minulla on yhtäläiset oikeudet euroopplaisten kanssa omaisuuden ja hengen suojaan. Rauhansopimus heidän kanssaan velvoittaa minua olemaan vastaavasti loukkaamatta heidän omaisuuttaan ja henkeään. Ilman rauhansopimusta tai heidän alistumistaan näin ei tietenkään olisi. Näin Allah on määrännyt - hyväksy tai älä.

Wafa Sultan: Kun siis matkustat Eurooppaan, pidätkö sitä Allahin maana, jonne haluat levittää omat tapasi ja uskomuksesi? Haluatko sinä määrätä, mitä sen maan alkuperäiset asukkaat saavat tehdä tai uskoa?

OB: Kyllä. Pyydän heitä palaamaan islamiin. Jos he eivät suostu, tehtävämme on sotia heitä vastaan. Islam tarjoaa veihtoehdoiksi kääntymisen muslimiksi, alistumisen tai sodan. Pääsääntö on, että vääräuskoisen henki ja omaisuus on meidän käsissämme. Heidän omaisuuttaan tai henkeään ei mikään suojaa ilman rauhansopimusta tai alistumista. On vääräuskoisen etu tehdä sopimus tai osoittaa alistumisensa. Alistuminen on osa sharia-lakia. Hyväksy se, tai ole sodassa kanssamme. Vääräuskoisella ei ole paikkaa sharian mukaan. Profeetta Muhammed sanoi: "Minut on lähetetty sotimaan vääräuskoisia vastaan, kunnes he ovat ottaneet Allahin ainoaksi jumalakseen ja olen hänen apostolinsa." Koska hän itse sanoi, että "vääräuskoisten henki ja omaisuus ovat minun vallassani", niin se tarkoittaa, että ilman alistumista tai rauhaa vääräuskoiset ovat suojattomia. Naapurit voivat elää sulassa sovussa vain, jos he ovat muslimeita tai tehneet rauhan. MVaihtoehdot muslimin ja vääräuskoisen välillä ovat joko rauha, alistuminen tai sota.

Juontaja: Kiitos sheikki Omar. Ylititte teille annetun ajan, mutta kiitos, että valaisitte islamin näkemyksen keskustelun aiheesta läpikotaisin. Tri. Wafa, mitä mieltä olette sheikin sanoista?

WS: Hyvä, että hänen sanansa tuli äänitetyksi. Hän kertoi suoraan ja avoimesti islamin vastenmielisen opetuksen niin hyvin, ettei minun tarvitse sitä toistaa. Amerikassa muslimit korostavat, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Heidän mielestään mies ja nainen ovat tasa-arvoisia. He julistavat, että uskonnosta riippumatta ihmiset ovat samanarvoisia. He väittävät, että sharia ja perustuslaki eivät sulje toisiaan pois. Siksi on hyvä, että saimme kuulla sheikin teeskentelmättömän mielipiteen islamin opista ja paljasti uskontonsa vastenmielisyyden. Sharian mukaan hänellä on oikeus pakottaa muut noudattamaan hänen tapojaan, tai hänellä on oikeus tappaa heidät.

Onko mitään vastenmielisempää säännöstöä, kuin mitä sharia tarjoaa? Onko mitään vastenmielisempää kuin se, että ihmiset pakotetaan noudattamaan shariaa väkivalloin? Kun kerromme amerikkalaisille, etä islamia levitetään miekalla, muslimit raivostuvat väittäen, ettei se ole totta, vaan islam on levinnyt rauhanomaisesti. Haluan painottaa sheikin tulkintaa, koska hän on korkeasti oppinut muslimi. Hän kertoi kiertelemättä, mikä on islamin todellinen opetus vääräuskoisille. Jokaisen on hyvä nähdä tämä, ja vastustaa islamin leviämistä. Emme voi hyväksyä, että joku väkivalloin pakottaa toiset uskomaan omaan jumalaansa.

"Emme pakota väkivalloin ketään kääntymään muslimiksi, mutta otamme Maapallon haltuumme tarvittaessa väkivalloin."

Sheikki Omar Bakri Muhammad

H/T Tundratabloids

6 kommenttia:

Miltton Friidman kirjoitti...

Kuulostaa järkipuheelta. (sarkasmi)

Keskiäkäinen mies kirjoitti...

Mutta kun ja han-han-han. Erinomainen nosto. Valitettavsti vain tuuleen huutamista, taas kerran. Virallinen totuushan kuuluu, että 99.99 prosenttia muslimeista on sitä maltillista, suvaitsevaista ja sangen ekumeenista sorttia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Ja se maltillinen, suvaitsevainen ja sangen ekumeeninen sortti ei pahemmin nosta niin kättä kuin sanaakaan näitä vaahtoajia vastaan. Aggressiivinen vähemmistö pystyy ottamaan, niin on käynyt ennenkin ja niin käy jatkossakin. Maltillinen enemmistö menee minne käsketään.

Tietysti se, mikä on maltillista, saattaapi hiukka erota länsimaisen ja islamilaisen ihmisen mielessä.

Yksittäinen ihminen tappaa toisen yksittäisen ihmisen tyhmyyttään tai vihassaan, mutta kansanmurhaan vaaditaan ideologia. Ja islam sopii siihen hyvin, koska siinä on maailma todellakin selitetty valmiiksi.

Tvalve kirjoitti...

Sheikki kermakarkki unohti mainita
ettei ateistille/uskonnottomalle tarjota edes alistumista vaan ainoa kohtalo on kuolema.
Viimeaikaisten tilastojen mukaan tappamista on puhdetyönä luvassa ihan ylitöiksi asti.

Kumitonttu kirjoitti...

Huomenia!

Sarkasmi on vaarallinen harrastus, Miltton. Siitä pääsee helposti kalojen ruoaksi tai ainakin joutuu häpeäpenkkiin kirkon porstuaan.

Äksy, näkeehän sen islamin maltillisuuden hienosti siitäkin, että 99,99% egyptiläisistäkin äänesti maltilliset muslimiveljet valtaan. On syytä ymmärtää, että suomalaisistakin 76% uskoo Jumalaan. Tuollainen määrä ei ole enää mikään "maltillinen enemmistö", jos uskonto sallii ja kehottaa johtomiestensä voimin tappamaan vääräuskoiset.

Ja kuten Tvalve ansiokkaasti lisää, näillä 24%:lla ei itse asiassa ole elintilaa, kun tuo 76% alkaa järjestellä asioita allahin apostolin oppien mukaisesti.

Kumitonttu kirjoitti...

Yksittäinen ihminen tappaa toisen yksittäisen ihmisen tyhmyyttään tai vihassaan, mutta kansanmurhaan vaaditaan ideologia.

Se on just näin. Suomessa oli viimeksi tappava ideologia liikkeellä 70 vuotta sitten. Siitä on sen verran aikaa, että nykyjohtajamme eivät ymmärrä, että eivät ne maailmasta ole poistuneet. Ne vain padottiin rajojemme ulkopuolelle. Nyt padot on avattu, ja seurauksia ihmetellään vielä pitkään.