Hui, ruumis!

Ilmeisesti monelle ihmiselle, ainakin toimittajille, on yllätys, että sota on raakaa ja siinä tuhraantuu sivullisia kasapäin (HS). Edes Afganistanin osalta tämä ei kuitenkaan ole voinut olla toimittajille mikään todellinen yllätys, sillä jokainen, joka on keskustellut sieltä palaavien faittereiden kanssa on kuullut korvia kuumentavia kuvauksia siviiliuhreista. Tällainen jeesustelu, johon media nyt syyllistyy, on silkkaa kaksinaismoralismia ja pahimmillaan se jopa yllyttää talibaneja iskemään jatkossakin siviilikohteisiin, jos se huomaa, että länsimaiden sotahalu sitä kautta laskee.

Nykyaikaisessa länsimaiden taktiikassa ei suoria iskuja siviiliväestöön mielialojen muuttamiseksi tehdä, koska niillä on taipumus tiivistää kansan syvät rivit oman johtajan taakse, olkoon miten hullu tahansa. Suomen ja Venäjän sodissa siviiliväestö on kärsinyt aina. Täyssinän rauhansopimuksen 1595 jälkeen Suomea johti käytännössä kovaotteinen Klaus Fleming, joka oli kuningas Sigismundin asiainhoitaja kuninkaan itsensä hallitessa Puolaa, joka myös kuului hänen hallintaansa. Olihan Sigismundin äiti, Turun linnan valtiatar Katarina Jagellonica, ollut Puolan kuninkaan sisar. Sigismundin setä, Kaarle-herttua, hamusi valtaa, ja sen takia Fleming piti Suomessa suurta armeijaa. Suuri armeija oli rasite talonpojille, jotka ryhtyivätkin vastustamaan huoveja, mikä nykyisin tunnetaan paremmin ilmajokisen Jaakko Ilkan johdolla käytynä nuijasotana. Ilkka teilattiin Isonkyrön keskiaikaisen kirkon pihalla. Teilauksessa tylpällä esineellä hakataan ensin käsien ja jalkojen suuret luut murskaksi ja lopuksi veltto ruumis asetetaan kärrynpyörän puolien väliin pujotellen.

Kolme ja puolisataa vuotta myöhemmin sodittiin taas ja tällä kertaa Venäjän diktaattorin aloitteesta. Jatkosodassa venäläiset terroristit, tai partisaanit, tappoivat satoja siviilejä rintamalinjan taakse ulottuneilla tuhoamisretkillään. Ihmeellistä noissa on se, että niillä ei todellakaan ollut mitään muuta tarkoitusta kuin tappaa siviilejä (Veteraanien perintö). Sotasensuurin vuoksi näistä iskuista ei yleensä kerrottu kansan mielialan rauhoittamiseksi. Oulun hiippakunnan piispan Yrjö Wallinmaan kuolemaan johtaneesta iskusta oli pakko kertoa, kun kirkonmiehen selittämätön katoaminen olisi sentään ollut liikaa.

Toisessa maailmansodassa siviileitä tapettiin tarkoituksella ja miljoonittain. Sodan rankimpina aikoina tosin Saksan sotilaitakin kaatui 500.000 kuukaudessa, joten näissä määrissä iskee kyllä valitettavasti vauhtisokeus. Vietnamin sodassa Amerikka vielä hyväksyi siviiliuhrit, mutta sen jälkeen sodan vastustajat ovat pitäneet nimenomaan siviiliuhreja esillä, vaikka sotaa käymättäkin paikallishallinto tappaisi siviileitä ihan vaan huvikseenkin. Vasemmistolaiset pasifistit ovat kuitenkin saaneet tässä hyvän työkalun vastustaa sotimista (siellä kuolee siviileitä). Niinhän siellä kuolee, mutta kansan on kannettava toisinaan kovakin hinta siitä, se säilyy itsenäisenä ja elinkelpoisena. Irakin romahtaminen Somalian kaltaiseksi oli ja on yhä mahdollisuuksien rajoissa, joskin päivä päivältä näyttää yhä enemmän siltä, että irakilaiset haluavat elää arkielämää siellä liikkuvien terroristien toistuvista iskuista huolimatta.

Islamia levittävien terroristien (Israel, Darfur, Somalia, Irak, Pakistan, Afganistan, Marokko, Thaimaa, Indonesia...) pyrkimyksenä ei ole suojata siviileitä, koska he tietävät, että länsimaiden asukkaat ja media kauhistelee kaksinaismoralistisesti "turhia" kuolonuhreja. Kukaan kuollut ei kuitenkaan ole "turhaan" kuollut, koska jokainen heistä osoitti kuolemallaan halunsa estää yhteisöään romahtamasta: ei lukkiutunut kotiin, ei liittynyt terroristeihin eikä paennut ulkomaille. Kaikki nämä ovat helpompia valintoja.

Yhtä länsiliittouman kuollutta kohtaan talibanit tappavat kahdeksan. Ehkä länsimaissa olisi syytä käydä keskustelua siitä, kuinka raakoja kaikki islamin nimeen vannovat terroristit ovat. Ehkä siten länsimaisten lökäpöksyjen rivit tiivistyisivät taistelussa hirmuhallintoja vastaan. Eihän nykyihminen ole nähnyt edes kuollutta ihmistä, kun kaikki on ulkoistettu julkiselle sektorille syntymästä kuolemaan.