Teka

Tuure Vierros on kirjoittanut kirjan Tarton tanssi. Aiheen ajankohtaisuuden vuoksi lienee hyvä kerrata hiukan menneitä aikoja tässä yhteydessä:

Huomenna keskiviikkona kesäkuun 9. päivä tulee kuluneeksi tasan 90 vuotta siitä, kun Suomesta lähti pieni höyrylaiva Eläköön! kohti Viroa. Laiva kuljetti rauhanvaltuuskuntaa, jonka puheenjohtajana oli senaattori JK Paasikivi. Muut jäsenet olivat Yhtyneiden paperitehtaiden johtaja, kenraali Rudolf Waldén (kirjoitin aiemmin otsikolla Poliitikoista), pankkiiri ja senaattori Alexander Frey, lehtori Väinö Kivilinna, Suomen Kööpenhaminan lähettiläs KG Idman ja edellisen hallituksen pääministeri professori JH Vennola. Elannon toimitusjohtaja Väinö Tanner ja professori Väinö Voionmaa olivat vasemmiston eli sosiaalidemokraattisen puolueen edustajina.

Suomen presidenttinä toimi Ståhlberg, pääministerinä 41-vuotispäiviään viettävä Rafael Erich ja vain 39-vuotias ulkoministeri Rudolf Holsti, jotka kaikki jäivät Suomeen. Laivalla seurasi mukana sihteeristö, joitain avustajia ja lehtimiehiä. Venäjä halusi lehtimiesten pääsevän seuraamaan itse kokoustakin, mutta Paasikivi tiesi kokemuksesta, että sosialistit pitivät palopuheita pyrkimättäkään päästä minkäälaiseen ratkaisuun, jos paikalla oli kansainvälistä lehdistöä.

Vaikka demarit olivat suurin ryhmä, he olivat eduskunnassa vähemmistönä 80 kansanedustajallaan. Tanner oli 39-vuotiaana (Holstin luokkakaveri) valtuuskunnan nuorin ja Voionmaa sen vanhin 51-vuotiaana. Tanner oli punakapinan jälkeen kerännyt demarien hajalle lyödyistä riveistä sellaiset maltilliset voimat, joiden oli käytännössä mahdollista toimia porvarijohtoisessa Suomessa. Tanner oli se, joka omalla esimerkillään osoitti sen rajan, joka erotti suomalaiset sosialistit Venäjälle paenneista ja siellä puolueen perustaneisiin kommunisteihin.

Harva porvari vastusti rauhaa, mutta erittäin kovat odotukset loivat epäilyksiä. Venäjän bolsevistihallinto ei ollut vielä saanut asemaansa täysin vakautetuksi ja sota mm. Puolaa vastaan jatkui edelleen.

Suomi havitteli mahdollisimman laajaa aluetta Itä-Karjalasta heimoaatteeseen vedoten ja toisaalta hamuttiin Petsamoa, joka kuitenkin oli suomalainen kaupunki vaikkei ollutkaan sinänsä heimorajojen sisäpuolella. Suomella oli vielä sellainenkin ongelma, että Ahvenanmaa yritti liittyä Ruotsiin, mikä söi suomalaisten uskottavuutta vedota "heimoaatteeseen" rajojen määrittämisen osalta.

Neuvosto-Venäjä puolestaan piti kiinni lähinnä vuoden 1914 rajoista. Lisäksi oli päätettävänä erilainen määrä toisten alueelle jäänyttä omaisuutta ja keskinäisiä valuuttavelkoja. Aiemmin keväällä pidetty ns. Rajajoen neuvottelu oli näistä lähtökohdista johtuen ajatunut umpikujaan.

Neuvottelut Tartossa kestivät viisi kuukautta. Oikeistolaiset eivät siis vastustaneet rauhaa yleisesti ottaen, mutta heidän ehtonsa olivat niin kovat, että niiden ei uskottu tulevan hyväksytyiksi - eivätkä ne tulleetkaan heimoaatteeseen perustuvilta eli Itä-Karjalan aluevaatimusten osalta. Vasemmisto, jonka edustajina Tanner ja Voionmaa siis olivat, puolestaan halusi rauhaa, mutta oikeisto pelkäsi sen antavan vaikka tuhkatkin pesästä. Vasemmisto olisi ollut esimerkiksi halukas purkamaan Suomenlahden miinakentät, jos Venäjä edes lupaa antaa Petsamon myöhemmin. Miinakentät olivat Suomen ainoa valttikortti, joten sen purkaminen olisi ollut järjetöntä. Koko paketti oli syytä saada kasaan kerralla, mihin Paasikivi johdonmukaisesti pyrki.

Suomen tavoitteena oli saada liitetyksi Petsamo ja Itä-Karjalan isot kunnat Repola ja Porajärvi Suomeen sekä saada Venäjä luovuttamaan ilmaiseksi Venäjän armeijalta jäänyt omaisuus. Venäjän pyrkimyksenä oli saada Suomenlahti puretuksi miinoituksesta, käynnistettyä kauttakulkuoikeus Suomen kautta ja yleiset kaupalliset edut Suomessa. Loppujen lopuksi rauha saatiin aikaiseksi omasta mielestäni realistisin ehdoin, mistä osoituksena oli Neuvosto-Venäjän myöhempi halu aluevaltauksiin. Akateeminen Karjala-Seura, jonka vaikutusvalta oli jopa suurempi kuin Demlalla nykyään, oli kuitenkin pettynyt sopimuksen ehtoihin ja siitä asti Tarton rauha tunnettiin pilkkanimellä häpeärauha.

Rohkeana hirtehishuumorina kirjassa kerrotaan aikansa merkittävän teknokemiallisen yrityksen Oy Teka Ab:n sanomalehtimainoksessa kauppaamastaan myrkystä, kun muistetaan että kansalaissodasta (lue: punakapinasta) oli aikaa vain kaksi vuotta:

Joukkomurha tappaa syöpäläiset varmasti. Hankkikaa sitä.