Vetävän käsi

Jaana Laitinen-Pesola, Tehyn puheenjohtaja, johdatti joukkonsa kolme vuotta sitten surullisen kuuluisaan sairaanhoitajien lakkoon. Päättyneissä eduskuntavaaleissa merkittäväksi aiheeksi nousi sairaanhoitajien palkkaus, johon puolueet kilvan lauloivat 500 euroa kuussa lisää, jos voittavat (Wikipedia). Lakko paljasti tuskallisesti populismin ja taloudellisten tosiasioiden välisen kuilun. Lakko päättyi, kun Laitinen-Pesola pystyi todistamaan joukoilleen, että kuukausipalkkaa on saatu hilattua 500 euroa ylöspäin. Irvokkaasti valtio itse syyllistyi tasa-arvolain rikkomiseen, mikä ei tässä tapauksessa ole vaarallista, koska tarkoitus oli hyvä - suosia naisia (Jansson). Vihreiden ideologinen ylipappi Osmo Soininvaara loihe samassa yhteydessä kuuluisat sanansa(Liikaa rummunpäristystä), jotka veivät Jussi Halla-ahon oikeuteen:

Toivon, että lakoista aiheutuvat kuolemat osuvat lakkolaisten kannattajiin
eikä viattomiin sivullisiin.

Suomen terveydenhuolto on kummallinen sekoitus mennyttä ja nykyaikaa. Tuulahduksen menneestä tuovat terveyskeskukset samalla tavalla kuin peruskoulut. Molemmat lähtevät siitä vasemmistolaisesta tasa-arvon ajatuksesta, että koulutus ja terveydenhoito otetaan verorahoilla kustannettavaksi. Terveyskeskuksissa tapahtui se, mitä odottaa saattoi: oikeutensa tuntevat keskiluokkaiset naiset viikottaisilla verenpainemittauksillaan tukkivat koko järjestelmän. Edelleen terveydenhuoltokuluista naiset käyttävät 2/3, mikä on aika hyvin väestön osalta, jonka euro on 80 senttiä. Jokainen tietää, että maksuttomia palveluita käytetään väärin.

Laitinen-Pesola kitisee (Uusi Suomi), että yhteiskunta on muuttunut, ja että nykyisin panostukset julkiseen sektoriin nähdään kuluina eikä investointina. En ole itse tuollaista huomannut, joten ehkä julkisen sektorin koko puhuttaa toistaiseksi vain poliitikkoja ja Jaanan ulostulo on vain hätähuuto kansan suuntaan omien ajatusten oikeutusten todistamiseksi. Jos aiheesta viriäisi vilkas keskustelu, pesonenlaitilat voisivat kabineteissa tärkeänä todistella toisilleen, että kyllähän kansa on tätä mieltä. Jos yleinen mielipide joko kansan tai poliitikkojen tai molempien keskuudessa on muuttunut sellaiseksi, että julkisen sektorin kokoa täytyy pienentää, niin sehän kuulostaisi hienolta. Kun kuitenkin joka kolmas on töissä julkisella puolella, en usko yhdenkään puolueen uskaltavan edes kuiskata mitään tuon suuntaista ehdotusta. Siksi näistä asioista päättävät markkinat (siis sinä ja minä), kun poliitikot eivät pysty.

Ongelma maksuttomissa palveluissa on siis niiden suruton käyttö. Samasta syystä suurin osa suomalaisista on valmiita nostamaan ennemmin veroja kuin tehostamaan tai leikkaamaan maksuttomia palveluita. Jos normieläkeläisen kokonaisveroaste on 30%, niin sillä saa vastineeksi niin hyvät palvelut, että vain idealisti vastustaa veronkorotuksia. Suomalaisen terveydenhuollon suurin väliinputoajaryhmä koostuu syrjäytyneistä miehistä. Jos heillä ei ole äitiä tai vaimoa puskemassa eteenpäin, mikään yhteiskunnan turvaverkko ei pysäytä putoamista ennen maata. Jos jostain asiasta pitäisi keskustella Jaana Laitinen-Pesolan yllykkeestä, niin eniten siitä, että mitkä ovat ne erityisryhmät, joille verovaroin kustannetaan maksuton koulutus ja terveydenhuolto. Ainakin siitä voisi lähteä liikkeelle, että valtio lopettaa työterveydenhuollon nimissä tehtävän yksityisen lääkäritoiminnan tukemisen. Niin sanottu lääkäripula koskee vain joitain maantieteellisiä alueita ja julkista puolta. Se on osoitus siitä, että yksityinen terveydenhuolto ei tarvitse verovaroista maksettavia tukia.