maanantai 12. joulukuuta 2011

Valtakunnan vajakit

Viime viikolla saimme lukea, että Suomi kauppaa aseita Saudi-Arabialle. Ehkä Suomen hallitus on huolissaan Iranin ydinaseuhasta eteläiselle naapurilleen? Saudithan ovat tulleet tunnetuiksi epäinhimillisistä rangaistuksistaan ja naisten, homojen ja pasifistien kaltoinkohtelusta. Niinpä
ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) puolestaan suostu keskeneräistä asiaa kommentoimaan. Patrian omistajaohjauksesta vastaava kehitysministeri Heidi Hautala (vihr) vaikeni myös. Hän aikoo jäävätä itsensä päätöksenteosta.

Kun Suomi vastaavanlaisessa tilanteessa myi aseita Israelille, Tuomioja ja Hautala eivät suinkaan vaienneet. Tällaisia listoja pitäisi olla enemmänkin - valtakunnan imbesillit yksissä kansissa. Sinänsä ihan hyvin suomalaisen sosialismin menneisyyttä pohdiskelee Olli Santavuori omassa blogissaan. Kirjoituksista huomaa selvästi, kuinka vihreän aatteen Amerikka-vastaisuus kumpuaa antimaterialismista ja tarttuu Israeliin.

Hamas on terroristijärjestö - se on sitä jopa EU:n mielestä. Siitä huolimatta, Suomessa on ryhmä ihmisiä, jotka tukivat aseidenkuljetusta terroristeille - Hamasille - vain reilu vuosi sitten. Ryhmän näkyvimpiin hahmoihin kuuluvat Osmo Soininvaara ja Erkki Tuomioja. Soininvaara väitti blogissaan (YK:n on perustettava satama Gazaan 1.6.2010), että Israelilla ei ole moraalista eikä laillista oikeutta estää terroristien tukemista, mihin Gaza Flotilla tähtäsi. Logiikkaahan näiltä henkilöiltä on turha odottaa, tai kuten Santavuori itse toteaa "kommunisteilla puheet ja teot ovat kaukana toisistaan".

4 kommenttia:

Miltton Friidman kirjoitti...

Vasemmisto on "mukamas" anti-väkivaltainen. Siksi se "vastustaa" aseita.

Tuntuu vain tuo "vastustus" olevan melkoisen valikoivaa, koska nyt Saudi-Arabian tapauksessa ollaan turpa kiinni.

Kirjoitin muuten ironiasta, joka Patrian Nemo kauppaan Saudi-Arabian kanssa liittyy. Itse asiassa Patrian liikuteltavat kranaatinheitinjärjestelmät Nemo ja Amos ovat syntyneet alunperin suomalaisen Tampellan asetehtaan ja israelilaisen Soltam Systemsin yhteisprojektina.

Näistä Nemo on nimetty ei-kanoonisesti, mutta Amos taas löytyy Vanhasta Testamentista.

Miltton Friidman kirjoitti...

Siitä huolimatta, Suomessa on ryhmä ihmisiä, jotka tukivat aseidenkuljetusta terroristeille - Hamasille - vain reilu vuosi sitten.

Eipä ihme. Onhan meillä vihreissä eräs, jonka miesystävä majoitti Italian Punaisten Prikaatien terroristeja asunnossaan Helsingissä vuonna 2003.

IDA kirjoitti...

"Tällaisia listoja pitäisi olla enemmänkin - valtakunnan imbesillit yksissä kansissa"

Juuri näin. On hienoa, että tuo kaksinaamaisuus dokumentoidaan. Näiden ajatukset eivät enää vaikuta tuleviin sukupolviin, koska kuka tahansa asiaa käykin tutkimaan hän huomaa täydellisen falskiuden välittömästi.

Kumitonttu kirjoitti...

Huomenta IDA ja kiitos kommentista. Jotenkin huvittavaa on, että nämä tyypit julistavat avoimesti maailmalle omalla nimellään haluten osoittaa ylivertaisen moraalisen hyvyytensä, mutta samalla he tulevat merkanneensa itsensä pysyvästi näkyville.

Vähän kuin joku antimaterialisti, joka protestiksi kävelee citymaasturin yli paluumatkalla ravintelista vastasataneen lumen paljastaessa tekijän jälkiä seuraamalla.