torstai 13. syyskuuta 2012

Auringon säteilyn vaihtelu

The Washington Timesin artikkelissa kerrotaan, että auringon säteilyn ja ylimpien mitattujen päivälämpötilojen välillä on selvä riippuvuus. Aurinkoon littyy edelleen paljon tuntemattomia asioita, kuten esimerkiksi se, miksi se kuumenee pintaa kohti.

Aurinkohan ei ole kaasu- tai nestemäinen vaan se on plasmaa, jota saadaan rikkomalla atomit protoneiksi ja elektroneiksi. Näitä varattuja hiukkasia aurinko syöksee ympärilleen joka sekunti miljoona tonnia voimalla, joka vastaa kymmentä miljardia vetypommia. Fotonien matka auringon ytimestä sen pinnalle kestää aineen tiheyden takia 100.000 vuotta, mutta pinnalta Maahan kahdeksan minuuttia. Erikoista kyllä, aurinko soi kuin kello miljoonin eri sävelin, ja nämä aiheuttavat sen pinnalle värähtelyä, jota tutkivaa tieteenhaaraa kutsutaan helioseismologiaksi.

Ehkä pitkäaikaisin havaintoaineisto ilmaston muutoksista liittyy sademääriin ja auringonpilkkuihin. Jokien virtaamia on Niilistä parin tuhannen vuoden ajalta ja jokien virtaama liittyy tietenkin sademääriin, joiden muutokset ovat puolestaan ohentaneet esimerkiksi Alppien jäätiköitä 1900-luvun lopussa.

Uranuksen löytäjä William Herschel havaitsi vuonna 1801, että vehnän hinta seurasi auringonpilkkujen määrää - eli sademäärien muutoksia. Käytännössä tiedämme, että Euroopassa satomäärä vaihtelee kesän lämpötilan mukaan. 1696-7 joka kolmas suomalainen kuoli, kun kahtena peräkkäisenä kesänä ei saatu satoa. Uusin teoriahan esittää, että aurinko ei enää säätele maapallon lämpötilaa vaan - hiilidioksidi.


Berkeleyn yliopiston havaintoaineistosta tehty taulukko osoittaa vahvan yhteyden auringon aktiivisuuden ja päivän korkeimman lämpötilan välillä. Kaikissa aikaisemmissa auringon aktiivisuuta käsitelleissä aineistoissa olivat mukana myös yölämpötilat. Vaikka aineistoa ei ole globaalisti saatavilla, mitään lähellekään vastaavaa riippuvuutta ei saada hiilidioksidilla ja lämpötiloilla.

8 kommenttia:

GM kirjoitti...

Mutta kun hiilijalanjälki! :)

Eräs Isä kirjoitti...

Koska kaikki kuitenkin loppujen lopuksi on aina suomalaisen valkoisen heteromiehen syytä, tästä seuraa se, että suomalaisten valkoisten heteromiesten salaliitto siis säätelee auringon toimintaa.

Vau!

Valtava mahtisonni-fiilis heräilee...

Kumitonttu kirjoitti...

Tämä on hyvä tutkimus, sillä se perustuu mitattavissa olevaan aineistoon joka on kaiken lisäksi muiden tutkijoiden saatavilla toisin kuin alarmistien tunnetuimmat tutkimukset, joista luotiin lätkämaila. Alarmistien "tutkimukset" ovat pääasiassa julkisuudessa keskittyneet tietokoneohjelmiin, joiden tulokset eivät - tietenkään - yllätä ketään.

Vanhaa viisautta lainatakseni, on eri asia jaatko tai kerrotko jonkun luvun, niistä tulee eri lopputulos. Mutta on se ja sama jaatko tai kerrotko pelkosi, niistä saat saman lopputuloksen.

Kumitonttu kirjoitti...

Hyvä huomio Eräs Isä! Valkoinen normihetero on kuin Zeus - sateet ja tuulet se hallitsee, viljat se kasvattaa ja karjan se juottaa.

Mutta siis ihan oikeasti, onhan se kummallista, että tämä on ainoa "ilmastonmuutos", johon auringolla ei ole osaa eikä arpaa vaan kaiken takana on nainen, jolle länsimainen mies yrittää hankkia mukavan elintason, joka vaatii edullista energiaa ylläpidettäväkseen.

kyl kirjoitti...

"Vaikka aineistoa ei ole globaalisti saatavilla, mitään lähellekään vastaavaa riippuvuutta ei saada hiilidioksidilla ja lämpötiloilla". Kyllä muuten saadaan riippuvuus, kysy keneltä tahansa virhe eiku vihreältä, Hesarilta, ilmatieteen laitoksen "asiantuntijalta" virastoaikana, Trafilta jne. Lista "riippuvuuteen" Suomessa on loputon. Mutta jos kysyy eläkkeellä olevalta (tai humalassa olevalta)pseudotieteen laitoksen meteorologilta, niin vastaus on jotain ihan muuta. Onneksi saimme tämä rikkidirektiivin ja odotan seuraavaksi puunpolton kieltävää direktiiviä;)

Kumitonttu kirjoitti...

Huomaa, että puunpoltto kielletään VAIN Suomessa. Afrikan savimajoissa puuta saa edelleen kärytellä jatkossakin, koska diesel-agregaatit käyttävät fossiilisia polttoaineita.

kyl kirjoitti...

Hyvä huomio, tämä onkin se asian ydin, että vai Suomessa kielletään ja Satu Hassin tuuletuksen haluan nähdä äänestyksen jälkeen kun tämä hyväksytään EU:ssa;)

Vihreästä kullasta tehdään vain paperia tulevaisuudessa... ei kun tuo rikkidirektiivi hankaloittaa paperin vientiä. No tehdään sitten puisia "nollaenergia" kerrostaloja, jotka sitten voidaan polttaa asumiskelvottimina (homevaurioit)... ei kun ei saa polttaa puuta... Sulkeutuuko ympyrä kenties?

Kumitonttu kirjoitti...

Vihreän ideologian suurin mysteeri ainakin minulle on siinä, että sen kannattajat eivät itse eivät näytä ymmärtävän omaa uskonnollisuuttaan. Joskus harvoin ja silloinkin vitsin varjolla he kirjoittelevat tällaista, kuten Virpi Salmi tässä:

Hän voi lentää joka toinen vuosi Thaimaahan, koska on ansainnut välillä lepoa, ja maksoihan hän matkastaan anerahan ilmastojeesukselle.