torstai 3. maaliskuuta 2011

Terijoen hallitus

Maikkarin uutinen löysi viidennen kolonnan:

Huoltajuuskiistasta tunnetuksi tullut Rimma Salonen pyrkii eduskuntaan Suomen Työväenpuolueen listalla Helsingin vaalipiirissä. Hän edustaa myös Suomen antifasistista komiteaa SAFKAa, joka pyrkii vastavoimaksi kannatustaan jatkuvasti vahvistaneille perussuomalaisille.

Muita SAFKAn ehdokkaita ovat ohjaaja Jussi Parviainen, dosentti Johan Bäckman ja kirkkoherra Juha Molari. Ehdokkaat kannattavat muun muassa venäjän kielen, venäläisten ja myös islaminuskon aseman parantamista Suomessa.

Rimma Salosen ehdokkuus on huomioitu myös venäläisviestimissä. Hänen Anton-poikansa huoltajuuskiista on herättänyt suurta huomiota niin Venäjällä kuin Suomessakin.

Salonen on sekä Suomen että Venäjän kansalainen, mutta hän kampanjoi vain venäjäksi
.

Onko siis lain mukaan mahdollista, että Suomen eduskuntaan voidaan valita Venäjän kansalainen ISO KYSYMYSMERKKIJONO

Muuttakaa nyt ihan vitun nopeasti sitä lakia.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin on vaikea uskoa että puolue menestyisi. Se että ilmoittautuu perussuomalaisten vastavoimaksi on aika epätoivoinen ratkaisu. Oikeastaan koko nykysysteemi on perussuomalaisten vastavoimana.

Lain pitäisi olla semmoinen että vaaleissa saa asettua ehdokkaaksi vain Suomen kansalainen. Ja ehdokkaan pitää olla syntyperäinen Suomen kansalainen. Muutenkin kaksoiskansalaisuudet tulisi lopettaa.

Siinä on ristiriita jos väittää ajavansa sekä venäläisten että islaminuskon asiaa. IDA taisi sanoa Hommafoorumilla että Halla-ahon mukaan Suomen venäläiset eivät pidä islamista. Halla-aho on slaavilaisten kielten tutkija joten hän tietänee jotain venäläisestä kulttuurista.

Kumitonttu kirjoitti...

Kaksoiskansalaisuuden hyötyjä on vaikea ymmärtää. Ottaisin minäkin mielelläni vaikka Sveitsin kansalaisuuden, mutta mitä järkeä on siinä, että äänestäisin Sveitsin vaaleissa.

Tiedemies kirjoitti...

Eduskuntaan voidaan periaatteessa valita kuka tahansa Suomen kansalainen.

Mitä jos se olisi sekä Suomen että Ruotsin kansalainen? Tai vaikka Suomen ja Brasilian?

Kumitonttu kirjoitti...

Ei kai sillä väliä ole onko se Venäjän, Ruotsin tai Brasilian kansalainen. Eihän siinä ole kertakaikkiaan mitään mieltä. Toki Venäjä on sikäli vaarallisempi kuin Brasilia, että brasilialaisia tänne ei ikinä tule muuttamaan kymmeniä tai satoja tuhansia, mutta venäläisiä voi hyvinkin. Siinähän se on sitten soppa valmiina kun se porukka keskittää äänensä jollekin tsirinovskille. Kun oma poliittinen eliittimme on niin munatonta kuin se on, niin venäläiseltä medialta taustatukea hakeva kaveri saa varmasti pahaa jälkeä aikaiseksi.

Tiedemies kirjoitti...

Jos joku on Suomen kansalainen, se joku on lain mukaan äänioikeutettu ja vaalikelpoinen, noin lähtökohtaisesti. Oletko nyt ihan varma, että haluat kieltää kaksoiskansalaisuuden?

Kumitonttu kirjoitti...

Mitä etua kaksoiskansalaisuus tuo?

Tiedemies kirjoitti...

En minä tiedä, mutta minusta kuulostaa siltä, että haluaisit kieltää kaksoiskansalaisilta vaalikelpoisuuden. En ihan ymmärrä tämän perustetta, koska kaksoiskansalaisuuden voi joku haluta esimerkiksi siksi, että puoliso on ulkomaalainen, mutta perhe liikkuu paljon maiden välillä. Itse tunnen joitain ihmisiä joilla on tällaisesta syystä kaksoiskansalaisuus.

En oikein ymmärrä miksi he eivät voisi olla vaalikelpoisia.

Kumitonttu kirjoitti...

Jos kaksoiskansalaisuuden ainoa tai paras perustelu on helpottaa liikkumista kahden maan välillä, nin en uhraisi äänioikeutta sen takia. Kyllä kai aikuiselta ihmiseltä voi vaatia, että hän tekee valinnan kummassa maassa äänestää. Mikä helvetin karkkikauppa tämä demokratia on, että kaikkien poikkeustapauksien erikoispiirteet tulee aina niellä? Ja siis suoraan sanottuna: en pidä ajatuksesta, että annamme venäläisille maahanmuuttajille kaksoiskansalaisuuden. Päättäköön ovat suomalaisia vaiko venäläisiä.