keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Elämä aina voittaa

Kuten vanha 70-luvulta peräisin olevan väite kuuluu, suomalainen on kiinnostunut siitä, mitä ulkomaalaiset meistä ajattelevat. Ehkä siinä joskus oli jotain perää, mutta ei pitkään aikaan. Yleensä olen ylpeä suomalaisuudestani enkä häpeile kertoa maamme hyvistä ja huonoista puolista. Se on sitä oikeaa monikulttuurisuutta, kun ihmiset jakavat parhaita kokemuksiaan omista tavoistaan ja kertovat huonoimmista.

Ynetnews uutisoi Suomesta (alla käännös) erityisen epämiellyttävään sävyyn. Valitettavasti en voi kuitenkaan kiistää tai puolustella Suomen tekoja, joilla se on nettilehden tuoreeseen artikkeliin noussut Norjan - tuon läntisen maailman antisemitistisimmän valtion - rinnalle. Hämmästyttävää silti, miten joissain maissa toimittajat vielä ovat objektiivisia tai ainakin kykenevät kirjoittamaan kiihkottomasti ja viileän pohdiskelevasti. (Why Israel is so happy?) Kirjoitus on tunteellinen ja niin päin pois, mutta onhan se mukava välillä lukea jotain positiivista jostain maailmankolkasta, kun Euroopassa perusasiat vaikuttavat olevan hukassa. Niin, ja loppuun vielä ennen tuota suomennosta: eilen todistin keski-helsinkiläisessä ruokakaupassa kahden mustalaisnuorukaisen ostoksia Kelan myöntämillä takuumaksuilla. Kädet oli tatuoitu sormista kaulaan, joten en viitsinyt alkaa vittuilemaan sosiaalipummeista yhtään mitään. Ja ne ostokset? Kahdeksan kartsaa röökiä ja muovikassillinen DVD-levyjä. Kahdeksansataa euroa. Mahtoivatkohan mennä omaan käyttöön? Ja lopuksi vielä toivotukset myyjälle, että tulevat huomenna hakemaan sitten niillä lisää, kun seuraavalle päivälle päivätyt liput tulevat voimaan. On tää touhua.

Ja ihan loppuun vielä: kävin haukkaamassa pikaruokalassa sapuskat, joten luin jotain naistenlehteä, jonka joku oli jättänyt/unohtanut. Siinä oli 29-vuotiaasta kolmen lapsen yh-äidistä, yrittäjänaisesta tarina. Miehensä oli masentunut, alkoi juomaan ja jätti perheensä. Soitti exälleen tämän syntymäpäivän aattoiltana, lähetti kahden päivän päästä saapuneen postikortin "Et ikinä unohda minua" ja ampui aivonsa tohjoksi. Huhhei saatana. Ei tämäkään ehkä rahalla olisi ratkennut, mutta vitutti toi ruokakaupan episodi sen jälkeen aika huolella.

World Happiness Reportin tuoreen katsauksen mukaan israelilaiset ovat maailman 14. onnellisin kansa. Listan kärjessä ovat Tanska, Suomi, Norja ja Hollanti - poliittisen korrektiuden, hyvinvoinnin, sodanvastaisen, kaiken sallivan ja epäisänmaallisen liikkeen tyyssijat. Global Peace Indexin mukaan nämä johtotähdet ovat maailman "rauhallisimmat" maat.

Mikä Israelin onnellisuuden voi selittää - maailman ainoa ihmisoikeuksia kunnioittava valtio, joka elää jatkuvan sodan uhan alla, ja jolla ei ole tunnustettuja rajoja ja jota kutsutaan pahuuden ruumiillistumaksi? Israelin ulkopuolella asuvalle tämä on käsittämätöntä. Ja varmaan niin on monelle israelilaisellekin. Miten on mahdollista, että jatkuvan henkisen paineen ja itsensä uudenaikaisella Maginot-linjalla saartaneen maan asukkaat ovat niin onnellisia?

Miten juutalaiset voivat olla onnellisia, kun Iran rakentaa ydinasetta ja uhkaa pyyhkiä Israelin maailmankartalta? Kuinka he voivat olla onnellisia, kun arabit ampuvat joka ikinen päivä raketteja Ashkeloniin, Beershebaan, Ashdodiin ja Sderotiin? Mitkä ovat onnen lähtökohdat YK:n jäsenvaltioista ainoalla kuolemantuomion ja vihamielisten ostoboikottien alaisuudessa elävällä kansalla?

Isreal on paljon onnellisempi kuin Euroopan maat, joka sotivat viimeksi 70 vuotta sitten. Israelin asukasmäärä on 7,5 miljoonaa, joka on yhdeksän kertaa suurempi kuin perustamisen aikaan vuonna 1948. Israelin väestörakenne on onnellisuuden tunteen taustalla; juutalaisten matala syntyvyys ja laaja sulautuminen muihin kansoihin on johtanut tilanteeseen, jossa enemmistö maailman juutalaisista asuu kohta Israelissa.

Vaikka vanhan Israelin sankarit ja yhteisöllisyys väistyvät länsimaisen ykslökeskeisyyden, itsekritiikin ja yltiöpäisen nautinnonhakuisuuden tieltä, onnellisuus Israelissa on paljon enemmän kuin amerikkalainen unelma omakotitalosta ja hienosta autosta. Se on nautintoa ja tarkoituksen löytämistä. "Kansa muiden joukossa" ja "viimeinen valo kansakuntien joukossa".

Israelilaisilla on yksi korkeimmista eliniänodotteista. He ovat onnellisia, koska heidän kansallaan on hieno menneisyys, eniten tiedejulkaisuja, eniten museoita ja suurin kirjojen julkaisumäärä asukasta asukasta kohti. Israelin kaltainen sodan uhri tuotti viiden viime vuoden aikana viisi nobelistia.

Toinen seikka on taloudellinen menestys. Mikään toinen teollisuusmaa ei menesty paremmin, vaikka Israelilla ei ole luonnonrikkauksia ja asukkaita on puolikkaan Belgian verran. Israelin korkeateknologinen teollisuus kukoistaa, ja maa tunnetaan kasvuyritysten valtakuntana.

Vaikka Israel jakaantuu ultraortodokseihin ja maallistuneisiin, kansallismielisiin ja vasemmistolaisiin, noin 2/3 uskoo Jumalaan, mikä luo toivoa ja tarkoituksen heidän elämälleen. He ovat myös kiintyneitä maahansa ja koteihinsa, mitä pidetään länsimaissa tätä nykyä kansalliskiihkoiluna. Kaiken kaikkiaan, israelilaiset ovat sitkeitä. Juuri julkaistu tutkimus osoitti, että arabien Intifada ei ole vaikuttanut kansan moraaliin. He tietävät, että maan turvana ovat Dimonan ydinaseistus ja Israelin puolustusvoimat IDF, joka tosin on menettänyt osan pelotevaikutuksestaan.

Mutta se kaikista tärkein syy on kaikille vapaille kansoille lumoava ja rakastettava arvoitus. Kun verrataan syntyvien ja kuolleiden lukumäärää, voidaan erottaa uutta elämää luovat ihmiset ja kuolemaa kylvävät ihmiset. Tämän takia Israel loppujen lopuksi voittaa vuosisataiset vihollisensa, joka on valmis uhraamaan sukupolvi toisensa jälkeen lapsensa tuhotakseen Israelin.

Isralissa syntymää juhlitaan paljon useammin kuin kuolemaa. Se on Israelin tärkein onnellisuuden syy: se on elämän merkkivalo eloonjäämisen ja tuhoutumisen rajamaalla. Elämä voittaa lopulta kuoleman.

Ei kommentteja: