keskiviikko 31. elokuuta 2011

Kaksi kuolemaa - kaksi tulkintaa

Hamasin perustajat Abdel Aziz al-Rantissi ja Ahmed Yassin aiheuttivat useamman ihmisen kuoleman kuin huomattavasti tunnetumpi aateveljensä Osama bin-Laden. (Linkitin englanninkielisiin Wikipedian sivuihin, koska suomalaiset ovat toivottoman paljon kallellaan). Yassin tunnettiin käskyistään iskeä juutalaislasten syntymäpäiväjuhliin, kouluihin jne. samalla tavalla kuin Anders Breivik, joka kuvitteli Herodeksen tapaan kukistavansa vihollisen tuhoamalla kokonaisen sukupolven heidän lapsiaan. Rantissin ja Yassinin murhien jälkeen iskujen määrät Israeliin tippuivat jyrkästi. Osama bin-Ladenin kuoleman jälkeen terrori-iskut eivät ole vähentyneet. Mielenkiintoista on, mitä maailman johtajat sanoivat murhien jälkeen (Ynetnews)?

YK:n pääsihteeri Kofi Annan: Tuomitsen Ahmed Yassinin murhan. Se on kansainvälisen lain vastainen eikä helpota rauhanomaisen ratkaisun löytymistää alueen konfliktiin. Bin-Ladenin murhan Annan arvioi olevan käännekohta kansainvälisen terrorismin kitkemisessä.

Espanjalainen NATO-vastainen aktivisti ja myöhempi NATO:n pääsihteeri (osataan sitä takkia muuallakin kääntää hehe...) ja EU:n yhteisen ulkopolitiikan valtuutettu Javier Solana kuvasi Yassinin murhaa "hyvin, hyvin huonoksi uutiseksi". EU:n yhteisen ulkopolitiikan valtuutettu Catherine Ashton puolestaan kiitti vuolaasti Yhdysvaltoja bin-Ladenin tappamisesta, mikä auttaa Yhdysvaltain ja EU:n pyrkimyksiä terrorismin torjunnassa.

Englannin ulkoministeri Jack Straw tuomitsi Yassinin murhan laittomana. Se ei ole hyväksyttyä, oikeutettua eikä edistä päämäärän saavuttamista. Englannin pääministerin David Cameronin mielestä bin-Ladenin kuolema tuo suuren helpotuksen ympäri maailmaa.

Ranskan presidentti Jacques Chirac tuomitsi Yassinin murhan kansainvälisen lain vastaisena, mitä Ranska on itse aina noudattanut (toim. huom. hehe-hehe!!!). Bin-Ladenin kuolemaa Ranskan ulkoministeri Alain Juppe juhli voittona kaikille kansakunnille vastenmielisestä terrorismista.

Norjan ulkoministeri Jan Petersen Yassinista: Kiristää tilannetta Lähi-idässä ja vaikeuttaa Israelin vetäytymistä Gazasta. Jonas Gahr Store bin-Ladenista: Läpimurto terrorismin vastaisessa taistelussa.

Pyhä istuin tuomitsi Yassinin iskun yhdessä kansainvälisen mielipiteen kanssa. Istuimen mielestä voiman näyttö ei tuo rauhaa. Vatikaanin puhemies Federico Lombardi bin-Ladenista: Kristityt eivät iloitse kenenkään tappamisesta ja bin-Laden vastaa murhista ja uskontonsa väkivaltaisesta levittämisestä kaikkivaltiaan edessä.

Japanin Yasuo Fukuda Yassinista: Israel toimi vastuuttomasti ja huolettomasti eikä sen toimia voi mitenkään hyväksyä. Ulkoministeri Takeaki Matsumoto bin-Ladenista: Merkittävä edistysaskel terrorin vähentämiseksi. Kunnioitan suuresti amerikkalaisten ponnisteluita päämääränsä saavuttamiseksi.

Saksan Joschka "puna-eki" Fischer oli Yassinin kuolemasta huolissaan, kun taas Angela Merkel oli onnellinen bin-Ladenin kuolemasta.

Turkin Erdoganin mielestä Yassinin murha oli epäinhimillinen, mutta bin-Ladenin kuolema olkoon esimerkkinä kaikille maailman terroristeille.

Moskovassa Yassinin murhasta oltiin huolissaan sen vaikutuksista Lähi-idän turvallisuustilanteeseen, kun taas bin-Ladenin kuolema osoittaa kaikille terroristeille, että rangaistus on lopulta koittava.

Brasilian hallitus valitteli Yassinin murhaa, mutta bin-Ladenin kuolema oli merkittävä ja myönteinen tapahtuma.

Malesia tuomitsi Yassinin murhan "terrori-iskua muistuttavana tekona", mutta uskoi bin-Ladenin kuoleman "lisäävän rauhaa ja sopua".

7 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Muistan, että Suomen mediassa Yassinia kutsuttiin "hengelliseksi johtajaksi".

Kumitonttu kirjoitti...

Niin muuten olikin, hehe... Enpä olis muistanut. Mutta onhan se tavallaan totta - Spiritual Führer.

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Se olisi varmaan saksaksi der Geistliche Führer. Mikä se sit ois ählmiksi...

Pikkupoika kirjoitti...

Totuuden reaktio ("Jassinin murha/marttyyrikuolema"):

HS - Pääkirjoitus - 23.3.2004 - 3283 merkkiä - 1. painos

Kiihkoilijat saaneet vahvan yliotteen Lähi-idän kriisissä

Terrorijärjestö Hamasin hengellisen johtajan Ahmed Jassinin murha varhain maanantaiaamuna hänen poistuessaan aamurukouksesta kertoo, että aloite Lähi-idässä on aikaisempaakin tiukemmin kiihkojohtajien käsissä. Yassin on usein sanonut, ettei hän pelkää kuolemaa vaan pyrkii marttyyriksi. Hän on Israelin murhataktiikan selkeästi korkea-arvoisin ja vaikutusvaltaisin jäsen, ja hänen marttyyrikuolemansa vaikutus säteilee kaikkialle islaminuskoiseen maailmaan.

Halvaantunut ja lähes sokea ja kuuro Jassin kuului Hamasin perustajiin, ja hänen opeillaan on ollut merkittävä vaikutus liikkeen kehityksessä. Hamas on saanut viime aikoina lisää vaikutusvaltaa etenkin Gazassa, jossa ihmiset elävät kauhistuttavissa oloissa Israelin armoilla. Jasser Arafatin johtaman palestiinalaishallinnon asema on sen sijaan heikentynyt. Hamas tekee paljon hyväntekeväisyystyötä, mutta ajaa myös paljon kovempaa politiikkaa kuin palestiinalaishallinto eikä hyväksy Israelin olemassaoloa.

Israelin viranomaiset perustelevat tappamista sillä, että Jassin on henkilökohtaisesti vastuussa lukuisista tuhoisista terroriteoista. Israel pitää surmaamisia osana terrorisminvastaista sotaa ja viittaa länsimaiden yrityksiin tuhota al-Qaida-järjestön johtaja Osama bin Laden. Murhapäätös tehtiin kahden uusimman terroriteon jälkeen.

Myös EU on nimennyt Hamasin terrorijärjestöksi. Monet palestiinalaiset sanovat, että Jassin oli järjestön mittapuun mukaan maltillinen ja ainoa voima, joka on pystynyt hillitsemään pahimpia väkivallan kannattajia.

Useat palestiinalaisjärjestöt vannoivat heti kostoa. Selvää on, että Jassinin murha vaikuttaa myös alueen muihin maihin, joissa marttyyrikuolema nostattaa lännen vastaista tunnelmaa. Sitä kautta se on isku myös Israelin suurelle suojelijalle Yhdysvalloille ja sen julistamalle terrorisminvastaiselle sodalle. Miljoonat islaminuskoiset pitävät Yhdysvaltoja osasyyllisenä kaikkeen, mitä Israel tekee. Tätä kautta Yhdysvaltain paljon puhuma Irakin ja alueen muiden maiden demokratisointi karkaa yhä kaukaisemmaksi haaveeksi.

Israelilla on mahdollisuus toteuttaa kovia otteita mielin määrin, koska Yhdysvaltain vaalikampanja näyttää kääntyvän tiukaksi eivätkä pääehdokkaat halua suututtaa maan vaikutusvaltaisia juutalaisäänestäjiä. Myös Madridin tuhoisat pommit käänsivät mielialoja islamistiterrorismia vastaan.

Viimeistään nyt on selvää, että molemmat osapuolet vastustavat rauhaa. Hamas on tehnyt niin koko olemassaolonsa ajan. Jassinin murha todistaa, ettei Ariel Sharonin johtama Israelin oikeistohallitus halua suostua sellaiseen rauhaan, joka olisi maltillistenkaan palestiinalaisten hyväksyttävissä. Israelin oikeistossa on paljon vaikuttajia, joiden mielestä palestiinalaiset pitäisi yksinkertaisesti ajaa pois koko raamatullisen Israelin alueelta. Viime aikojen kehitys osoittaa, että näiden äärivaikuttajien asema on vahvistunut.

Tulevaisuuden näkymä on aikaisempaakin lohduttomampi; edessä on uutta verenvuodatusta, koska yhä uudet ihmiset vakuuttuvat, että väkivalta on ainoa tie eteenpäin. Koko maailma on muuttunut Lähi-idän tilanteen jatkuvan huonontumisen johdosta aikaisempaa epävarmemmaksi paikaksi.

Pikkupoika kirjoitti...

Totuuden reaktio ("bin Ladenin surma"):

HS - Pääkirjoitus - 3.5.2011 - 3806 merkkiä - 1. painos

Hämähäkki putosi, vihan verkosto pysyy

Terrorismin ideologi Osama bin Laden antoi kasvot kokonaisen vuosikymmenen painajaiselle. Tuon kauhukuvan vuoksi suuret ja pienet vallat muuttivat perin pohjin turvallisuuspolitiikkaansa, tavalliset ihmiset kautta maailman alkoivat pelätä lentomatkustamista ja väentungoksia ja yksi maailmanuskonto, islamilaisuus, sai länsimaissa päälleen paniikinomaisten yleistysten vääristävän varjon.

Kun Yhdysvaltain helikopteri-isku sunnuntaina surmasi bin Ladenin Pakistanissa, tapauksen symboliarvo oli valtava mutta käytännön seuraukset vähäisemmät.

Terrorismin uhka ei poistu yhden miehen mukana. Tosin terroristit eivät enää vähään aikaan ole näyttäneetkään tämän vuosikymmenen päähenkilöiltä.

Reaktio bin Ladenin kuolemaan oli ymmärrettävästi nopein ja kiihkein Yhdysvalloissa. Bin Laden julisti läntisen supervallan jo 1990-luvulla al-Qaida-verkostonsa pääviholliseksi, jonka hän halusi terrorilla ajaa ulos arabimaista.

Al-Qaidan iskusarja syyskuussa 2001 Yhdysvaltain taloudellisiin, sotilaallisiin ja poliittisiin valtakeskuksiin surmasi yli 3000 ihmistä. Amerikkalaiset pitivät sitä Pearl Harborin kaltaisena hyökkäyksenä koko kansan kimppuun. Heille oli tuskallinen voimattomuuden kokemus, ettei bin Ladenia valtavista ponnistuksista huolimatta vuosiin saatu kiinni.

Presidentti Barack Obamalta onnistui se, mikä hänen edeltäjiltään George W. Bushilta ja Bill Clintonilta jäi kesken. Obaman turvallisuuspoliittinen arvovalta kasvaa, ja hänen on helpompi puolustaa heinäkuussa alkavaa amerikkalaisjoukkojen vähentämistä Afganistanissa, jonne Bush syksyllä 2001 hyökkäsi nimenomaan kostamaan bin Ladenille.

Enemmistö amerikkalaisista pitää sotimista Afganistanissa ylipäätään turhana. Yhdysvaltain ykkösvihollisen kuolema saattaa ajan mittaan kasvattaa näin ajattelevien joukkoa.

Viime vuosina bin Ladenin al-Qaida ei enää ole ollut sama tiivis mahtikeskus kuin aikaisemmin.

Yksi syy ovat entistä laajemmat ja taitavammat terrorismin vastatoimet. Suurimittaisia, kaukomailta suunniteltuja iskuja länsimaihin on vaikeampi toteuttaa kuin ennen. Siihen al-Qaida on vastannut hajauttamalla hankkeitaan itsenäisille alueellisille terroristijärjestöille Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä.

Myös yksittäiset al-Qaidan hengessä toimivat terroriyrittäjät ovat kykyjensä kirjavuudesta huolimatta pysyvä vaara länsimaissa. Sen osoittivat Tukholmassa ja Kööpenhaminassa viime vuonna tehdyt iskuyritykset ja tuore pomminrakennusryhmän paljastuminen Saksassa.

Johtajattomaksi al-Qaida ei bin Ladenin kuoltua jää. Sille on tarjolla jopa kaksoiskärki: kiihkeimmät kannattajat palvovat bin Ladenia nyt ikuisena marttyyrinä, ja hänen egyptiläinen kakkosmiehensä Ayman al-Zawahiri on kokenut seuraajaehdokas.

Silti al-Qaidan aatteellisen painon voi toivoa heikkenevän muslimimaailman muutosten vuoksi.

Terrori-iskuissa kuolee maailmanlaajuisesti enemmän muslimeja kuin länsimaalaisia. Se vähensi bin Ladenin kannatusta muslimimaissa.

Viime kuukausien kuohunta arabimaissa on omiaan murentamaan väkivaltaisen jihadismin vetovoimaa. Mielenosoittajille kansallinen näkökulma on ollut tärkein, ja jihadistien ylikansallinen islamutopia hämärtyy. Jos avoin kansalaistoiminta saa aikaan muutoksia, ääriliikkeitä ei tarvita.

Ongelmavaltio Pakistanin suhteen bin Ladenin kuoleman olosuhteet herättivät uusia huolia. Kävi ilmi, että syrjäisen erakkoluolan sijasta bin Laden oli asunut aivan ydinasevaltio Pakistanin sydänalueella. Hänet surmattiin Abbottabadin varuskuntakaupungissa vain muutaman kymmenen kilometrin päässä pääkaupungista Islamabadista.

Valkoisen talon mukaan Yhdysvallat ei ennen sunnuntain iskua kertonut Pakistanille löytäneensä bin Ladenin. Syvä keskinäinen epäluottamus ei ennusta hyvää terrorisminvastaisen kamppailun jatkolle.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitokset Pikkupojalle aina raikkaasta Totuusseerumista! Marttyyrikuoleman kärsinyt Jassin oli siis halvaantunut, lähes kuuro ja sokea, joten mikään paha mieshän hän ei ole voinut olla. Kuten "monet palestiinalaiset sanovatkin", Jassin oli maltillisimmasta päästä! Huhhuh...

Bin-Ladenin kuolema puolestaan lisää Totuuden mielestä Obaman "turvallisuuspoliittista" arvovaltaa tehden mahdolliseksi kotiuttaa amerikkalaisjoukkoja Afganistanista - todellinen rauhanteko siis!

Kuten penaali Pekka Pekkala ansiokkaasti huomauttaakin:

miten journalismi oli parempaa vaikkapa 80-luvun Hesarissa? Tai esimerkiksi 70-luvun Ylen laadukkaampaa journalismia?