torstai 3. lokakuuta 2013

Rekrytointia



Entinen ulkoministeri ja toistuvasti julkisuuteen kömpelöillä naisten iskuyrityksillä päätyneen Ilkka Kanervan tekstiviestit Jallu-lehden kolumnistille (kuva yllä, Seiska-lehti) ovat osa merkillistä suomalaista poliittista näytelmää. Kanerva on 70-luvun Kokoomus-nuori, jolle pääsy poliittisen vallan huipulle oli tavoite, jolle kaikki keinot pyhitettiin. Hän kävi kertomassa Neuvostoliiton lähestystölle puolueensa edustajien suhtautumisesta itäiseen supervaltaan puhtaasti oman etunsa tähden. Kanervalle nousu valtakunnan poliittiseen eliittiin on ollut johdonmukaista jatkumoa oman edun ajamiseen, mikä on naamioitu yhteisten asioiden ajamiseksi. Kanerva on henkilö, joka puoluetaustastaan (porvarillinen) riippumatta olisi menestynyt niin sosialistisessa Suomessa kuin EU-Suomessakin Saksan kansleri Angela Merkelin tavoin. Merkelistä poiketen, Kanervalla on seksiriippuvuus, joka ehkä oikeudenmukaisesti vei terävimmän kärjen pois hänen poliittisesta urastaan. Kanerva tuskin tarvitsee puhelintaan rekrytointiensa varmistamiseksi.

Kanervan seksuaalisuus näkyy ja kuuluu. Tarja Halonen on myöntänyt vihjailujen hänen lesboudestaan satuttaneen, mikä on mielestäni melko omituista ottaen huomioon, että hän on ajanut homoyhteisön asiaa avoimesti. Ei minua häiritse se, jos joku sattuu kuvittelemaan minua juutalaiseksi tai haukkumaan jutkuksi. Samoin en ymmärrä niiden "homomyönteisten" vasemmistolaisten ajatusmaailmaa, jotka haukkuvat poliittisia vastustajiaan "hinttisaariksi" tai "homoiksi". Tuntuu kummalliselta että homojen oikeuksien kannattaja pilkkaa vastustajiaan syyttämällä näitä homoiksi. Siinä homoja käytetään samanlaisina tekosyinä oman poliittisen näkyvyyden - ja siten oman edun - saavuttamiseksi.

Taloudellisen rakennemuutoksen kourissa elävässä Suomessa olen toistuvasti törmännyt asiaan, joka panee miettimään suomalaisen henkilöstöhallinnon ammattitaidottomuutta. On toki mahdollista, että henkilöstöhallintoon hakeutuu keskimääräistä enemmän pykälänviilaajia, eli heidän ammattitaitonsa keskeinen lisäarvo liittyy tasa-arvolakien ja työehtosopimusten läpikotaiseen hallintaan. Yritysjohto on juridisoitunut ja johtajistoon vähänkään suuremmassa firmassa otetaan henkilö (henkilöstöpäällikkö), jonka tärkein tehtävä on hallita työlainsäädäntö. On toki selvää, että lakeja tulee noudattaa, mutta tasapaino on siirtynyt hyvästä henkilöstöhallinnosta hyvään lainhallintaan. Jopa työterveydessä lääkäreitä vaihdetaan, mikäli lääkärin diagnoosit eivät satu miellyttämään yritysjohtoa.



Markkinointi&mainonta -lehdessä oli yllä oleva Lasse Sirkiän kolumni. Siinä kirjoittaja hämmästelee, miten yrityksillä on varaa jättää vastaamatta niille, jotka ovat hakeneet töitä. Vastaus on melkolailla tuossa yllä esitetty: henkilöstöosastot eivät nykyisin hoida henkilöstöpolitiikkaa, ole huolissaan yrityksen julkisesta mielikuvasta tai kiinnostuneita toimiensa vaikutuksesta myyntiin. Henkilöstöosastot ovat lakitoimistoja, joiden tärkein tehtävä on välttää yritysjohtajan pahin mahdollinen karilleajo, joka luultavasti myös vesittää johtajan tulevan urakehityksen: syytös työpaikkakiusaamisesta. Kaukana ovat ajat, jolloin henkilöstöosasto oli leppoisa keskustelukerho, jonka kanssa yrityksessä työskentelemään kiinnostuneet kävivät esittäytymässä. Bill Gates totesi jossain yhteydessä, että hänen tärkein tehtävänsä on keskittyä rekrytoimaan hyviä työntekijöitä. Vaikka heille ei olisikaan suoranaista tarvetta, he olisivat pois kilpailijan ulottuvilta.

Suomalaisesta yritysjohdosta loppuun pieni anekdootti. Työskentelin yhden maailman suurimman yhtiön Suomen tytäryhtiön toimitusjohtajan alaisuudessa. Hänen oma käytöksensä oli töksähtelevää ja osoitti huonoa harkintakykyä (mm. joulujuhlassa elvisteli Lapin uudesta lomamökistään pääkonttorin pienipalkkaisille siivoojille hönöpäissään). Kerran johtoryhmässä jouduin puolustamaan omia näkemyksiäni voimakkaasti operatiivisesta liiketoiminnasta vastaavaa johtajaa vastaan. Vartin debatin jälkeen luovutin ja päätin mielessäni etsiä uuden työpaikan. Suureksi yllätyksekseni toimitusjohtajan kommentti ei saanut ketään muuta ympärilläni kuohahtamaan. Hän totesi: "Olen avioerolapsi, ja koen konfliktitilanteet erittäin hankalina. Mukavaa että saitte keskinäisen riitanne sovittua." Toimitusjohtajan tärkein tehtävä on ratkoa konflikteja, joten ajattelin hiljaa mielessäni, että tämä kaveri ei tämän pidemmälle pötki. Mutta vaihtaessaan sittemmin uuteen yhtiöön, hän ensitöikseen palkkasi uudessa firmassa itselleen avukseen vanhan firman - yllätys yllätys - henkilöstöjohtajan.

12 kommenttia:

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Joskus -90 luvun alussa, työmatkalla Helsinkiin ajateltiin, että ajetaan kiertotietä Turkuun päin koukaten. Pysähdyttiin sitten huoltoasemalle kahville ja siellä Ilkka Kanerva oli jo kovaa vauhtia menossa aamupanolle Turkuun. Tiedän naisen, mutta en sano nyt nimeä, onpahan ukko vieläkin vallankahvassa.

Ei Ilkka niin paha ole, kun annetaan ymmärtää. Pikkumulkkusten panettelua. Pakkohan sillä jotain on olla, koska naiset tykkää...?!

- buuri johannesbuurista -

Anonyymi kirjoitti...

Tämä ei nyt aivan suoraan rekrytointiin liity, mutta Leo "mengele" Stranius on taas vauhdissa. Jätin seuraavan kommentin hänelle, jota hän ei tietenkään julkaise, kuten ei yhtäkään muutakaan kommenttiani.

"Olen vastaavia neuvoja Leolle ennenkin tarjonnut, lienee osan ainakin lukenutkin, kun on osannut olla julkaisematta yhtäkään.

Tässä neuvoni tällä kertaa. Me lihansyöjät annamme teidän ituhippien syödä tai olla syömättä ihan mitä teitä itseänne huvittaa. Toivomme vain, että jätätte jatkuvan besserwisseröintinne ja oman, mielestäni mielisairaan, maailmankuvanne jatkuvan julkisen julistamisen vähemmälle, sekä lopetatte muiden pakottamisen noudattamaan sairasta oppianne, josta esimerkkinä pakollinen kasvisruokapäivä kouluissa."

t. Pörri

Anonyymi kirjoitti...

Kasvisruoka on luultavasti halvempaa kuin liharuoka, joten eikö teidän alhaisen verotuksen vaatijoiden tulisi vaatia lisää kasviruokaa kouluihin, sairaaloihin ja vankiloihin?

Kumitonttu kirjoitti...

Ike on taitava seuramies ja naisten naurattaja, se myönnettäköön. Hänen valtava sunttärijuhlansa muistutti natsien vastaavia pompöösejä pitoja. Jostain syystä vaikka poliitikot ovat kaikkein vähiten arvostusta saavia, heitä maasotetaan ja heidän edessä madellaan nöyrinä. On vaikea kuvitella että joku katuojan pummi saisi vastaavan reaktion aikaiseksi. Valta koukuttaa ympäristöään.

Pörrillä hyvä kommentti Leolle. Tuskin julkaisee eikä johdu siitä, etteikö se olisi asiaa ja asiallinen vaan siitä, että hän ei ymmärrä sitä. Hänestä on normaalia pakottaa muut omien uskomustensa taakse.

Kumitonttu kirjoitti...

Kasvisruoka ei ole sen halvempaa laitostuokana, jos siinä on joku proteiinilisä mukana. Ja toisekseen, miksi vaatisin halpaa julkisena palveluna jos on mahdollisuus tarjota myös laadukasta. En ymmärrä teidän sosialistien ajattelutapaa että kaiken pitää aina olla halpaa. Onhan tuotteilla muitakin ominaisuuksia kuin hinta.

nimimerkki kirjoitti...

^ voi kysyä Ikeltä, sen alarmistikommarin politiikkahan perustuu puutarhanhoitoon. Kokoomuksen nykytila on kamala ja toivon siihen muutosta todellakin.

Sandscorpion kirjoitti...

Minäkin olen pohtinut paljon tuota homottelujuttua, ja uskon keksineeni selityksen.

Vihervasemmistolla ylipäänsä on usein vaikeuksia hahmottaa sitä, että ihmisten mielipiteet yhdestä asiasta eivät riipu heidän mielipiteestään jostain toisesta asiasta; että ihmiset muodostavat mielipiteensä asioista asia kerrallaan eivätkä omaksu niitä aatteiden tarjoamissa moduuleissa; ja että ihmiset eivät jakaudu aatteellisesti vasemmistoon ja oikeistoon, liberaaleihin ja konservatiiveihin, ja hyviin ja pahoihin, vaan väliin mahtuu paljon muutakin, kun ihmiset muodostavat mielipiteitään käytännönläheisesti.

Tästä syystä vihervasemmistolainen ajattelee näin: "Minä olen vasemmistolainen, suvaitsevainen ja hyvä ihminen, ja minä pidän homoista. Vastaväittäjäni on oikeistolainen, suvaitsematon ja paha ihminen; jos ei olisi, hän olisi kanssani samaa mieltä eikä väittäisi minulle vastaan. Siispä hän myös inhoaa homoja."

Sillä perusteella hän haukkuu vastustajaansa homoksi, koska hän olettaa tällaisella syytöksellä loukkaavan vastustajaansa eniten. Asian huomaa ehkä parhaiten siinä, kun silloin tällöin esitetään julkisuudessa Mannerheimin olleen homo. Oletus on, että Mannerheimin kannattajat vastustavat homoja, ja ennen kuin kukaan vastapuolella ehtii edes huomata asiaa, lehdet jo tiedottavat kohusta, myyttien purkamisesta ja Hommaforumin tappouhkauksista.

Anonyymi kirjoitti...

Leolla on julkinen Facebook-seinä, jossa kommentointia ei ole vielä ainakaan rajoitettu. Sinne kannattaa suunnata.

Anonyymi kirjoitti...

"Ja toisekseen, miksi vaatisin halpaa julkisena palveluna jos on mahdollisuus tarjota myös laadukasta. En ymmärrä teidän sosialistien ajattelutapaa että kaiken pitää aina olla halpaa."
Nyt Harisalo kyllä taisi sanoa väärän todistuksen sosialisteista. Ei sen tarvitse olla halpaa. Voi se olla kallistakin. Riittää, että se tekee halvan vaikutuksen.

Kari kirjoitti...

Eiköhän kaikki poliitikot ole opportunisteja ja vallanhimoisia. Ike otti oppia Kekkoselta, joka oli viime vuosisadan taitavimpia suomalaisia poliitikkoja. 1950-luvulla hän oli maan vihatuimpia poliitikkoja, mutta niinpä vain istui 25 vuotta presidenttinä.

Toinen taitava opportunisti oli Otto Wille Kuusinen, josta ilmestyy kohta Antero Uiton elämäkerta. Hän selvisi hengissä Stalinin puhdistuksista, tosin joutui lähettämään vanhoja tovereitaan leireille ja teloitettaviksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ei. Ei sen tarvitse olla halpaa. Riittää, että se on huonoa.

Huono on aina hyvää tasa-arvoisempaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta että valta koukuttaa ympärillään oljat. Varmaan on kyse siitä että poliitikon luokse kertyy kumartelijoita siinä toivossa että poliitikko järjestää valtansa avulla kumartelijoille jotain kivaa, tai että kumarteliajat pääsevät käyttämään valtaa poliitikon avulla.