perjantai 30. heinäkuuta 2010

Jyrki, älä tyrki

Haistakaa paska koko valtiovalta
Ette osaa muuta kuin verottaa
Muutenkin touhu tuntuu holtittomalta
Kaikki pitäis kerralla erottaa
On siinä meillä omituinen sakki
Kaikki sitä johtohommiin pääseekin

Nämä Vexin kuolemattomat lauseet nousevat mieleen, kun seuraa päivä päivältä hullummaksi menevän Sekoomuksen touhua. 200 vuotta sitten Suomessa poliitikot olivat sivistyneitä ja älykkäitä miehiä, todellista kansakunnan kermavaahtoa ja samppanjaa. Kataisesta tulee lähinnä mieleen leipäpappi.

Anders Chydenius (k. 1803) oli ensimmäisiä eurooppalaisia, joka oivalsi vapaan markkinatalouden. Merkantilismin perusnäkemys siihen aikaan oli, että valtakunta saattoi vaurastua vain ja ainoastaan kauppataseen ylijäämällä. Sillä perusteella esimerkiksi Ruotsi kielsi ulkomaisia laivoja tuomasta muita kuin laivojen kotimaissa valmistettuja tuotteita. Chydenius päätyi pohdinnoissaan siihen, että kaikki rajoitukset ulkomaankaupassa hyödyttävät ainoastaan suurkauppiaita, mikä näin jälkikäteen ajatellen on päivänselvä asia.

Chydeniuksen mielestä talouselämän suunnittelu ja ohjaus on yksinkertaisesti mahdotonta. Kun tuotannon ja kaupan annetaan toimia vapaasti, kysyntä ja tarjonta ohjaa kansantalouden voimavarat tehokkaimmalla tavalla. Vaikka jokainen yksilö tavoittelee omaa etuaan ja vaikka yksilöiden oma etu on yhteiskunnan edun vastaisia, niin vapaassa kilpailussa muodostuu tasapaino, joka on kokonaisuuden kannalta edullisin ja yhteiskunta vaurastuu nopeiten. Hiukan kärjistäen voi sanoa, että Chydenius oivalsi saman kuin Darwin, jonka oppien mukaan luonnossa vallitsee samanlainen harmonia, vaikka sitä ei kukaan ohjaa tai hallitse ulkoa käsin.

Valtio palauttaa makeisveron, mikä tekona on perverssi. Ainoa, johon Kataisen hallitus (ei kai enää voi puhua Vanhasen hallituksesta) kykenee, on veronkorotus makeisille, mikä kuulostaa yhtä sairaalta kuin Ruotsin vallan aikaiset huviverot kahveille ja pelikorteille. Makeisveron kärsijäksi uskoo joutuvansa videovuokraamot (Uusi Suomi: Nyt lyödään kovaa). Makuunin toimarin mukaan karkit tuovat 40% myynnistä, joten pikkuasiasta ei todellakaan ole kyse.

On mukava nähdä, millä tavalla kivijalkaliikkeissä toimiva videovuokraus Suomessa tulevaisuudessa menestyy. Karkit on tietty luonteva lisä elokuvan katseluun. Eli jos haluat tuijottaa leffaa, joudut joka tapauksessa vaeltamaan lähikauppaan, joten vaikka elokuvan jakelu on tehty todella helpoksi netin kautta, se on vain osa kyseisestä ajanvietteestä. Aikoinaan voimakas Blockbuster Inc. vetäytyi NYSEstä pois tiputtuaan senttisarjaan. Amerikassa kivijalkavuokraamot myyvät enää puolet videobisneksen 9 miljardin kokonaismarkkinoista. Postipaketeilla toimitetaan 20% ja kioskit 10%. Postipakettiasiakkaita on yli 15 miljoonaa ja vuokrahinta on meikäläisittäin naurettavan edullinen vajaa euro. Vuokrauskioskeja Amerikassa on yli 26.000 ruokakauppojen ja ostoskeskusten yhteydessä (Financial Post).

Jotain muutoksia siis takuuvarmasti tapahtuu, mutta muutoksen suunnan päättää valitettavasti Hollywood eikä Katainen. Jos se pelkää samanlaista piraattituotteiden leviämistä, mikä tapahtui musiikille, sen on pakko alentaa vuokrahintoja. Jos vuokrahinnat meilläkin laskevat tuonne euron tuntumaan, netin kautta tilattavat elokuvat menettävät melkoisen osan kilpailuedustaan suuren yleisön keskuudessa. Tosi leffafriikeillehän mikään ei muutu.

Lopuksi suosittelen erinomaista elokuvaa Kaikki kuninkaan miehet (Wiki).

Ei kommentteja: