Utopia ja usko tulevaisuuteen

Vihreän langan pitkäaikaisin päätoimittaja Jyrki Räikkä kirjoitti viikko sitten kolumnissaan Helsingin Sanomissa, että Sosiaalidemokraatit ovat matkalla poliittisiin attentaatteihin, mikäli he jatkavat Perussuomalaisten menestyksen patoamista sortumalla itse populismiin (Rahjan veljekset tukkanuottasilla 29.8.2012). Uudessa Helsingin Sanomissa toinen Vihreän langan entinen päätoimittaja Elina Grundström jatkaa punavihreän kuumeen levittämistä (Liberalismia ilman utopiaa). Vihreä eliitti on saanut näkyvän jalustan aatteensa levittämiselle.

Kolme vuotta sitten Grundström fantasioi islamin rauhanomaisuudesta, koska hän tunsi muutaman maallistuneen indonesialaisen muslimin, joiden käsitys feminismistä myötäili hänen omaansa. Grundström veti perinteisen lestadiolaiskortin esiin, vaikka kukaan lestadiolainen ei tiettävästi ole syyllistynyt terroritekoihin ennen tai jälkeen palestiinalaisten ensimmäisen intifadan. Dennis Mitzner kommentoi Grundströmin islam-vuodatusta mallikkaasti, joten lisään siihen vain sen, että maallinen islam - joita siis Grundströmin emansipoituneet naisystävät edustavat - on poliittisesti hyvin lähellä perinteistä länsimaista kommunismia. Puhutaankin arabisosialismista, kun tarkoitetaan Kemal Atatürkin, Muammar Gaddafin, Hosni Mubarakin tai Saddam Hussein hallintojen kaltaisia ei-islamilaisia diktatuureja. Vihreän aatteen pakkomielle Suomen islamisoimiseen juontaa juurensa samaan poliittiseen oppiin.

Grundströmin kirjoitus ei ehkä muuten ansaitsisi sen tarkempaa käsittelyä, mutta siinä on pari huomion arvoista kohtaa. Grundström toteaa, että

Tä­mä uu­si aa­te on li­be­ra­lis­mi il­man uto­piaa. Kir­jat van­no­vat ta­lous- tai kult­tuu­ri­li­be­ra­lis­min ni­meen mut­tei­vät us­ko edis­tyk­seen. Pe­rin­tei­seen eu­roop­pa­lai­seen li­be­ra­lis­miin kuu­luu kui­ten­kin olen­nai­ses­ti utoop­pi­suus. Yh­dys­val­lois­sa täl­lais­ta edis­tys­us­kos­ta rii­sut­tua li­be­ra­lis­mia kut­su­taan li­ber­ta­ris­mik­si.

Suo­mes­sa täl­lai­nen tu­le­vai­suu­den­us­kos­ta rii­sut­tu li­be­ra­lis­mi on uut­ta. Se poik­keaa suo­ma­lai­ses­ta pe­rin­tees­tä, jos­sa oi­keis­to ajaa elin­kei­no­elä­män uu­dis­ta­mis­ta. Mal­til­li­nen oi­keis­to vaa­tii par­hail­laan­kin val­tion tu­kea esi­mer­kik­si ym­pä­ris­töä sääs­tä­vän tek­nii­kan ke­hit­tä­mi­seen, kas­vu­yri­tyk­siin ja so­siaa­li­sen me­dian ko­kei­lui­hin.

On­ko meil­tä men­nyt us­ko tu­le­vai­suu­teen? Eh­kä il­mas­ton­muu­tos­ta ja eu­ro­krii­siä pi­de­tään luon­non­voi­mi­na, joil­le ku­kaan ei voi mi­tään. Näl­vi­vä kon­ser­va­tii­vi­suus on pal­jon hel­pom­paa ja tyy­lik­kääm­pää kuin yrit­tä­mi­nen ja edis­ty­sus­ko. Mut­ta ei­kö se ole lo­pul­ta ai­ka tyl­sää?

Ensiksi, Grundström ihan oikein ymmärtää, että (amerikkalaisittain) liberalismi eroaa libertarismista, johon ei sisälly tavoitteita "utopiasta", "edistyksestä" ja "uudistamisesta". Libertaarit eivät aja valtion tai minkään muunkaan tahon keskitettyä johtamista Uuden uljaan maailman luomiseksi. Maailma muuttuu jos on muuttuakseen, mutta muutos tapahtuu ilman, että rajoitetaan yksilöiden vapauksia ja annetaan niitä jollekin kaikentietävälle puolue-eliitille, jolla on visio paremmasta maailmasta. Kuvaavaa kyllä, jos heitä pyydetään kuvaamaan sitä parempaa maailmaa, he kertovat olevansa "pragmaattisia" ja muuttavansa maailmaa sitä mukaa kun ongelmia nousee esiin. Ei heillä ole mitään moraaliin perustuvaa arvoa, josta he vetäisivät suuntaviivan todeten, että tämän yli emme ole valmiita menemään. He menevät vaikka kaasukammioon, jos se varmistaa tavoiteiden läpiviemisen.

Toinen kuvaava kohta Grundströmin kirjoituksessa keskittyy valtiokapitalismiin. Yhtäältä hän kaipaa "avointa" suomalaista yhteiskuntaa, jossa ihmiset toimivat globaalisti ja ulkomaiset marjanpoimijat saavat tallustella pitkin korpimaita. Toisaalta hän paheksuu Finnairin ja Konecranesin kansainvälistymistä ja erityisenä perkeleenä pitää kaivostoimintaa. Samalla tavalla kuin mustikat nousevat kouluttamattomien ja pääomaköyhien indonesialaispoimijoiden tulonlähteeksi, maaperän mineraalivarat houkuttelevat ulkomaista pääomaa ja know-how'ta sydänmaita vaurastuttamaan. Grundströmille oikeistolaisuus on valtion tukia suuryrityksille jotta ne tukisivat poliittisen eliitin energiapolitiikkaa. Kuten Grundström ihan oikein huomaakin, perinteiset suomalaiset oikeistopuolueet ajavat sosialistista politiikkaa. Siksi onkin omituista, että hän samaan hengenvetoon ihmettelee, miksi Suomessa on tilausta libertarismille. Kuka kaipaa tylsiä arvokonservatiiveja, kun utopian ja edityksellisyyden suunnittelu on niin paljon hauskempaa?