torstai 8. joulukuuta 2011

Jussit sananvapauden rajoittamisesta

Jussi Lähde tarjoaa omassa blogissaan viikon parhaat naurut
Ehdotamme harkittavaksi nimimerkkikommentoinnin poistamista näiden blogien kommenttiosioista. Ja miksi ei muistakin. MTV3 on mediana arvojohtaja Suomessa. Sen esimerkkiä seurattaisiin muuallakin.

ja heti perään
Olemme ehdottaneet omilla nimillä MTV3:n blogeissa. Tuo viittauksesi anonymiteettiin toisissa muissa blogeissa ei kuulu tekemämme ehdotuksen piiriin.

Mutta toiseksi parhaat irvistykset aiheuttaa Jussi K. Niemelä:
Siltalan mukaan tuloerojen tasaaminen ja yksilön mahdollisuus tienata riittävä toimeentulo työstään ovat parhaat keinot ennaltaehkäistä poliittista tai uskonnollista väkivaltaa.

Tuo on jo määritelmällisesti (liberaalia) fasismia, mikä ei varmasti yllätä niitä, jotka ovat perehtyneet kyseisen henkisen atleetin suorituksiin aikaisemmin. Myös Jussi Jalonen saa Niemelältä suitsutusta:

Jussi Jalonen kuvaa esseessään näitä nykyajan kansallismielisiä netissä uhoavia ”sankareita”. Jalosen kirjoitus on Perussuomalaisten suosion vuoksi kirjan tärkeintä antia. Hän paljastaa Halla-ahon yhteydet kansainväliseen islaminvastaiseen liikkeeseen ja osoittaa Anders Behring Breivikin ammentaneen samoista lähteistä. Breivikin manifesti voisi koostua suomalaisista teksteistä.

Tuossa jo käsi puristaa tukevasti, mutta lopullisesti Niemelä räjäyttää lastinsa housuihinsa tällä:

Leena Malkki käsittelee Myyrmannin pommi-iskua ja molempia kouluampumisia mediauutisoinnin pohjalta. Hän pohtii, ovatko teot terrorismia vai yksittäisiä tapauksia, kyseenalaistaen ja osoittaen samalla, miten terrorismisyytöstä voi käyttää myös poliittisena leimakirveenä.

Nyt tarkkana: Mikä tahansa poliittisella perustelulla harjoitettu väkivalta ei ole terroria. Rasismi ei ole terroria. Breivik ei ole terroristi. Terrorismi on aina ylhäältä johdettua sivullisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Suomessa terroria ei ole historiassa esiintynyt käytännössä koskaan, vaan kaikki poliittisesti värittyneet väkivaltaiset iskut ovat olleet yksittäisten kiihkoilijoiden toimia.

Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta, ja tuon poikkeuksen Niemelä onneksi huomaa nostaa esiin:
Vasemmistoanarkistit ja eläinaktivistit muodostavat äärioikeistoa vakavamman uhan. Kansainvälisesti näiden ryhmien tekemissä terrori-iskuissa on kuollut useita ihmisiä ja halua ihmisuhreihin tuntuu retoriikassa esiintyvän vuosi vuodelta enemmän. Suomessa vasemmistoanarkistit ovat tehneet muutamia iskuja, mutta henkilövahingoilta on onneksi vältytty.

Niemelä kuitenkin vetää tälle - objektiivisesti arvioituna terrorin määritelmät täyttävälle - toiminnalle yhtäläisyysviivat kaimansa Jussi Lähteen tapaan myös vallitsevaa politiikkaa arvosteleville kirjoituksille. Se on poliittisesti tarkoitushakuista, mikä omalta osaltaan antaa ymmärtää, että molemmat Jussit ansaitsisivat Jussi-patsaat parhaasta lavastuksesta elokuvassa nimeltä Sananvapauden kaventajat. Terrori ja politiikan arvostelu ovat kaksi eri asiaa.

8 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

En oikein ymmärrä, minkä tekstin olet lukenut. Niemelähän referoi teosta, ja kertoo miten siinä asiat esitetään. En näe hänen tekstissään yhtään lausetta, jossa Niemelä itse ottaisi suoranaisesti kantaa väitteiden puolesta.

Kumitonttu kirjoitti...

Sanamuodot "hän [Jalonen] paljastaa...ja osoittaa..." kuvaavat kirja-arvostelijan suhdetta teokseen. Objektiivisesti voisi todeta, että "Jalonen väittää... ja uskoo..."

"Hienoa Siltalan tarkastelussa on..." on kirjan sisältöä tukeva mielipide.

"teoriat ovat joko uskottavia tai itsestäänselvyyksiä" on erityisen räikeä mielipide ottaen huomioon, että Niemelä on laajentanut terrorismin myös osa-alueille, joille sitä ei yleensä laajenneta.

"Mielenkiintoinen on tekijän pohdinta internetin ja nimettömänä kirjnoittamisen vaikutuksesta..." viittaa suoraan Hommaan ja mutkan kautta Breivikiin. Lapsellista jankkaamista samasta asiasta.

"Taistolaisuus oli rauhanomaista ja vähensi terrorin uhkaa" on jo silkkaa valehtelua.

"Siitoin oli sekopää" ei kuulu objektiiviseen analyysiin.

"kommunistinen terrori on vielä 1970-luvulla ollut samanlainen vitsaus kuin islamilainen terrori 2000-luvulla"

ja heti perään niihin rinnastetaan

"nykyajan vitsaus, muukalaisvihamielinen retoriikka..."

Ei ota kantaa ei...

Tiedemies kirjoitti...

No, toki Niemelä antaa ymmärtää, että on samaa mieltä tekstin kanssa, se ei käy epäselväksi.

Mutta tuo "lastin housuihin" räjäyttävä tekstinpätkä ei kyllä räjäytä mitään. Siinä ei oteta mitään kantaa oikeastaan mihinkään.

Niemelällä on paljon dorkia juttuja, mutta teikäläisillä on niin vimmainen halu nähdä mokumörköjä joka paikassa, että näette niitä myös siellä missä ei ole kerrassaan mitään. Lue nyt itse tuo lainaamasi katkelma terrorismisyytöksistä, mitä siinä muka lukee? Siinä lukee, että Malkki on lueskellut uutisia ja miettii, voiko niitä nimittää terrorismiksi, ja toteaa, että terrorismisyytöstä käytetään poliittisena leimakirveenä.

Tuossa ei ole mitään, toistan, ei mitään sellaista, mitä voisi tulkita jonkinlaiseksi vaahtoamiseksi.

Toki siis niemelä myötäilee noita kirjoituksia. Sitä ei ollut tarkoitus kiistää. Mutta tämä sinun juttusi vaikuttaa täysin raivopäiseltä sekoilulta sen rinnalla.

Kumitonttu kirjoitti...

Minua vain riepoo se, että Niemelä ei tässä kohtaa enää olekaan samaa mieltä Malkin kanssa. Niemelä siirtyy käyttämään neutraaleja ilmaisuja kuten "pohtii, kyseenalaistaa, osoittaa ja käyttää".

Mutta olet varmaan oikeassa, ja saatoin lukea rivien välistä jotain, mitä siellä ei ollut.

Vasarahammer kirjoitti...

Jussi Jalonen -sitaatin sisältävää kappaletta ei tarvitse lukea rivien välistä. Se on sitä itseään muutenkin. "Sankari" ei edes yritä peitellä halveksuntaansa.

Niemelän arvostelusta tulee vaikutelma, että Niemelä itse kannattaa esitettyjä ajatuksia ja pitää niitä hyvinä.

Tiedemies kirjoitti...

Varmaan tulee, ja varmaan Niemelä pitääkin niitä hyvinä. Mutta se on epäolennaista, olennaista on se, voiko Niemelän juttua pitää "suitsutuksena" tai jonkinlaisena kiihkoilemisena. Ei voi.

En myöskään oikein ymmärrä Lähteen jutun kritiikkiä. Lähde ehdottaa, että MTV3 luopuisi nimimerkkikirjoitusten julkaisemisesta foorumeillaan. Kenenkään sananvapaus ei ole kiinni siitä, mitä yksityinen taho tekee oman fooruminsa kommentoinnin suhteen, eikä varsinkaan siitä, mitä se edellyttää kommentoijien nimettömyydestä.

Itse en kyllä jaa Jussi Lähteen inhoa nimimerkkikirjoittelua kohtaan, mutta on sillä huonoja puolia, ja yksi niistä huonoista puolista on, että asiallisten nimimerkkien lisäksi on runsain mitoin kaikenlaista sontaa tuottavaa rupusakkia. Siis en tarkoita nyt mielipiteiden sisältöä vaan esitystapaa, joka on kirjoitustaidotonta, epäselvää jne. Tämä tuskin koskee näkyviä nimimerkkibloggaajia, koska näiden blogit eivät edes tule kovin luetuiksi jos kirjoittaja ei ole tolkullinen. Sensijaan kommenttien osalta tilanne on suosituilla foorumeilla aivan kauhea. Ja edelleen, puhun laadusta, en sisällöstä.

Kumitonttu kirjoitti...

voiko Niemelän juttua pitää "suitsutuksena" tai jonkinlaisena kiihkoilemisena. Ei voi.

Kirja-arvostelu ei itsessään ole kiihkoileva, mutta koska kirjan väitteet ovat radikaaleja, niin ilman kiihkoiluakin Niemelän mielipide on kiihkoileva, jos hän kannattaa esitettyjä väitteitä, kuten vaikuttaa.

Mutta Niemelä on jollain tavalla Hönö Paglundin kaltainen tuuranputki, joten ei häneen sen enempää kannata paukkuja käyttää. Jussi Jalonen sen sijaan on ehkä jollain tapaa uskottavampi, mutta hänen maailmankuvansa on hyvin idealistinen, ehkä omalla tavallaan naivi kuten vasemmalla laidalla usein on. Harvemmin kuulee (amerikkalaisessa merkityksessä) konservatiivien kääntyvän liberaalin fasismin kannattajiksi, kun toisin päin tapahtuvaa muutosta näkee toisinaan.

Jussi Lähteen esimerkki on ehdottomasti sananvapautta tosiasiallisesti rajoittava. Pauli Vahtera on jossain vanhassa kirjoituksessaan todennut, että median sulkutuli estää kyseenalaistavan viestin saamista suurelle lukijakunnalle. Pikkupoika antoi tällaisen linkin, joka selvästi osoittaa median ns. biasin.

Median kallellaan olo, kuten ed. linkki osoittaa, on sikäli ongelmallinen, että ilman medianäkyvyyttä, poliittisesti epäkorrekteja mielipiteitä ei saa näkyviin samalla nopeudella. Ja nimimerkin käyttökielto tosiasiassa silloin rajoittaa sananvapautta. Tai tarkalleen ottaen, ei ehkä sananvapautta yksilötasolla, mutta tietyn ryhmän mahdollisuutta ilmaistamielipiteitään.

Ylen osalta se on moraalinen ongelma kun taas kaupallisessa mediassa (Totuus, Mainos-Totuus jne.) kuluttajalla on joku mahdollisuus tuoda näkemyksensä esiin. Siinä myös yksi syys Foxnews-vastaisuuteen julkisessa mediassa. Aiheesta lisää tuossa linkissä.

Kumitonttu kirjoitti...

"Sankari" ei edes yritä peitellä halveksuntaansa.

Vasarahan on joutunut tämän Jussi Jalosen hampaisiin. Onneksi välissä on näkymätön pleksi, mikä näyttää raivostuttavan jussijalosia ja -lähteitä ihan tolkuttomasti. Oleellinen kysymys ei ole, kuten Tidari väittää, kuka kiihkoilee tai ei, vaan se, että näillä anonyymikirjoittelun kieltäjillä on JOKU MOTIIVI vaatimustensa takana, mutta he eivät tuo sitä esiin. Jos se motiivi kerrottaisiin, keskustelua voitaisiin käydä syvällisemmin. Nyt Jaloset ja Lähteet vetäytyvät mykkinä omiin poteroihinsa, ja roiskivat sieltä samoja lausahduksia "keskustelun tason kohottamisesta". Jokainen kyllä ymmärtää, että se on hevonpaskaa. Keskustelun tasoa ei nosta nimimerkkien käyttämättömyys vaan hyvät avaukset ja tarvitaessa keskustelun rajaaminen, johon on ainakin muutama eri tapa.