perjantai 14. syyskuuta 2012

Vihreä suurkaupunki

Kansanedustaja ja Vihreiden entinen puheenjohtaja Osmo Soininvaara julkaisee paraikaa blogissaan moniosaista saagaa (Asuntoluento, osa 9: Miksi joukkoliikennettä subventoidaan), miksi kaupunkiasuminen on kaikin puolin parempaa kuin lähiöissä tai maalla. Helsingin ydinkeskustassa oleva Baana kulkee Töölönlahdelta Ruoholahteen johtaneen junaraiteen kohdalla. Sata vuotta sitten rata kulki siis aivan kantakaupungin asutuksen rajalla Kampissa. Sana Kamppi tulee venäjän armeijan taistelu(kampen)harjoituksissa käyttämästä hiekkakuopasta, joka sijaitsi nykyisen Kampin kauppakeskuksen paikkeilla.

Nyt Kampin 10.000 asukasta ovat ns. kypsyneet Baanalla yötämyöten metelöiviin rullalautailijoihin. Eivät asukkaat kuulemma saa nukuttua kun laudat kolisevat ja paukkuvat. Sellaista se kaupunkielämä on aina ollut. Ahtaita asuntoja, joista nuoret ovat lähteneet kaduille ja pihoille viettämään aikaansa. Ihmetyttää tuo helsinkiläisten asenne, ettei kaupunkiin melua muka mahdu. Mahtuu kyllä. Nauttikaa nyt siitä kun voitte. Pientähän tuollainen pauke on jos miettii, mitä paukkuja Suomen ensimmäisen ihka oma terroristi olisi saanut tehtyä.
JK
Olen poistanut nimimerkki Tomia käsittelevän kirjoitukseni. Tomi miehekkäästi pyysi anteeksi käytöstään ja sovimme asiat keskenämme. Tämä saatettakoon lukijoilleni tiedoksi.

Ei kommentteja: