maanantai 25. marraskuuta 2013

Ilmastotutkijoiden valheet murenevat pala kerraallaan - osa II

MTV3:n uutisen mukaan myrskyjen määrä Suomessa on laskenut 90-luvun alun huippuvuosista. Tässähän ei ole mitään "uutta" ilmastonmuutoksen politisoitumista arvostelleille tahoille, joita äiti-Gaiaa palvovat uususkonnon perustajat kutsuvat denialisteiksi vertaamalla heitä natsi-Saksan joukkotuhonnan kieltäviin fanaatikkoihin. Ilmastofoorumi on suomentanut NIPCC:n, joka on nimensä mukaisesti IPCC:n toimintaa arvioiva sitoutumaton kansalaisjärjestö, viidennen arviointiraportin, joka on luettavissa täällä pdf-tiedostona:
Ilman lämpötilan vaihtelu vähenee keskilämpötilan noustessa. Näin on kaikilla aikajänteillä. Siksi väite siitä, että ilmaston lämpeneminen johtaisi ilmaston äärevöitymiseen tai yleisempiin äärimmäisiin sääilmiöihin ml. äärimmäiset lämpötilat, vaikuttaa teoreetsesti kestämättömältä. Empiirinen näyttö ei tue väitettä.

Vuonna 2012 IPCC:n raportissa tunnustettiin, että yhteyttä globaalin lämpenemisen ja maastopalojen, sadannan, myrskyjen, hurrikaanien ja muiden sään ääri-ilmiöiden välillä ei ole osoitettu (IPCC, 2012). NIPCC voi yhtyä tähän analyysiin. Ainoassakaan tapauksessa ei ole voitu osoittaa vakuuttavaa yhteyttä viimeisen sadan vuoden aikana tapahtuneen lämpenemisen ja minkään edellä mainitun sään ääri-ilmiön välillä. Sen sijaan äärisääilmiöiden määrä ja voimakkuus vaihtelevat alueellisesti ja usein rinnan luonnollisten vuosikymmenen tai -kymmenten taajuudella tapahtuvien vaihtelujen kanssa.
Maikkarin uutisen mukaan Suomen Ilmatieteenlaitoksen edustajat päämeteorologi Petri Takala, meteorologit Pauli Jokinen ja Aleksi Jokela sekä ryhmäpäällikkö Hilppa Gregow kuitenkin puhuvat toista. He myöntävät, että myrskyjen määrä Suomessa on nyt ennätyspieni, mutta vesittävät tunnustuksensa vetoamalla puutteelliseen aineistoon ja liian lyhyeen aikajänteeseen. Lisäksi he etsivät syytä myrskyjen harvalukuisuuteen Arktisen merijään vähenemisellä, routa-ajan lyhentymisellä ja merenpinnan nousulla. Huvittavin on Gregowin toteamus, että "pienetkin prosentit ovat tärkeitä ja hirmumyrskyjen määrä Suomessa kasvaa vaikka myrskyjen kokonaismäärä ei kasvaisikaan". Wikipediassa äärimmäiset sääilmiöt vielä lisääntyvät.
/
Avoimesti Ilmatieteenlaitokselta tunnustetaan, että asia on monilta osin aivan hämärän peitossa, mutta että lämpenemisen seuraukset ovat kuitenkin ja siitä huolimatta kamalia ja lämpeneminen aiheutuu nimenomaan ihmisen toiminnasta. Kuten Ilmastofoorumin pikku-uutisessa Malediiveista todetaan, Yle hanakasti uutisoi kaiken ilmaston lämpenemiseen liittyvän aineiston tukiessaan valtion virallista politiikkaa. Ilmastotiede-blogissa käsitellään samaa asiaa korallien uutisoinnin osalta.
"On tärkeää, että tutkijat ovat valmistautuneet siihen, että heidän lemmikkiteoriansa osoittautuvat vääriksi. Tiede kokonaisuutena ei voi sallia tosiasioiden arvioinnin häiriintyvän ajatuksista siitä, minkä pitäisi olla totta, tai mitä joku saattaa toivoa totuudeksi."
Conrad Hal Waddington, 1941 .

Ei kommentteja: