keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Vippaa, Manu

...muutama markka, älä oo niin saamarin nuuka ja tarkka, laulaa Irwin Goodman. Harmi, että Juicen ja Irwinin tapaisia räksyttäjiä ei enää ole, joten yritetään sitten nykyaikaiseen tapaan selvitä blogi-kirjoituksilla. Tässä oma panokseni vakavaan aiheeseen:

Euroopassa on yhteiskunta, joka toimii juuri niin kuin siinä vanhassa vitsissä, jonka mukaan epäonnistuneen projektin jälkeen etsitään syylliset, jotta voidaan rankaista syyttömiä. Eurooppalainen yhteiskunta on fascistinen, eli korporatiivinen (Timo Andersson: Fascismi/Valtiokorporativismi). Meillä valtio jopa päättää yksittäiseen ammattiyhdistykseen kuuluvien ihmisten palkoista, kuten Markus Jansson on osoittanut.

Toisin kuin julkisella sektorilla, jossa iso omaisuus ja rehentelevä elämäntapa on pelkkä osoitus itsevaltiudesta, pröystäilevä elämäntapa yksityisellä puolella kuvaa ahneutta ja onnistunutta (taidosta tai tuurista) kauppaa. Siksi poliitikoilla on kova innostus iskostaa kansaan, että myös vapaassa kilpailussa menestyneet liikemiehet ovat roistoja. Joissain tapauksissa on yhteiskuntarauhallisuuden turvaamiseksi säädettykin esimerkiksi kartellit kieltävät sopimukset ja monopolien valvontaan puututtu. Vastaavalla tavalla valtio on onnistunut tahtomattaan tukemaan jotain yritystä ja toimialaa (Nokia/Ericsson tai Fortum/Vattenfall) . Katsastustoiminnan vapautus oli myös esimerkki samoin kuin alkoholipolitiikalla tehtiin vielä 80-luvulla anniskelulupia myöntämällä ravintoloitsijoista rikkaita.

Poliitikoilla on pelottava harhaluulo tietää asioita markkinoita paremmin. Muistutan taas kerran, että minä olen markkinat. Ja sinä. Ja kaikki tuntemasi ihmiset. Me olemme ulkoistaneet kertyneiden säästöjen ohjaamisen kansantalouden (eli meidän kaikkien) kannalta parhaisiin kohteisiin. Kun valtio verottaa sinua ja minua ja meitä kaikkia, se ottaa markkinoilta eli meiltä kaikilta oikeuden päättää, mikä sijoituskohde tuottaisi paremmin. Tästä johtuen, mitä suuremmaksi kansantuotteen veroaste nousee, sen huonompia ovat kansakunnan sijoitukset.

Kun pääomamarkkinat vapautettiin 80-luvulla, tarkoitus oli ohjata kertyneet ylijäämät globaalisti parhaiten tuottaviin kohteisiin annetulla riskitasolla. Keskityn nyt vain hyvin lyhyesti pariin kolmeen lukijoideni parhaiten muistamiin rahoitussektorin romahduksiin. Ensimmäinen oli 90-luvun lamassa, jossa poliitikot ajoivat pankit rahoituskriisiin pitämällä poliittisesti ohjatun peruskoron matalammalla kuin pankkien ottolainauksen kulut. Kuten Suomessa, myös muualla säästöpankkien annetaan mennä konkurssiin, koska niiden varainhankinta tapahtuu pääasiassa alueellisesti - kyseisen säästöpankin maantieteellisellä alueella. Liikepankkien tapauksessa konkurssiin laskeminen uhkaa aina kaataa koko rahoitussektorin, koska liikepankit ovat velkaa kaikki toisilleen.

Toinen oli Amerikassa tapahtunut pienituloisille räätälöity asuntoluototus, jossa markkinoiden riski/tuotto -suhde ei ollut markkinoiden itsensä säätelemä, vaan poliitikkojen. Kolmas oli Euro-valuutan kokema ns. Kreikan kriisi. Kun lähes tauotta sosialistien johtama Kreikka lopulta ajautui tilanteeseen, jossa minä ja sinä (tai siis asian käytännön hoidonhan olemme uskoneet pankkiireille) olemme alkaneet epäillä Kreikan kykyä selviytyä veloistaan, niin keitäpä poliitikot syyttivät? Oikein, sinua ja minua. Siis markkinoita.

Lääkärikunta on siitä asti, kun 70-luvulla tehtiin terveyskeskusuudistus, joutunut aivan polvilleen poliitikkojen eteen. Vielä 60-luvulla kun verotus oli lievää ja lääkärinpalkkiot määräsi lääkäri itse, hän oli kunnan varakkaimpia ihmisiä. Tosin päästäkseen asemaansa hänen täytyi ensin tehdä vuosikausia v.e. ("vapaaehtoinen") lääkärinä töitä sairaalassa. Tästä johtuu, että lääkärin ammatti on kulkeutunut suvun sisällä, koska vuosikausien palkaton työ ei tietenkään onnistu ilman omaisuutta. Fredrik Suuri, Preussin kuningas 1700-luvulta, kuulemma joskus sairasvuoteellaan totesi, että "Luoja varjelkoon minua köyhiltä lääkäreiltä".

Kun poliitikkomme ovat pesseet kätensä aiheuttamastaan sopasta laittaen sinut ja minut maksumiehiksi, niin seuraava johdonmukainen rangaistus on tietysti tämä (Pankinjohtajien bonukset). Lainatakseni Fredrik Suurta:
"Luoja varjelkoon minua köyhiltä pankkiireilta!"

Ei kommentteja: