Painoarvoa

Niklas Herlin kirjoittaa lehdessään, että häntä inhottaa lukea lihaa syövien valkoisten heteromiesten valitusta siitä, kuinka heitä potkitaan päähän. Oletan Herlinin vuodatuksen liityvän saumattamoasti James Hirvisaaren nyttemmin jo sensuroituun blogikirjoitukseen Uudessa Suomessa (Kardinaalimunaus 16.7.2010). Lihansyönti ei kuitenkaan ole oleellista vaan sitä käytetään pelkästään tunnussanana, jolla viitataan nykypolitiikan arvostelijoihin poliittisen kentän konservatiivisessa laidassa. Siis hommalaiset ja muut kummajaiset.

Herlinin arvostelu on tietysti hiukan teennäistä, koska Uusi Suomi on samanlainen mediatekijä kuin muutkin kustantajiensa julkaisemat lehdet tai radio- ja tv-kanavat. Odotusten vastaisesti Uusi Suomi ei tuonutkaan mitään uutta suomalaiseen tiedonvälitykseen. On aivan sama katsotko Hesarin, Iltalehden, Maikkarin tai Uuden Suomen sivuja. Kaikki toistavat samat pääuutiset. Hesarilla sentään on ihan omat kadulla tallustelevat toimittajat, mutta juuri heidän "uutisensa" ovatkin lehden karmeinta luettavaa. Toimittajat saavat uutisvinkit omia kanaviaan pitkin, eikä nykytoimittaja tee oikeastaan muuta kuin kirjoittaa puhtaaksi sen, mitä hänelle väitetään. Tarkastettuaan tietysti ensin, että kirjoitus sopii lehden linjaan. Siitä taas harvoin on pelkoa, koska lähteet kuuluvat samaan viiteryhmään kuin toimittajatkin.

Lehdet eivät enää arvostele poliitikkoja kuin epäonistuneista parisuhteista, lautakasoista, ylinopeussakoista, koplauksista, naisystävän hakkaamisesta, naisystävän jättämisestä tekstiviestillä, naisystävän iskemisestä tekstiviestillä, tekstiviestittelystä keskellä yötä toiselle ehdokkaalle oman muijan nukkuessa makkarissa tai konsensuspolitiikan vastaisista kommenteista (vain muutaman mainitakseni).

Suomalaiset lehdet eivät julkaise kirjoituksia, joissa pohditaan tehtyä politiikkaa ja sen mielekkyyttä. Tämä tehtävä on jäänyt bloggareille, ja he räksyttävät sitä kauheammin sananvapaudesta, maahanmuuttopolitiikasta, holtittomasta valtion varojen haaskaamisesta, EU:n liittovaltiohaluista, poliitikkojen avoimesta palestiina-symppaamisesta, ilmastonmuutoksen varjolla käytävistä tulonsiirroista, hyvän hallintotavan vastaisista nimityksistä korkeisiin virkoihin tai muusta huonosta hallinnosta. Näistä aiheista blogataan siksi, että ne huolestuttavat monia. Ne osoittavat, että politiikka on ajautunut vaarallisen kauas yhteisten asioiden ajamisesta. Ne osoittavat, että nyt vallalla oleva poliittinen ideologia ei miellytä osaa kansasta. Herlinille se ei näytä olevan ongelma, mutta se ei tarkoita, etteikö nykypolitiikalla ole jokin ideologinen tausta.

Kaikkien poliittisten päätösten takana on joku suurempi ideologinen linja. Niklaksen niin kovin kammoamassa lihan syönnin mainostamisessakin on. Kasvisruoka yhdistetään ekologisuuteen, terveyteen, hyvinvointiin, nuoruuteen, kauneuteen ja tietysti naiseuteen. Kasvissyöjä ei ole lihava, joten hän ei ole ahne. Ahneet ovat pahoja, joten lihavat ovat pahoja. Kun lihavat ovat pahoja, ovat lihansyöjätkin pahoja. Australiassa julkaistiin juuri tutkimus (Heraldsun), jossa todettiin, että kansalliset terveyskampanjat eivät saa ihmisiä muuttamaan elintapojaan. Kalliilla kampanjoilla saadaan kuitenkin jotain aikaan: niillä voidaan syyllistää ja osoittaa keitä saa syrjiä. Pelottelu ei toimi. Kampanjat leimaavat ihmisiä. Ihmisiä syyllistetään asioista, joille he eivät voi juuri mitään, koska ihminen ei ole robotti vaan viettiensä ja vaistojensa varassa elävä eliö.

Kun ihminen siis ilmoittaa olevansa lihaa syövä (valkoinen heteromies), niin hän tosiasiassa ilmaisee vastustavansa nykyeurooppalaista punavihreää vasemmistolaista politiikkaa. Punavihreä politiikka on pelotteluun perustuvaa kampanjointia, joissa toisinajattelijat syyllistetään ja leimataan epäkelvoiksi. Kun julistautuu lihansyöjäksi, tunnustaa olevansa nykyisen politiikan kuvaama paha ihminen. Koska ei hyväksy annettavaa rangaistusta - eikä oikeasti ole paha ihminen (ainakaan millään Kauhajoen, Jokelan tai Porvoon mitalla) - on häirikkö, vaarallinen, uppiniskainen ja siksi on oikeutetusti vaiennettava.