tiistai 2. lokakuuta 2012

Kunnallisvaaliehdokkaani

Vastasin Yleisradion vaalikoneen kysymyksiin, ja kolme minulle sopivinta (65%) ehdokasta olivat tässä järjestyksessä:
1. 30-vuotias kahden lapsen äiti. Ei kuulu kirkkoon eikä ole naimisissa, mutta elää parisuhteessa. Korkeakoulututkinto ja työskentelee yksityisellä sektorilla. Vihreä liitto.
2. 50-vuotias naimisissa oleva kolmen lapsen isä. Korkeakoulututkinto ja ammatiltaan luomuviljelijä. Kuuluu kirkkoon ja äidinkieli on suomi. Keskustapuolue.
3. 25-vuotias yrittäjä. Elää yksin ja harrastaa moottoriurheilua. Ei lapsia ja taustaltaan ammattikoulun käynyt. Ruotsi äidinkielenä. Perussuomalaiset.


Vihreän ehdokkaan kanssa olin eri mieltä vain joukkoliikenteen kehittämistä, pakolaisten vastaanottamista ja kierrätystä koskevissa asioissa. Hän ei ole valmis korottamaan hyvätuloisten maksuja vaan haluaa ottaa ennemmin lisää velkaa (mikä on tietenkin ihan sama asia mutta kauniimmin sanottu).

Kepulainenkin halusi ottaa lisää pakolaisia, lisätä rahaa tieverkkoon ja tukea paikallista yritystoimintaa, joista kaikista asioista olin hänen kanssaan eri mieltä. Hän on myös valmis korottamaan hyvätuloisten veroja ja maksuja.

Persu halusi lisätä rahaa vanhusten huoltoon, julkiseen liikenteeseen ja tieverkkoon sekä kierrätykseen toisin kuin minä. Myös hyvätuloisten veroja ja maksuja sopisi korottaa.

TOP-10:ssä oli yksi kristillisdemokraatti, toinen kepulainen ja viisi Sekoomuslaista. Naisia on kolme ja keski-ikä 44 vuotta. Ensimmäinen RKP:n ehdokas oli sijalla 22 ja demari 29. Seuraava Vihreä sijalla 34. Ensimmäinen julkkis sijalla 68. Lähimpänä minua eli naapurinani asuva oli myös sijalla 68. Vasemmistoliittolainen sijalla 73. Ensimmäinen kansanedustaja sijalla 111. Viimeisellä sijalla kunnan vaikutusvaltaisin demari. Viimeisten kymmenen joukossa oli kolme kokoomuslaista, yksi vihreä ja yksi persu - loput siis demareita.

Lisäys klo 21:49

Helsingin Totuuden vaalikoneen tulokset poikkesivat varsin jyrkästi Ylen vastaavasta. Kymmenestä lähinnä omia vastauksiani olevasta yksi oli sama henkilö, kaikki muut erosivat. Kokoomuslaisia oli seitsemän, yksi kristillisdemokraatti ja kaksi kepulaista.

Ylen testin voittaja tippui nyt listalla kolmanneksi viimeiseksi, paikallinen demaripomo nousi ihan pohjilta, jonka valtasivat kuusi Vihreää, kolme demaria ja paikallinen kansanedustaja. Ero johtuu melko pitkälti siitä, että Totuudessa ympäristöasiat ja arvomaailmaan liittyvät kysymykset olivat selvästi ylikorostuneita. Toki julkisen liikenteen tuki on omalla tavallaan nykyaikana "ympäristöpolitiikkaa", mutta todellisuudessahan kyse on vain tulontasauksesta.

15 kommenttia:

Igor kirjoitti...

Noilla vaalikoneilla voi leikitellä mutta en minä ole niillä enää pitkään aikaan nähnyt mitään valintaani helpottavaa.

Mitä sillä on merkitystä mitä joku valtuuston pyrkivä idealisti on mieltä kun puolueen tai valtuustoryhmän johto kuitenkin sopii ja sanelee miten eri tilanteissa pitää äänestää. Ja perusteena se kuuluisa on sovittu.

Kumitonttu kirjoitti...

Syy aiheen käsittelyyn oli lähinnä se huomio, kuinka hajallaan puolueiden ehdokkaiden näkemykset ovat. Ainoa selvä ryhmittymä oli demarien kertyminen listan hännille. Keskeisin syy lienee ollut se, että he kaikki pianottivat "julkisten palveluiden turvaamista" veroja korottamalla ja lainaa ottamalla. Samoin he olivat halukkaita tukemaan yrityksiä, julkista liikennettä ja tieverkkoa. Ylipäätään kaikkea, mihin tarvitaan julkista rahoitusta.

Käytännössä kunta ei voi juurikaan vaikuttaa mihinkään, kun lait säätävät tietyt minimitasot ja loppu on erilaista uimahallia ja vastaavaa toimintaa, joka on jo omalla tavallaan vakiintunutta toimintaa. Sen takia sitä ei voida supistaa tai ajaa alas.

Igor kirjoitti...

KT: Sitä samaa minäkin tarkoitin. Kun noihin vaalikoneisiin ei kirjata puolueen kantaa vaan sinne saa jokainen idealisti syöttää ihan mitä vaan eli mistä itse tykkää. Olen minäkin huomannut että saattaa ensteks paras ehdokas olla kokoomukselainen, toiseksi paras vihreä ja kolmanneksi tulee vasemmistoliittolainen. Ja sitten siellä voi olla samassa kärkikaartissa perussuomalainen, kommunisti ja jopa kepulainen. Valitse siinä sitten järkevästi.

Anonyymi kirjoitti...

Nykyajan suomalaiset poliitikot ovat pääosin kuin alkoholisteja. Alkoholisti ei yksinkertaisesti voi olla juomatta, eikä suomalainen poliitikko voi olla velkaantumatta. Krapulaa alkoholisti hoitaa juomalla lisää. Velkaantumista suomalainen poliitikko hoitaa velkaantumalla lisää.

Kreikkalainen poliitikon nilkki velkaantuu, mutta tekee sen tietäen että homman nimi on ryöstää muilta rahaa niin paljon kuin onnistuu ja sen jälkeen juosta helvetin lujaa karkuun massit kassissa.

Nämä suomalaiset poliitikot eivät varmaan ole nilkkejä, vaan yksinkertaisesti niin hölmöjä, että kuvittelet rakentavansa yhteiskuntaa velkaantumalla lisää ja lisää ja lisää. Eivätkö nämä pölhöt tajua, että velkaantuminen on pois tulevaisuuden kulutuksesta?

Se, että tänä päivänä velkaantuu tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa on rahaa vähemmän käytettävissä. Ilmeisesti talous ja raha on jotenkin abstrakti käsite, eikä niitä tarvi miettiä, kun vastineena on hyvä mieli uudesta turvapaikkakeskuksesta. Kun tulee valomerkki, tulee myös laskun maksun aika ja kenelle nämä tuhlari-ehdokkaat ovat siinä vaiheessa osoittamassa laskua? Taitavat jo kaikki olla sammuneina siinä vaiheessa, joten ihan v*tun sama.

Tietysti on mahdollista, että näillä ehdokkailla on jotain sisäpiiritietoa, että kaikkien EU-maiden velkoja tullaan leikkaamaan esim. 50%, joten sittenhän velkasirkus kestää jatkua.

Onneksi oma ehdokas on jo tiedossa. Sellainen joka esittää kaupunginvaltuustossa kiintiöpakolaisten ottamisen lopettamista.

Kumitonttu kirjoitti...

Kun noihin vaalikoneisiin ei kirjata puolueen kantaa vaan sinne saa jokainen idealisti syöttää ihan mitä vaan eli mistä itse tykkää.

Hyvä pointti - sillä todellisuudessahan myös kunnissa vallitsee puoluekuri ja siten puolueen päätös on merkittävämpi kuin ehdokkaan. Enpä ollut tullut ajatelleeksi.

Tietysti on mahdollista, että näillä ehdokkailla on jotain sisäpiiritietoa, että kaikkien EU-maiden velkoja tullaan leikkaamaan esim. 50%, joten sittenhän velkasirkus kestää jatkua.

Olen alkanut ajatella samaa asiaa.

Olen tavannut vuosien aikana useita poliitikkoja sekä kunta- että valtiotasolla, enkä pidä heitä mitenkään erityisen välkkyinä - pikemminkin päinvastoin. Totta kai yksittäisiä poikkeuksiakin on, mutta he edustavat pientä vähemmistöä, jotka ovat jollain kapealla sektorilla merkittävässä asemassa, mutta yleisiin linjanvetoihin heitä ei ole päässyt.

Poliitikoilla on keskenään paljon enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroavaisuuksia. Äänestäjät odottavat poliitikkojen toimivan "lupausten" mukaan, mutta oikeasti ne vaalilupaukset tehdään demokraattisen prosessin ulkopuolella puolueiden pienissä sisäpiireissä.

Igor kirjoitti...

Anonyymi kirjoittaa "Sellainen joka esittää kaupunginvaltuustossa kiintiöpakolaisten ottamisen lopettamista".

Minusta tuntuu että tässä menee puurot ja vellit sekaisin. Ns kiintiöpakolaiset on ihan oikeita pakolaisia jotka ovat YK:n pakolaisjärjestöltä saaneet pakolaisstatuksen ja useimmiten ovat joillain pakolaisleireillä. Vastaanottomääräksi olemme vahvistaneet 750 henkeä/vuosi. Heidät me voimme itse valita.

Mutta sitten on moninkertainen joukko kaikenlaisia sekalaisia turvapaikanhakijoiksi esittäytyviä, jotka ehkä eivät ole muualla Euroopassa saaneet turvapaikkaa ja tulevat kolkuttelemaan oviamme, kun ovat kuulleet että meillä on aika hyvä sosiaaliturva ja sitä aika helposti jaellaan turvapaikanhakijoille. Meillä on oikeus lähettää heidät edelliseen EU-maahan kunhan ensin vain huomaisimme. Sekin on vaikeaa kun he usein esiintyvät eri maissa eri nimillä jne. Osa lähettää ensin lapsensa ja sitten hakevat perhesiteiden perusteella perheen yhdistämistä. Eli kun yksi lapsi (usein nuori jo partaa kasvattava nuorukainen, joista osa valehtelee ikänsäkin) on saatu ujutettua Suomeen tulee perässä hyvässä lykyssä 10 henkinen perhe. Kas kun yksinäisiä lapsia ei niin herkästi palauteta tai karkoteta.

Minun mielestäni valtuutettusi olisi paremmalla asialla kun yrittäisi rajoittaa tätä jälkimmäistä porukkaa eikä noita ensiksi mainittuja kiintiöpakolaisia.

Lisäksi me voimme sentään kiintiöpakolaisissa valita itse tarvitsemmeko me luku- ja kirjoitustaidottomia.

Kumitonttu kirjoitti...

Kaiketi anonyymi tarkoitti juuri turvapaikanhakijoita. Vaan ei sillä, en minä noita kiintiöpakolaisiakaan haluaisi. Joskus 70-luvulla lukumäärä oli muistaakseni 200 vuodessa, mutta sitten ne olivat puolestaan vammaisia ja muita, jotka eivät muille maille kelvanneet. sen jotenkin ymmärrän, koska siinä apu oikeasti kohdentuu sitä tarvitsevaan.

Miltton Friidman kirjoitti...

Kumpi on moraalittomampi: moraaliton poliitikko, vai hänen äänestäjänsä?

Poliitikot ovat massojen mielipiteiden haistelijoita. Jos massoissa vallitsee moraaliton henki, niin silloin ilmaantuu moraalittomia poliitikkoja.

Saattaa heitä ilmaantua moraalisinakin aikoina kokeilemaan, että josko tulisi valituksi, mutta moraaliset ihmiset eivät heitä äänestä.

On tietty totta, että esim. suurin osa demareista on moraalittomia, mutta niin on suurin osa demareiden äänestäjistäkin.

Kumitonttu kirjoitti...

Vasemmistossa on erilainen moraalikäsitys, eivät he suinkaan moraalittomia ole. Jonkun kovan linjan islamistin mukaan me olemme moraalittomia.

Igor kirjoitti...

En malta olla vertailematta. Nimimerkki Miltton Friidman on omassa blogissaan asennoitunut kovin ylistävästi Chilen ex-diktaattoriin, kenraali Pinochetiin. Sellaisen arvomaailman omaavan ihmisen (siis MF:n) moraalikäsityksiin en suhtautuisi siksi kovin vakavasti.

Kumitonttu kirjoitti...

Se tässä bloggaamisessa on parasta, että omia asenteita ja ennakkoluuloja voi tuulettaa ja rohkeasti vaihtaa näkemystä. Itse olen muuttanut monen asian suhteen mielipidettäni luettuani täältä hyviä, perusteltuja näkemyksiä, jotka ovat olleet vastakkaisia omille aiemmille näkemyksilleni.

On hyvä, että ihmiset käyvät täällä avointa keskustelua ja paljastavat omat aatoksensa. Jos kovin lähdemme mollaamaan toisten ajatuksia, niin sitten helposti tulee inhimillinen ominaisuus päälle ja niitä aletaan puolustamaan. Varmaan minullekin on joskus niin käynyt, mutta kaikki varmaan tietävät tilanteen ja tunnistavat sellaisia nimeltä mainitsemattomia tahoja blogimaailmastakin.

DuPont kirjoitti...

Vaalikoneista tulee usein mitä hulvattomampia vaihtoehtoja, esille nousevat yleensä ehdokkaat, jotka varovat vihastuttamasta ketään. Itsekin usein saan tuloksena vihreitä tms. Eiväthän he haluamaani politiikkaa tulisi toteuttamaan, mutta kuka näitä vaalikonevastauksia muistaa?

Jos ehdokkaalla on blogi, sieltä se mielipide todennäköisemmin ilmenee.

Kumitonttu kirjoitti...

Toinen ongelma on siinä pisteenlaskussa. Minulla suurin osa vastauksusta on viisiportaisella asteikolla melkein aina jommassa kummassa päässä. Ehdokkaat suosivat keskemmällä olevia vastauksia etteivät ota niin jyrkkää kantaa. Voisin kuvitella että pisteet lasketaan melko lailla suoraviivaisesti näiden erotuksena. Silloin sama vastaus antaa nolla pistettä ja vastakkaiset mielipiteet viisi pistettä. Näin 30 kysymyksen patterissa 100%:sti sopiva ehdokas saa nolla pistettä ja täysin eroava 150 pistettä.

Jos ehdokas vastaa kaikkiin puolivälin verran, niin hän sopii kaikille vähintään 50%:n verran. Eli juuri kuten totesit, vaalikoneen pisteenlasku suosii selkärangattomia vastauksia. Sitten toisaalta, jos joku minun tavalla vastaava saa korkeita pistemääriä jonkun kanssa, voi olla melko varma, että näkemys on samankaltainen.

Äänestäisin varmaan tuota Vihreää ehdokasta, mutta ääni hänelle on samalla ääni monelle hullulle. Kuten GPI tuossa jo totesikin, puoluekurin takia valtuutetun oma mielipide ei paljoa paina. Pitää tietää puolueen linjaus.

Anonyymi kirjoitti...

En sekoittanut kiintiöpakolaisia turvapaikanhakijoihin, vaan kuntaan on otettu vastaan näitä kiintiöpakolaisia, joiden vastaanottamista kyseinen ehdokas nyt vastustaa.

Vain muutamissa Euroopan maissa on käytössä pakolaiskiintiö. Lukuhan ei rajoita 750:een, koska päälle tulee perheenyhdistämiset.

Igor kirjoitti...

Anonyymi on oikeassa. Näitä ns kiintiöpakolaisia varten ei monella maalla ole ollenkaan kiintiötä.

Mutta silti suhteessa muihin turvapaikanhakijoihin, joita ovella kolkuttelee, määrä on sittenkin aika pieni. Pitäisikö kiintiötä pienentää tai siitä kokonaan luopua on tietenkin makuasia. Valintaa voisi tietenkin terävöittää, että saataisiin sellaisia ihmisiä jotka voitaisiin sopeuttaa työelämäänkin.

On totta sekin että perheenyhdistämiset koskevat kiintiöpakolaisiakin. Kiintiöpakolaisina tulee pakolaisleireiltä kuitenkin usein kokonaisia perheitä. Varsinaista perheenyhdistämishakemuksista tulee kuitenkin 2/3 Afrikan sarvesta, mistä taas tulee hyvin vähän YK pakolaisleireiltä.