Ann-Mari Huhtanen ja Lars Vilks

Lasipalatsin Totuus on haastatellut ruotsalaista pilapiirtäjä Lars Vilksiä. Penaali Ann-Mari Huhtanen on yrittänyt, siitä pisteet. Valitettavasti yritys ei tällä kerralla nimittäin riittänyt mitalisijoille. Ann-Marin kirjoituksen otsikko on, että Vilks on katkera mies, mikä epäilemättä on oikea tulkinta, mutta katkeruuden syytä Huhtanen ei oivalla oikein:

Jos puhut islaminvastaisen Sion-järjestön kokouksessa New Yorkissa ja kommentoit osallistumistasi sanomalla, että menisit vaikka Ku Klux Klan olisi pyytänyt, jos poseeraat Pamela Gellerin ja muiden anti-islamistien kanssa, jos annat islamofoobikkona tunnetun ruotsidemokraattipoliitikon kaupata netissä kopioita piirroksistasi tai jos puolustat julkisesti Dan Parkia, ruotsalaista katutaiteilijaa, joka on saanut useita tuomioita kunnianloukkauksista ja kiihotuksesta kansanryhmää vastaan, kaikki tietävät, mikä olet miehiäsi: olet fasisti ja rasisti.

Tuossa siis Huhtanen vielä ymmärsi, että Ruotsissa poliittinen ilmapiiri on vakavasti tulehtunut ja irrallaan todellisuudesta. Sen jälkeen taas paljastuu, ettei Huhtanen ymmärrä oikeita käsitteitä:

Vilks kertoo, ettei jaa islamia pelkäävien ajatusmaailmaa vaan jäi pohtimaan uskomuskertomuksia, joita luodaan sekä äärioikealla että -vasemmalla. Ensimmäiset luovat dystopiaa siitä, kuinka muslimit haluavat tuhota maailman. Vasemmalla taas pelotellaan natseilla.

"Äärioikeisto" ja -vasemmisto eivät ole toistensa vastakohtia vaan kyseessä on saman ideologian (sosialismi) eri muodot sen mukaan, miten ne suhtautuvat ylikansalliseen hallintoon. Islam on niille hyvin läheinen ideologia totalitaarisine hallintoineen ja väkivallan oikeutuksineen. Tässä Huhtanen taas osuu polulle, mutta ei valitettavasti vie logiikkaa yhtään pidemmälle, ja nosta esiin esimerkiksi suomalaisen median suhtautumista aiheeseen:

Länsimaisissa yhteiskunnissa vaalitaan ilmaisunvapautta, mutta aina on mahdollista, että joku loukkaantuu. Laki asettaa kunnianloukkauksen rajat, mutta vaikkapa vallanpitäjien, uskonnon ja ideologioiden piikittely ei niitä ylitä.

Sitten taas eksytään pois polulta:

On kuitenkin yksi asia, josta puhuminen näkyy myös kasvoilla: ei vihollisen hyökkäys vaan omien.

Työläisäidin kasvattama vasemmistolainen taiteilija sanoo, että sekä vasemmisto että taidemaailma ovat hylänneet hänet.

Tässä siis Huhtanen oivaltaa, että Vilks on jumankekka vasemmistolainen - miten hän siis voi olla äärioikeistolainen? Tämä jää Huhtaselta täysin selittämättä, koska hän ei ymmärrä käyttämiään termejä. Juuri tätä Vilks voimakkaasti arvostelee:

Kun piirtää kuvan Muhammedista, ärsyttää identiteettikriisissä olevaa vasemmistoa ja siihen sitoutuvia taidepiirejä, Vilks selittää.

"Se on identiteettipolitiikkaa, jossa kyse on kyllä- ja ei-vastauksista. Jos kritisoit islaminuskoa, se tarkoittaa automaattisesti että kritisoit muslimeja, jotka vasemmiston ajattelun mukaan tarvitsevat erityissuojelua", Vilks huokaa.

Vilks hyvin selittää ja kertoo haastattelussaan maailmankuvaansa, mutta Huhtanen ei kykene sitä avaamaan ja analysoimaan, koska hän edustaa juuri tuota muslimien "erityissuojelun tarvetta" ymmärtävää vasemmistoa ja siihen sitoutuvia taidepiirejä.

Haastattelu on erityisen hauska, koska siinä Huhtanen paljastaa todeksi kaikki Vilksin väitteet. Huhtanen jopa ymmärtää Vilksin olevan katkera, mutta ei omaa - ja edustamasa ideologian ja ammattikunnan - syytään siihen. Tässä kirjoituksessa on ainesta klassikoksi.