Voi perkele. Äskeisessä kirjoituksessani luulin jo laittaneeni kaiken oleellisen muistiin jälkipolville entisen pääministerin ja Kepun puheenjohtajan Matti Vanhasen ääliölausumista, mutta löytyi vielä yksi, joka on pakko nostaa esiin, koska oman blogini sivussa on tuo Bjarne Kalliksen ja Matti Vanhasen kammoama Suomen Jellona:
Pääministeri Matti Vanhanen otti voimakkaasti kantaa rasismia vastaan keskustan puoluekokouksessa pitämässään puheenjohtajan jäähyväispuheessa.
"Me keskustalaiset olemme maanpuolustushenkisiä ja terveellä tavalla isänmaallisia. Mutta me kannamme Suomen leijonaa kotimaamme merkkinä, emme merkkinä muita vastaan", Vanhanen sanoi ja sai puoluekokousväeltä raikuvat aplodit.
Vanhanen kertoi havainneensa, että monet ihmiset kantavat kaulassaan Suomen vaakunaleijonaa kaulariipuksena, ja viestivät sillä vääränlaista muukalaisvihamielistä isänmaallisuutta. "Minua hävettää, kun leijonamerkkiä käytetään muita vastaan", Vanhanen sanoi.
"Keskustalla pitää olla sydämestä lähtevä tunne muihin kulttuureihin ja muiden maiden asukkaisiin, että he ovat yhdenvertaisia ihmisiä tämän saman auringon alla", Vanhanen totesi.
"Ihmisarvo on jakamaton. Ja samalla tavalla kuin 30-luvulla taistelimme äärioikeiston ihmiskäsityksiä vastaan ja voitimme – samalla tavalla keskustalaiset ovat rasismia ja muukalaisvihamielisyydellä kiihottamista vastaan."
lauantai 12. kesäkuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Kuinka paljon pitää ihmisen käyttää alkoholia ja huumeita voidakseen suoltaa tuollaista soopaa?
Ai, niin toimittaja / poliitikko pätevöi myös tuohon.
Lähetä kommentti