tiistai 25. syyskuuta 2012

Edwin Linkomies


Kuvassa Telley Savalas Otieno pukeutuneena afrikkalaiseksi marskiksi. Uutisen mukaan Telleyn tie härmään pysähtyi kuin vanja Karjalan kannakselle viisumin puutteeseen. Yksityiskohdat selvinnevät lähiaikoina, mutta jotain häikkää näyttelijäsuuruuden edellisessä vierailussa Schengen-alueen Italiaan lienee tapahtuneen, kun viisumia ei irronnut asianmukaisesti. Parastahan olisi, jos Telley hakisi turvapaikkaa tai muuten vaan katoaisi kuin pieru savolaiseen korpimetsään ensi-illan jälkeen. Mutta sitä odotellessa katsokaapa pari puketumiseen liittyvää yksityiskohtaa: rähinäremmin solki ja remmin kulku olkapoletin suhteen.


Kuka helvetti saa vyön kiristettyä selkänsä takaa? Tai vaikka saisi niin haluaisi.

Suomen hallituksen pääministeri jatkosodan lopussa oli Helsingin yliopiston Rooman kirjallisuuden professori Edwin Linkomies (Kokoomus). Hän kirjoitti sotasyyllisyystuomiota istuessaan muistelmansa, joissa elämää nähneenä ja ennen kaikkea sivistyneenä ihmisenä kertoo hyvin suorasukaisesti oman arvionsa suomalaisista johtajista.

Mustan Marskin osalta suomalaisia arvokonservatiiveja on moitittu Mannerheimin pitämisestä tabuna ja virheettömänä ja verrattu moista asennetta muslimien suhtautumiseen Muhammedista. Suomen sotahistoriaan perehtyneet tietävät seuraavat asiat eikä tässä ole mitään uutta tai mullistavaa, mutta Linkomies kuvailee ylipäällikköä niin elävästi, että nostan ne esiin:
Mannerheim ei ollut päättäväinen luonne, kun minä pääministerinä jouduin hänen kanssaan tekemisiin. Päin vastoin, hän hapuili eri vaihtoehtojen välillä eikä hänen ratkaisunsa suunnasta voinut edeltä käsin tietää mitään varmaa. Marsalkan heikkoukusiin on luettava sekin, että hän päästi liiaksi näkyviin tietoisuuden oman asemansa ainutlaatuisuudesta. Kansa luotti marsalkkaan ylipäällikkönä aivan sokeasti, eikä hänen syrjäyttäminen ylipäällikön paikalta voinut tulla kysymykseen, jos hän olisi - mitä ei tehnyt - uhmannut hallitusta.

Hän menetteli arvovallalleen huonosti sopivalla tavalla vaatiessaan alkuvuonna 1944 tiedostuslaitoksen päällikön tohtori Kustaa Vilkunan välitöntä erottamista. Vilkuna oli suututtanut Mannerheimin, joka oli saanut sen käsityksen, että Vilkuna jätti tahallaan julkaisematta päämajan antamia määräyksiä soveliaasta tiedotuksesta. Minäkin olin huomannut, että Vilkunalta puuttui järjestelmällisyyttä, mutta kun en keksinyt ketään parempaakaan siihen tehtävään, niin annoin asian olla. Kun sanoin etten halua toimia välittömästi, uhkasi marsalkka eroavansa ylipäällikkyydestä. Koko kohtaus tuntui niin uskomattomalta, ellei se olisi tosi.

Mutta näine heikkouksineenkin marsalkka oli mies omaa luokkaansa ja hänen vaikutuksensa maan asioihin oli suurin piirtein katsoen yksinomaan myönteinen. Antoi minulle turvallisuuden tunnetta, että käytettävissäni oli marsalkan pitkäaikainen kokemus ja meidän oloissamme ainutlaatuinen valtioviisaus. Ikävuosistaan huolimatta hän oli säilyttänyt ajattelunsa harvinaisen joustavana. Hänen lausuntojaan usein ryyditti pieni ironian häive, harmiton mutta piristävä. Hänen luota poistuessaan oli hyvin tietoinen, että oli saanut ohjeen kaikkein pätevimmältä mieheltä Suomessa. Läheskään aina ei saanut täsmällisiä tai varmoja vastauksia hänelle esitettyihin kysymyksiin, mutta eihän hän ollutkaan mikään oraakkeli. Hänellä ei ollut vastuuta noudatetusta politiikasta eikä hän koskaan yrittänytkään olla sen suhteen muuta kuin neuvonantaja. Sellaiseksi hän oli poikkeuksellisen ennakkoluuloton ja varustettu harvinaisen rikkaalla elämänkokemuksella.
Linkomiehen piirtämä kuva on hyvin inhimillinen. Vanha mies, joka tuntee neuvojensa tärkeyden ja samalla niiden puutteet. Toisin kuin kukaan muu, hänellä ei ole ketään, keneltä kysyä apua tai neuvoa. Pelkoa ja huolta ei saa näyttää, mutta paine on niin kova että julkisivu väkisinkin rakoilee.

Jotenkin vaan hiipii mieleen, että mitä tässä oli sellaista, jonka afrikkalainen työryhmä voisi nostaa esiin, mitä Linkomies ei ole huomannut tai muut aikalaiskirjoittajat ovat jättäneet kertomatta?

2 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Se, että muslimit suuttuvat Muhammad-elokuvasta ja tappavat ihmisiä, on moraalisesti samanarvoista kuin internetin keskustelupalstoilla esitetty arvostelu Ylen Mannerheim-elokuvaa kohtaan, näinhän se on.

Suomalaiset pitävät Mannerheimia täydellisenä ihmisenä, jota ei saa arvostella. Samalla tavalla muslimit pitävät profeetta Muhammadia täydellisenä ja suuttuvat, jos häntä arvostellaan. Sama asia, eikä? Vai onko tuossa logiikassa jotakin pielessä?

Kumitonttu kirjoitti...

Niin siis logiikka pettää siinä, että kukaan ei yritä elää kuin Mannerheim, vaikka näkisikin tämän virheettömänä, mitä kukaan täysjärkinen ei edes tee.