sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Raha-asioista

Aika harvoin tulee nykyään läheteltyä ihan perinteistä kirjepostia, kun kaiken voi toimittaa skannattuna sähköpostilla tai sitten kuriiripostilla. Tulipa nyt kuitenkin viime viikolla lähetettyä ihan perinteinen kirje, kun valtion byrokratiassa on yhä rattaita, joihin kelpaavat vain ja ainoastaan alkuperäiset omilla allekirjoituksilla vahvennetut asiakirjat. Postimerkin hinta oli 0,80 euroa. Kaivelin merkkiä etsiessäni piirongin laatikoita, ja löysin vanhan kirjekuoren vuodelta 2004, jossa postileima oli 0,60 euroa. Postin sivuille todetaam että postimerkin suurimmat kustannuserät ovat polttoaineet ja palkat. Kymmenessä vuodessa siis palkat ja polttoaineet ovat nousseet 33%, mutta vastaavasti moni asia - todella moni asia - on halventunut. Erityisesti elektroniikkalaitteet kun nykyisin saa päiväpalkalla television, jonka kokoisia ei kuvaputkiaikana edes voitu valmistaa. Kvartaalitalouden paineessa kävin olohuoneessani yt-neuvottelut, joiden tuloksena siirsin ns. eläkeputkeen vanhan 32-tuumaisen Sonyn kuvaputken ja hankin tilalle tasan puolet isomman taulutelevision - Sony tietenkin. Eläkepäiville siirtynyt vanha sotaratsuni maksoi aikoinaan 9.000 markkaa ja tämä uusi 1.000 euroa.

Ostaessani ensimmäisen oman asuntoni, se maksoi saman verran kuin iso kartano-Volvo. Nykyisin samanlaisen asunnon hinnalla saa kaksi kalleinta Volvoa. Ensimmäisen tietokoneen hankinta vei minut vararikon partaalle, mutta nyt alle 200 euron kännykässä on enemmän ominaisuuksia kuin kaikissa 90-luvulla ostamissani viihde-elektroniikan laitteissa yhteensä. Voi ottaa videokuvaa, lähettää sen sähköpostilla ystäville (jos sellaisia olisi) ja julkaista oman poliittisen mielipiteen tuhansien ihmisten luettavaksi ilman, että Helsingin Sanomien mielipidesivu suodattaa pois poliittisesti epäkorrektit lukijakirjeet. Puhelinlasku kuukaudessa vastaa kolmasosaa puhelimen hinnasta - jos ei ole tarvetta ostaa iPhonea tai muuta yli 500 euron konetta. Ennen muinoin puhelinosake maksoi 5.000 markkaa, liittymämaksu 20 mk/kk ja puhelut ehkä jotain 40 mk/kk. Jos kesken matkantekoa muistui mieleen ilmoittaa joku asia kotiin tai töihin, piti pysäyttää huoltoasemalle ja välittää kolikkopuhelimella tieto eteenpäin. Yllätysvieraita siedettiin, kun eihän mokille saanut tietoa omasta tulostaan etukäteen.

Verotus on nimellisesti laskenut 90-luvulta, mutta vastaavasti veronkierto on melkein tyystin kadonnut tavallisen ihmisen arkipäivästä. Kasvanut ostovoima on pitkälti siirtynyt asumisen hintaan eikä keskiluokka - edelleenkään - kylve rahoissaan vaan kuukaudesta toiseen tilipussin sisältö tulee käytetyksi hiluja myöten. Yhden veron nosto vaikuttaa toki kansalaisten kulutuskäyttäytymistä ohjaavasti, mutta valtion verotulot eivät enää kasva. Keskivertokuluttaja käyttää ne rahat elämiseensä mitä käyttää, ja loput menevät sijoituksiin, turhanpäiväisyyksiin tai suurempiin hankintoihin. Pienituloisella palkansaajalla rahat menevät kädestä suuhun ja tukien varassa elävä joutuu tarkasti pohtimaan mitä suuhunsa panee tai päällensä pukee. Kaiken kruunaa tietenkin pieni tukiaisilla elävä ryhmä, joka saa kaikki laskunsa maksatettua muilla, ja tämä ryhmä saakin yleisen inhon päälleen. Tätä inhoa kutsutaan mediassa rasismiksi ja suvaitsemattomuudeksi, koska valtaosin tuohon ryhmään kuuluvat erottuvat ulkoisesti pottunokista. Ja se kaikkein vihoviimeisin ryhmä ovat ulkomailta maahamme saapuneet rikolliset, joiden tarkoituksena ei ole alun alkaen ollutkaan itsensä elättäminen työtä tekemällä vaan ryöstämällä ja raiskaamalla. Vaikka nämä tapaukset ovat onneksi kovin harvinaisia, niiden hinta rikoksen uhrille on miltei ylitsepääsemätön.

40 vuotta sitten rakennettiin peruskoulut ja terveyskeskukset, joiden tehtävää hoitivat siihen asti noin 500 kunnassa noin 660 kunnanlääkäriä ja heidän apunaan keskussairaaloissa sairaalalääkärit (4.000 kpl). Siihen asti - ja kauan sen jälkeenkin - niin koulutus kuin terveydenhuoltokin nähtiin asioina, joiden eteen sekä vanhempien että lasten tuli ponnistella. Sosiaalidemokraattien suuri unelma oli tarjota (tuon ajan kielellä) ilmainen terveydenhuolto ja koulutus kaikille. Tuon ajan kunnanlääkärit olivat kovan työpaineen alla, ja tietojen mukaan tekivät usein 80 tuntista työviikkoa ja vastaanottivat päivässä keskimäärin 40 potilasta. Nykyinen työtahti on suunnilleen 35 viikkotuntia ja 10 potilasta päivässä. Vaikka kukaan ei sitä mielellään myönnä, demareita ajoi myös kateus tiputtaa ahkerat kunnanlääkärit pois äyrikuninkaiden mitalisijoilta. Tässä kyllä onnistuttiin, mutta vastaavasti tuli luotua kovin kallis järjestelmä. Kun myöskään terveyskeskuslääkäriä ei kyetty motivoimaan toiminnan paremmalla organisoinnilla, työn arvostuksen lisäämisellä, uranäkymillä tai täydennyskoulutuksella, niin jatkuvan paikan paikkaamisella on vuosikymmenten kuluessa luotu instituutio, joka työllistää noin 60.000 ihmistä, joista lääkäreitä 3.500 ja hoitajia 14.500. Noin 20.000 asukkaan väestöpohjaa hoitaa 10 lääkäriä terveyskeskuksissa (hammaslääkärit päälle)

Kuten edellä mainitut esimerkit osoittavat, vaurastuva Suomen kansa on päässyt nauttimaan fyysisesti ja henkisesti helpommasta elämästä kuin aiemmat sukupolvet. Olemme käyttäneet valtavia määriä rahaa kiinteistön arvonnousuun ja terveydenhuollon kehittämiseen. Rahavarat ovat kuitenkin olleet pois jostain muusta kulutuksesta kuten esimerkki asuntojen ja autojen hinnankehityksestä osoittaa. Sosiaalidemokraattien vuosikymmeniä jatkuneen "kansansivistystyön" päämäärä maksuttomasta koulutuksesta ja terveydenhuollosta on täyttynyt, mutta sen hinta on ollut kova. Sekä julkisen sektorin ällistyttävä paisuminen yli veronmaksajien sietokyvyn että ylimielinen ja halveksiva suhtautuminen koulutukseen ja terveydenhoitoon on kaikki rakennettu raskaalla verotuksella. Se on siirtänyt vallan virkamiehille pois kuluttajilta sen suhteen, mitä palveluita halutaan ostaa ja millä hinnalla. Suomeen on luotu neljässä vuosikymmenessä sosiaalidemokraattisen virkamiehen näköinen yhteiskunta. Se päättää mihin markkinoiden kehittymisen (kulutuselektroniikka) myötä säästyneet varat sinä laitat (asuminen, terveydenhuolto, työttömyys) halusitpa tai et. Edes torpparit eivät työskennelleet isännälleen kahta päivää viikossa, mihin nykyinen veroaste sitoo kaikkein pienipalkkaisimmatkin. Perussuomalaiset voikin nähdä eräänlaisena 2010-luvun torpparilaitoksen uudistamista vaativina talonpoikina kuin Forssan ohjelmaa ajavina arvoliberaaleina sosialisteina.

39 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Kun myöskään terveyskeskuslääkäriä ei kyetty motivoimaan toiminnan paremmalla organisoinnilla, työn arvostuksen lisäämisellä, uranäkymillä tai täydennyskoulutuksella, niin jatkuvan paikan paikkaamisella on vuosikymmenten kuluessa luotu instituutio, joka työllistää noin 60.000 ihmistä, joista lääkäreitä 3.500 ja hoitajia 14.500. Noin 20.000 asukkaan väestöpohjaa hoitaa 10 lääkäriä terveyskeskuksissa."

Terveyskeskuslääkärien työtä ei ole organisoitu muuten kuin byrokratiaa lisäämällä, heidän urakehityksensä pysähtyy siksi ajaksi, kun he terveyskeskuksessa töitä tekevät, ainoa mahdollisuus edetä uralla on lähteä pois tk:sta. Lisäksi täydennyskoulutukseen pääsevät kuntien terveysvirastojen johtajat ja ehkä jokunen potilastyötä tekemätön ylilääkäri. Terveyskeskuslääkäreiden kohdalla täydennyskoulutus on lähinnä vitsi.

Lisäksi vuorotyötä tekevä sairaanhoitaja tienaa tonnin verran kuussa enemmän kuin päivätyötä kunnan virassa tekevä tk-lääkäri.

Mitä lääkärin palkkoihin tulee, minulle riittäisi mainiosti se, mitä ihmiset kuvittelevat minun saavan.

Onneksi vasemmistolaisemme kehittävät koko ajan uusia tapoja pakottaa meitä tekemään tk-työtä laitosapulaisen solidaarisella palkalla tulevaisuudessa todennäköisesti keskitysleiriltä käsin.

Terveisin lääkäri

Miltton Friidman kirjoitti...

Hyvää sunnuntaita, KT!

Hyvä kirjoitus!

On totta, että demarit ovat pystyneet luomaan jonkinlaisen "ihanneyhteiskunnan", mutta ei ilman kääntöpuolia.

Pahinta pohjoismaisessa demari-valtiossa on mielestäni yleinen tuottamattomuus ja heikko moraali.

Samaan aikaan kun kukaan ei oikein haluaisi tehdä yhtään mitään, vaaditaan silti kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Ollaan tavallaan totuttu jo peruskoulusta asti siihen, että valtio järjestää kaiken.

10-20 vuoden sisällä maksamme tästä todella kovan hinnan.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos lääkärille kommentista. Lääkäreiden työvelvoite terveyskeskuksessa (mikäli mielii erioistua) on hyvä osoitus siitä, miten sosialistiseksi terveydenhuolto on muuttunut. Ja samalla kun se on muuttunut sosialistiseksi, sen tehokkuus on romahtanut. Kaikki vain siksi, että saatiin toteutettua SDP:n vaalilupaus maksuttomasta terveydenhoidosta (puhuttiin ns. kolmen markan lääkäreistä, kun kolmen markan vastaanotto maksettiin kunnalle eikä lääkärille itselleen). Ja siis tietenkin siksi, ettei kukaan lääkäri voisi omalla ahekruudellaan hyötyä ihmisten sairasteluista taloudellisesti.

Mielenkiinnolla odotan, mihin suuntaan nykyinen avoterveydenhuollon uudistus etenee. Ainakaan nykymallinen terveyskeskusten toiminnan viilaaminen ei ratkaisen ongelmaa, joka on pitkät jonotusajat, raskas kustannusrakenne ja motivoimaton työympäristö. Samalla tavalla kuin kaikki muutkin työpaikat, myös lääkärit tarvitsevat täydennyskoulutusta. Jos kunta ei siihen kykene, avoterveydenhuollossa toimivien lääkärien osaaminen vähitellen laskee suhteessa muihin. Ja jokainen joka vastustaa tätä ajattelutapaa leimataan "järjestelmän viholliseksi" ihan samalla tavalla kuin umpipolitisoituneella 70-luvulla.

Työterveyshuolto toimii hyvin, koska siinä palvelun käyttäjät maksavat itse palvelunsa. Terveyskeskuksessa palvelu on maksutonta, joten sen saama arvostus väkivaltaisine asiakkaineen on suora seuraus harjoitetusta ideologiasta.

Kumitonttu kirjoitti...

Miltton, on lievästi sanottuna ironista, että moni hyvinvointivaltion kannattaja ei pidä itseään sosialistina ja syyttää liberalismin kannatuksen kasvua moraalikadosta. Toisin sanoen, sosialismia on olla uskonnoton mutta sosialismia ei ole elää muiden rahoilla. En oikein tiedä, mikä saa hyvinvointivaltion kasvatit ihailemaan tuota instituutiota. Ehkä se on sama inhimillinen mekanismi, joka sai vankileireillä ihmiset kirjoittamaan Stalinille, jonka ei uskottu olevan vastuussa järjestelmän moraalittomuudesta.

Anonyymi kirjoitti...

"Mielenkiinnolla odotan, mihin suuntaan nykyinen avoterveydenhuollon uudistus etenee."

Uudistus etenee siten, että terveyskeskuksista kootaan suurempia yksiköitä, joita varten rakennetaan suurempia rakennuksia (terveysjohtajat ja grynderit rakastavat toisiaan, koska terveysjohtajat voivat vastuutta antaa veronmaksajien rahaa gryndereille, jotka taas kestittävät terveysjohtajia).

Lisäksi uusiin suurempiin yksiköihin tarvitaan uusi suurempi hallinto. Jos erään suomalaisen sairaanhoitopiirin hallinto paisui vuodesta 1998 vuoteen 2006 79:stä hallinnoitsijasta 481 hallinnoitsijaan, minkälaiseksi uusien sotepiirikeskusten hallinnot oikein saadaankaan kasvatettua?

Suorittavaa porrasta eli lääkärikuntaa näihin uusiin suurempiin yksiköihin ei löydy,koska palkat pidetään lääkäriliiton eli oikeammin ylilääkäriliiton avulla kilpailukyvyttöminä, joten lääkärit pakotetaan töihin näihin suurempiin yksiköihin - ensin vastavalmistuneet lääkärit, myöhemmin kaikki lääkärit kutsumalla pakollista tk-orjuutta esimerkiksi perusterveydenhuollon täydennyskoulutukseksi.

"Ainakaan nykymallinen terveyskeskusten toiminnan viilaaminen ei ratkaisen ongelmaa, joka on pitkät jonotusajat, raskas kustannusrakenne ja motivoimaton työympäristö."

Koska terveyskeskusjärjestelmämme on kopio DDR:n mallista, järjestelmä perustuu siihen, että lääkärit kansanvihollisina pakotetaan niihin töihin ja koska kansanvihollisiin pitää suhtautua ankarasti, työolosuhteita ei edes ole tarkoitus tehdä siedettäviksi. Sekä demarin että kokoomuslaisen mielestä lääkärin tulee kärsiä lääkäriydestään. Ja samaa mieltä tuntuu olevan kepu, sillä heidän puheenjohtajansa Sippilä oli erityisen huolissaan viikonlopulla siitä, että lääkärit saattaisivat saada veroetua uudessa osinkoverotussysteemissä (heiltä siis riistettäisiin veroja vähän vähemmän kuin Sippilästä pitäisi).

"Samalla tavalla kuin kaikki muutkin työpaikat, myös lääkärit tarvitsevat täydennyskoulutusta. Jos kunta ei siihen kykene, avoterveydenhuollossa toimivien lääkärien osaaminen vähitellen laskee suhteessa muihin."

Tämä huoli on lähinnä marginaalinen, sillä terveyskeskuksiin palkataan enää venäläisiä lääkäreitä, jotka tekevät laitosapulaisen palkalla töitä sen hetken, että pätevöityvät tekemään töitä jossakin muussa EU-maassa. Lisäksi venäläiset lääkärit sosialistiseen järjestelmään kasvaneina osaavat toimia sosialistisessa terveyskeskuksessa - he osaavat lintsata aina, kun siihen on mahdollisuus.

"Ja jokainen joka vastustaa tätä ajattelutapaa leimataan "järjestelmän viholliseksi" ihan samalla tavalla kuin umpipolitisoituneella 70-luvulla."

Valitettavasti suuri osa lääkärikunnastamme on järjestelmän kannattajia (ovat onnistuneet pääsemään asemaan, jossa potilastyötä ei tarvitse tehdä jne), joten ääntään korottavaa omat koirat purevat välittömästi.

/lääkäri

Anonyymi kirjoitti...

Milton: "Pahinta pohjoismaisessa demari-valtiossa on mielestäni yleinen tuottamattomuus ja heikko moraali."

Pohjoismainen demarivaltio on järjestelmä, jossa yhteiskunnan tuottavat yksilöt on orjuutettu elättämään sekä yhteiskunnallista oikeamielistä ja uussivistymätöntä eliittiä että "syrjäytyneitä ja huono-osaisia", joista huolehtimisella orjuutus perustellaan (sekä tietenkin ilmastonmuutoksella, johon kaikki yhteiskuntamme tuottavat yksilöt ovat kollektiivisesti syyllisiä).

Orjuutetuilla on orjan moraali. Pitkän päälle jopa kaikkein kunnollisin, tunnollisin ja ahkerin ihminenkin haistattaa paskat ahkeroinnille, kun näkee alkoholisoituneen naapurinsa sekä pinkeissä pyöräilyshortseissa styroksikypärä päässä liian pienellä vaihteella olematonta mäkeä maastopyörällä kiipeävän eko-orjuuttajansa vetävän yhteisöllisinä lonkkaa päivät pitkät.

/lääkäri

Anonyymi kirjoitti...

Jos osaisin, perustaisin Tk-leaks -sivuston. Koska en osaa (en osaisi salata sitä niin, ettenkö paljastuisi ja etteikö minua sitten teilattaisi kansanvihollisena Senaatintorilla Lääkäriliiton luottamushenkilöiden taputtaessa pieniä karvaisia käsiään) tyydyn mutisemaan itsekseni.

/lääkäri

Kumitonttu kirjoitti...

Tuen antaminen on osoitus sosiaalidemokraattisen politiikan moraalittomuudesta. Jos tukea annetaan esimerkiksi yh-äideille, narkomaaneille ja alkoholisteille esimerkiksi vuokratukena tai vastaavana, niin tuki on tietenkin tukea - ei kannustusta ryhtyä yh-äidiksi, narkomaaniksi tai alkoholistiksi. Mutta kun valtio korottaa alkoholin tai tupakan hintaa, niin taloudellinen sanktio yllättäen OHJAA kansalaisten toimintaa haluttuun suuntaan.

Vielä räikeämpi esimerkki - kun poliitikkojen palkkoja niostetaan, muistetaan sitä poikkeuksetta perustella sillä, että näin eduskuntatyö houkuttelee hyviä hakijoita pois virkatehtävistä poliittisiin luottamustehtäviin. Mutta kun lääkäreiden liksoja poljetaan, niin kuvitellaan ettei se vaikuta lääkärien tasoon (ja motivaatioon).

Kun lääkärit velvoitetaan töihin 2.800 euron kuukausipalkalla (erikoistuva terveyskeskuslääkäri), niin samalla periaatteella voitaisiin seutuliikenteen bussikuskit velvoittaa töihin 1.600 eurolla perustellen sitä "perehtymisellä pääkaupunkiseudun vaikeaa liikennekulttuuriin".

Anonyymi kirjoitti...

Aivan. Lisäksi lääkäreiden kohdalla ollaan aina valmiita vaatimaan ilmaista työntekoa, "koska yhteiskunta on maksanut heidän koulutuksensa". Koska meidän maassamme yhteiskunta maksaa kaikkien muidenkin koulutuksen samalla tavalla, jopa Leo Mengeliuksenkin lapsen koulutuksen, on hämmentävää, että ilmaista työtä vaaditaan vain heiltä. Ainakaan en ole koskaan kuullut kenenkään vaativan muurareita tekemään ilmaiseksi takkoja takkoja kipeästi tarvitseville saati insinööriä suunnittelemaan uusia joukkoliikenneväyliä, joita pitkin vihreä eliittimme voi pyöräillä hurjia matkoja Käpylästä Kruunuhakaan ja takaisin.

/lääkäri

tikkablog kirjoitti...

Mengelius ja muut vihreät ympäristöasiantuntijahumanistit voitaisiin velvoittaa puhdistamaan katuja ja jalkakäytäviä hiekoitushiekasta keväisin. Koulutuksen kuitenkin maksoi yhteiskunta. Tekisivät kerrankin jotain hyvää ympäristölle.

Miltton Friidman kirjoitti...

Miltton, on lievästi sanottuna ironista, että moni hyvinvointivaltion kannattaja ei pidä itseään sosialistina ja syyttää liberalismin kannatuksen kasvua moraalikadosta. Toisin sanoen, sosialismia on olla uskonnoton mutta sosialismia ei ole elää muiden rahoilla.

Hyvä havainto!

Valitettavan useat ihmiset vetävät yhtäläisyysmerkit kristinuskon ja sosiaalivaltion välille siinä seurakunnassa, jossa Miltton käy.

Mutta niinkuin varmaan arvaat, seurakunnan jäseninä on paljon opettajia.

Vähän niinkuin natsi-Saksassa. Siellähän oli pakko kuulua natsien opettajajärjestöön, jos halusi opettaa, ns. Nationalsozialistischer Lehrerbund.

Samalla tavalla suomalaiset opettajat sisäistävät demari-eetoksen.

Miksi?

Koska muuten ei tule palkkaa. Monet ovat tietty vielä OAJ:n jäseniä.

Jos kerrot järjestelmän huonoista puolista, eli suhteettomista kustannuksista, homekouluista tai koulukiusaamisesta, niin voi olla, että olet seuraavalla vähennyskierroksella lähtevien joukossa.

Tai jos olet työtön opettaja, niin et saa töitä.

Aika petoja nuo opettajat. Vetävät käytännössä samansuuruista (~3000e/kk) palkkaa kuin Miltton, mutta ei-markkinaehtoisesti, ja verrattain vähäisellä vastuulla, ja roimasti paremmalla työllisyysturvalla.

Miltton Friidman kirjoitti...

@ Lääkäri

Demarit haluavat nujertaa kaikki korkeaa palkkaa nauttivat, oli kyse sitten ansaitusta tai ansaitsemattomasta palkasta.

Miltton Friidman kirjoitti...

Tuen antaminen on osoitus sosiaalidemokraattisen politiikan moraalittomuudesta. Jos tukea annetaan esimerkiksi yh-äideille, narkomaaneille ja alkoholisteille esimerkiksi vuokratukena tai vastaavana, niin tuki on tietenkin tukea - ei kannustusta ryhtyä yh-äidiksi, narkomaaniksi tai alkoholistiksi. Mutta kun valtio korottaa alkoholin tai tupakan hintaa, niin taloudellinen sanktio yllättäen OHJAA kansalaisten toimintaa haluttuun suuntaan.

Demarit kasvattavat sitä klikkiä yhteiskunnassa, joka elää "loisina". Valitettavasti.

Demarit luulevat, että kaikilla on niin korkea moraali, että tukia käytetään vain tarvittaessa jne.

Näin ei tietysti ole, vaan kun jotain etuutta tarjotaan, on myös ihmisiä, jotka eivät näe moraalisia ongelmia sen käyttämisessä.

Entä onko mittavat julkisen sektorin työpaikat moraalisia?

Mieli tekisi sanoa, että ne ovat yhtä moraalittomia siinä missä tuetkin.

Ero on vain siinä, että julkisella sektorilla henkilö tekee jotain pseudotuottavaa työtä 8h/päivä, kun taas tuensaaja ei tee mitään.

Lopputulos on kuitenkin verrattain sama.

Aikuisten ihmisten päivähoitopaikkoja...

Tiedemies kirjoitti...

Erikoistuva TK-lääkäri tienaa noin kuusi tonnia kuussa, haitari on 5000-7200. En tiedä mistä tuon 2800 revit, mutta se on täyttä tuubaa.

Se, mitä lääkäritutuiltani olen kuullut, niin TK-lääkärin homma on niin epämiellyttävää, että moni tekee paljon mieluummin duunia erikoistuvana lääkärinä sairaalassa jollain vähemmän arvostetulla alalla missä palkka on ehkä 40% pienempi.

Suurin ongelma on julkisen terveydenhuollon organisaatio joka, kuten kaikki muukin julkinen organisaatio, ei kykene sopeuttamaan kysyntää ja tarjontaa. Enkä puhu rahasta, lääkärien osalta työn tarjonta riippuu paitsi palkasta myös työskentelyolosuhteista. Kun palkka on joka tapauksessa nelisen tonnia ja siitä ylöspäin vaikka mitä tekisi, niin lisäpalkalla ei ole helppo houkutella tekemään "paskaduunia".

Ruotsissa tarjontaongelmia on onnistuttu korjaamaan niin, että palveluista pienempi osa tuotetaan julkisissa yksiköissä, ja yksityinen puoli hoitaa perusterveydenhuoltoa vaikka sitä subventoidaankin. Itse pidän tätä malli paljon mielekkäämpänä, koska subvention määrää voi sentään säätää melko yksinkertaisesti, julkisen terveydenhuollon byrokratiaa taas ei pysty karsimaan niinkauan kun terveydenhuolto tuotetaan kokonaan julkisesti.

Terveydenhuolto on kallista paitsi byrokratian vuoksi, myös siksi että teknologia on kehittynyt ja laitteet ja lääkkeet tulleet kalliimmiksi. Yhtenä hyvänä esimerkkinä voi pitää sitä, että lastenpolilla ainakin muutama vuosi sitten vatsataudista kärsivän lapsen nesteyttämiseen käytetään ykkösbrändin nesteytysvalmisteita, joiden hinta on noin nelinkertainen geneerisiin verrattuna ja noin 10 000 kertainen valmistuskustannuksiin verrattuna. Kyseessä on siis vain liuos jolla pitää olla oikeanlainen osmosaliteetti. Suolaa ja sokeria, käytännössä. Geneeriset valmisteet maksavat muutaman euron per annospussi, kalliimmat brändimerkit maksavat monta kymppiä, ja jos sellaisen sekoittaa suolasta ja sokerista, niin hintaa tulee sentin osia.

Sama pätee monissa lääkkeissä. Patenttimaksut painavat rajusti, ja julkinen puoli maksaa kiltisti. Kumis on toisaalta jo myöntänyt kannattavansa patenttifeodalismia eli vastustavansa markkinataloutta. (Patentit eivät ole markkinataloutta vaan kruunun privilegioita eli feodalismia ja/tai sosialismia)

Tiedemies kirjoitti...

Postin kustannuksisssa ei muuten ole mielekästä katsoa kustannusten muutosta koska hinta ei määräydy markkinoilla ja koska Postin palvelurakenne ja subventiopolitiikka ovat myös muuttuneet kymmenessä vuodessa. So. postimerkin hinnasta ei voi päätellä mitään palkoista tai polttoainekustannuksista.

Asuntojen hinnannousu johtuu siitä, että pääoman hinta on laskenut. Asunnon hinnalle voi (karkeastiottaen) laskea katon, joka on 1/r = maksukyky per vuosi miinus kiinteistön huoltokustannukset, missä r on asuntolainen korko. Tämä on yläraja, oikeasti lainoja lyhennetään, mutta siis, korkotason lasku selittää viiveen kera aika hyvin asuntojen hintoja, eikä tämä ole lopulta kovin yllättävääkään.

On vähän kummallista ilmaista asia niin, että on käytetty rahaa kiinteistöjen arvonnousuun, koska kiinteistöjen arvon muutos on pelkkä intergenerationaalinen tulonsiirto. Se, kumpaan suuntaan siirto tapahtuu, riippuu siitä mihin arvot kehittyvät.

Toki jos asuntomarkkinat toimisivat niin, että kiinteistöjä myydään marginaalisella tuotantokustannuksella ja että tämä olisi jotenkin suunnilleen hintoja määrittävä tekijä, näin voisi sanoa. Mutta kun se ei ole, kun ostetaan kämppää, se ostetaan hyvin pitkälti siksi missä se on, ei niinkään siksi mitä siihen on rakennettu. Toki sekin vaikuttaa, mutta kun se kerran rakennettu, tämä ei muutu, mutta hinta voi muuttuakin, ja siksi on vähän outoa sanoa että halukkuus maksaa asunnosta on jonkinlainen kuluerä kansantaloudelle.

Ei se ole, vaan se on kansantaloudessa varallisuuden siirto. Autot ostetaan uusiksi vähintään 10-20 vuodessa, mutta asunnoista valtavan suuri osa on yli 40 vuotta vanhoja jo. Niiden rakennuskustannukset on jo aikapäivää sitten kuoletettu.

Kumitonttu kirjoitti...

Erikoistuva TK-lääkäri tienaa noin kuusi tonnia kuussa, haitari on 5000-7200. En tiedä mistä tuon 2800 revit, mutta se on täyttä tuubaa.

Oma tietolähteesi on mikä? Minun on kunnallinen virkaehtosopimus. Netissä kuntatyönantajan sivustolla tai vastaavasti esimerkiksi TK-rekryn sivustolla mainitaan sama asia:

1.2.2013 tehtäväkohtainen palkka vaihtelee seuraavasti:

Lääketieteen opiskelija (omalääkäri VES:ssa ei kandin palkkaa ole määritelty, mutta useimmissa terveyskeskuksissa maksetaan taulukon alin palkka) ja laillistettu lääkäri 2 768,75 €


Mutta jos tämä on sinusta täyttä tuubaa, niin sitten en voi kuin onnitella - jälleen kerran - omasta erehtymättömyydestäsi.

Kumitonttu kirjoitti...

Tässä vuoden 2008 lääkäriliiton julkaisussa todetaan:

erikoistuvan lääkärin palkkataso oli keskimäärin 3 420 euroa kuukaudessa. Palkan alin desiili oli 2 872 euroa kuukaudessa, joka on myös virkaehtosopimuksen
vähimmäisperuspalkka erikoistumiskoulutustaan aloittavalle lääkärille


Sen jälkeen on käsittääkseni tullut uudempi työehtosopimus joka nosti joitain prosentteja palkkoja, mutta ulkomuististani heittämä 2.800 ei kovin kauas heittänyt siitä, millä hinnalla valtio ottaa erikoistuvan lääkärin työpanoksen käyttöönsä.

Tiedemies kirjoitti...

Väitteesi on tuubaa siksi, että se ei ole totta.

Tehtäväkohtainen palkka on se raha, saa siksi että on nimi työsopimuksessa, eikä sillä ole mitään tekemistä maksettavan palkan kanssa.

TK-rekry sivuilla sanotaan, että kokonaispalkka on 5600-7700. Tämä on se raha, jonka lääkäri saa. Se koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta, henkilökohtaisesta lisästä, lisätyöpalkkiosta, toimenpidepalkkioista ja päivystyspalkkiosta. Sivulla sanotaan, että määräaikaisen nuoren tk-lääkärin keskipalkka on 5500 pirkanmaalla ja vaihteluväli on 4900--7300.

Sillä 2800 euron palkalla ei siis mennä vielä edes töihin. Se maksetaan vaan siksi että lääkäri on siellä "töissä".

Erikoistuva lääkäri jossain sairaalassa jää paljon alhaisemmilla ansioille, jos ei tule paljoa päivystyksiä, niin jää alle neljän tonnin. Mutta KUKAAN, edes kandit tms, eivät alle kolmella tonnilla kuussa tee täyttä työpäivää laillisena lääkärinä.

Tiedemies kirjoitti...

Ja niin, se lähde:
http://www.tkrekry.fi/terveyskeskus-tyonantajana/laakarin-palkkaus/

Tiedemies kirjoitti...

Korostan nyt, että vika on kyllä julkisessa systeemissä. Mutta vika ei ole se, että se maksaisi liian vähän palkkaa, vaan se, että työolot ovat aivan tavattoman kehnot. Tätä ei käsittääkseni kyetä nykyisessä mallissa oikein korjaamaan. Useimmat "uudistukset" joilla on yritetty "korjata" jotain julkisen puolen vikoja, ovat johtaneet vain hallinnon turpoamiseen ja työolojen heikkenemiseen entisestään.

Persut eivät tälle mitään voi, koska persuista suurin osa kannattaa samaa systeemiä ja "lisää rahaa terveydenhuoltoon". Ongelma ei ole rahan määrä vaan se että kun kaikki on pakko tuottaa julkisella puolella, niin homma nyt vaan ei toimi, suunnilleen samasta syystä kuin Lada ei nyt vaan ollut ihan yhtä hyvä auto kuin Mersu.

Anonyymi kirjoitti...

> Tuon ajan kunnanlääkärit olivat kovan työpaineen alla, ja tietojen mukaan tekivät usein 80 tuntista työviikkoa ja vastaanottivat päivässä keskimäärin 40 potilasta. Nykyinen työtahti on suunnilleen 35 viikkotuntia ja 10 potilasta päivässä.

Hyshys! Virallinen totuushan on, että terveyspuolen henkilökunnalla on niin kiire, että kaikki paskovat vaippoihinsa, myös ne, jotka tulevat ilman vaippoja tarkastuskäynnille.

GM kirjoitti...

Tuubaa, tuubaa. Hiilet on vielä kuumina aiemmista hiteistä vissiin.

Tehtäväkohtainen palkka on se raha, jonka saa siksi että on nimi työsopimuksessa, eikä sillä ole mitään tekemistä maksettavan palkan kanssa.

Tämä pätee kaikilla aloilla. Siivoojatkin (voivat) saada ylityölisää, sunnuntailisää yms eikä niitä tavallisesti mainita kun peruspalkasta keskustellaan.

Tiedemies kirjoitti...

Gm, et ymmärrä. TK-lääkärin tehtäväkohtainen palkka tulee siitä, että lääkärillä on nimi paperissa. Jos lääkäri vaivautuu edes töihin, niin palkka nousee heti reippaasti ja *alimmillaankin* kuukausiansio TK-lääkäreillä jää nippa nappa alle viiden tonnin, vaikkei edes paljon päivystelisi. On ihan höpönkukkua puhua tehtäväkohtaisesta palkasta jos tosiasiallinen palkka on tuplasti isompi.

Siksi on tuubaa väittää että lääkärin palkka on 2800 euroa kuussa. Sanoisin, että olet kyllä aika tuuriveikko jos jostain löydät työssäkäyvän lääkärin jonka bruttokuukausiansio jää alle kolmen tonnin, edes noin 40 tuntisella työviikolla.

Tiedemies kirjoitti...

Todettakoon vielä, että jos lekureilla on samalla lailla "tehtäväkohtainen" palkka kuin akateemisella puolella, niin sanoisin että jos alle neljän tonnin jää kuukausiansio *normaalista työstä* eli kuviolla se vajaa 40 tuntia viikossa, niin ihmettelen.

Esimerkiksi YPJ:ssä tehtäväkohtainen palkanosa on tilanteesta riippuen 50-80 prosenttia siitä normaalista palkasta. Se on siellä sitä varten, että jos joku nyt saisi itsensä sellaiseen jamaan että työt eivät hoidu, niin palkka ainakin voidaan pudottaa sinne "tehtäväkohtaiseen" ja sillä lailla hiillostaa pihalle.

Kumitonttu kirjoitti...

Turha tästä nyt sen enempää on vääntää - molemmat saivat näkemyksensä esiin ja tilastotietoa oli esittää molempien argumenttien tueksi. Jääköön tuo arvoitukseksi, mikä tilastoista on se oikea.

Pointti oli siinä, että halvalla teetetään ja peruste on se - minkä anonyymi lääkäri totesi - että "on valden maksama koulutus". No, onhan se mutta niin se on Tidarilla ja minullakin. Pitäisikö meidänki tehdä sellainen pieni taksvärkkirykäys ennen siirtymistä vapaille työmarkkinoille kuten lääkäreidenkin...

Anonyymi kirjoitti...

"Gm, et ymmärrä. TK-lääkärin tehtäväkohtainen palkka tulee siitä, että lääkärillä on nimi paperissa. Jos lääkäri vaivautuu edes töihin, niin palkka nousee heti reippaasti ja *alimmillaankin* kuukausiansio TK-lääkäreillä jää nippa nappa alle viiden tonnin, vaikkei edes paljon päivystelisi. "

Nyt tulee tiedemieheltä(?) ihan hirveää tuubaa. Meinaako tiedemies (?) ihan på riktigt, että lääkärille maksetaan peruspalkka vaikkei tulisi töihin ja ekstraa siitä, että tulee? Yliopistohommissa niin tietenkin on, mutta lääkäreistä vain murto-osa tekee yliopistohommia.

"On ihan höpönkukkua puhua tehtäväkohtaisesta palkasta jos tosiasiallinen palkka on tuplasti isompi."

Tk-rekry lienee tosiaan rekry-paikka. Rekrytointiin liittyy hillitön paskanpuhuminen, jolla pahaa aavistamattomat narrataan tekemään paskaa duunia paskalla palkalla.

"Siksi on tuubaa väittää että lääkärin palkka on 2800 euroa kuussa. Sanoisin, että olet kyllä aika tuuriveikko jos jostain löydät työssäkäyvän lääkärin jonka bruttokuukausiansio jää alle kolmen tonnin, edes noin 40 tuntisella työviikolla. "

40-tuntinen työviikko tarkoittaa perustyöaikaa, josta maksetaan tuo VESsin mukainen palkka. Päivystys tulee siihen päälle. Päivystys tehdään perustyöajan päälle. Jos aikoo tk-lääkärinä tienata tuon viitisen tonnia, päivystää pitää sellaiset 32 tuntia eli yliopistomiehen vuoden työtuntien verran.

Tiedemies kirjoitti...

Yliopiston duunia voi kritisoida monista syistä, ja varmaan aiheesta. Olennainen tuossa oli se laskennallinen palkka. Tehtäväkohtaisen päälle tulee aina henkilökohtainen osa. Ypj:ssä se on joitain kymmeniä prosentteja. Esimerkiksi tohtoritason kaverilla tehtäväkohtainen on usein samaa luokkaa kuin noilla lääkäreillä. En ole koskaan kuullut kenestäkään jolla se henkilökohtainen olisi nolla. Eikä se ole sitä koskaan Tk-lääkärilläkään, tästä olen aika varma. (voi ehkä jostain joku löytyä, mutta pidän epätodennäköisenä)

Lääkäri tekee myös usein jotain toimenpiteitä, joista napsahtaa satanen tms per toimenpide, vaikka tehtäisiin työaikana. En tiedä mitä näihin lasketaan, mutta ei niitä kuussa montaa tarvi tehdä että mennään eri tuhatluvulle. Potilaiden vastaanottamisesta tulee heti lisiä kun työaika ylittyy, ja päivystyksen ajalta juoksee korvaus (ihan oikein) kun on kotona nukkumassa.

En väitä että lekureille maksetaan liikaa. Mutta se mitä tiedän, on että moni valitsee rauhallisemman erikoisalan vaikka saa vähemmän liksaa. Ei ole rahasta kiinni.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, tiedemies. Missä on se paikka, joka maksaa lääkärille 2800e kuussa ilman, että tarvitsee mennä töihin? Menen sinne duuniin heti.

/lääkäri

Anonyymi kirjoitti...

Ja haluaisin myös tietää, mikä tk maksaa toimenpiteestä satasen. Sinnekin voisin mennä sitten duuniin, kunhan saisin ensin sieltä toisesta paikasta sen 2800e käymättä paikalla.

Ihan kunnan nimi riittää, soitan heti heidän rekryynsä.

/lääkäri

Kari AK kirjoitti...

On tk-lääkärin palkoista ihan virallinen Tilastokeskuksen tilasto täällä:
http://193.166.171.75/Database/StatFin/pal/ksp/2011/2011_fi.asp

Säännöllisen työajan ansiot:
Keskiarvo: 5.954
1. desiili: 4.326
mediaani: 5.954
9. desiili: 7.562

Säännöllisen työajan ansion määritelmä:
Säännöllisen työajan ansioon luetaan kultakin palkanmaksujaksolta

- peruspalkka
- tehtävän, ammattitaidon, palvelusvuosien yms. perusteella maksettavat lisät
- työpaikan sijainnin ja olosuhteiden perusteella maksettavat lisät
- työaikalisät
- toimihenkilöiden tulos- ja suoritusperusteinen palkanosa, työntekijöiden suoritusperusteiset ansiot
- luontoisetujen verotusarvo
(palkkarakennetilastossa lisäksi ei- tehdyltä työajalta maksettu palkka).

Anonyymi kirjoitti...

Lääkäreiden koulutus maksaa muistaakseni jotain päälle 200,000 €, kun perusmaisteri selviää 30,000-40,000 eurolla. Usein lentäjätkin maksavat koulutuksensa itse. Minä en tiedä miksei muutkin. Saataisiin ylikoulutus ja mediahöpölinjat kerralla kuntoon.

Anonyymi kirjoitti...

^Jos siihen sisältyy työaikalisät, kyseessä ei ole säännöllisen työajan ansio. Koska lääkärit eivät kuulu työaikalain piiriin, tässä tapauksessa "säännöllisen työajan ansio" tarkoittaa enemmän kuin 40 viikkotunnin ansiota.

Miksi vasemmistolaiset muuten vihaavat lääkäreitään? Siksi, että vasemmistolaisuuden alkuaikoina esimerkiksi Saksan tai Venäjän lääkärikunnasta suuri osa oli juutalaisia ja antisemitismi on vasemmistolaisuuden peruspilari?

Tiedemies kirjoitti...

Ensiksi anteeksipyyntö, luin tuon toimenpidepalkkion muotoutumisen väärin. Niistä ei kerry tuollaisia summia. Otetaan tässä nyt siis vielä yhteenvetona se, miten se *oikeasti* menee:

Ensiksi, jos lääkäri saa sen 2800 euroa kuussa eikä enempää, eli pelkän tehtäväkohtaisen palkan, niin en usko että tällaista lääkäriä paljon työpaikalla näkee. Tämä on siis vähintä mitä voidaan maksaa jos vaan sen verran hommiaan hoitaa, että työsopimus pysyy voimassa, mutta väittäisin että sellaista lääkäriä ei juuri löydy, vaan useimmat saavat aika paljon lisiä.

Henkilökohtaisen lisän prosentteja en tiedä lääkäreille, mutta YPJ:ssä ne ovat lähtökohtaisesti yleensä vähintään 20%, mikä lääkärille tarkoittaisi jo yli kolmen tonnin säännöllistä ansiota.

TK-lääkärille maksetaan bonuksena myös väestölisä, joka riippuu siitä, kuinka ison väkimäärän lääkärinä hän käy. 500 potilaan väestölisä on noin tonnin. Näillä kuvioilla sen normaalin viikon, ilman päivystyksiä, ja ilman potilaita, palkka on nelisen tonnia.

Potilaskäynneistä maksetaan 5-6 euroa per käynti. Jos käyntejä on oikeasti se 10 päivässä, ja jos työpäiviä on 20 kuukaudessa, niin tästä tulee taas yksi tonni, eli ollaan normityöajalla jo lähellä viittä tuhatta euroa.

Toimenpiteiden osalta olin aiemmin väärässä. Satanen oli tyypillinen *kuukausittainen* lisäpalkka, joka toimenpiteistä kertyy. Pahoittelen tätä huolimattomuuttani.


Näistä kertyy siis 5000 - 7000 euroa kuussa, ja päivystysten korvaukset tulevat siihen vielä päälle.

Päivystysten peruskorvaus, jos on kotona. on noin 20% palkasta päivystysajalta arkisin ja 30% viikonloppuisin, sitten potilastapaamisista tulee lisiä.

Ainakin kuitenkin omaan tuttavapiiriini kuuluvien muutamien lääkärien kokemus on ollut, että se ehkä noin 6000 euroa kuussa jonka TK-lääkärinä saisi, ei houkuttele, vaan menee mieluummin jollekin rauhalliselle erikoistumisalalle erikoistuvaksi lääkäriksi ja tienaa sen vajaa 4000 euroa plus päivystykset, koska työ terveyskeskuksessa on vaan niin hanurista.

Toistan tämän vielä: Terveyskeskuslääkärien palkkaamisen vaikeus ei pääsääntöisesti johdu siitä, että heille maksettaisiin liian vähän palkkaa, vaan siitä, että julkinen puoli tarjoaa niin ankeat työolot. Monelta osin ollaan tilanteessa jossa palkan nostaminen ei helpota tilannetta, koska sitten moni tekee mieluummin puoli vuotta duunia ja menee kaukoitään sukeltamaan puoleksi vuodeksi kun on varaa. Progressiivinen verotus kun tekee sen, että näin veroprosenttikin jää mukavan alhaiseksi; saa samat tienestit kuin leppoisammassa hommassa ja olla puoli vuotta lomilla. Jos tekisi enemmän duunia, niin reilu 50% marginaalivero leikkaa niistä ansioista kuitenkin niin paljon ettei maksa vaivaa.

Anonyymi kirjoitti...

Teen tk-lääkärin työtä, pelkkää päivystystä, sekä päivä- että yöhukeja ja tienaan tuon viitisen tonnia, hieman alle.

Katson potilaita 40 kahdeksan tunnin aamuvuorossa, noin 90 24 tunnin vuorossa, joita teen neljästi-kuudesti kuukaudessa. Minulle ei makseta potilaskohtaisia korvauksia, ei myöskään väestövastuulisää saati toimenpiteitä. Työkokemusta minulla on 23 vuotta.

Tuttavapiirini lääkärit tienaavat saman verran. Näin se *oikeasti* menee.

/lääkäri

Kumitonttu kirjoitti...

Ymmärtääkseni valtaosa tk-lääkäreistä työskentelee enemmän tai vähemmän kiinteillä palkoilla, koska yksittäisten potilaskohtaisten korvausten ja muiden lisien laskeminen olisi aivan liian byrokraattista. Vastavalmistunut eurolääkäri ei saa väestövastuulisää eikä potilaskohtaisia korvauksia, ja siihen alun alkaen viittasin.

Tidari yrittää kääntää keskustelun aiheen siten, että terveyskeskuksessa olisi veemäistä työskennellä, mikä varmaan monessa terveyskeskuksessa pitää paikkansa, mutta niin on monessa muussakin työpaikassa. Ei kaikissa terveyskeskuksissa ole kurjaa, vaan moni lääkäri viihtyy kansan syvien rivien parissa. Terveyskeskuksissa on monia systeemistä johtuvia puutteita, mutta ei se lääkärin työ siellä sen surkeampaa ole kuin sairaalassa tai muualla. Terveyskeskuksessa parhaimmillaan voi tehdä erittäin antoisaa kliinistä hoitotyötä, joka on hyvinkin palkitsevaa. Suurissa kaupungeissa ja erilaista uraa havittelevalle tk ei tietenkään tarjoa samoja vaihtoehtoja kuin esimerkiksi työskentely teho-osastolla tai anestesialääkärinä.

Kaikkinensa terveyskeskuksen suurin ongelma on kaupungistuminen ja sen myötä ihan uusiin mittoihin kasvanut muuttoliike. Myös työterveyshuolto rapauttaa pitkäaikaisia potilassuhteita, jotka edesauttaisivat tehokasta hoitoa.

Ja kaikista tärkein asia työviihtyvyydessä on tutkimusten mukaan mahdollisuus vaikuttaa omaan toimenkuvaan. Tässä lääkärit ovat työnantajasta riippumatta valovuoden jäljessä yksityisen puolen työntekijöistä, koska viranomaisvalvonta ja raportointi ovat aivan tolkuttoman raskaita terveydenhuollossa. Normaalissa yksityisessä yrityksessä raportoidaan aivan murto-osa siitä.

Tiedemies kirjoitti...

Voi toki olla, että anonyymi lääkäri puhuu totta. Tätä minulla ei ole keinoja arvioida. Olen sen varassa, mitä TK-rekrysivu sanoo ja sen varassa, mitä tuttavani sanoi joka toimii lääkärinä, on minulle kertonut siitä ajasta jolloin toimi TK-lääkärinä. Hänen sanojensa mukaan työ oli niin hanurista, että vaikka siinä tienasi kuusi tonnia, niin mieluummin meni muualle hommiin neljällä tonnilla. Olen kuullut saman myös muualta.

En ihan heti ymmärrä miksi Tk-rekrysivuilla valehdeltaisiin, tai miksi minun tuttavani minulle valehtelisivat. Se on joka tapauksessa varma, että 2800 euron kuukausipalkka on täysin fiktiota. Sitä summaa en usko kenenkään saavan jos tekee normaalia työpäivää.

Tiedemies kirjoitti...

Ja siis, se kuvaus TK-lääkärin arjesta meni jotenkin niin, että kusellakäyntitauot pitää suunnitella etukäteen, lounastaukoa ei voi pitää vaan pitää laatikossa jotain keksejä että pysyy edes jotenkin nälkä poissa työpäivän ajan.

Kannattaa lisäksi huomata että isommissa suomalaisissa kaupungeissa TK-lääkäreitä on joskus ja jouluna. Länsi-Tampereella esimerkiksi ei kaikilla palvelualueilla vaan ole TK-lääkäriä, piste. Sijaiskeikkalääkäri hoitaa akuuttipotilaita, mutta vaihtuu tiheään, koska kukaan ei jaksa hommaa.

Tilanne on mennyt peliteoreettisesti ajatellen sellaiseen "tasapainoon", jossa palkan nostaminen vain lisää houkutusta ottaa työ vastaan vain vähäksi aikaa. Tämä heikentää työolosuhteita, kun systeemi ylikuormittuu ja tulee potilasjonoja jne. Ja tämä puolestaan vähentää halukkuutta ryhtyä TK-lääkäriksi, ja palkkoja pitää nostaa taas että saadaan edes joku jne. Tämä kierre ei katkea nostamalla Tk-lääkärien palkkoja siellä, missä kierre on jo päällä.

Itse kannatan sitä, että perusterveydenhuolto siirrettäisiin yksityisille.

Kumitonttu kirjoitti...

Tässä kuvastuu hyvin se haittapuoli jos perustelet jotain asiaa yksittäisen ihmisen kokemuksilla ja mielipiteillä, mistä olen monasti aiemminkin huomauttanut. On selvää, että on useita terveyskeskuksia, joissa on huonoa johtamista ja sen tähden huono työilmapiiri. Mutta ei sen perusteella voi oikoa mutkia suoriksi ja todeta että terveyskeskuksissa on sen takia ikävä työskennellä. Joissain on, toisissa ei.

Palkan nostaminen ei tietenkään auta, jos muu johtaminen on huonoa. Perusterveydenhoidon siirtäminen yksityisille olisi jotakuinkin paluuta vanhaan kunnanlääkäriaikaan, ja oma arvioni on että siitä suunnasta löytyis paras ratkaisumalli. Valitettavasti poliittinen ilmapiiri estää sellaisen ratkaisun, joten siihen ei mennä ennen kuin systeemi romahtaa.

Paradoksaalista kyllä, minä kirjoituksessani totesin, että lääärien pieni palkka (valtion määräämä puoli-ilmaisine pakkotöineen eurolääkärivaiheessa) on perusongelma terveydenhuollon kriisissä. Sitten sinä vänkäät vastaan ensin perustellen etteivät ne palkat ole pieniä ja lopuksi todeten, että "perusterveydenhoito siirrettäisiin yksityisille". Se yksityisille siirtäminen tarkoittaisi juuri sitä, että palkat nousisivat koska kysyntä ja tarjonta kohtaisivat markkinoilla.

Anonyymi kirjoitti...

Tiedemies: "Ja siis, se kuvaus TK-lääkärin arjesta meni jotenkin niin, että kusellakäyntitauot pitää suunnitella etukäteen,..."

Tauko. Yleensä ehtii pitää yhden per kahdeksan tuntia.

" lounastaukoa ei voi pitää vaan pitää laatikossa jotain keksejä että pysyy edes jotenkin nälkä poissa työpäivän ajan."

Lakritsia. Toimii paremmmin kuin keksit ja on nopeampaa syödä.

"Sijaiskeikkalääkäri hoitaa akuuttipotilaita, mutta vaihtuu tiheään, koska kukaan ei jaksa hommaa."

Jotkut hurjat kestää puolikin vuotta.

"Tilanne on mennyt peliteoreettisesti ajatellen sellaiseen "tasapainoon", jossa palkan nostaminen vain lisää houkutusta ottaa työ vastaan vain vähäksi aikaa. Tämä heikentää työolosuhteita, kun systeemi ylikuormittuu ja tulee potilasjonoja jne. Ja tämä puolestaan vähentää halukkuutta ryhtyä TK-lääkäriksi, ja palkkoja pitää nostaa taas että saadaan edes joku jne. Tämä kierre ei katkea nostamalla Tk-lääkärien palkkoja siellä, missä kierre on jo päällä."

Juurikin näin.

"Itse kannatan sitä, että perusterveydenhuolto siirrettäisiin yksityisille. "


Samoin. Silloin kysyntä ja tarjonta pääsisivät tasapainoon. Ja lääkärien palkat paranisivat.

/lääkäri