sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Ennustaminen ei ole tiedettä

Vihreiden pääideologi Osmo Soininvaara kirjoitti jo kuusi vuotta sitten visiostaan, jonka mukaan Australian vasemmistohallitus ja sen perässä sosialistiksi luokiteltava Barack Obama liittävät valtionsa mukaan päästökauppajärjestelmään. Sen jälkeen Kiina ja muut maat pakotetaan mukaan, ja maailma on saanut uuden, ylikansallisen jokaisen ihmisen henkilökohtaisen kulutustason sääntelyyn oikeutuksensa. Pohjois-Korean tie on valittu polkumme. Soininvaara totesi toisessa kirjoituksessaan
Parasta Euroopan Unionissa on sen johtava rooli ilmastopolitiikassa. Olen ylpeä eurooppalaisuudestani keskustellessani asiasta omaa maataan häpeilevien amerikkalaisten kanssa.
Kuudessa vuodessa tapahtui paljon, ja Vihreiden kannalta epäonnista on se, että oikeastaan yhtään mikään heidän visioistaan ei ole toteutunut. Vain energianhinta on saatu hilattua Euroopassa niin korkealle, että se vaikuttaa kielteisesti kansalaisten ja yritysten elämään ja toimintaan.

Australian äskettäisissä parlamenttivaaleissa voiton napannut oikeistopuolueiden liitto nimittää ilmeisesti maansa tiedeministeriksi Dennis Jensenin, joka ei allekirjoita teoriaa ihmisen aiheuttamasta katastrofaalisesta ilmaston lämpenemisestä. Yhdysvalloissa energian hinta maksaa alle puolet Saksan tasosta, joka on suunnilleen tuplat Suomen hintatasoon verrattuna. Yhdysvaltain talous on palannut kasvu-uralle kun taas Eurooppa matelee kohti täydellistä romahdusta.

Australian uusi kokoomushallitus aikoo lopettaa eri virastojen "ympäristöohjelmat", joita on kaikkiaan 33 kappaletta. Hallitus syyttää edeltäjäänsä kansakunnan rahojen tuhlailusta, ja aikoo säästää kymmeniä miljoonia luopumalla Vihreiden keskeisestä opinkappaleesta. Australiassa vasemmisto syyttääkin vaalitappiostaan juuri ympäristölakien säätämisestä.

Australiassa muusikotkin kääntyvät uusiutuvan energian vastaiseen kansalaistoimintaan. Suomessa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta muusikot ovat maijavilkkumaan tapaisia ympäristöhihhuleita, joiden elämäntehtäväksi on tullut urbaanin cityvihreän elämäntavan ylistäminen.

Englantilainen Daily Mail kirjoittaa lukijoilleen, että IPCC on pahasti korruptoitunut järjestö, jonka sisällä oppositio vaiennetaan jotta "epämiellyttävä totuus" sen julkaisemista lämpenemisen ennusteista ei paljastuisi. Suomessa lehdistö vaikenee aiheesta kuin housuihinsa pissannut lapsi, vaikka tekopyhästi Helsingin Totuuden uusi päätoimittaja Kaius Niemi huolehtiikin lehden suhteesta lukijoihinsa. Niemi ei ehkä tiedä, että lukijat arvostavat poliittisen eliitin toimien kriittistä tarkastelua, kun taas toimittajien enemmistön muodostava 30+ naistoimittajien kanalauma kotkottaa kiltisti hallituksen määräämässä tahdissa. Yhtälö, josta Kaius Niemi ei pääse pois kuin erottamalla koko porukan.

Suomessa Vihreä ideologia on median suosiollisella avustukselle kaiken arvostelun yläpuolella. Soininvaaran visio on tullut maksamaan Suomelle tolkuttomasti, mutta kukaan ei puutu miehen edesottamuksiin. Mies on yhtä väärässä kuin Kekkonen aikoinaan uskoessaan Neuvostoliiton voittavan Yhdysvallat taloudellisessa kilpailussa. Kekkosen aikaan umpivasemmistolainen - nykyisin syvävihreä - Rooman klubihan ennusti, että materialismi tuhoaa maapallon ja siksi joudumme siirtymään suunnitelmatalouteen. Samat harhaopit voivat Suomessa hyvin, eikä kukaan ole huolissaan toimittajakunnan tasosta. Ensimmäinen asia joka median tulisi nyt välittömästi nostaa tikun nokkaan on Soininvaaran ja Vihreiden visioiden täydellinen epäonnistuminen. Vaikka Vihreät eivät ole olleet vallassa, heidän ideologiansa on kopioitu kaikkiin muihin puolueisiin (pl. Persut).

Sääliksi käy niitä, jotka eivät seuraa blogeja vaan ovat valtamedian uutisoinnin varassa.

14 kommenttia:

IDA kirjoitti...

En nyt muista nimeä, mutta juuri äskettäin italialainen komissaari esitti anteeksipyynnön siitä, että EU on ollut niin typerä ilmaston suojelussaan, että on ajanut teollisuuden jonnekin muualle.

Kumitonttu kirjoitti...

Jaa, vai niin totesi. Noh, onneks Suomen ulkopuolella käytetään muitakin lähteitä kuin ipcc. Hauskaa olis jos Suomessakin otettaisiin aihe vakavasti.

Jaassu kirjoitti...

Taisi olla tämä uutinen josta IDA mainitsi.

http://www.verkkouutiset.fi/talous/eurooppa%20komissio%20teollisuus%20tejani-8076

Mitä tulee tuohon australian ilmastopolitiikan muutokseen niin sen on ilahduttava uutinen. Tosin suomen media on luonnollisesti asiasta hiljaa.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä kehityksessä sitten riittää, että voidaan järjestää maailma resurssien mukaisesti niin, että kehitystä ei tueta vaan kaikki uuden kehittäminen tapahtuu omalla kustannuksella tai lievällä tuella?

-U

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Jaassu linkistä

Kumitonttu kirjoitti...

En ymmärrä -U:n kysymystä. Tarkoitatko, että on olemassa joku tietty kehityksen taso, joka ei sitten johda resurssipulaan ja tämän tason joku virkakunta tietää paremmin kuin vapailla markkinoilla toimivat yritykset ja kuluttajat?

Itä-Saksassa joskus ihmeteltiin, että kaikki valmistetut Trabantin pakoputket aina loppuivat kaupoista heti kättelyssä, vaikka laskelmien mukaan Trabantin pakoputki kestää kolme vuotta ja sen mukaan niitä valmistettiin. Selitys oli se, että jokainen kynnellekykenevä osti pakoputken - vaikkei omistanut Trabantia - koska sen pystyi vaihtamaan johonkin toiseen hyödykkeeseen, jota itse tarvitsi. Markkinoilla tämä sama prosessi tehdään hinnalla. Se on yksi ainoa luku, jolla kysyntä ja tarjonta tasapainottuu. Ei tarvita mitään virkakuntaa päättämään asiaa kuluttajien ja teollisuuden puolesta. Ajatuskin on naurettava. Sama asia toimii myös luonnonvarojen suhteen.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä, siihen viittaan. Enkä viittaa siihen, että nämä ihmiset olisivat tyhmiä, vaan siihen, että he voivat valita vietin, jonka seurauksia he eivät näe. Eli vapaus ilman vastuuta tulee tässä kyseeseen.

Tarkoitan sitä, että oma uskomukseni on, että mitä pidemmälle kehitys, ja historian muisti siitä, kehkeytyy, sitä enemmän joudumme tuhlaamaan - eli heittämään hukkaan ylläpitävää energiaamme (eli ruokaa, sähköä ja muita vastaavia) saadaksemme uutta kehitystä. Eli verrattuna vaikka sata vuotta sitten: vähemmillä resursseilla enemmän kehitystä kuin nykyään moninkertaisilla resursseilla.

Monilta suunnilta on aistittavissa, että olisimme jotenkin historiallisessa syklissämme eräänlaisessa taitekohdassa.

Tässä valossa en jotenkin ymmärrä nykyistä innovaatiouskoa ja etenkään sitä, kuinka markkinat tähän ihmisiä ajavat.

-U

Kumitonttu kirjoitti...

Kuten totesin, hyödykkeen hintaan kiteytyy kaikki tarvittava. Ihmiset voivat sen perusteella päättää tarvitsevatko he hyödykettä eli ovatko valmiit vaihtamaan työpanoksensa siihen vaiko eivät. Tämä on vasemmistolle kiusallista - yksi ainoa luku sisältää tarkemman tiedon kuin koko virkakunnan etevyys kykenee tuottamaan. Se romuttaa perinteisen eliitin hellimän ajatuksen heidän toimiensa oikeutukseen.

Jos hinta nousee tarjonnan puuttuessa tai kysynnän kasvaessa, niin jompi kumpi joustaa kunnes saavutetaan uusi tasapainokohta. Virkakunnan näkemys "oikeasta" tasapainohinnasta on aina poliittinen ja siten ideologinen. Se sisältää ohjaavan arvolatauksen, jota kuluttajien on pakko noudattaa. Uskonnonvapauden kannattajana en ymmärrä mikä oikeus valtiolla on päättää kansalaisten arvoista. Siksi, kaikessa yksinkertaisuudessaan, vapaat markkinat tuottavat parhaan inhimillisen elinympäristön.

Ilmeisesti olen vähän idealisti enkä tajua miksi joku haluaa antaa oman elämänsä muiden käsiin.

Anonyymi kirjoitti...

Ei maailma tai yhteiskunta minun mielestäni ole niin yksinkertainen, että sitä voisi jollain laskurilla kurissa pitää. Se on vain minun mielipide, sain esittää sen, ja se riittää minulle.

-U

Kumitonttu kirjoitti...

Ymmärrän. Sinusta on väärin, että yksinkertainen ratkaisu on toimivin.

Ihan mielenkiinnosta kysyn (ei tarvi vastata jos tuntuu kiusalliselta) että mikä on koulutuksesi ja toimenkuvasi? Yritän vain hahmottaa että miksi tällainen asia (vapaat markkinat) ei tule koskaan vastaan. Mistä kumpuaa moinen usko virkakunnan kaikkivoipaisuuteen.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole kyse siitä, että ajaisin omaa etuani - en usko, että näin olisi. Sanottakoon yleisesti, että olen kohtsillään valmistuva kirjastonhoitajaksi. Ovatko työllisyysnäkymäni hyvät? Eivät. Onko ylikoulutusta? On. Ja tiedän, että digitalisoituminen myös kirjojen suhteen saattaa ainakin merkittävästi vähentää tarvetta ihmisistä. Eli pessimistinen maailmankuva siihen, mitä toivoi. Ihmisiä vain harvoin enää tarvitaan.

En usko, että saan työpaikkaa alaltani. Minua ei itseäni kylläkään haittaisi fyysinen työ. Serkullani on kohtapuoliin jo neitsytmatkansa selvittänyt yksityisyritys, ja aperitiivihumalassa hän aina puhuu, että x, jos sinulle ei muuta työtä löydy, tulet hänelle hommiin. Tiedä sitten tästä tulevaisuudesta. Tällä hetkellä opiskelen.

-U

Kumitonttu kirjoitti...

Ihmisiä tarvitaan aina. Kone ei palvele. Kone - kuten ilmastomallit - kertoo mitä se on ohjelmoitu kertomaan. Ihminen kertoo mitä ajattelee. Kirjastonhoitajien työtä ei kone voi korvata. Kyse on vain siitä, mitä asiakkaat ovat valmiit maksamaan saamastaan lisäarvosta. Ja se lisäarvo ei tule virkakunnan hallinnollisella päätöksellä montako kirjastoa ja niiden hoitajaa tarvitaan.

Perusta blogi, linkitän sen täällä. Ihmiset haluavat lukea kirjoja ja hyvistä vinkeistä on pula.

Anonyymi kirjoitti...

Vajaan 10 minuutin klippi, ( http://www.youtube.com/watch?v=Zw5Lda06iK0 ) jossa lasketaan Australian ilmastoverojen hyöty maapallon lämpötilaan. Lähteenä käytetty Ilmasto Koraania eli IPCC:tä. Oletuksena että lämpötila nousisi väitetyt 3C vuosisadan loppuun mennessä juuri ihmisten ansiosta.

Australian toimien vaikutus maapallon lämpötilaan. 0.00005C. Hintalappu 160 miljardia sikäläistä. 10 vuodessa. Mystinen juttu että äänestäjät halusivat kaataa tuon.

Anonyymi kirjoitti...

Viime kesänä ruokapöytäkeskustelussa ylipainoinen nainen totesi minulle, että porsaanlihasta jää pienempi hiilijalanjälki kuin naudanlihasta - ja otti lisää porsaanlihaa! Naista säesti toinen nainen, joka sanoi olevansa kasvissyöjä. Keskustelussa kävi ilmi, että hän käy säännöllisesti joogaamassa Intiassa, mutta se ei lisää päästöjä kun kone lentää Intiaan muutenkin!
Näiden kahden mukaan näillä pienillä teoilla pelastaa tämän maailman, ilmeisesti siis syömällä porsaanlihaa ja lentämällä säännöllisesti Intiaan!
Pienillä teoilla(han) ne päästöt vähenevät, esim. joukkoliikenteen avulla, totesi pari vuotta sitten eräs ilmatieteen laitoksen meteorilogikin, kun oli esiintymässä itsenäisyyspäivänä yli 300 kilometrin päässä "työpaikaltaan". Tosin "esiintymispaikkaan" hän oli matkustanut omalla autolla...

Tämä trio S. Hassi, V.Niinistö ja O. Soininvaara on tullut ja tulee edelleen meille Suomalaisille äärettömän kalliiksi. Harmi, että DDRää ei enää ole kuin näiden paratiisiin haikailevien päässä!