maanantai 2. syyskuuta 2013

Maahanmuutto ja matalan koulutuksen työpaikkojen määrä

Valtion paisuvalla virkakunnalla on sellainen harvoin esiin nostettava ongelma, että joutilailla on aikaa hahmotella kaikenlaisia typeriä verotuksen kohteita. Kun ei ole mitään tulosvastuuta, on ihan sama mihin aikansa kuluttaa. Yksityisellä puolella jos joku osasto alkaisi vaikkapa Fazerilla suunnitella paskanmaksuisia kahvipullia, potkut seuraisivat välittömästi. Vaikka kysyntää ja tarvetta ei ole, valtionhallinnossa on aikaa ja rahaa säästämättä suunniteltu taas uutta maksua autoilijoiden päänmenoksi. Ehdotuksen mukaan Etelä-Suomessa veloitus olisi kuusi senttiä kilometriltä ja muualla kolme.

Jorma Ollilan johtama ryhmä perustelee hahmotelmiaan luonnollisesti hiilidioksidin leikkauksella. Ollilahan on Keskustapuolueen miehiä ja pääosan urastaan tehnyt hännässä, joka heilutti koiraa. Ollilan toiveiden mukaisesti koulutettiin insinörttejä, kaavoitettiin tontteja ja luotiin suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Sama meno näyttää jatkuvan, mutta kepulainenhan pettää aina. Kuvaavaa oli, kun Nordeassa kuultiin, että pankki on nimetty listalle, jonka yhtiöitä ei lasketa konkurssiin EU:n rahoituvakauden nimissä, yhtiön pääkonttorissa juotiin samppakaljat. Ei mitään häpyä.

Tämän uutisen mukaan Suomessa on ylitarjontaa matalan koulutuksen työpaikkoihin. Haastateltu tutkija Pekka Myrskylä toteaa, että
Meille tulee joka vuosi nettona parikymmentätuhatta maahanmuuttajaa, joilla opintoja ei ole, jolloin he jäävät tähän perusasteen luokkaan.
Matalan koulutuksen työpaikkojen määrä on yhden sukupolven aikana laskenut 900.000:sta noin 300.000:een ja lasku jatkuu. Tästä yksityisellä puolella työskentelevä konsultti varmasti opastaisi asiakastaan, että tilkitään tuo maahantulevien paine, koska huutavaa työvoimapulaa ei tältä osin ole. Ja kuten työvoimatoimiston Tuula Heiskanen toteaa
on kuitenkin liioittelua sanoa, etteivät hanttihommat enää kelpaisi suomalaisille.
Julkisella puolella virkamies kuitenkin toteaa, että työvoimapulan huuto on niin kova, että mitään tarvetta tilkitsemiselle ei ole. Ja aivan kuten tuossa yllä mainitussa kilometrikorvaus-asiassa, niin tässäkään kaikenlaisen vastuun puuttuminen pitää syylliset hyväpalkkaisissa viroissa eläkeikään asti.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Uutinen ehdotetusta tienkäyttömaksusta nostattaa muutamia kysymyksiä / näkökohtia esiin.

- Ollilhan on vanhana taistolaiskommunistina ollut jo vuosia ajamassa satelliittiseurantajärjestelmää kaikkiin autoihin. Vaikka tässä uutisessa ei sanallakaan mainita, miten on tarkoitus todentaa, missä on ajettu ja kuinka paljon, kalskahtaa vahvasti siltä, että ko. seurantaa tämäkin ehdotus tarkoittaa.
- Mainituilla summilla keskimääräisellä veronalennuksella (7000) ajelee vajaat 117tkm Eteläsuomessa. Nyt kuitenkin auton keski-ikä on 12-13 vuotta ja keskimääräinen ajosuorite 17tkm / vuodessa.Tämän mukaan keskimääräiselläkin autolla on ajettu yli 200tkm. Eli uudella systeemillä veroa tuilsi maksettua TUPLAT.

Ei kai siinä sen kummempaa sitten.

t. Pörri Orava

Becker kirjoitti...

Niin ei kai kukaan täyspäinen usko että valtio alentaa jotain autoveroa.
Kyllä kusetuksen maku on taas vahvana suussa kun Ollilan ryhmän tekelettä maistelee.

Ja tärkeimpänä tietysti tuo kontrolli.

Kumitonttu kirjoitti...

Niin mikä Ollilan kompetenssi tässä oikein on? Antaako hän kasvot kasvottomalle valvonnalle vai mistä on kyse? Polttoainevero on jo olemassa ja se maksaa noin 10 senttiä kilometriltä. Eikä edellytä laitteistoinvestointeja.

Ollilan tehtävän taustalla voi olla hänen nostamisensa päivänpolitiikkaan, mutta keino on outo. Tosin nythän nämä entiset Nokia-miljonäärit valtaavat alaa muuallakin (Sitran Kosonen) mielipidevaikuttajina. Ehkä he suostuvat hyvinvointiyhteiskunnan mannekiineiksi ja takuumiehiksi silkkaa ahneuttaan tai ovat vailla parempaa tekemistä, kun eivät kelpaa downshiftaajiksi yksityiselle puolelle.

YMTT kirjoitti...

"Niin mikä Ollilan kompetenssi tässä oikein on? Antaako hän kasvot kasvottomalle valvonnalle vai mistä on kyse?"

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/jorma-seisoo-rahojensa-takana

Anonyymi kirjoitti...

En huomannut uutisesta, että polttoaineveroa laskettaisiin tai sitten olen vain puusilmä. Ainoastaan autovero ja ajoneuvovero saattaisivat muuttua.

Tuohon kilometriveroon tulee varmasti joku siirtomaksu lisäksi ja sille alvi. On sitä ennenkin verolle veroa maksettu.

Anonyymi kirjoitti...

Mikähän tuossakin suunnitellussa liikenteen verotuksessa todella on se tavoite, muu kuin lisärahastus? Onko se valvonta itse, haja-asutusalueen tyhjentäminen/jengin pakkaaminen radanvarteen (helpompi roudata gulagille), autoilun lopettaminen pitemmällä tähtäimellä vai jotain muuta, se jää nähtäväksi.

Erikoista on, miten hirveästi tiettyä porukkaa ottaa ohimoon se, että jotkut liikkuvat itsenäisesti omilla ehdoillaan. Vapaus pelottaa vasuria.

Kumitonttu kirjoitti...

Tavoite on tosiaan aivan hukassa. Jos maantiet halutaan maksullisiksi, niin eikö noilta venäläisiltä matkailijoilta voisi kerätä jonkun kertamaksun 50 euroa. Jos kerran Suomi on Euroopan "ainoa" maa tosiaan niin ei kai siinä sitten mitään - kaikille autoille 50 vuosimaksu jonka suomalainen saa vähentää autoveron maksun yhteydessä.

Anonyymi kirjoitti...

Itselleni jäi päivän uutisoinneista takaraivoon juuri tuo "euroopan ainoa tiemaksuton maa". Miten sen nyt sitten ottaa, on tässä tullut ajeltua parissakymmenessä maassa Euroopassa.

Suurimmalti osin siellä mitään tiemaksuja ole, joissain maksaa motarit (itävalta, tsekki esmes), joissain joku pätkä motaria tai esmes Briteissä joku sillanylitys (komea silta muuten http://en.wikipedia.org/wiki/Queen_Elizabeth_II_Bridge), Irlannissa maksaa pätkä motaria Dublin-Belfast -tiellä. Ruotsista en muista maksuja mutta voi niitä siellä olla. Olikohan Kyproksella.. Italiassa oli yksityismotareita, euron luokkaa siivu.
Pravdojen uutisoinneista saa vähän sen kuvan että muualla joka metri tietä maksaa erikseen. Ei maksa.

Yhteistä kaikille muille Euroopan maille on, että autoilu on jokaikisellä tavalla halvempaa kuin Suomessa, varsinkin jos ostovoima huomioidaan. Täällä, piruvie, ihmisiä estetään yhä enemmän liikkumasta, vaikka mummolaan voi olla vaikka 678 kilsaa matkaa ja juna menee kerran päivässä 60 kilsan päähän isommalle kylälle.

Alan jo epäillä että kyseessä on ihan joku muu juttu kuin rahastus, tai "oikeudenmukaisuus". Kai se on se valvonta. Kontrolli kontrollin vuoksi, kun se kerran on mahdollista.

Hoppelainen kirjoitti...

Tästä yksityisellä puolella työskentelevä konsultti varmasti opastaisi asiakastaan, että tilkitään tuo maahantulevien paine, koska huutavaa työvoimapulaa ei tältä osin ole.

Julkisella puolella virkamies kuitenkin toteaa, että työvoimapulan huuto on niin kova, että mitään tarvetta tilkitsemiselle ei ole.


Ja vapaata markkinataloutta kannattava sanoo, että poistetaan työn esteet niin töitä riittää joka yksilölle. Kaksi aiempaa näkökulmaa edustavat sosialistista perspektiiviä, jossa pidetään nykyinen järjestelmä vakiona ja yritetään optimoida maan asukasmäärää järjestelmän ehdoilla.

Kumitonttu kirjoitti...

Kai se on se valvonta. Kontrolli kontrollin vuoksi, kun se kerran on mahdollista.

Näin se on. Yllättävää kyllä. Mutta fascismissahan yritysjohto lyö hynttyyt yhteen poliitikkojen kanssa. Yhteiskunta säätelee elinkeinoelämää suuryrityksien etujen mukaisesti ja turvaa niille tietyn tulotason. Jos tulotaso ylittyy, yhteiskunta säätää erilaisia windfall-veroja. Italiassa, Ruotsissa ja Saksassakin fascistit tunnustivat, että on parempi antaa yrityksen toiminta osaaviin käsiin ja verottaa voitot.

Ja vapaata markkinataloutta kannattava sanoo, että poistetaan työn esteet niin töitä riittää joka yksilölle.

Totta toinen puoli. Kokemus on vaan osoittanut, että pieni kansa pyyhkiytyy pois, jos se avaa rajansa. En tiedä onko suomalaisuus niin merkittävä arvo, että se kannattaisi säilyttää, mutta kiistaton tosiasia on se, että Suomi on suomea puhuvalle paras paikka.