perjantai 11. marraskuuta 2011

Kännistä uhoa ratikassa

Uusi Suomi kertoo, että suomalaiset ovat tiukentaneet suhtautumistaan venäläisten viisumeihin. Samalla tavalla vasemmistoliiton liikenneministeri Merja Kyllönen yrittää siltarumpupolitiikallaan pelastaa ääniä itseleen. Venäläiset kun hylkäävät Kainuussa ns. liikemiesviisumeita enemmän kuin muilla raja-asemilla. Syy on tietenkin aika selvä, eli se, että kainuulaiset ajelevat rajan yli muka-liikemiehinä, mutta kun tullissa kysytään kutsuneen yrityksen toimialaan tai muuhun liittyvää asiaa, ovat suomalaiset ulkona kuin aidannokka. Eli viisumin väärinkäyttö.


Suomessa asuu 60.000 venäläistä ja vironvenäläiset päälle. Missään ei näkynyt Paloma Hannosta tai Pekka Sauria puolustamassa minua siltä rumalta Venäjän lippuun kääriytyneeltä merinorsulta, joka huuteli isänmaansa nimeä ja vakuutti voittamattomuuttaan. Hän tuskin tarkoitti jääkiekkoa, koska siinähän he eivät ole voittamattomia pienelle Suomelle, mutta siinä toisessa kontaktiurheilussa joka kerta olemme alueita menettäneet kun käsky on käynyt.

Tänään on sitten 11.11.11.11.11 joten silloin työt seis.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on muutama arvaus asiasta. Olen tainnut mainita aiemminkin jotain näistä.

Mokuttajien mielestä venäläiset eivät edusta tarpeeksi paljon toiseutta. Heillä ei ole Oikeaa uskontoa (paitsi ehkä silloin jos on tataari, kaukasuslainen tai keskiaasialainen) eikä heillä ole suojaväriä. Lisäksi venäläiset suhtautuvat nuivasti Oikean uskonnon ja suojavärin edustajiin, sekä ollessaan Venäjällä että ulkomailla.

Neukkulan aikana mokuttajat olivat stalinisteja, jotka eivät hyväksyneet mitään kielteistä sanottavaa Neukkulasta. Mutta Neukkulan hajottua tai jo hieman sitä ennen, stalinistit ryhtyivät mokuttajiksi. Tästä syystä Venäjän arvostelu on heidän motiiveissaan täysin sallittua.

Venäjä ei harjoita mokutusta. Siellä ei harjoiteta affirmative actionia. Kun ulkomaalaalainen rikollisen tuomiotaan, rangaistusta ei valita asteikon alapäästä.

Venäjällä ei pidetä kansallismielisyyttä pahana asiana. Heillä ei ole tapana miettiä mitä muut ajattelevat heistä tai että meneekö maine.

Anonyymi kirjoitti...

Joskus Venäjältä on saatu alueita vaikka oltaisiin hävitty. 1808-1809 sodan jälkeen ns. Vanha Suomi palautettiin Suomelle 1812.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Vieraalle kommentista. Venäläiset suhtautuvat aika positiivisesti suomalaisiin. Miehet pitävät suomalaisista samalla tavalla kuin maalaiset hesalaisista. Eivät pahoja mutta vähän ylimielisiä. Naiset pitävät suomalaisia hiukan tyhminä, kun meillä ei täällä naisilla ole samanlaista oikeutta olla avuton. Suomalaisnainen on kuin se brunette, joka nauraa blondivitseille - siis venakoille.