torstai 3. huhtikuuta 2014

Terveydeksi

Osmo Soininvaara kirjoittaa blogissaan jälleen kerran sote-uudistuksesta. Mitä enemmän Soininvaara ja Katainen sitä hehkuttavat, sen varmemmin se on epäonnistunut syntyessään tai tuomittu epäonnistumaan, jos jää keisarinleikkaukseltaan henkiin. Soininvaara toteaa:
Tässä kirjoituksessa kutsun selkeyden vuoksi esimerkiksi Helsinkiä, Espoota ja Vantaata kunniksi. Yhdessä joidenkin naapurikuntiensa kanssa ne muodostavat kaupungin.

Kaupungeissa perusteet kuntaliitoksille eivät ole kadonneet mihinkään, sillä niissä kuntaliitoksia ei ole perusteltu palvelujen tuottamisella.

Kaupunki on oikea yksikkö kunnaksi. Ne ovat oikeudenmukainen yksikkö toteuttamaan hyvinvointiyhteiskuntaa, koska niissä on tasaisessa suhteessa rikkaita ja köyhiä – paljon parempia kuin jos vaikkapa Kulosaari muodostaisi oman kuntansa ja Jakomäki omansa.

Elinkeinopolitiikassa kaupunki toimii keskenään kilpailevia kuntia johdonmukaisemmin. Pääkaupunkiseudun kunnat käyttävät enemmän energiaa yritysten houkuttelemiseen naapurin puolelta omaan kuntaansa kuin edistämään koko kaupungin menestystä.
Tiedossani ei ole mitä Soininvaara tarkalleen ottaen tarkoittaa - hänellähän on taipumus kutsua epäonnistuneita aloituksiaan "koepalloiksi". Mielestäni yllä todetaan, että suurten kuntien yhteenliitokset (mitä "sote-uudistus" tosiasiassa tekee kun kunnat menettävät puolet rahoistaan sote-alueen yhteiseen terveydenhoitoon) eivät (a) tuota terveyspalveluita vaan (b) toteuttavat eli rahoittavat ne (c) keskittämällä hankintaa eli vähentämällä kilpailua (kts. yllä alleviivatut kohdat).

Joku minua paremmin hankintalait tunteva voisi kertoa oman mielipiteensä asiasta, mutta vasta tuon luettuani tajusin, että nyt ovat poliitikot tainneet jälleen kerran astua itse kaivamaansa kuoppaan. Eli; kunnat rahoittavat palvelunsa, mutta eivät toimi sen tuottajana. Periaatteessa ainakin sama asia kuin esimerkiksi Helsingissä peruskoulujen ruoka- ja siivouspalveluiden ulkoistaminen Fazerille, Palmialle ja Sodexolle. En nyt suoralta kädeltä menisi sanomaan, että kuntien yhteinen hankintaorganisaatio eli sote-alue selviää julkisia hankintoja koskevan lain ulottumattomiin, vaan minusta riski on itse asiassa melko suuri. Jos kunta ei tuota palveluita itse keräämillään veroilla (ja saamillaan valtion avustuksilla), niin kyllä sen on kilpailutettava kaikki keskeiset hankintansa.

Kannattaa pitää mielessä, että Suomi päätti viime syksynä korvata ulkomailla tai yksityisessä sairaanhoidossa käyneen kuluja vain samalla määrällä kuin mitä se maksaisi julkisella puolella tehdystä hoidosta. Muun Euroopan toteuttaessa terveydenhoitopalveluita periaatteella "raha seuraa asiakasta", niin Suomi pysyttelee terveyskeskus-ihanteen maailmassa, jossa "potilas seuraa rahaa". Tästä jo viime syksynä sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijat varoittivat, että tuomio tulee 95%:n varmasti jos ja kun potilas sen EU-oikeuteen vie. Asia olisi korjattavissa sillä tavalla, että oikeasti käytäisiin keskustelu, mitä julkisella puolella hoidetaan ja sitten tehtäisiin päätökset sen mukaisesti. Mutta koska meillä ei ole tapana käydä ideologista arvokeskustelua vaan jeesustella soinivaaralaisittain silovikkien osaoptimoinneilla, ei pragmaattisilla perusteilla kyhätty ideologisesti hajallaan oleva hallitus kykene toimimaan.

Mielenkiinnolla - tai oikeastaan pienellä kauhulla - seuraan mitä tuleman pitää. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, EU on tässä asiassa suomalaista hallintohimmeliä paremmin perillä kansalaisten edusta. EU:n julkisten hankintojen kilpailutuksella on nimenomaan tarkoitus turvata veronmaksajien etu omaa etuaan ajavaa byrokratiaa vastaan. Pitää varmaan piirtää rasti seinään.

Joku suomessa asuva idiootti on hakenut poliisikouluun ja kun on selvinnyt ettei hakija osaa lukea, kirjoittaa eikä harjata hiuksiaan, niin ovi on pamahtanut kiinni. Sen jälkeen on tietenkin alkanut vinkuminen rasismista, ja Yleisradio on antanut palstatilaa vinkujalle. Pakko on kysyä, että jos joku toinen hakija yhtä näkyvästi julistaisi omaa ideologiaansa - esimerkiksi hakaristiä kantamalla - niin voisiko sellainen hakija läpäistä poliisikoulun?

5 kommenttia:

Igor kirjoitti...

KT, onko ihan oikeasti, että tuo islamniuskoa tunnustava naispuolinen hakija, joka haki poliisiammattikorkeakouuun oli luku- ja kirjoitustaidoton? JA miköä oli peruskoulutus?

Kumitonttu kirjoitti...

Koitin viitata henkiseen suorituskykyyn. Ei kai Suomessa saa päättötodistusta lukutaidotta.

Jotenkin tuli mieleen että tuo bimbo kostaa poliisille moisella julkisuustempulla, kun veljensä on joutunut poliisin rasistisen toiminnan kohteeksi.

Vähän sama kuin Gazassa, jossa kiinnitetään huomiota Israelin armeijan tapaan kohdella 10-15 -vuotiaita mellakoijia. Kukaan ei kysy, missä näiden lasten äiti ja isä ovat? On sairasta laittaa pienet pojat sotilaita vastaan.

Becker kirjoitti...

Ruotsissakin poliisi haluaa maahanmuuttajia poliiseiksi.
Ongelma vain oli se, että hakijat eivät läpäisseet testejä, joten sikäläiseen tyyliin päätettiin alentaa pääsyvaatimuksia.Ongelma vain on se, että ruotsalaisen poliisin taso ei nykyisinkään ole kovin kehuttava.
Kun suomalaisen poliisin rikosten selvitys prosentti oli viime vuonna erään aikajakson aikan oli 60% (kaikki rikokset) niin ruotsalaiseb vataava oli alle 20%.

Kumitonttu kirjoitti...

Luottamus poliisiin on nyt jo matala kiitos jarnosaaristen, anneliauerten ja mikkolaateroiden tai jariaarnion. Vielä jos rättipäät alkaa sakottaa niin hohhohhoijaa.

Becker kirjoitti...

Paateron nimitti virkaansa sisäministeri Anne Holmlund, jonka
avustajana toimi Paateron poika.

Sehän on vain maan tapa ja medialla taasen tuttuun tyyliin oli tärkeämpääkin avisoitavaa kuten esim. "Onko vaimosi uskoton,"