sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Viina, terva, sauna ja jihad


National Postin uutisessa kerrotaan kahden kanadalaisen kuolemasta Syyriassa. Lehden mukaan sosiaaliturvalla eläneet Damian Clairmont ja Andre Poulin olivat kääntyneet muslimeiksi ja lähteneet Syyriaan sotimaan. En tavallisesti iloitse kenenkään kuolemasta, mutta tällä kertaa voin tyytyväisenä todeta Allahin armon nostaneen oikeat henkilöt paratiisiin neitsyitä raiskaamaan.

Mielenterveyspotilaiden kääntyminen muslimeiksi tietenkin korostaa islamin todellista luonnetta. Väkivaltainen ja sadistinen oppi, joka antaa työkalut väkivallasta ja sadismista viehtyneille pervertikoille. Kaikki maat, joissa muslimeita on yli 20% ovat henkisiä ja taloudellisia takapajuloita. Syyriassa kuolleita juhlivat jihadistit uhosivat uskonsodan kytkeytyneen yhtä merkittäväksi osaksi kanadalaista kulttuuria kuin vaahterasiirappi. Tai omenapiiras amerikkalaisille. Tai viina, sauna ja terva suomalaisille.

Samalla tavalla kuin moottoripyöräjengeihin kuuluminen on kriminalisoitu järjestäytyneeseen rikollisjärjestöön kuulumisena, myös kääntyminen muslimiksi tulisi kriminalisoida ja rangaistus toteuttaa siirtämällä kyseiset mielenterveyspotilaat esimerkiksi Afganistaniin, Somaliaan tai Syyriaan. Yksikään maa eikä yksikään länsimainen kulttuuri tarvitse muslimeita muuhun kuin korkeintaan historiankirjoihin, joissa kerrotaan natsismin ja muslimien yhteistyöstä.

Minkään logiikan mukaista ei ole sekään, että islamin (antinationalisti) kansallissosialistien (nationalisti) päävihollinen - internationalistinen sosialismi - tukee islamin (ja kansallissosialismin) laajentumista Eurooppaan. Omituista on, että kukaan ei kyseenalaista islamin oppeja, sen ideologiaa. Islam nähdään monikulttuurisena tuontituotteena, joka on sellaisenaan arvokas lisä länsimaiseen elämänmenoon.

H/T Tundratabloids

8 kommenttia:

Kari kirjoitti...

Avainsanat: Sosialismi(myös kansallinen), sosiaaliturva, islam ja sisällissota.

Miltton Friidman kirjoitti...

Vasemmistolaisissa suuntauksissa ei tunnu olevan MT-potilaista pulaa.

Miltton Friidman kirjoitti...

Syyriassahan todistetaan ba'ath-suuntauksellisen arabisosialismin kuolonkorahduksia. Saddam Husseinin Irak ja Al-Assadin suvun Syyria ovat ainoita valtioita maailmassa, jossa sitä on harjoitettu.

Arabisosialismin oli alunperin tarkoitus tuoda sosialismia arabimaailmaan ns. takaoven kautta, tai valepukuun pukeutuneena.

Käytännössä islam ja Allah ovat niin kovia meemejä arabimaailmassa, että ateistinen sosialismi ei ole ottanut siellä oikein tuulta alleen.

Eikä nähtävästi otakaan. Siksi sen paikan vienee islamismi, eli poliittinen islam.

Kumitonttu kirjoitti...

Siksi sen paikan vienee islamismi, eli poliittinen islam.

Tuo "islamismi" on absurdi mielikuvitusrakennelma. Jos se jotenkin helpottaa sinua asemoimaan itsesi suhteessa vasemmistomedian luomaan mielikuvaan, niin anna mennä vaan.

Miltton Friidman kirjoitti...

Olen tavallaan väsynyt erittelemään erilaisten vasemmistolaisten suuntausten aste-eroja.

Fakta on kuitenkin se, että Al-Assadin arabisosialistisella Syyrialla on vastassaan jihadistisia islamisteja.

Jos arabisosialismi ja islamismi ovat jotakuinkin sama asia, miksi niiden edustajat tappelevat keskenään?

Kumitonttu kirjoitti...

Miksi sunnit ja shiiat tappelevat keskenään? Miksi protestantit ja katoliset tappelevat keskenään? Miksi kansallis-sosialistit ja internationalistiset sosialistit tappelevat keskenään? Olisiko kyse rahasta ja vallasta?

Ei ole olemassa islamismia. On islam, joka määrää, että ainoa laki on sharia. Jos muslimeita on suhteessa populaatioon riittävän vähän, kuten Suomessa, he noudattavat valtaväestön lakeja. Kun osuus nousee jonnekin 10-20%:n tienoille, he vaativat sharialakia. Muuttuuko islam islmaismiksi jotenkin suhteellisen asukasluvun mukaan? Ei tietenkään. Islam on yhtä kuin islamismi.

Miltton Friidman kirjoitti...

Ei tietenkään. Islam on yhtä kuin islamismi.

Alan olla tästä samaa mieltä kanssasi.

Heikkouteni on ollut jollain tapaa määritellä islam ns. puhdasoppisen Koraanin tulkinnan kautta, ilman haditheja/sunnaa, siis Koraanin ulkopuolista, eksokanoonista selittävää kirjallisuutta.

Toki muslimeissakin on reformisteja, mutta he tuntuvat olevan vähemmistö, eivätkä erilaiset reformistiliikkeet ole saavuttaneet tuntuvaa vaikutusta.

Kari kirjoitti...

Islam on lukittu 1200-vuotta sitten. On olemassa vain islam.

Syyriassa harjoittavat muslimit henkilökohtaista kilvoitustaan (jihad) opin lukitsemisen(ijtihad) sallimissa rajoissa.