torstai 4. elokuuta 2011

Kallion vasemmisto


Kun muslimit aloittavat ramadanin vieton, Kallion Vasurit ryhtyivät vappumarssille, koska kesä(syystalvikevät)lomaa on vielä jäljellä. Keskellä kuvassa punainen lakana tekstillä "Kallion Vasemmisto" tuo väkisinkin mieleen Neuvostoliittoa nuolleet totalitaarista valtiomuotoa ajaneet "nuoret" (TM). Tänä päivänä samat nuoret iskevät vielä hetken aikaa kananmunin "ökyautojen" kimppuun Helsingin kaduilla, mutta hmm... jostain syystä Tuomioja ei irtisanoudu sosialistien nykyajan keskeisen fasismin opista - hiilidioksidipäästöt - jotka ovat eittämättä innoittaneet nämä munavarkaat tekoseensa.

Kreikassa valutaan - sosialistihallituksen johdolla - vanhaan, hyväksi havaittuun keinoon vaientaa vastalauseet. Osmo Soininvaaran johdolla Chilen, Espanjan ja Kreikan sotilasjunttia on haukuttu iät ajat "äärioikeistolaisiksi", millä viitataan Italiassa (ja Saksassa) tutuksi tulleeseen fasistiseen (lue: totalitaariseen) hallintomalliin. Fasismissa "kaikki kansalaisten edut alistetaan yhteiskunnan etujen taakse, ja kaikista pidetään huolta". Siis sosialidemokratiaa puhtaimmillaan. Kauhea meteli oli hetki sitten Unkarin uudesta laista (Kansanäänestys vai perustuslakituomioistuin?) 26.6.2011, joka rajoitti perustuslakituomioistuimen valtaa virkamiesten irtisanomisissa. Mistähän mahtaa johtua, ettei Suomen fasismia ajava hallitus kitise lainkaan tällä kertaa?

Kuvaavin Jyrki Kataisen kommentti (ti 2.8.11 YLE radiouutiset klo 12) oli, että "pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta ei ole valmis". Toimittajan kysyessä, "mitä mieltä olette Halla-ahon kirjoituksista?" Katainen vastaa "en ole hänen kirjoituksiinsa perehtynyt muuta kuin mitä lehdistä lukenut ja niitä minä en hyväksy". Siis mitävittuakysyyhän: Jos pääkanisteri ei ole perehtynyt mätäkuun kuumimpaan poliittiseen riitaan, miksi hän ottaa mitään kantaa...?

Mahatma Gandhin suuhun - ilmeisen väärin perustein - on laitettu viisaus "Ensin sinua ei olla huomaavinaan, sitten sinulle nauretaan, sitten kimppuusi hyökätään ja lopuksi sinun myönnetään voittaneen" sopii suomalaiseen sisäpolitiikkaan kuin nenä päähän. Vuoden 2008 kunnallisvaaleihin asti Perussuomalaisia ei oltu huomaavinaan, eduskuntavaaleihin 2010 asti heille naurettiin ja vaalien jälkeen heitä vastaan on hyökätty jopa yhdistämällä heidät norjalaisen sosialidemokraatin tekemään joukkomurhaan. Toteutuuko seuraavaksi lausahduksen neljäs kohta, on luultavaa. Hyytelöhallituksen ainoa koossa pitävä voima on yrittää hajottaa Perussuomalaiset kahtia, jonka kuviteltaisiin helpottavan sisäpoliittista painetta.

Ja lopuksi pieni tilastotieto: Kreikan valtion velka jyvitettynä jokaista työssäkäyvää henkilöä kohti on tällä hetkellä 200.000 euroa (Vanity Fair). Kannattaa lukea tuo artikkeli kokonaisuudessaan.

2 kommenttia:

Internet Mies kirjoitti...

Toteutuuko seuraavaksi lausahduksen neljäs kohta, on luultavaa. Hyytelöhallituksen ainoa koossa pitävä voima on yrittää hajottaa Perussuomalaiset kahtia, jonka kuviteltaisiin helpottavan sisäpoliittista painetta.

Maailmantalous tulee lähiaikoina heittämään niin railakkaasti häränpyllyä että saamme nähdä melkoista sarjajytkystä - kunnes persut itse pääsevät hallitukseen ja joutuvat myös toteamaan sosialidemokratian toimimattomaksi.

Kumitonttu kirjoitti...

Jotain tuollaista juu. Sosiaalidemokratia on aatteista vaarallisin siinä mielessä, ett se on luonteltaan "iloista" tai "positiivista", vaikka onkin silkkaa fasismia eli totalitaarista ryöstöretkeilyä.