Queen Ifrica
Lauantain (nimi tulee muuten lauteesta, on kylpypäivä) Hesarissa oli kulttuurisivuilla artikkeli, jonka kirjoittajana mainittiin Teivo Teivainen ja Maria Manner. Olivat perehtyneet Jamaikalla maan homoseksuaalien kohteluun ja sitten kirjoittaneet Ilosaarirockissa esiintyneistä reggae-taitelijoista otsikolla "Reggaevieras heittää homoherjaa".
Jamaikalaisella musiikilla on tulkitsijoita, joille rakkauden ilosanomalla on rajattu kohderyhmä. Vaikka monen muunkin Karibian saaren valtakulttuuri hylkii homoja, erityisen tyly maine on Jamaikalla.
Miten niin jamaikalainen musiikki on rakkauden ilosanomaa? Kaikki parhaat reggae-biisit ovat kyllä poliittisesti kantaa ottavia eikä mitään lällyä tahdoooonrakastellasinuaaaa.
Homokysymyksen mainitseminen satunnaiselle juttukumppanille pääkaupungin Kingstonin kaduilla saattaa johtaa tuohtuneeseen purskahdukseen siitä, kuinka Amnesty Internationalin kaltaiset järjestöt vääristelevät maan todellisuutta ja edistävät maan kulttuurille vieraita arvoja.
Vai on rastafareilla ja meillä erilaiset arvot! Tämäpä yllätys. Mitenkä siis on: kun länsimainen sivistyneistöön kuuluva haluaa tukea monikulttuurisuutta, niin haluaako hän kuitenkin todellisuudessa edistää oman kulttuurinsa leviämistä? Tällainen mielikuva väkisin syntyy.
Homovastaisten asenteiden näkyvimmät sanansaattajat ovat maailmanlaajuista suosiota saaneita dancehall- ja reggaemuusikoita. Osa heistä onkin joutunut toistuvasti perumaan ulkomaisia konserttejaan boikottikampanjoiden vuoksi. Maan tärkein seksuaalivähemmistöjen järjestön ohjelmajohtaja Jason McFarlane pitää niitä nykytilanteessa ongelmallisina. "Boikotti saattaa lisätä väkivaltaa, ja sitä me emme halua."
Hassua, että länsimainen vaihtoehtoporukka, siis reggae-konsertin yleisöstä nouseva karikatyyri, boikotoi kehitysmaan taiteilijaa, jos sillä ei ole sama arvomaailma kuin karikatyyreillä.
Suomen Ilosaarirockiin saapuva Queen Ifrica on Jamaikalla valtavan suosittu rastafarilaulaja. Tunnetussa kappaleessaan Keep it to yourself hän laulaa moraalin rappiosta, mutta kappaleessa voi tulkita olevan myös selvä homovastainen sanoma. Kun Queen Ifrica kertoo, ettei halua kalaa ital-ruokaansa, sen voi väittää tarkoittavan vain sitä, ettei monien rastafarien noudattamaa ital-kasvisruokavaliota ole syytä pilata kalalla. Sanoman voi ymmärtää toisin, jos tietää, että jamaikalaisessa katukielessä "fish" tarkoittaa homoseksuaalia.
Hauskaa, että mustat taiteilijat pitävät pilkkanaan länsimaisia hippejä, ja sitten Teivon on mentävä lukemaan rivien välistä, mitä siellä saatana oikeasti sanotaan. Jostain syystä Teivo näki tarpeelliseksi selventää Queen Ifrican lyriikat, vaikka Dylanin tai Beatlesin sanatkin ovat niin saamarin himmeitä. Mieluummin olisin kuullut Teivon selityksen, kuka on Mr. Jones?
"Valkoiset tulevat kertomaan meille, mitä pitäisi tehdä. Siten homojen oikeuksien puolustaminen nähdään täällä Jamaikalla", McFarlene sanoo.
Huvittavaa, että valkoiset ja syntinen homoseksuaalisuus niputetaan samaan kastiin. Mutta siis siltähän tuo näyttää, että länsimaissa "suvaitsevaistoksi" itseään kutsuva tärähtäneistö onkin heidän rakkautensa kohteen silmissä suvaitsematon, imperialistinen ja ylimielinen.
Kuten Pekka Routalempi (Hän pitää kaikkia asioita jänninä, koska hän ennen oli alkoholisti ja tunsi itsensä hirveän jännäksi ja maailma on hänen ympärillään todella tylsää. Sitten hän lopetti juomisen ja hänestä joka ikinen esine ja asia on hyvin jännää) sanoisi: On se tosi jännää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti