tiistai 26. marraskuuta 2013

Iran, ydinaseet ja Obama



Kun Erkki Tuomioja avaa suunsa Israeliin liittyvissä asioissa, on syytä suhtautua epäillen hänen viestiinsä. Tällä kertaa Erkki on sitä mieltä, että Genevessä saatiin aikaiseksi erittäin hyvä tulos pyrkimyksessä estää Irania hankkimasta itselleen ydinasetta. Uutisessa mainitaan lisäksi, että Iranin presidentti Hassan Rouhani on maltillinen muslimi, mitä olen jo aiemmin kommentoinut (Maltillinen muslimi 22.6.2013). Tuomiojasta olen kirjoittanut useasti (Tekopyhyyden huipentuma 13.5.2013).

Melkein päivälleen 75 vuotta sitten Britannian pääkanisteri Neville Chamberlain piti surullisen kuuluisan puheensa "Peace for our time", jossa länsimaat antoivat Adolf Hitlerille periksi ja uhrasivat yhden pienen kansakunnan (tsekit) turvatakseen muka rauhan jatkumisen Euroopassa. Tuo tapahtumasarja ei varmaankaan toistu, mutta muistuttaa pelottavalla tavalla tätä Geneven farssia. Farssiin sen ansaitsemalla tavalla suhtautunut Israel sai Tuomiojan puolueen äänenkannattajalta rajun syytöksen: "Iran-sopu ei kelvannut Israelille - aloitti rähjäämisen heti". Myöhemmin otsikko muutettiin hiukan maltillisempaan muotoon "Israel tyrmää Iran-sovun".

Nyrkkisääntönä pidetään, että ydinaseeseen tarvitaan 240 kg vähintään 20%:n vahvuuteen rikastettua uraania. Iran on neuvotteluissa myöntänyt omistavansa 196 kiloa, mutta totuuttahan ei voi tietää. Lisäksi moni asiantuntija sanookin suoraan, että 180 kg riittää ydinaseen valmistamiseen. Ainoa syy Iranin siis suostua "lopettamaan" uraanin rikastus näyttäisi liittyvän tähän tosiasiaan - eli että sillä on jo ydinaseeseen riittävä määrä raaka-ainetta. Suostumalla sopimukseen, Iran saa Israelin mahdollisen hyökkäyksen sattuessa puhtaan pulmusen paperit. Ja nyt kannattaa pitää mielessä, että Iran on toistuvasti uhannut tuhota Israelin. Israel ydinasevaltiona ei ole koskaan uhonnut pyyhkiä naapurimaitaan kartalta. Tässä on iso ero.

Iranin ydinaseohjelmaa vastustava UANI, jota johtaa IAEA:n entinen johtaja Olli Heinonen, ilmoitti julkilausumassaan, että lopettamalla talouspakotteet Irania vastaan jo nyt ennen kuin on saatu täysi varmuus Iranin sitoutumiseen ydinaseohjelman lopettamiseen on hulluuden mitat saavuttavaa nöyristelyä. Heidän mukaansa Iran tuli neuvottelupöytään alun alkaen - ei hyväntahtoisuuttaan vaan - siksi, että sille asetetut kaikkien aikojen kovimmat talouspakotteet todella purivat hallintoa kipeästi. Nyt pakotteiden poistaminen tekee kaikki aiemmat toimet yhdellä iskulla turhiksi. Iran on saanut tahtonsa läpi ja ydinaseensa valmiiksi. Enää ydinkärjen asentaminen ohjukseen puuttuu, ja sen Israel on ilmoittanut estävänsä - Yhdysvaltain tuella tai ilman. Neville Chamberlainin luonnehdinta "Herr Hitleristä" muistuttaa tulkintaa "maltillisesta Rouhanista".

Toisin kuin Barack Obaman johtama Yhdysvallat, sekä Saudi-Arabia että Israel ovat molemmat ilmoittaneet, että ne eivät tule sallimaan Iranin aseistautuvan ydinkärjin. Obama on pettänyt tähän mennessä kaikki Lähi-idän liittolaisensa, joten hyvää asiassa on se, että Obama ilmoitti tällä kertaa julkisesti, ettei aio estää Iranin pyrkimyksiä. Yhdysvaltain pitkään rakennettu asema ja sen saavuttama kunnioitus Lähi-idän eri osapuolien silmissä on pyyhitty kerralla pois. Yhdysvallat ei ole enää sellainen liittolainen, jonka apuun voi luottaa yli yhden sukupolven mittaisen ajanjakson. EU:n motiivi Iranin vastaisten pakotteiden purkuun on osittain taloudellinen. Iran ei jatkossakaan käy kauppaa amerikkalaisten kanssa, joten Iranin jäädytettyinä olleet varat - kymmenisen miljardia - löytänevät tiensä eurooppalaisiin luksushyödykkeisiin.

Iranin shiialainen papisto on peittelemättä aikeitaan tukenut terroristijärjestöjä. Shiialainen Iran uhkaa sunnilaista Saudi-Arabiaa, joka on ilmoittanut hankkivansa oman ydinaseensa, jos Iran hankkii omansa. Sen jälkeen kun sekä shiioilla että sunneilla on omat ydinpomminsa, on luultavaa että jompi kumpi osapuoli antaa ns. likaisen työn jonkun terroristijärjestön tehtäväksi. Ajatus tuntuu ehkä nyt kaukaa haetulta, mutta tuntien islamin opetukset vääräuskoisten kohtelusta, väkivallan karttaminen ei kuulu imaamien hyveisiin.

Vanhan juutalaisen tarinan mukaan nainen pyysi rabbia rukoilemaan puolestaan, että tämä tulisi raskaaksi. Rabbi vastasi rukouilunsa maksavan 1.000 ruplaa. Nainen kavahti todeten, ettei heillä ole 100 ruplaa enempää. Rabbi piti pintansa, jolloin nainen pillahti itkuun ja kertoi että vaikka he myisivät kaiken omaisuutensa, he eivät saisi 300 ruplaa enempää. Rabbi piti pintansa ja toisti vaatimuksensa tuhannesta ruplasta. Nainen lähti katkerana pois ilmoittaen, että hän ja miehensä rukoilevat sitten mieluummin itse. "Hienoa", vastasi rabbi "sillä sen minä halusinkin kuulla. Vain teidän rukouksillanne voi olla merkitystä."

Israel on ajautunut samaan tilanteeseen, jossa se odottaa apua Washingtonista. Nyt viimeistään paljastui, ettei Washingtonissa ole rabbia rukoilemassa Israelin puolesta. Jos rukouksista on apua, ne pitää tehdä itse. Pax Americanan jälkeisessä ajassa Israel on omillaan, ja sen kyky säilyä hengissä tai tuhoutua on sen omissa käsissä.

Yhdysvaltain vetäytyminen Lähi-idästä synnyttää samanlaisen uuden poliittisen aikakauden, kuin Chamberlainin ilmoituskin omana aikanaan. 75 vuoteen Britannia ei ole ollut maailmanvalta, tästä eteenpäin Yhdysvaltojen mielipide on vain yksi muiden joukossa. Moninapaista maailmaa Yhdysvaltain dominoiman yksinapaisen maailmanjärjestyksen - Pax Americanan - sijaan toivoneet erkkituomiojat ja muut anarkistit ovat saaneet erävoittonsa ja julkeasti sitä tapojensa mukaan myös juhlivat. Oliko tämä viimeinen erä ennen uutta maailmanjärjestystä, jota johtavat länsimaille vähemmän suopeat kehitysmaat, on vielä epäselvää. Varmaa on vain se, että Geneven sopimus avasi viimeisen esteen ydinaseen joutumisesta terroristien käsiin. Tätä asiaa Tuomioja ei voi olla tietämättä, joten hänen ilonsa Geneven sopimuksesta kuvastaa hyytävästi hänen suhtautumistaan länsimaisten arvojen kunnioittamiseen. Suomen ulkoministeri on siirtynyt tukemaan terrorismin voimistumista.

6 kommenttia:

Jaassu kirjoitti...

Kun Erkki Tuomioja avaa suunsa Israeliin liittyvissä asioissa, on syytä suhtautua epäillen hänen viestiinsä.

Justiinsa sama tuli minulle mieleeni kuin kuulin tuomiojan kommentin tuosta asiasta jossakin uutisissa.

Kun tuomioja on tyytyväinen tuohon sopimukseen se todennäköisesti tarkoittaa sitä että iran pääsee jollakin tapaa tekemään pahojaan.
Tuomioja näyttää olevan aina tyytyväinen jotakin haittaa tapahtuu israelille tai heikennetään maan turvallisuutta.

Sinänsä hämmentävää miten harvat ylipäänsä huomaavat koko seikkaa.
Tuomioja on mitä ilmeisemmin aidosti juutalaisvastainen mutta valitettavasti sen verran älykäs että kykenee esittämään asiat siten että hänen näkemyksensä ei näy avoimesti.

Ja toimittajia ei kiinnosta tuomiojan israelin vastaisten toimien ja kommenttien julkistaminen. Siitä saisi tehtyä aika pitkän listan jos joku perehtyisi kunnolla tuomiojan poliittiseen toimintaan.

Just jokin aika sitten tuomioja sai Gazan jonkin huuhaa yliopiston kunniatohtorin arvonimen. Sekin on vain yksi uusi ja pieni osa siitä historiikista mikä liittyy tuomiojan juutalaisvastaiseen toimintaan.

Anonyymi kirjoitti...

Sunnimuslimeilla on jo ydinase. Pakistan on jo pitkään ollut ydinasevaltio.

intrigööri kirjoitti...

Ari Rusila kirjoitti vastikkään blogissaan, että Saudit on seuraava ydinasevaltio. Saudit lienevät rahoittaneet Pakistanin ydinaseiden kehittämistä ja varanneet siinä samalla itselleen jonkin määrän noita tuomiopäivän jytkyjä. Soppa siis vain sakenee ja käy yhä kriittisemmäksi. Iranilla saattaa todellakin jo olla oikean ydinaseen kamat kasassa?
Joskus kauan sitten luin fiktiokirjan, missä terroristit tuhosivat lähes kaikki lähi-idän öljykentät likaisilla ydinpommeilla. Ydinsaastetuhon tekijöiden ei tarvitsisi edes hallita kovin korkeaa teknologiaa. Rusilan blogin uusi osoite: http://konfliktit.wordpress.com/2013/11/10/saudit-seuraava-ydisasevalta-iranin-sijaan/

Vasarahammer kirjoitti...

Obaman ulkopoliittinen linja jatkuu johdonmukaisena. Jätetään liittolaiset yksin ja keskitytään vihollisten lepyttelyyn.

Nykyisin en enää ylläty, kun valtamedian kommentaattorit menevät virran mukana ja ylistävät sopimusta.
En edes jaksa olla vihainen, kun media tekee kaikista Obaman pupelluksista ja supervallan alasajosta inhimillisen nerouden mestarinäytteitä.

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä Obama ajattelee kansalaistensa parasta. Kenties Obama ajattelee miksi USA:n pitäisi tuhlata rahojaan muiden auttamiseen, kun omassa maassakin riittää autettavia.

Vasarahammer kirjoitti...

"Ehkä Obama ajattelee kansalaistensa parasta. Kenties Obama ajattelee miksi USA:n pitäisi tuhlata rahojaan muiden auttamiseen, kun omassa maassakin riittää autettavia."

Supervallan vetäytyminen tarkoittaa, että muut pelurit ottavat haltuunsa supervallan tyhjäksi jättämän tilan eli täyttävät valtatyhjiön.

Lopputuloksena on todennäköisesti nykyistä vaarallisempi ja räjähdysherkempi maailma.