Emeritusprofessori Jorma Palon kirja "Kun vallanpitäjät vilustuvat" perkaa hyvin poliitikkojen yksityisyydensuojaan liittyviä näkökulmia. Meillähän kaikki poliitikot (Jyrki Kasvi, Soininvaara) vinkuvat ykistyisyydensuojansa perään, ja esimerkiksi Matti Vanhanen oli ilmeisesti sen verran suuruudenhullu, että kuvitteli Suomen suurimpien ongelmien joukossa olleen hänen entisen panopuunsa muistelmateos.
Miksi poliitikoilla ei ole tai ei saa olla yksityisyyttä? Siksi, että poliittiset päätökset perustuvat aina päättäjän henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Mitä paremmin nämä ominaisuudet pidetään salassa suurelta yleisöltä, sitä helpommin ne vaikuttavat päätöksentekoon. Kun poliitikon henkistä elämää kuvaavat asiat, siis yksityisasiat, paljastetaan, on vähemmän todennäköistä, että ne vaikuttavat päätöksen tasoa laskevasti. Toisin sanoen, kun tiedetään, että presidentti on komenteleva kiukkupussi, voidaan avoimesti pohtia, onko sillä vaikutusta esimerkiksi virkanimityksiin.
Kun joku vie tai laillisesti ryöstää minun rahojani, minä haluan tietää kuka sen tekee, millaisin vaikuttimin ja mihin tarkoitukseen. En halua antaa rahojani jonkun julkisuuskuvan, pölyttömän poliittisen teflonin käyttöön, koska pahimmillaan hän käyttää rahojani minua vastaan. Minulla maksajana on oikeus tietää tarkalleen, kuka pöydässäni istuu ja puuroani syö.
Johtajasta halutaan antaa terve ja voimakas kuva kansalle. Nykyisen perustuslain mukaan erittäin pieni piiri päättää maan seuraavasta pääministeristä ja puoluekokous siunaa muodollisesti valinnan. Pääministerin sairaus, heikkous tai muu epäpätevyyden syy on ymmärrettävä selitys pääministerin vähäiselle arvostukselle. Mutta inhimillisten ominaisuuksien käsittely sinänsä ei vähennä poliitikon arvostusta. Voisin jopa väittää, että avoimuus tekee hyvää sekä poliitikolle että kansalle. Poliitikolle siksi, että jokaisen täytyy saada puhua omista ongelmistaan. Yksin omien ongelmien kanssa painiminen johtaa lopulta itsetuhoiseen käyttäytymiseen, mikä purkautuu erilaisina riippuvuuksina tai itsemurhana. Kansalle siksi, että se saa lohdutusta siitä, että kaikki me olemme täällä omien heikkouksiemme kanssa painimassa.
Kansanedustaja Riitta Korhonen "paljasti" eräässä paikallislehdessä, että "eduskunnan suurimmat työterveysriskit ovat ylensyöminen ja -naiminen". Hän kertoo Hesarin haastattelussa (18.3.2001), että eduskunnassa työskentelevien asenne häntä kohtaan muuttui jäätäväksi ja jopa vihamieliseksi. Korhosen sanat ovat järkyttävyydessään paljastavia:
"Ikään kuin olisin pettänyt jonkun suuren yhteisen salaisuuden. En arvannut
että tämä on instituutio, joka ei koskaan sairasta. Ei meissä ole vikaa. Sitä en
ymmärtänyt. Enkä ymmärrä vieläkään."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti