maanantai 10. lokakuuta 2011

YK ja Ruotsi - globaalit moralistit lirissä

Eurooppalainen sosialistisiipi on viime aikoina kauhistellut Itä-Euroopan maiden "äärioikeistolaistumista". Unkarin Fidesz (Kansanäänestys vai perustuslakituomioistuin 26.6.2011) pääsi valtaan samalla valtiosäännöllä, jolla sosialistit olivat hallinneet edelliset neljä vuotta. Sosialistien aikana muualla Euroopassa ei oltu huolissaan Unkarin demokratian huonosta tilasta.

Sosialistiseen taloudenpitoon kuuluu ahneus. Vastenmielisimpiä vasemmistolaisia talousjärjestelmiä on YK kummallisine budjettikäytäntöineen. Jokainen on tähän ikään mennessä oppinut, että toisten rahoista ei pidetä niin hyvää huolta kuin omista. YK:n ns. virallinen budjetti on reilut viisi miljardia dollaria vuodessa, mutta sen päälle järjestö käyttää kaksivuotista budjettia, joka nostaa menot 18 miljardiin vuodessa, josta Yhdysvallat maksaa noin kolmasosan. Keskimäärin - toistan: keskimäärin - YK:n työntekijöiden palkka (veroton sellainen) on 118.000 dollaria. Järjestössä on töissä 10.200 ihmistä, jotka eivät suostuneet palkkakulujen jäädyttämiseen samalla tavalla kuin Obaman hallinto on esittänyt omille virkamiehilleen.

Ruotsin sosiaalidemokraattien johtaja Håkan Juholt on kärähtänyt julkisten varojen väärinkäytöstä. Samaan aikaan hän on ollut tv-väittelyssä (Tundratabloid) ja ilmoittanut järjestäjille, ettei suostu istumaan Ruotsidemokraattien edustajan Jimmie Åkessonin vieressä. Jostain kumman syystä, suomalaiset poliitikot eivät kavahda tätä, koska sehän kohdistuu "äärioikeistoon", jota voi demonisoida.

"Eläintenviikon kunniaksi Ilves-Kärpät -otteluun pääsee sikakatsomoon puoleen hintaan haukkumaan seeproja" kommentoivat Alivaltiosihteerit radiossa.

3 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Unkarin ja muiden Itä-euroopan maiden natsimielisten hallitusten valtaanpääsyn problematiikka liittyy lähinnä siihen, että toisin kuin sosialistit(*), Fidesz on osoittanut kiinnostusta sääntöjen rukkaamiseen siihen suuntaan, että se saisi pidettyä vallan jatkossa myös siitä huolimatta, että se häviäisi vaaleissa.

(*) Kirjoitan tietoisesti "natsimielinen", koska talouspoliittisin linjauksin arvioituna Fidesz on sosialistisempi kuin sosialistit, ja lisäksi "sosiaalikonservatiivinen" ja kansallismielinen, eli ihan oppikirjanatseja.

Valkea kirjoitti...

Nim Tiedemies,

aikooko Fidesz hyökätä naapurimaihin ja aloittaa pakkotyövoiman kuljetukset keskitysleireille? Ja jos ei, niin miksi ei, jos kerran ovat "oppikirjanatseja"?

Kumitonttu kirjoitti...

Ihan hyvä pointti Valkealta, että aikooko Tidari jatkaa käytäntöä, jossa sosialistileirin vastustajat voidaan leimata natseiksi. Kuten tiedämme, natsien kanssa ei tarvitse keskustella ja on jopa suotavaa tuhota heidät. Poliittinen ilmapiiri on Suomessa suvaitsematon, mutta sen on aiheuttanut sinivihreä eliittimme.

Toisekseen; on totta ettei Euroopassa taida olla ainuttakan "oikeistopuoluetta", vaan jokainen puolue enemmän tai vähemmän keskittyy jakopolitiikkaan omille sidosryhmilleen. Siitä huolimatta on aika paksua väittää, että Fidesz on "sosialistisempi kuin sosialistit" vain sillä perusteella, että suomenkielinen Wiki niin väittää. Englanninkielinen Wiki toteaa asiasta melkolailla eri tavalla. Sen mukaan Fidesz on kuitenkin "konservatiivipuolue" ja itseasiassa kuuluu Sekoomuksen kanssa samaan Europarlamentin ryhmään. No, kuten todettua monesti aiemminkin, Sekoomus ei ole oikeistopuolue, mutta on se ehkä aavistuksen SDP:stä oikealle (no ei oikeasti, mutta paperilla).