Huono isä

Kammottavin uutinen pitkään aikaan on tämän muusikon ja valelääkäriksi paljastuneen äitipuolen suorittama pikkutytön murha. Ihmettelee, miksi kyseinen isä halusi tytön luokseen. Miksei isä toiminut tytön parhaaksi, mikä olisi ollut kaiken lisäksi se helpoin tapa toimia - olla ottamatta tyttöä luokseen siihen sotkuiseen pikkuyksiöön. On aina syytä muistaa, että jokaisessa asiassa on hyväkin puolensa. En vielä tiedä, mikä se tässä on, mutta yritän hahmotella sitä hiukan alla.

Yksilöt ovat yksilöitä, mutta tilastollisesti isoja joukkoja tutkimalla on selvitetty, että lapsi tarvitsee isän tai ainakin isähahmon. Totta kai lapsi tarvitsee myös äidin, mutta tätä harvemmin kukaan muu kiistää kuin homojen adoptio-oikeutta ajavat vasemmistoliberaalit. Heille kyse on homojen oikeuksista - ei lasten oikeuksista. Mahdollisesti kyse ei ole edes homojen oikeuksista vaan heteromiesten etuoikeuksien karsimisesta.

Evoluutio on ilmiselvästi suosinut miestä, joka sitoutuu huolehtimaan jälkeläisistään. Vaikka osa naisista hakeutuukin sellaisten alfaurosten perään, jotka tehtailevat jälkeläisiä useiden naisten kanssa, selvä enemmistö naisista tyytyy voimakkaamman miehen sijaan huolehtivaisempaan kumppaniin. Niillä naisilla, joilla on huolehtivainen (siis lapsiinsa sitoutunut) puoliso, on suurempi tilastollinen todennäköisyys saada lapsensa kasvatettua yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi ja jatkamaan sukuaan.

Isättömyyden tuskaa käsittelevät hienosti Roger Watersin osittain omaelämäkerrallinen musikaali The Wall, Ingmar Bergmanin Fanny&Alexander ja John Irvingin Garpin maailma. Myös äidittömyydestä kertovissa elokuvissa teemaksi nousee lapsen epätasapainoinen kasvu ja tuntemus juurettomuudesta. Pahat äidit tuhoavat lapsensa yhtä hyvin kuin isätkin, mutta yhdessä äidillä ja isällä on suurempi mahdollisuus kasvattaa jälkeläisensä aikuisiksi.