Äsken sanomaani ei pidä tulkittaman väärin. Venäjän asevoimat ovat maailman toiseksi tehokkaimmat heti Yhdysvaltain jälkeen. Venäläiset sotilaat ovat yhtä hyviä kuin muidenkin länsimaiden, vaikka motivaatiosta on aina puutetta, kun siirrytään hyökkäyssotaan. Täysimittaisessa sodassa kukaan ei voita Venäjää hyökkäämällä sen alueelle - ainakaan niin kauaa kuin sillä on ydinase. Karkea nyrkkisääntö on, että hyökkääjällä pitää olla kuusinkertainen ylivoima, ja Venäjällä on sentään noin miljoona miestä ja naista palveluksessa - reservissä toinen mokoma. Venäjällä vain 10% miehistä suorittaa asepalveluksen, joka kestää 12 kuukautta. Luvuista voidaan laskea, että Venäjä nojaa nykyisin puhtaasti palkka-armeijaan. Vertailun vuoksi, Yhdysvalloilla on 1,4 miljoonaa miestä aseissa ja Kiinalla 2,8 miljoonaa. Rahaa Yhdysvallat käyttää suunnilleen yhtä paljon kuin kaikki muut maat yhteensä. Niinpä armeijan taistelukykyä on turhan yksioikoista mitata budjetilla, miesmäärällä tai reservillä. Sodassa ratkaisevat taistelutahto (motivaatio), armeijan rakenne (logistiikka) ja valtiojohdon sisäpoliittinen liikkumavara.
Joku voi viisastella todeten, ettei Stalinillakaan ollut syytä hyökätä Suomeen, ja ihan oikeassahan hän on. Armeijalta puuttui motivaatio ja logistiikka, mutta Stalinin sisäpoliittinen liikkumavara oli rajoittamaton. Aladar Paasonen piti Stalinille esitelmän Suomenlahden maantieteellisestä strategisesta asemasta sotilaalliselta kannalta tarkastellen syksyllä 1939. Kertoman mukaan Stalin oli todennut, että eversti on varmasti oikeassa, mutta asiaa ei pidäkään tarkastella sotilaalliselta kannalta vaan poliittiselta. Tämä on asian ydin. Ei ole kahta toimivaa demokraattista kansalaisyhteiskuntaa, jotka olisivat ajatuneet sotaan keskenään. Kaikissa konflikteissa ainakin toisena osapuolena on autoritäärinen harvainvalta, jonka ideologinen polttoaine nojaa jonkinlaiseen tulkintaan sosialismista. Vaikka Venäjää ei voi pitää toimivana kansalaisyhteiskuntana ja sen valtioideologia nojaa sosialismiin ollen vasemmistokonservatiivinen niin kuin Mussolinin Italiakin, mutta siihen ei sisälly rajattoman sisäpoliittisen liikkumavaran tuomaa suoranaista itsetuhoa niin kuin naapurimaidensa ryöstöstä viehättyneellä Hitlerillä tai Japanin jumalaisella Hirohitolla.
Venäjän asevoimat ovat siis yhdet maailman tehokkaimmista - varsinkin puolustusta ajatellen. Laajamittaiseen hyökkäykseen Suomeen ne ovat silti täysin riittämättömät, kuten viime vuosikymmeninä nähdyt taistelut ovat osoittaneet (ellei Venäjä tyhjennä kaikkia joukkojaan Suomen vastaiseen taisteluun, mihin ei kukaan kyllä usko). Riittämättömyyden takana eivät ole joukkojen taistelutaidot tai puutteellinen logistiikka vaan sisäpoliittisen liikkumavaran puute. Venäjä ei kykene käynnistämään laajamittaista rintamasotaa toisin kuin Yhdysvallat yksin tai liittolaisineen Kuwaitissa, Afganistanissa, Irakissa tai Libyassa. Se on taloudellisesti niin haavoittuvainen, että Kremlin on vältettävä kauppasaarto pitääkseen vallankahvasta kiinni. Yhdysvaltain kansantuotteesta vienti on alle 10% prosenttia ja Venäjällä 25%. Mittasuhteesta saa käsityksen jos muistaa, että Yhdysvaltain vienti on dollarimääräisesti yhtä suuri kuin Venäjän koko kansantuote. Vaikka Venäjän sotilaiden taistelutaidot ja armeijan logistiikka on vähintään välttävässä kunnossa, maan sotilaallista suorituskykyä rajoittaa eniten maan poliittisen johdon kapea liikkumavara. Kuten Gustav Hägglund totesi, Suomen puolustus nojaa edelleen pitkälti menneiden sotien menestykseen. Kreml ei halua kyseenalaistaa Suomen PR-arvoa kansainvälisessä politiikassa.
30 kommenttia:
Putlerin poliittinen liikkumavara ei ole rajaton hyökkäyssotaa ajatellen kuten Stalinilla mutta kuitenkin merkittävästi suurempi kuin yhdelläkään lännen valtiolla.
Nyky-Venäjä ei kuitenkaan ole totalitaristinen valtio, jossa yleistä mielipidettä ei ole. Sen sijaan Venäjällä valtiolla on enemmän keinoja manipuloida yleistä mielipidettä kuin lännessä.
Sen propagandassa on samanlaisia piirteitä kuin totalitarististen maiden propagandassa, koska Kremlille vaihtoehtoisten tietolähteiden määrää on rajoitettu joskaan ei kokonaan tukahdutettu.
Ukrainassa tämä näkyy siinä, että Venäjä käyttää "proxyja" eli separatisteiksi kutsuttua roskajoukkoa ja pyrkii peittelemään omien sotilaidensa osallisuutta. Tämä tehdään pelkästään kotimaan yleisen mielipiteen manipuloimiseksi.
Kreml kontrolloi tiedonvälitystä sen verran tehokkaasti, että kotimaassa suurin osa uskoo separatistien olevan "spontaaneja" kapinallisia eikä Kremlin kontrolloimia. Venäläisten enemmistö luultavasti uskoo, että Donetskin kansantasavalta on aito konstruktio eikä Kremlin masinoima operaatio.
Samanlaista kampanjaa on vaikea masinoida Suomeen, koska täällä on suhteellisen vähän venäläisiä ja viides kolonnakin on paljon pienempi kuin kylmän sodan aikana koostuen lähinnä desantti Bäckmanista ja hänen "antifasisteistaan".
Olet oikeassa. Putinin klaanilla on huomattavan laaja sisäpoliittinen liikkumavara, mutta oman arvioni mukaan se ei silti riittäisi Suomen kaltaisen valtion uhkailuun.
Nyt nähdyt lentokoneiden ilmatilaloukkaukset ovat selviä esimerkkejä siitä, että Venäjän asevoimat ovat voimansa tunnossa. Moinen ylimielisyys paljastaa armeijan sisäisen kurittomuuden.
Tässä vaiheessa on kuitenkin mahdollista ja jopa todennäköistä, että Venäjän hallinto ottaa askeleita totalitarismin suuntaan. Se on itse asiassa jo ottanut.
Pihkovassa poliitikko, joka otti esille laskuvarjosotilaiden kuolemantapaukset, on pahoinpidelty. Moskovassa hajotetaan mielenosoituksia, joissa vaaditaan tietoa Ukrainassa sotivista venäläisistä. Myöhäis-kgb:läiseen tapaan rauhanomaisen väkijoukon sanotaan "vaarantavan yleisen järjestyksen".
Putler on kuitenkin taustaltaa sininauhainen tshekisti ja hänen harrastamansa avoin valehtelu tuo mieleen Neuvostoliiton toimintatavat. Tuollainen valehtelu on länsimaisesta näkökulmasta läpinäkyvää ja kertoo häikäilemättömyydestä. Venäjällä se menee läpi valtaosaan ihmisista.
Kun siirrytään autoritaarisesta hallinnosta kohti totalitarismia, jossa julkisuudessa sallitaan vain Kremliä tukevia kannanottoja, mahdoton (=hyökkäys Suomeen) muuttuu mahdolliseksi. Mainilan laukaukset olivat valhetta mutta koska Neuvostoliitossa ei ollut yleistä mielipidettä, valhetta oli mahdoton todentaa.
"Ei ole kahta toimivaa demokraattista kansalaisyhteiskuntaa, jotka olisivat ajatuneet sotaan keskenään."
Tulee mieleeni ainakin kaksi sotaa jossa demokraattiset kansalaisyhteiskunnat sotivat keskenään:
- Usa vs. Britit 1812-1814.
- Britit vs. Buurit 1880-1902.
En minäkään mihinkään välittömään sodan vaaraan usko. Mutta tulee tietysti muistaa, että Venäjällä on myös se ns. reservin reservi, eli vieläkin miljoonia asekoulutettuja ukkoja ja niille koipussissa huomattava määrä kalustoa, vanhentunutta ehkä, mutta sanotaan, että jos vanja pistää ensin vaikkapa kymmenen tai viisitoista tommosta vanhentunutta moottoroitua jalkaväkidivisioonaa jauhamaan suomalaisia, niin kyllähän siinä meilläkin voimat vähenevät. Ja sen jälkeen voi panna paremmat joukot väsyneitten suomalaisten niskaan.
Tässä (valitettavasti toimintansa lopettaneessa) Ammattisotilas-blogissa kirjoittaja totesi hyvin, että maan poliittisella tahdolla hyökkäyssotaan ei ole merkitystä. Poliittinen tahto voi muuttua yhdessä yössä. Merkitys on sillä, onko maalla sotilaallista kykyä. Ja sitä Venäjällä on kuitenkin Suomen näkövinkkelistä pelottavan paljon.
Kun siirrytään autoritaarisesta hallinnosta kohti totalitarismia, jossa julkisuudessa sallitaan vain Kremliä tukevia kannanottoja, mahdoton (=hyökkäys Suomeen) muuttuu mahdolliseksi.
Totta, mutta kuten totesin aluksi, niin poliittisen johdon sisäpoliittinen liikkumavara on yksi sotilaallisen menestyksen kolmesta reunaehdosta. Autoritäärisessä nyky-Venäjässä se on niin pieni, ettei Suomea vastaan kohdistuvaa hyökkäyssotaa voida aloittaa. Totalitaariseksi muuttuneessa Venäjässä se on mahdollista. Itse en pidä Putinia sellaisena henkilönä, joka voisi nousta totalitaariseksi itsevaltiaaksi.
Tero, hyvä tarkennus. Se on siis mahdollista vaikkakin kovin harvinaista.
Yrjö, poliittinen tahto ei vielä riitä. Pitää olla se sisäpoliittinen liikkumavara. Kyllä Venäjällä on nytkin jatkuva kilpailu vallasta. Toki Venäjä kykenee aseistamaan miljoonia miehiä reservistään, vaikka sitten kyllä armeijan logistiikka pettää väkisinkin alta.
Tärkeintä on kuitenkin se Suomen kannalta, että jos tämän maan asukkaat pitävät sitä puolustamisen arvoisena, niin Venäjän sotilaallinen voima ei riitä nujertamiseen.
Tarkoitus ei ole vähätellä Venäjän asemahtia vaan muistuttaa, ettei Suomen valtaaminen ole mikään läpihuutojuttu, kuten Venäjän asevoimien takkuisasti sujuneet operaatiot viime vuosikymmeninä ovat osoittaneet. Yhdysvaltain armeijan teho perustuu siihen, että se on teknisesti niin hyvä, että sotilaita ei kuole siinä määrin että kotirintamalta pettäisi ihan heti hermo. Venäjän johdolla ei ole samaa etua puolellaan. Vaikka Venäjän armeijan taistelukyky on hyvä ja armeija on kohtuullisen hyvin organisoitunut, nykyisen kaltaiset ilmatilan loukkaukset ovat osoitus kurittomuudesta. Vähän tulee mieleen Venäjän jääkiekkomaajoukkue, joka vasta viime vuosina on alkanut menestyä uudelleen pelityylin tultua kurinalaisemmaksi.
Joo, ei Suomen valtaus ole suinkaan Venäjälle mikään läpihuutojuttu, mutta Suomen puolustusvoimien tietynlainen alasajo sinänsä pelottaa. Sinänsä se, mikä on yksi parhaita Suomen liittolaisia, on Venäjän armeijan sadistinen dedovtshina-simputusperinne. Jos venäläinen sotamies vihaa esimiestään enemmän kuin tsuhnaa, niin se on meille kaikki kotipäin. Mutta jos Venäjällä on halu hyökätä Suomeen, niin niillä on kyllä vara jauhaa niitä reservidivisioonia suomalaisia vastaan. Siellä kun ei muutaman naimalla tehdyn musikan henki paljon paina.
Jos Venäjällä tosissaan olisi poliittista liikkumavaraa, se olisi jo aloittanut suorat sotatoimet Ukrainaa vastaan. Näinhan ei ole tehty vaan venäläisten osallistumista taisteluihin on pyritty peittelemään.
"Novorossijan" kapinallisten halutaan näyttävän Kiovan "fasistijunttaa" vastaan kapinoivilta ukrainalaisilta, vaikka näiden kapinallisten taistelu olisi jo ajat sitten loppunut ilman Venäjää.
Venäjällä myös halutaan tietoisesti vähätellä Ukrainaa kansakuntana. Putlerkin lausui äskettäin, että ukrainalaiset ja venäläiset ovat "yhtä kansaa". Näin on, vaikka ensimmäinen Ukrainan valtio, Ukrainan kansantasavalta julistautui itsenäiseksi vuonna 1918. Tosin bolshevikit kukistivat sen melko pian.
Kukaan ei tiedä, miten pitkälle Putler on valmis menemään. Jotkut arvelevat, että koko "Novorossijan" valtaaminen olisi tavoitteena. Tällöin Ukrainan valtiolle ei jäisi Mustan meren rantaviivaa lainkaan.
Ykä: yksi parhaita Suomen liittolaisia, on Venäjän armeijan sadistinen dedovtshina-simputusperinne.
En tiedä miten luotettava on Wikipedian lähde:
Kuolleisuus on Venäjällä ollut perinteisesti korkea, mutta on viime aikoina laskenut lukemiin, jotka ovat verrattavissa Suomen vastaaviin: vuonna 2005 Venäjällä kuoli n. 550 varusmiestä muissa kuin taistelutoimissa. Tämä vastaa 0,5 promillen kuolleisuutta. Suomessa vastaava lukema oli 1990-luvun lopulla 0,44 promillea.
Vasara: Kukaan ei tiedä, miten pitkälle Putler on valmis menemään.
Tässä ei mielestäni ole kyse Putlerista vaan Kremlin vallanneista silovikeistä laajemmin. Heillä ei näytä olevan sellaista sisäpoliittista valtaa minkä mielikuvan he yrittävät antaa ulospäin hallitsemallaan medialla. Vaikuttaisi siltä, että Kremlistä on yllättävän kova valtataistelu. En tiedä. Mutta vaikuttaisi, koska Venäjän armeija toimii kovin kovin tehottomasti.
Asiaa on turha spekuloida.
Kukaan ei voita Venäjää. Ameriikkalaiset on hyviä poikia ja loppusovassa voittaisivat venäläiset, mutta hinta on niin iso ettei se kannata. Vasta sitten, jos on pakko itsepuolustukseksi.
Alexander Karelin - Highlight:
https://www.youtube.com/watch?v=n5fFC-S3YK0
Ronald Speirs:
https://www.youtube.com/watch?v=HS1qfIsINh8
- buuri johannesbuurista -
Tuota noin.
Putin on pyrkinyt uudistamaan Venäjän asevoimia, mutta uudistukset ovat jääneet puolitiehen, kuten siinä maassa aina. Kun tuollaista systeemiä kuin armeija lähdetään uudistamaan, silloin ollaan säätöpistehierarkiassa hyvin syvällä eli sen ajatusmaailman, josta paradigma kumpuaa, muuttaminen (säätöpiste 11). Ja lienee tarpeetonta sanoa, ettei se Venäjän kaltaisessa maassa onnistu.
Venäjällä paradigma on aina ollut määrä on laatua itsessään. Eli heitetään peliin mahdollisimman paljon huonosti koulutettua ja huonosti aseistettua bulkkia, ja toivotaan, ettei ne meitä kaikkia saa tapetuksi kuitenkaan. Ja paradigma on säätöpiste numero 12.
Asevelvollisarmeijat ovat lähes aina huonosti koulutettuja, huonosti varustettuja ja huonosti huollettuja. Asevelvolliset pääsääntöisesti ovat sekä kurittomia että haluttomia ja mieluummin harjoittavat julmuuksia siviiliväestöä kohtaan kuin sotivat.
Ohessa tarkastelua Venäjän armeijan tilasta. Tietenkään se ei ole nykytila, mutta iso laiva kääntyy hitaasti. Venäjällä on muutamia hyvin koulutettuja eliittidivisioonia, mutta suurin osa Venäjän armeijasta on juuri sitä bulkkikuraa. Surkeita, kelvottomia sotilaiksi ja alttiita murtumaan ensimmäsiessä taistelukosketuksessa.
Armeijoiden suorituskuykyä ei ikinä mitata numeroilla. Jos toisella puolen on ammattiarmeija ja toisella puolen asevelvollisarmeija, niin tällöin suhdeluvun pitää olla lähempänä 20:1 kuin 6:1 jotta hyökkäys onnistuisi. Samoin, jos toisella puolen on uskonkiihkoisia fanaatikkoja. Henkinen suhtautuu aineelliseen suhteessa 3:1.
Sodankäynti ei myöskään ikinä ole aineen vaikutusta aineeseen, vaan tahdon vaikutusta tahtoon. Fyysisen väkivallan tarkoitus on vain pakottaa vihollinen alistumaan omaan tahtoon, ei muuta.
Otetaanpa sitten taas Sun Tzu käteen.
Sodassa on viisi muuttujaa. Ne ovat motivaatio, ilmasto, maasto, johto ja joukkojen laatu.
Motivaatio tarkoittaa sitä kysymystä miksi me sodimme? Eli ollaanko puolustamassa vai ryöstöretkellä vai nujertamassa todella vihattua vihollista vai ollaanko jokin uskonkiihkoarmeija pyhässä sodassa. Pelkällä diktaattorin ruoskalla eteenpäin ajetulla asevelvollisarmeijalla on pääsääntöisesti hyvin huono motivaatio.
Ilmasto tarkoittaa valoisuutta, pimeyttä, sateita, pakkasta ja säätä yleensä. Sillä on merkitystä varsinkin näillä leveysasteilla.
Maastolla tarkoitetaan korkeuseroja, avoimmuutta, suojaavuutta, logistiikan sujuvuutta, aukeita, kulkureittejä ml. vesi- ja rautatiet sekä peitteisyyttä.
Johdolla tarkoitetaan sitä, kuinka hyvin esimiehet ovat tehtäviensä tasalla.
Laadulla tarkoitetaan joukkojen koulutusta, varustusta, aseistusta, huoltoa ja taistelutaitoa.
Venäjän armeijassa nuo viisi muuttujaa eivät ole oikeastaan ikinä olleet kohdallaan. aina, kun Venäjä on voittanut, syynä on ollut, että sen viholliset ovat olleet vielä surkeammassa jamassa kuin se itse tai ne ovat sotineet kahden rintaman sotaa ja saaneet dunkkuunsa toisaalla. Kun Venäjä on saanut vastaansa ihan oikean vihollisen (Venäjän-Japanin sota 1904-1905, ensimmäinen maailmansota jne) sille on yleensä käynyt ohraisesti, ellei sillä ole ollut valtavaa numeerista ylivoimaa.
On vaikeaa kuvitella, että venäläinen sotilas olisi mitenkään tehtäviensä tasalla - lukuunottamatta eliittijoukkoja, kuten 58. armeijaa. Valtavankokoisessa armeijassa on kmyös valtavankokoiset pääomakulut ja valtavankokoinen logistiikka. Pelkkä fyysinen koko ei tee yhdestäkään maasta suurvaltaa. Ja Venäjällä on ongelmanaan iso itäinen naapuri...
"Samoin, jos toisella puolen on uskonkiihkoisia fanaatikkoja. Henkinen suhtautuu aineelliseen suhteessa 3:1."
Tuosta tuli mieleeni aneekdootti Krimin sodasta 1800-luvun puolivälistä. Sodassa siis Ranska, Britannia ja Ottomaanit sotivat Venäjää vastaan estääkseen Venäjää vapauttamasta balkanin ortodoksisia alueita Ottomaaneilta (joka roudasi alueelta runsaasti kristittyjä orjia työläisiksi, sotilaiksi ja seksiorjiksi valtakuntansa eri kolkkiin).
Ottomaanit saivat riveihinsä paljon vapaaehtoisia jihadisteja, jotka tulivat kuolemaan uskonsa puolesta toiveenaan päästä paratiisiin. He jopa kieltäytyivät palkasta, sillä koraanin mukaan palkkasotilas ei paratiisiin pääsisi.
Kaukasuksen muslimimaista kunniakkaasti kuolemaan tulleet ratsumiehet saivatkin piakkoin tulikokeensa: he ottivat yhteen Venäläisten kasakoiden kanssa ratsuväkitaistelussa.
Fanaatikot kauhistuivat ensimmäisestä taistelukosketuksesta niin että ratsastivat suoraan koteihinsa, eikä heitä enää nähty. Kasakoiden tappiot olivat nimelliset.
Jihadistit eivät sitten ensimmäisen hyvän tilaisuuden koittaessa halunneetkaan kuolla. Outoa.
Mietitäänpä mudzaheddinien sotaa a) Venäjää b) amerikkalaisia vastaan Afganistanissa. Olkoonkin, että jälkimmäisiä vastaan fanaatikkoja on kuollut läjäpäin, neukut lähtivät kotiin häntä koipien välissä saatuaan heiltä dunkkuunsa.
Tai mietitään Talvisotaa. Kyllä siinäkin niissä latteuksissa "koti, uskonto, isänmaa" merkitsi aika paljon se, että taistellaan jumalattomia ateisteja vastaan isien uskon puolesta.
Tai Englannin sisällissotaa ja Cromwellin rautakylkiä, jotka ratsastivat taisteluun virsiä veisaten.
Uskonnollinen fanatismi, sotilaskoulutus ja sotilaskuri eivät sulje toisiaan pois. Janitsaarit ovat kolmas esimerkki asiasta.
Neuvostoliiton vastaan taistellessa mujahideenejä vastaan ensiksi mainittuja kuoli 15 000, jälkimmäisiä 90 000. Siis yhtä neuvostoliittolaista kohden kuoli kuusi jihadistia. Mutta mikäs siinä kun koko islamilainen maailma oli täynnä vapaaehtoisia korvaamaan edelliset kaatuneet.
Tuossa kävi vähän kuin Vietnamissa, eli jatkuvista tappioista huolimatta loppumattomalta tuntuvat virta sissitaistelijoita lopulta väsytti miehittäjän demoralisoimalla sen edistyksen tunteen puutteeseen.
Kun ei ole mitään rintamalinjoja eikä sissisotaa käyvällä edes varsinaisia asemia, niin minkäänlaisten omaa moraalia kohottavien näkyvien tulosten saavuttaminen on mahdotonta. Sama ongelma on nyt Usalla: miljoona dollaria maksavalla ohjuksella tuhotaan viiden dollarin teltta ja henkilö, joka ei tienaa elämässään edes sadasosaa ohjuksen hinnasta. Missä on se saavutus jota voidaan hehkuttaa kotirintamalla? Tappioita silti tulee tasaiseen tahtiin.
Janitsaarit taas olivat lapsesta asti sotimiseen koulutettu ja aivopesty erikoisjoukko kristittyjä orjia. Ja koulutus on se jolla sotilaista tehdään tehokkaita. Jos taistelukokemusta ei lasketa, niin jatkuva pitkäkestoinen koulutus on ainoa asia jolla saadaan mistä tahansa sotilasryhmästä tehokas eliittiyksikkö, joka pyyhkii lattiaa millä tahansa vähäisemmin koulutetulla yksiköllä, täysin riippumatta jälkimmäisen uskonnollisesta vakaumuksesta.
Fanaattisuus auttaa toki siinä että koulutettava sietää pitkäkestoista ja mahdollisesti hyvinkin epämiellyttävää koulutusta parhaimmillaan jopa vuosikymmeniä. Pakko ajaa saman asian.
Janitsaarien lisäksi pakosta yksi esimerkki olivat suomalaiset Karoliinit 30-vuotisen sodan aikana. Suomalaisia talonpoikia velvoitettiin kouluttamaan ja varustamaan sotilaita Ruotsin armeijaan. Niinpä joukko taloja valitsi yhden lapsistaan jo tämän ollessa pieni, joka sitten kasvatettiin ja koulutettiin ammattisotilaaksi lapsesta asti. Siinä vaiheessa kun hän lopulta joutui/pääsi tositilanteeseen, hänellä saattoi nuoresta iästään huolimatta olla 10+ vuotta sotilaskoulutusta takanaan. Nämä hyvin koulutetut sotilaat olivat tehokkaita, kurinalaisia ja aloitekykyisiä – ja pyyhkivät lattiaa jopa pääluvultaan huomattavasti suuremmilla ja paremmin aseistetuilla armeijoilla. *
Sitten tällaiset sotilaat pistetään viime viikon torstaina musketin ensimmäistä kertaa käteensä saanutta nostoväkeä vastaan... huonostihan se päättyy jälkimmäisten kannalta.
*) Esimerkkinä vaikka http://en.wikipedia.org/wiki/Battle_of_Fraustadt joka lienee ainoa esimerkki Cannaen lisäksi taistelusta, jossa merkittävästi pienempi armeija saartaa ja tuhoaa vihollisarmeijan tasamaastossa.
Mutta toisin kuin Cannaessa, Ruotsin armeija oli merkittävästi vastapuoltaan heikommin aseistettu. Jos muistan oikein niin tuossa taistelussa yli 50% Ruotsin sotilaista olivat Suomesta.
Kurinalaisuuden luomisessa sosiaalinen paine on jo kauan sitten havaittu tehokkaimmaksi keinoksi: elät pienissä armeijaryhmissä, joten ystäväsi (antiikissa jopa sukulaisesi) ovat ympärilläsi ja käyttäytymällä pelkurimaisesti häpäiset itsesi heidän silmissään ja mahdollisesti aiheutat jopa heidän kuolemansa. Falangi pysyy kasassa koska pakenijan elämä on pilalla.
Jos taas otetaan sekalainen nippu fanaatikkoja ja heitetään heidät taisteluun, niin kokemuksen, koulutuksen ja sosiaalisen paineen puuttuessa he juoksevat pakoon kuin kanalauma heti kun ensimmäinen aseveli saa osuman.
Siinä olen samaa mieltä että ammattiarmeijassa tämä koulutuspuoli on yleensä kunnossa. Ongelmaksi tulee kuitenkin motivoituneiden sotilaiden haaliminen nyky-yhteiskunnassa. Koulutus on tehokasta vain jos se simuloi mahdollisimman hyvin taisteluolosuhteita. Taisteluolosuhteet tuppaavat olemaan ikäviä, joten ammattisotilaan ura on jatkuva sarja ikäviä olosuhteita. Extreme-lajien harrastajia löytyy aina jonkin verran, mutta tarpeeksi taistelukykyisen armeijan tarpeita varten... tuskin. On se sisätyö näyttöpäätteen ääressä kuitenkin niin paljon mukavampaa varsinkin kehnolla säällä, jota Suomen ilmasto meille tarjoilee noin kymmenen kuukautta vuodesta.
Ja koska toisin kuin jenkkilässä meillä koulutuskin on ilmaista, joten sitä ei voi käyttää porkkanana houkuttelemaan tykinruokaa. Jos töitä ei ole tiedossa niin voi elää sossun rahoilla ja bilettää kaiket illat. Syyt tehdä elämästään ammattimaisen kurjaa ovat hyvin vähissä.
Koska ammattisotilaiden määrä on vääjäämättä hyvin pieni ammattisotilaat kestävät todella huonosti tappioita. Kahden kuukauden pikakoulutuksella rintamalle lähetettävä ammattisotilas ei ole yhtään sen parempi sotilas kuin kahden kuukauden pikakoulutuksella rintamalle lähetettävä varusmies ja hyvin nopeasti pieni ammattilaisarmeija muuttuisi pieneksi nostoväkiarmeijaksi.
Laaja varusmiesarmeija antaa mahdollisuuden kasvattaa kokemuksen karttumisella päteviä sotilaita myös varusmiehistä – jos sota kestää niin kauan että aikaa tähän on. Varusmiehiä halveksittaessa on hyvä muistaa että esimerkiksi Lauri Törni oli varusmies.
Kyllä siinäkin niissä latteuksissa "koti, uskonto, isänmaa" merkitsi aika paljon se, että taistellaan jumalattomia ateisteja vastaan isien uskon puolesta.
En muista lukeneeni yhtään tutkimusta, miten merkittävä asia suomalaisille oli uskonnon puolesta sotiminen. Iso osa suomalaisista työläisistä oli toki uskonnollisia kun kasvatettu oli, mutta kirkkoon suhtauduttiin punakapinan jäljiltä vielä sangen kriittisesti. Vaikka suomalainen papisto oli itsekin leimallisesti torpparien ei-esikoispoikia (lue: ei mitenkään vaurasta porukkaa), niin instituutiona kirkko koettiin "oikeistolaiseksi" - vastustihan se ateistista sosialismia.
Syyt tehdä elämästään ammattimaisen kurjaa ovat hyvin vähissä.
yhdysvalloissa on kuulemma sellainen rekrytointiongelma armeijalla, että kukaan ei haluaisi mennä etulinjaan tekemään niitä likaisia töitä. Yhtäkään sotaa ei voiteta ilmasta käsin tai tykistöllä. Kyllä siellä pitää oman henkirievun uhalla käydä niittämässä vihulaiset manalaan. Erityisesti valkoisten poikien saaminen etulinjaan on työlästä, minkä takia armeija yrittää mainostaa itseään monipuolisempana työpaikkana kuin vain etulinjan osalta. Ja kyllä sen sikäli huomaakin, että amerikkalainen upseeriaines on hiukan erilainen kuin suomalainen, jonka valinnassa painottuu varusmiesajan menestyminen. Armeijan ja varsinkin sodanjohto edellyttää hiukan laajempaa analyyttistä otetta kuin mihin meikäläinen valintakriteeri on ainakin aiemmin perustunut.
Mutta tuosta kurjasta ilmastosta - ei Suomen talvi ole millään muotoa huono olosuhde sotia. Itse inhoan paljon enemmän kuumuutta ja vielä enemmän viidakkoa. Kylmää vastaan voi aina pukeutua, mutta myrkkykäärmeet ja viikkotolkulla jatkuva sade joka mädättää kaiken elävän on todella epämiellyttävä ympäristö. Tietyllä tavalla talvi on armelias ympäristö.
Kuten toteat, sodassakin paras oppi on toisto, toisto ja toisto. Suomen armeijassa merkittävä ongelma on juuri toistojen puute. Meillä on hyvät kouluttajat, hyvä materiaali niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta eihän näistä mitään sotijoita tule kun metsässä huudetaan laukaukset ja kertauksia ei pidetä enää ollenkaan metsässä.
Kurinalaisuuden luomisessa sosiaalinen paine on jo kauan sitten havaittu tehokkaimmaksi keinoksi: elät pienissä armeijaryhmissä, joten ystäväsi (antiikissa jopa sukulaisesi) ovat ympärilläsi ja käyttäytymällä pelkurimaisesti häpäiset itsesi heidän silmissään ja mahdollisesti aiheutat jopa heidän kuolemansa. Falangi pysyy kasassa koska pakenijan elämä on pilalla.
Ja silti falangi murtuu kun sen kylkeen isketään. Taas menee tuhansittain elämiä pilalle.
Falangi on hyvä vain edestäpäin tulevia sellaisia vihollisia vastaan, jotka haluavat taistella käsikähmässä. Se on hyvin huono a) rikkonaisessa tai peitteisessä maastossa b) ammuntaa vastaan ja c) sivustoistaan ja selustoistaan. Tästä syystä galatialaiset barbaaarifanaatikkojen sotalaumat voittivat useasti hellenistiset piikkifalangit taistelussa.
Jos taas otetaan sekalainen nippu fanaatikkoja ja heitetään heidät taisteluun, niin kokemuksen, koulutuksen ja sosiaalisen paineen puuttuessa he juoksevat pakoon kuin kanalauma heti kun ensimmäinen aseveli saa osuman.
Kuvasit juuri käsitteen "sissisota". The one who runs away fights another day. Kreikan vapaussodassa vapaustaistelijat taistelivat turkkilaisia vastaan juuri noin - hyökkäillen pieniä osastoja vastaan, pehmeitä maaleja kuten kuormastoja tai esikuntia vastaan ja välttäen kontaktia itse sotavoiman kanssa ja juosten pakoon hetikohta. Kreikkalaiset olivat hylänneet falangitaistelun jo 2000 vuotta sitten. Kasakat taistelivat täsmälleen samalla tavoin ranskalaisia vastaan Venäjällä, välttäen taistelukontaktia mutta hyökäten haavoittuneiden ja osastostaan jälkeen jääneiden ranskalaisten kimppuun ja paeten heti, kun ranskalaiset lähtivät kostoiskuun.
Ongelmaksi tulee kuitenkin motivoituneiden sotilaiden haaliminen nyky-yhteiskunnassa.
Arvaapa huviksesi, kuinka paljon ammattisotilaan univormu lisää menestystä vastakkaisen sukupuolen keskuudesssa ja paikkaa nuorten keskinäisessä nokkimisjärjestyksessä?
Taisteluolosuhteet tuppaavat olemaan ikäviä, joten ammattisotilaan ura on jatkuva sarja ikäviä olosuhteita.
Kuten myös poliisin, palomiehen, pelastussukeltajan, vartijan jne. Niihinkin riittää halukkaita.
On se sisätyö näyttöpäätteen ääressä kuitenkin niin paljon mukavampaa varsinkin kehnolla säällä, jota Suomen ilmasto meille tarjoilee noin kymmenen kuukautta vuodesta.
Jos on nössö ja pehmeä luonteeltaan, niin näin varmasti onkin. Jos taas on luonnostaan kovaluonteinen ja tykkää ulkoilmaelämästä, niin tällöin ei.
Syyt tehdä elämästään ammattimaisen kurjaa ovat hyvin vähissä.
Ilmainen asunto, jatkuvasti tekemistä, menestys vastakkaisen sukupuolen silmissä, ulkoilmaelämä, kutsumus jne.
Koska ammattisotilaiden määrä on vääjäämättä hyvin pieni ammattisotilaat kestävät todella huonosti tappioita.
Siksi ammattisotilaat käyttävät kevlarkypäröitä ja luotiliivejä ja heidän tappionsa ovat mitättömät. Toisin kuin asevelvollisen jauhelihan, jolle valtio ei anna muuta kuin maastopuvun ja peltikypärän.
Kahden kuukauden pikakoulutuksella rintamalle lähetettävä ammattisotilas ei ole yhtään sen parempi sotilas kuin kahden kuukauden pikakoulutuksella rintamalle lähetettävä varusmies
Ammattisotilaita ei lähetetä rintamalle kahden kuukauden pikakoulutuksella. Varusmiehen pääasiallinen motivaatio taistella on teloitusryhmän pelko, toisin sanoen pakottaminen.
Laaja varusmiesarmeija antaa mahdollisuuden kasvattaa kokemuksen karttumisella päteviä sotilaita myös varusmiehistä
Asevelvollisten moraali ja motivaatio on aina heikko ja perustuu pakkoon. Pakko puolestaan on hyvin huono motivaattori: yksi vapaaehtoinen vastaa viittäkymmentä tehtävään pakotettua.
Neuvostoliiton vastaan taistellessa mujahideenejä vastaan ensiksi mainittuja kuoli 15 000, jälkimmäisiä 90 000. Siis yhtä neuvostoliittolaista kohden kuoli kuusi jihadistia. Mutta mikäs siinä kun koko islamilainen maailma oli täynnä vapaaehtoisia korvaamaan edelliset kaatuneet.
Henkinen suhtautuu aineelliseen 3:1.
Tuossa kävi vähän kuin Vietnamissa, eli jatkuvista tappioista huolimatta loppumattomalta tuntuvat virta sissitaistelijoita lopulta väsytti miehittäjän demoralisoimalla sen edistyksen tunteen puutteeseen.
Siellä tappioluvut olivat vielä hirveämmät, 20:1. Fanaattinen kommunismikin voi vastata uskonkiihkoa.
Kun ei ole mitään rintamalinjoja eikä sissisotaa käyvällä edes varsinaisia asemia, niin minkäänlaisten omaa moraalia kohottavien näkyvien tulosten saavuttaminen on mahdotonta.
Vietnamissa sissisota tyrehtyi vuoteen 1968 mennessä. Sen jälkeen kommunistien pääasiallinen taisteluvoima oli Pohjois-Vietnamin vakinainen armeija.
Janitsaarit taas olivat lapsesta asti sotimiseen koulutettu ja aivopesty erikoisjoukko kristittyjä orjia. Ja koulutus on se jolla sotilaista tehdään tehokkaita. Jos taistelukokemusta ei lasketa, niin jatkuva pitkäkestoinen koulutus on ainoa asia jolla saadaan mistä tahansa sotilasryhmästä tehokas eliittiyksikkö, joka pyyhkii lattiaa millä tahansa vähäisemmin koulutetulla yksiköllä, täysin riippumatta jälkimmäisen uskonnollisesta vakaumuksesta.
Janitsaarit olivatkin ammattisotilaita. Se yhdistyneenä uskonkiihkoon on tappava yhdistelmä. "Jatkuva pitkäkestoinen koulutus" lienee tuo avainsana, jonka vuoksi ammattiarmeijat ovat täysin ylivertaisia asevelvollisarmeijoihin nähden.
*) Esimerkkinä vaikka http://en.wikipedia.org/wiki/Battle_of_Fraustadt joka lienee ainoa esimerkki Cannaen lisäksi taistelusta, jossa merkittävästi pienempi armeija saartaa ja tuhoaa vihollisarmeijan tasamaastossa.
Agincourt 1415.
Lauri Törnistä vielä: Törni oli ihminen, jollaista et haluaisi naapuriksensa. Hän oli niitä tapauksia, jotka menestyvät mainiosti sodassa, mutta joille siviilielämä on uskomattoman vaikeaa. George "Screwball" Beurling oli toinen samanlainen tapaus.
Törni oli ollut suojeluskunta-aktiivi jo ennen varusmiesaikaansa. Hän joutui suoraan varusmiehenä sotaan. On enemmän kuin todennäköistä, että hän olisi hakeutunut joka tapauksessa sotilasuralle, jos hänen varusmiesaikansa olisi loppunut ennen Talvisodan alkua.
Pahaksi onneksi Törnillä oli vielä se suomalainen harvinainen geenimutaatio, joka aiheuttaa ongelmia alkoholin kanssa. Selvin päin hän oli pidetty, sävyisä, introvertti ja sulkeutunut, mutta alkoholin vaikutuksesta aggressiivinen, arvaamaton ja jopa ympäristölleen vaarallinen. Törniä ei myöskään ajanut isänmaanrakkaus tai ihanteellisuus, vaan Törni itsekin kertoi motiiveikseen toiminnanhalun ja sotimisen. Törni yksinkertaisesti tykkäsi sotia.
Mauno Koivisto kertoo Törnissä olleen hyvät ja huonot puolensa. Hän oli pidetty esimies, joka ei vaatinut alaisiltaan mitään mitä ei olisi itse tehnyt, ja hän osallistui kaikkeen toimintaan kuten muutkin komppaniassa. Hän oli myös sulkeutunut, vähäpuheinen ja ajoittain riidanhaluinen. Muodollisen kurin puute oli myös ongelma. Koiviston mielestä Törni johti komppaniaa "aika huonosti", toinen sotamies kertoi ihmetelleensä "johdettiinko meitä ollenkaan".
"Ja silti falangi murtuu kun sen kylkeen isketään."
Pointtini oli että sosiaalisen paineen avulla ihmiset saadaan seisomaan ja marssimaan tiiviissä muodostelmassa vihollista kohti, vaikka kaikki eturivissä tietävät hyvin todennäköisesti kuolevansa jopa voitettaessa taistelu. Mielessäni oli falangitaistelu ennen sarissaa, jossa hopliitit törmäsivät toisiinsa tiiviissä suorakaidemuodostelmassa ja yrittivät työntää (ja huitoa miekalla sokkona) vihollisen pois taistelukentältä.
Etummaisessa rivissä olijat kuolivat hyvin todennäköisesti riippumatta taistelun tuloksesta. Joissain taisteluissa hyökkäävän falangin eturintama irtaantui muodostelmasta ja rynni suoraan kohti vihollista. Vaikkakin hopliitit olivat raskaasti panssaroituja, täyttä vauhtia kohti juokseva hopliitti kykeni liikemomenttiaan hyväksikäyttämällä läpäisemään dorullaan paitsi vihollisen kilven, myös tämän pronssisen rintapanssarin. Tämä liikemomentti toimi toki toimi myös toiseen suuntaan, joten tiedetään taisteluja joissa kummankin muodostelman eturivistö kuoli heti ensikosketuksessa toistensa lävistämänä.
Silti sotilaat pitivät paikkansa ja ottivat vastaan mitä tulossa oli. Muu olisi häpäissyt heidät heidän lähimmäistensä silmissä. Kuolema oli useimmille parempi vaihtoehto.
Suosittelen lämpimästä kaikille historiallisesta sodankäynnistä kiinnostuneille Victor Davis Hansonin kirjaa The Western Way of War: Infantry Battle in Classical Greece. Harvinaisen kiehtova kirja, joka analysoi läntisen maailman asennetta sotimiseen ja miten se poikkeaa usempien muiden alueiden tavasta sotia. Kirja valottaa hyvin sitä miksi nimenomaan eurooppalaiset armeijat ovat olleet niin tehokkaita.
Lyhyesti: siinä kun useimmilla muilla alueilla urheus taistelussa on ollut vain bonus jolla on voinut rehennellä, läntisessä maailmassa pelkuruus on ollut pahe jota on saanut hävetä pahimmillaan lopun elämäänsä. Arabi on voinut aina paeta taistelusta takaisin mammansa helmoihin, eikä hänen ole tarvinnut hävetä toimintaansa. Hänen lojaliteettinsa on aina ollut hänen heimolleen ja suvulleen. Mahdolliset urotyöt olisivat vain olleet mukavana lisänä hänen uralleen. Länsimaissa taistelusta karannut on ollut onnekas jos on vain joutunut yhteisönsä sylkykupiksi. Hän on ollut lopun ikäänsä se tyyppi joka pakeni.
Ja kun tällaisia henkilöitä norkoili yhteiskunnan nurkissa ja kaikki näkivät mitä he saivat kärsiä päivittäin, kukaan ei halunnut liittyä heidän joukkoonsa.
Se on se sosiaalinen paine.
"Arvaapa huviksesi, kuinka paljon ammattisotilaan univormu lisää menestystä vastakkaisen sukupuolen keskuudesssa ja paikkaa nuorten keskinäisessä nokkimisjärjestyksessä?"
Ei esimerkiksi Suomen kaltaisessa liberaalissa länsimaassa tarvitse pukea univormua saadakseen vastakkaisen sukupuolen huomiota. Baarit ovat pullollaan eriasteisessa humalatilassa olevia naisia, jotka antavat kenelle tahansa jonka senhetkisessä humalatilassaan tulkitsevat riittävän seksikkääksi.
Normaalilla kuntoilullakin saa jo niin paljon naissuosiota että enempi olisi lähinnä häiriöksi.
Ja kun puoliso on jo hankittu, menestyksestä vastakkaisen sukupuolen silmissä tulee irrelevanttia. Olisi outoa valita elämänura seksin saamiseksi.
"Kuten myös poliisin, palomiehen, pelastussukeltajan, vartijan jne. Niihinkin riittää halukkaita."
Kaikissa noissa pääsee illalla lämpimään sänkyyn nukkumaan. Ammattisotilasta ei kouluteta kunnolla jos hän ei joudu kokemaan sodan todellisuutta – kylmää, kurjuutta, nälkää.
"Jos on nössö ja pehmeä luonteeltaan, niin näin varmasti onkin. Jos taas on luonnostaan kovaluonteinen ja tykkää ulkoilmaelämästä, niin tällöin ei."
Jep, ja nyt puhutaankin niin pienestä marginaaliryhmästä ettei sillä maata puolusteta. Ehkä 2% suomalaisista on kovaluonteisia ja nauttii ulkoilmaelämästä. Näistä ehkä 2% ei keksi muuta tekemistä elämällään kuin mennä ammattisotilaaksi. Sillä ei juhlita tai sotia sodita.
"Varusmiehen pääasiallinen motivaatio taistella on teloitusryhmän pelko, toisin sanoen pakottaminen."
Kuten totesin jo edellä, tämä ei pidä paikkaansa. Varusmiehen motivaatio on tehdä parhaansa jottei häpäisisi itseään ystäviensä (joukkueenssa) silmissä tai pahimmassa tapauksessa tapattaisi näitä.
Länsimainen sotilas ei kuole minkään Isomman Ajatuksen, Uskonnon tai Isänmaan takia. Hän kuolee jotta hänen ystävänsä ei tarvitsisi kuolla.
"Ammattisotilaita ei lähetetä rintamalle kahden kuukauden pikakoulutuksella."
Kyllä heitä täytyy lähettää jos he uhkaavat loppua. Kevlar ei tee kenestäkään kuolematonta, saati haavoittumatonta. Irakistakin tuli monen monta ammatisotilasta kevlarissaan takaisin ilman kättä tai jalkaa, eikä kädetön tai jalaton sotilas ole enää hyödyllinen.
Viholliselle on aina hyödyllisempää haavoittaa vastustajan sotilasta pahasti kuin tappaa hänet. Tappaminen vie yhden miehen vahvuudesta, mutta vakavasti haavoittaminen vie kolme (haavoittunut + kaksi miestä jotka auttavat hänet pois rintamalta).
"Janitsaarit olivatkin ammattisotilaita. Se yhdistyneenä uskonkiihkoon on tappava yhdistelmä."
Ammattisotilas on tappava. Ei siinä tarvita uskonkiihkoa.
"Agincourt 1415."
Käsittääkseni Agincourtissa ei ranskalaisia kylläkään saarrettu. He juuttuivat mutaan. Heidän ratsuväkensä teurastettiin jousilla ennen kuin he pääsivät englantilaisten linjojen luokse ja heidän jalkaväkensä oli helppo uhri rämmittyään läpi ratsuväen sotkeman mutaisen pellon.
Monet ritarit hukkuivat mutaan pääsemättä lainkaan viholliskontaktiin.
Eloon jääneet eivät raskaissa haarniskoissaan päässeet mudassa edes pakoon kun englantilaiset jousimiehet tulivat taistelun ratkettua viimeistelemään työnsä.
"Varusmiehen pääasiallinen motivaatio taistella on teloitusryhmän pelko, toisin sanoen pakottaminen."
Nyt ymmärrän, mistä Matruunan inho asevelvollisuusarmeijaa vastaan kumpuaa ja miten se värjää hänen näkemyksensä aiheen tiimoilta niin hankaliksi ymmärtää.
Länsimainen sotilas ei kuole minkään Isomman Ajatuksen, Uskonnon tai Isänmaan takia. Hän kuolee jotta hänen ystävänsä ei tarvitsisi kuolla.
Tämä on erinomainen kiteytys ja selitys sille, miksi länsimaiset asevelvollisuusarmeijat ovat niin tehokkaita.
Niin, missä päin lännessä on asevelvollisuusarmeijoita? Nojoo on Suomella ja Sveitsillä.
Tehtäisiin niin kuin Sveitsissä. Siellä on asevelvollisuus mutta varusmiehet saavat kelpo päivärahat ja kun he kotiutuvat reserviin, he saavat aseen mukaan.
Näin sen pitäisi mennä, mutta kun ei.
Noitten lisäksi piti mainita Israel. Sitä en tiedä minkälaisia päivärahoja IDF maksaa ja saako pyssyn kotiin kun kotiutuu.
Olin aamupäivällä Puolustusvoimien koulutusseminaarissa Finlandia-talossa. Risto Siilasmaa, joka veti asevelvollisuuden kehittämisryhmää, esitti mielenkiintoisen näkökulman.
Ammattiarmeijoihin on vaikea saada tavallisia sotilaita, koska se on surkea uravaihtoehto muille kuin upseereille. Palkka on huono, tehtävät ikäviä ja 35-vuotiaana saa kenkää. Saman havaitsee reserviläistouhuissa: paljon on päälliköitä, vähän inkkareita.
Poliisina voit olla eläkkeelle asti, muttet rivisotilaana. Kiva siinä on 35-vuotiaana aloitella opintoja 20-vuotiaiden kanssa, eikä työuraakaan ole jäljellä kuin reilut parikymmentä vuotta.
Naismenestys on toki yksi näkökulma. Väitän, että hyvin menestyy myös, jos perustaa kaverien kanssa rock-bändin tai harrastaa vaikka kesäteatteria. Tai odottaa. Jos on kolmekymppisenä ammatti, säännölliset tulot ja pitää huolen itsestään, niin seuraa löytyy kyllä. Päälle kolmekymppiset sinkkunaiset ovat hyvin kiinnostuneita.
Rivisotilaan työllistyminen ei olisi ongelma - eikä ollut vielä 20-v sitten - jos emme eläisi tällaisessa suunnitelmataloudessa. Ymmärrän hyvin, että suunnitelmatalouden kannattajat suhtautuvat myönteisesti palkka-armeijaan. Se on heille se loogisempi vaihtoehto; sitä kun voi ohjata eri tavalla tai ainakin tehokkaammin kuin vapaiden miesten ja naisten suorittamaa asevelvollisuusarmeijaa. Koska varusmiesten isät ja äidit ovat kiinnostuneempia omasta jälkikasvustaan kuin toisten jälkikasvusta, josta asevelvollisuusarmeija pääasiassa koostuu.
Lähetä kommentti