tiistai 13. joulukuuta 2011

Belgian ampuja ja sananvapaus

Illan uutisvuo säväytti jälleen kerran.

Mainos-Totuus aloitti illan pääuutislähetyksensä euro-osion
"Populistijohtaja Timo Soini revitteli täysin palkein"
ja mikäs on revitellessä, kun on oikein tutkimuksella todettu, että media auttoi Perussuomalaiset vaalimenestykseen viime keväänä. Tutkimuksen mukaan
tutkijat pitävät merkittävänä vetoapuna sitä, että Yle ja MTV3 ottivat Timo Soinin gallupkannatuksen perusteella mukaan suurimpien puolueiden johtajien tv-keskusteluihin
mikä tarkoittaa sitä, että populismia oli, kun neljän suurimman puolueen vaalitentteihin otettiin neljä suurinta puoluetta. Populismia ei ole, kun sanoo, että otimme niskalenkin markkinavoimista.


Pääuutisaiheeksi oli valikoitunut Norjan Utöyassa Belgian Liegessä tapahtunut terrori-isku yksittäinen silmitön väkivallan teko. Ampuja oli entuudestaan poliisin tuttu, ja lukenut paljon islamia arvostelevia suomalaisia blogeja huumeiden kasvatukseen ja käyttöön liittyvää kirjallisuutta. Ampuja oli saanut innoituksensa lukuisilta internetin keskustelupalstoilta ei mistään. Ampujan suku on norjalainen, marokkolaistaustainen eiku syntyperäinen belgialainen.

Tapaus osoittaa, että suvaitsemattomuus on lisääntynyt vähentynyt ja kotoutumiseen varattuja määrärahoja pitää vähentää lisätä. Poliittista valtaa pitävän punavihreän vasemmiston suvaitsevaiston mielestä on selvää, että se kantaa vastuun tapahtuneesta anonyymit keskustelupalstat saavat kantaa vastuun tapahtuneesta.

Jussyf Älä-Lähde, tunnettu sananvapaustaistelija Marokosta, kommentoi:
- Tässä asiassa korostuu se, että jos kaikki merkittävät belgialaiset mediatalot olisivat vaatineet kommentointia omilla nimillään, me tietäisimme, kuka ampuja on. Nyt olemme puhtaasti nimettömien blogistien armoilla, jotka luultavasti ovat itse keksineet nimimerkin Nordine Amrani, jonka turvin he nyt syyttävät täysin syytöntä Nordine Amrania.


Iskun kohde, antisemitistisen työväenpuolueen nuorisoleiri Jeesuksen syntymäjuhlaan valmistautuneet materialistit, kuvaa äärikristittyä Breivikiä islamiin täysin sekulaaristi suhtautuvan Amranin toimineen täysin epäpoliittisesti. Kyseessä oli terrori-isku ei ollut terrori-isku, millä haluttiin pikaisesti tuoda esiin, että ampuja on syntyjään muslimi, mutta ei islamisti.

2 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Ylenannon tekstitv:ssä Belgian räjäyttelijän nimeä ja etnistä taustaa ei mainittu. Välittömästi seuraava uutinen kertoi Italian Firenzessä tapahtuneesta ammuskelusta, jossa ampujaksi mainittiin italialainen 50-vuotias äärioikeistolainen ja motiiviksi rasismi.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos kommentista Vasara. Firenzen uutisoinnissa oli huomionarvoista, etä välittömästi tiedettiin, että kyseinen hullu oli kuulunut johonkin "kansallismieliseen" järjestöön, joka kuitenkin irtisanoutui ampujan tekosista. Radion aamu-uutisissa puhuttiin "spontaaneista vastamielenosoituksista", joiden voisin kuvitella viittaavan laittomasti maassa olevien senegalilaisten mellakointiin, mutta mistä sen tietää.