Kreikan romahdus ja sen ero yhteisvaluutta eurosta on varsin poikkeuksellinen tapahtuma, jolle ei ihan vastaavaa vertailukohtaa löydy. Itse en lähtisi kauheasti hakemaan vertailukohtia Etelä-Amerikan valtioista, vaan pikemminkin Islannista ja Venäjältä parin viime vuosikymmenen aikana. Ei varmaan kenenkään suureksi yllätykseksi, sekä islantilaiset että venäläiset eivät jääneet sängynpohjille räkimään kattoon odottaen viikatemiestä, vaan molemmat maat ovat nousseet tolpilleen. Tolppien jykevyys on toki heikohko, mutta siihen ovat muut syyt kuin valtion konkurssi taustalla.
Kreikan eroa seuraa täydellä varmuudella valtava kansantuotteen romahdus. Ensimmäinen konkreettinen tapahtuma on pankkisektorin kaatuminen, ja sitä seuraava yritysten joukkotuho. Vapaassa maailmassa joku kuitenkin johonkin hintaan ostaa nuo yritykset, ja siitä alkaa hidas taloudellinen elpyminen. Kansantuotteen romahdus vastaa osapuilleen sitä määrää, jonka Kreikka nyt rahoittaa - lähinnä muiden euromaiden ja niitä edustavan EKP:n - lainoina. Arviot määrästä riippuvat katsantokannasta, mutta rahamarkkinoilla arvio liikkuu noin 50%:ssa. Se on aika tälli, kun muistaa, että Suomen kansantalous romahti pahimmillaan vuonna 1991 noin 10%.
Toisin kuin Suomessa, jolloin lähinnä säästöpankit kaatuivat, Kreikassa kaatuu koko pankkisektori. Uuden rahoitusjärjestelmän luominen on toki helpompaa suljetussa taloudessa, johon Kreikka välittömästi ajautuu. Se sulkee rajansa ja estää rahojen siirron, mitä seuraa melkoisella varmuudella valtavat mellakat ja yhteiskuntarauhan luhistuminen. Halla-ahon visiot panssarivaunuista tuovat mieleen vuosien 1932-33 vastaavan tilanteen Yhdysvalloissa, jolloin kansalliskaarti määrättiin kaduille.
Kreikan esimerkistä Irlanti, Portugal ja Espanja mahdollisesti joutuvat todistamaan valtavan talletuspaon omista pankeistaan, mikä voi viedä nekin virran mukana. Oma veikkaukseni kuitenkin on, että niin ei tule käymään. Niissä tilanne ei ole yhtä vaihtoehdoton kuin kuilun reunan yli ajaneessa Kreikassa, joten kansalaiset saattavat luottaa pankkijärjestelmäänsä sen verran, että rahoja ei nosteta sukanvarteen. Näinhän Suomessakin kävi 90-luvun lamassa. Valtio takasi pankkien keskinäiset saatavat, eikä rahoitusjärjestelmä kaatunut kansalaisten luottamuksen puutteeseen. Vaikka lähellä se oli, kuten tuon ajan eläneet ja kokeneet hyvin muistavat.
Euroa markkinoitiin Euromaiden kansalaisille yhteisenä valuuttana, joka helpottaa ostamista ja matkustamista ulkomailla. Euro ei varmasti olisi saanut samanlaista kannatusta, jos sen olisi kerrottu johtavan ylikansalliseen päätöksentekoon kunkin maan valuuttakurssien tasosta. Ainakaan devalvaatioihin tottuneet suomalaiset olisivat heti muistaneet 90-luvun vahvan markan politiikkaa seuranneen laman ja sitä seuranneen ratkaisun (devalvaation), eivätkä varmaan olisi suostuneet ylikansalliseen päätöksentekoon.
Vaikka Suomen vaihtotase on jämähtänyt pakkaselle, se ei näy valtion lainaaman rahan korossa tai euron heikkenemisenä yhtä nopeasti kuin markka-aikaan. Tilanne on kuitenkin sama, eli kansantalous velkaantuu, ja jossain vaiheessa velanhoitokyky loppuu (valtio ei enää voi kiristää veroja hoitaakseen velanmaksun Kreikkalaiset orjiksi 25.8.2011). Jos saksalaiset haluavat tukea kaikkia muita euromaita ja sallivat EKP:n avaavan loputtoman piikin ja hoitavan maksut inflaatiolla, Suomi vain yksinkertaisesti ajautuu Kreikan tielle. Näin ei varmaankaan tule tapahtumaan, joten todennäköisempi vaihtoehto on Suomen irtautuminen eurosta - tai sisäinen devalvaatio yleisenä palkkojen alentamisena.
Suomi, fascististen korporaatioiden luvattuna maana, voi hyvien mahdollisuuksien rajoissa onnistuakin sisäisessä devalvaatiossaan. Onnistuakseen se vaatii kuitenkin hillittömän inflaation, johon Saksan johtama EKP ei helposti taivu. Ranskan ja USA:n politiikka on kuitenkin joustavampi sen suhteen, joten ehkä kenties sellainenkin ihme voidaan silti nähdä. Suomen vaihtoehdot ovat joko antautua eurobyrokraattien armoille tai toteuttaa kansallinen pelastuohjelma. Päätös on suomalaisten, ja äänestämiemme edustajien käsissä. Itse pitäisin viisaampana toteuttaa kerta rytinällä ero ja luottaa siihen, että Venäjä ei näköpiirissä olevana ajanjaksona luo meihin sellaista uhkaa, että tarvitsisimme EU:n antamaa ulkopoliittista turvaa (jos sitä edes on).
Eurosta eroaminen on sinällään vaikeaa, koska siihen ei ole luotu mitään keinoa. Eduskunta voi tietenkin päättää, että Suomi ottaa oman valuutan käyttöön ja eroaa EU:sta. Sen seurauksena uudelleen käyttöön otettavan markan arvo pudonnee ainakin 20-30%. Sitä pienemmillä määrillä eurosta ei ole pakko erota, vaan kansakunnan tuottavuuden korjausliikkeet tehdään ns. sisäisellä devalvaatiolla, jota Kalevi Sorsan johdolla Suomessakin yritettiin 90-luvun lamaan ratkaisuksi. Voi olla, että eurosta eroamisen jälkeen muut euromaiden poliitikot haluaisivat Suomen vientiteollisuudelle yhtä isot rangaistustullit, kuin mikä on devalvaatioprosentti. Näinhän mm. Ranska uhkasi Suomea vuoden 1991 devalvaatiota ennen, ja sen jälkeen uhkasi estää Suomen EU-jäsenyyden, kun ostimme Hornetit Miragen sijaan. Kansainvälinen kauppajärjestö WTO voi kenties estää moiset suunnitelmat, eivätkä muiden euromaiden kansalaiset varmastikaan haluaisi ajaa Suomen täydelliseen vararikkoon. Kuten emme me tavalliset sukankuluttajat halua kreikkalaisille tapahtuvan. Mutta paljastaisihan se aika karusti europoliitikkojen pikkusieluisuuden.
Jos jotakuta kiinnostaa, niin syy, miksi euro ajautui näihin ongelmiin juontaa juurensa vasemmistolaiseen talouspolitiikkaan, ja erityisesti euromaita johtaneiden sosiaalidemokraattien ylivaltaan 90-luvun puolivälissä. Sosiaalidemokraatit eivät ole huolissaan, jos markkinoille syntyy hintakupla ylöspäin, mutta he eivät halua aiheuttaa työmiehen omaisuuserien arvon alentumista (tämä oli mm. ns. vahvan markan talouspolitiikan keskeisin perustelu Mauno Koiviston suusta sanottuna ja kynästä kirjoitettuna). Koska taloudellinen uhka näkyy ensimmäiseksi markkinoilla ns. lyhyeksi myyntinä (eli sinä lainaat osakkeita minulta ja myyt ne kolmannelle osapuolelle, koska uskot osakkeiden arvon laskevan tulevaisuudessa), tämän kaltainen spekulointi halutaan poliittisten päättäjien keskuudessa yleisesti kieltää. Se on kuitenkin teholtaan sama, kuin kuumeiseltä potilaalta kieltäydyttäisiin mittaamasta ruumiinlämpöä hoitokeinona.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
Mitä helvettiä spekulaatio Kreikan eroamisesta eurosta on?
Väitän kivenkovaan: Kreikka ei eroa eurosta seuraavaan viiteen vuoteen.
Faktat ovat puolellani: Kukaan EU:ssa eikä Kreikassa ole puhunut erosta. Sanallakaan.
On mahdollista, että Kreikka ei eroa eurosta, ja mitään laillista menetelmää ei eurosta erottamiseen ole luotu, joten asia on kreikkalaisten omissa käsissä. Pidän todennäköisimpänä vaihtoehtona talletuspakoa kreikkalaisista pankeista, ja sitä kautta rahajärjestelmän luhistumista.
Jos tilisiirrot Kreikasta ulkomaille estetään, kansalaiset nostavat tilit tyhjiksi ja matkustavat laukkujensa kanssa ulkomaille. Sen estämiseksi rajat on suljettava, mikä aiheuttaa yhteiskunnan luhistumisen. Kolmas vaihtoehto on kaivaa rahasalkku takapihalle, ja odottaa, että niiden kanssa voi matkustaa maasta pois tallettamaan ne esimerkiksi Italiaan. Vaikeita ratkaisuja kaikki, koska sitä tapahtumasarjaa portugalilaiset, irlantilaiset ja espanjalaiset seuraavat herkeämättä.
Faktat eivät ole sinun puolellasi, koska vastaavaa ei ole koskaan tapahtunut. Lähimpänä on ehkä Israel, joka loi NIS:n vastauksena hyperinflaatioon.
"80-luvun talouskriisin seurauksena Israelin keskuspankki ja hallitus ovat sitoutunet varovaisempaan taloudenpitoon ja rahapolitiikkaan ja asteittaiseen markkinalähtöiseen taloudenpitoon."
Tällä hetkellä Israelin kauppatase on ylijäämäinen ja kansalaisten ostovoima suhteessa muihin maihin, ml. Amerikka, on vahvistunut. Tämä on mielestäni paras tapa myös kreikkalaisille edetä.
Ehkä Kumis tietää Israelin makro-ja mikrotaloudesta sekä taloshistoriasta enemmän. Eikös juutalaisilla ole perinteisesti ollut talousasiat hallussa, sekä budjetillisesti että yritysten bisneksien pyörittämisen osalta? Oisko jo Vanhan Testamentin ajoista saakka? Joten miksi Israel aikaisemmin ajautui talouskriisiin? Tietysti hyvä että siitä selvisi ja nyt sillä menee hyvin. Israeliin on varmasti siirtynyt hyviä liikemiehiä, kauppasukuja jne. On se itsekin tuottanut taitavia liikemiehiä, luonut yrityksiä ja sinne on saatu keksinnöille patentteja. Lisäksi Israeliin on suuntautunut sijoituksia ja lahjoituksia ulkomailla olevilta juutalaisilta.
Eikös juutalaisilla ole perinteisesti ollut talousasiat hallussa, sekä budjetillisesti että yritysten bisneksien pyörittämisen osalta?
Eivät juutalaiset mitään yli-ihmisiä ole. Vanhassa testamentissakin on monta kohtaa, kun saavat turpaan Jumalalta, kun rikkovat häntä vastaan.
Ihan samanlaiset lainalaisuudet koskevat valtion pyörittämistä, harjoittivatpa sitä juutalaiset tai ei-juutalaiset.
En tiedä ovatko yli- vai ali-ihmisiä, mutta hemmetin paljon paremmin ne hoitavat asiansa ja taloutensa kuin naapurimaansa. Ilman muuta juutalaisille on kertynyt sukupolvien ajan tietotaitoa hyvästä taloudenpidosta, ja kyllä se näkyy nykypolitiikassa. Iso osa heistä on lähtöisin Venäjältä, joten heillä on omakohtaista kokemusta sosialismista.
Israelissa olevat venäjänjuutalaiset ovat niitä joita muutti sinne 1990-luvun alusta alkaen. Neukkulan ollessa olemassa heitä ei montaa mennyt Israeliin. Osalla venäjänjuutalaisista on koulutus matematiikasta, fysiikasta, kemiasta tai insinööritieteistä. Neukkulassa noita tieteenaloja pidettiin tärkeinä.
Juutalaisten ongelma on sama kuin välimiesvähemmistöjen yleensäkin. Pärjätään oikein mainiosti kun ollaan vähemmistöinä, mutta omissa maissa pärjätäänkin sitten vähän suboptimaalisemmin.
On totta, että Israel on paljon parempi paikka kun naapurimaat kaikin puolin, mutta ei se mikään länsimaa ole. Ja kaupan päälle se luisuu koko ajan kohti teokratiaa Iranin tapaan. Fundamentalistijudaistit ovat paljon pöhkömpää porukkaa kuin fundiskristityt.
mutta ei se mikään länsimaa ole
Ei olekaan, jos länsimaan kriteeri on hyvinvointivaltio. Israel sen sijaan on ainoa todellinen monikulttuurinen maa.
Fundamentalistijudaistit ovat paljon pöhkömpää porukkaa kuin fundiskristityt.
Taidat unohtaa, että kristinusko on juutalaisuuden yksi lahko. Ensimmäisten vuosisatojen kristityt pitivät tärkeänä saada käännynnäisiä muista uskonnoista, minkä takia he luopuivat monista juutalaisten tavoista helpottaakseen kääntymistä. Siitä huolimatta ensimmäiset seurakunnat koostuivat juutalaisista, ja juutalaisten käännytystyö kasvatti seurakuntia.
Juutalaisuudessa on sisäinen monikulttuurisuus. Kun juutalaisia hätisteltiin aikoinaan ympäri maailmaa sen jälkeen kun roomalaiset hävittivät Jerusalemin temppelin, niin heistä muotoutui omanlaisia ryhmiä eri paikoissa. Israelissa on eri puolilta maailmaa tulleita juutalaisia jotka tuovat omat osansa juutalaiseen kulttuuriin ja uskontoon.
En tiedä mitään mutta hatusta heitän veikkauksen että Israel ei ole ruotsalaistyyppinen holhous-hyysäys-besserwisser-moraalisäteilyvaltio.
Lähetä kommentti