tiistai 6. joulukuuta 2011

Aunuksen sankarit

Moni meistä muistanee, kuinka Estonialta selviytyneet kertoivat ihmisten puristaneen apaattisina kaiteita jo lähes kaatuneessa aluksessa. Armeijan toimintahan ei perustu enemmistöpäätöksiin vaan käskyihin, koska kovassa paineessa valtaosa ihmisistä ei kykene tekemään päätöksiä. Komentaja kantaa vastuun tekemästään päätöksestä, jolle jälkikäteen löytyy aina arvostelijoita. Omasta mielestäni Suomessa on tehty pariin otteeseen päätöksiä, jotka pitivät elossa heimot, jotka nyt suomalaisina tunnetaan.

Ensimmäinen ratkaiseva päätös syntyi niiden nuorten miesten mielissä, jotka hakeutuivat oman henkensä uhalla Saksaan jääkärikoulutukseen. Suurin osa niistä miehistä ei ollut "valkoisia" siinä mielessä kuin termi nyt käsitetään. Kun punakapina kuitenkin alkoi, moni jääkäri ei enää voinut nähdä tilannetta mitenkään mustavalkoisena. Se oli vain valkoinen.

Kommunistit olivat asettuneet heidän pataljoonansa tielle ja tuo tie vei kohti Suomen itsenäisyyttä, mutta samoin kuin Suomen yhteiskunnallinen linja muuttui vähitellen kompromissien kautta, myös jääkärit ymmärsivät, että suomalaisten menestys ratkeaa hyvinvoinnin kasvattamisella - ei laajentamalla maata asevoimin. Toinen päätös tuli pakon edessä 20 vuotta myöhemmin. Pitkälti samat miehet päättivät mieluummin kuolla itsekunnioituksestaan kiinni pitäen kuin antaa perheensä Stalinin lihamyllyyn jauhettavaksi.

Tasan 70 vuotta sitten Englanti julisti Suomelle sodan toisin kuin tärkein liittolaisensa Yhdysvallat. Alfred Jodlin tiedetään todenneen kenraali Talvelalle vuonna 1943, että hyvät suhteet Yhdysvaltoihin muodostavat Suomen ainoan takaportin siinä tilanteessa, että Saksa häviää ja Suomi jää yksin venäläisiä vastaan. Talvelan raporttiin perustuen Mannerheim kielsi hallitusta solmimasta Saksan kanssa sopimuksia sillä uhalla, että muutoin Suomi luetaan kuuluvaksi akselivaltoihin.

Talvelahan ei koskaan kirjoittanut muistelmiaan. Sota oli niin kovaa ja raskasta, että se vainosi hänen mieltään kuin loputon painajaisuni, ja siksi sitä oli parempi olla muistelematta, jos ei ollut pakko. Aina ratkaisevien taistelujen vuosipäivien lähestyessä Talvela oli henkisesti ahtaalla ja saikin lopulta tasan 30 vuotta Tolvajärven taistelujen jälkeen hänet halvanneen aivoinfarktin.

Olipa Talvelasta ja hänen mielipiteistään mitä mieltä tahansa, ilman hänen kaltaisiaan emme tässä mietiskelisi maamiinoja, homojen tanssimista linnanjuhlissa tai suomalaisten geneettisiä taipumuksia yhtään mihinkään. Oma isänmaa on hyvä asia, vaikka moni asia voisi olla paremminkin.

11 kommenttia:

Miltton Friidman kirjoitti...

Tässä hieman useammalta päivältä:

Luterilainen työmoraali ja muita suomalaisia vääriä meemejä

Raha- ja reaaliprosessin eriytyminen on vasemmistolainen myytti

Yliopistokoulutus maksulliseksi? Näin "solidaarisia" opettajat ovat

Meksikon huumesota - markkinalähtöinen ratkaisu

Ruukinmatruunan koottuja ristiriitaisuuksia - osa 2

"Köyhyys on sairautta" - naulan kantaan!

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos - luen kyllä blogiasi ja olen nämäkin jo tainnut jokaisen nähdä.

Jos linkität niitä muita verten, niin toivon, että lyhyesti kuvailet jokaisen kirjoituksen ydinajatuksen lauseella tai parilla. Se olisi kovin huomaavaista muita kohtaan.

Vasarahammer kirjoitti...

Ilman Talvelan kaltaisia tuskin Virpi Salmikaan julkaisisi Itsenäisyys blaa blaa -kolumniaan Helsingin Totuudessa.

Kumitonttu kirjoitti...

No näköjään joo. Voi Virpiä...

Varmaan mahtoi tuntua hyvälle, kun sai julistaa omaa paremmuuttaan puolelle miljoonalle lukijalle. Olisi tyttö nyt tehnyt kerrankin lukijoilleen kiitokseksi kirjoituksen pohtimalla, mitä itsenäisyys MUILLE merkitsee. Se kyllä tiedetään, mitä se Virpille merkitsee.

Sen verran rupean pikkumaiseksi, että korjaan kahta Virpin arviota:

On epäkiinnostava, fossiilinen kuriositeetti, että varsinainen itsenäisyys hankittiin aikoinaan neuvottelemalla, ei pyssyilemällä itärajalla.

Väite ei pidä paikkaansa. Itsenäisyyden Suomelle toivat huvittavaa kyllä saksalaisten aseet. Kun teutonit paukuttivat sotarumpujaan Puolassa, tuli Leninille kiire turvata luoteinen selusta.

Tai, jos Virpi viittaa Tarton rauhaan, niin silloin puolestaan Venäjä kävi sisällissotaa, ja rajaneuvotteluista ei meinannut tulla lasta eikä paskaa, kun molemmat olivat toiveikkaita taistelujen etenemisestä itselleen suotuisaan suuntaan. Joten hiukan ihmetyttää kyseisen tolvanan perehtymättömyys asiaan.

Vielä epäkiinnostavampaa on se, että Suomi ei varsinaisesti voittanut sotaa, eikä ehkä oltu niin hyvien puolellakaan

No mutta hetkinen - tuohan sitten vaan tarkoittaa sitä, että Virpi Salmen mielestä Stalin oli parempi liittolainen kuin Hitler. Enpä tiedä oliko. Churchillhän sanoi parlamentissa jotain sen tyylistä, että vaikka itse perkele olisi vastassa, kyllä hän silti empisi kahdesti ennen kuin liittoutuisi Stalinin kanssa.

VonPee kirjoitti...

Talvela ei tosiaankaan kirjoittanut muistelmiaan, mutta päiväkirjoista kootut teokset Sotilaan elämä 1-2 kannattaa lukea. Itselläni oli kesällä aikaa ja luin nuo kirjat, kun odottelivat hyllyssäni sopivaa hetkeä.

Antavat aika hyvän kuvan Talvelan Saksan ajasta.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos VP:lle kommentista. Pitänee joskus lukaista herran muistelmat. Väyrysellä siihen ei kuluisi lounastaukoa kauempaa, mutta tällaisena tankkaajana pitää siihen varata viikko.

Miltton Friidman kirjoitti...

Uusimmat

Vasemmisto sensuroi minua
Vasemmistolaiset blogaajat sensuroivat minua poliittisin perustein. Siinä siis esimakua "vasemmistoliberalismista".

Kapitalisti Elop - persona non grata
Nokian TJ Elop ei ole tänä vuonna kutsuttujen listalla linnanjuhlissa. Syynä Elopin toimet, jotka ovat kääntäneet Nokian rahavirran demareille negatiiviseksi.

Sininen vasemmisto - ¿Por que no me gusta?
Miksi en pidä perussuomalaisista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Salmen avautuminen oli sinänsä sitä samaa tuubaa, mitä tulee julkaista, koska sitä tulee julkaista, mutta keksihän hän sentään jotain uutta:

"Kiitos, sotaveteraanit, että saamme rauhassa sotkea suomen kieleen englannin sanoja venäjän sanojen sijaan."

Asioitten vähättelyssä pimu on kiistatta parasta A-ryhmää. Ja pimua elättää ne ihmiset, joita hän ammatikseen halveksii.

Hyvää itsenäisyyspäivää Kumitontulle.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Milttonille päivityksestä ja Ykälle toivotuksista. Salmen kirjoitus hönkii ällistyttävää kyvyttömyyttä ymmärtää sanomalehden bisnesmaailmaa. Jos vielä 80-luvulla olis kysynyt Uuden Suomen toimituksessa, että lisäiskö se lukijoita, jos kopioisitte uutisenne Kansan Uutisista, niin juoksupoikaa myöten joka jamppa olis ilman miettimistä vastannu oikein. Lasitalo tuo mieleen jonkun kulahtaneen liikemiehen paluumatkan Moskovasta valkoiset tennissukat jalassa umpikännissä. Ihan hauskaa omana aikanaan, mutta ei naurata enää.

Internet Mies kirjoitti...

Kyllästyin hiljaiseloon, joten myöhäistä itsenäisyyspäivää.

Kumitonttu kirjoitti...

Juu, huomasin sivupalkista, että olit palannut pitkän tauon jälkeen. Hieno homma!

Myöhäiset toivotukset sinullekin.