Äärioikeisto vol III

Miten hyvin lukijani tuntevat Max Jakobsonin? Minulle hän on ollut Jori C Ehrnroothin kaltainen kekkosen hovin vastarannan kiiski. Jakobsonin kirjoista paras on hänen vuonna 1955 kirjoittamansa Diplomaattien talvisota. Kirjassaan Jakobson hahmottelee Talvisotaan johtaneita tapahtumia poikkeuksellisen tarkkasilmäisesti vaikka sodasta on kulunut vasta 15 vuotta. Edes saksalaisen kenraalin Kurt von Tippelskirchin klassikkoteos Toisen maailmansodan historia (1951) ei kuvaa Suomen kohtaloa yhtä napakasti. Mielenkiintoisinta antia on Jakobsonin pohdiskelu internationalistisen sosialismin (bolsevismi) ja nationalistisen sosialismin (natsismi) yhteneväisyyksistä.

Marxismin teoria tiivistyy siihen, että kapitalistinen järjestelmä sortuu muuttuen sosialistisiksi valtioiksi. Leninin näkemyksen mukaan kapitalistiset ja sosialistiset valtiot eivät voi elää sovussa.

Stalin ymmärsi ehkä kaikista tuon ajan poliitikoista parhaiten Hitlerin aikeet, mutta vastaavasti tulkitsi lännen tavoitteet melkein niin väärin kuin mahdollista on. Marxilaisen historiankäsityksen mukaan siis kaikki kapitalistiset valtiot muuttuvat sosialistisiksi. Kapitalismi pyrkii marxilaisessa opissa sosialismin isänmaan (lue: Venäjän) kukistamiseen ja kansallissosialismi on kapitalismin äärimäinen kehitysmuoto, joka turvautuu kuolevan, rappeutuvan järjestelmän viimeiseen puolustuskeinoon - ehkäisysotaan sosialismia vastaan. Marxin opin puolesta puhui se, että länsimaat avustivat 20-luvulla Venäjän valkoisia. Hitler noudatti johdonmukaisesti sitä roolia, jonka marxilainen historiankäsitys oli selittänyt. Bolsevistit odottivat muilta mailta pahinta, ja sen Hitler täytti runsain mitoin. Venäjän ulkoministeri, Maksim Litvinov, antoi jo 1937 haastattelun amerikkalaisille väittäen, että ennen kuin Saksa hyökkää Venäjälle, se hyökkää länteen. Litvinovin arvion mukaan Saksa miehittää Itävallan ja Tsekkoslovakian 1938, Puolan 1939, Jugoslavian, Romanian ja Bulgarian 1940, Ranskan, Belgian, Hollannin, Tanskan ja Sveitsin 1941 ja vihdoin hyökkää Venäjälle syksyllä 1941. Litvinovin ennustus on jälkikäteen arvioituna hämmästyttävän tarkka, jopa tarkempi kuin Hitlerin omat kaavailut marraskuussa 1937, jolloin Hitler kertoi kenraaleilleen sodan Venäjää vastaan alkavan joskus 1943-45.

Sen sijaan länsivallat eivät menetelleet marxismin ulkopoliittisen opin mukaisesti, eikä niiden sanat aina vastanneet tekoja. Lännen reaktiot Itävallan ja Tsekin tapauksessa vahvistivat Stalinin arviota lännen halusta tuhota bolsevismi. Hakiessaan turvaa Hitleriä vastaan, ensisijaisesti Englannilta, Stalinin oli siis pakko luopua Leninin tärkeimmästä opista - vallankumouksen tukemisesta kapitalistisissa maissa - ja esitellä vuoden 1935 puoluekokouksessa uusi näkemys. Nyt, ensi kertaa Neuvostoliiton historiassa, länsimaat jaettiin "hyökkääjiin" (Saksa ja Italia) ja "edistyksellisiin". Vuonna 1935 Komintern järjestyi viimeisen kerran komentaen jäsenjärjestönsä omissa maissaan propagoimaan natsi-Saksaa vastaan Neuvosto-Venäjän hyväksi. Siihen asti Kominternin tehtävä oli tukea porvariston kukistumista länsimaissa. Porvaristo jaettiin siis edistysmielisiin (Neuvosto-Venäjän liittolaiseksi kelpaavat) ja fasisteihin, joihin kuuluivat kaikki muut.

Hyvät lukijani, jos jatkossa viittaatte fasisteihin, anti-fasisteihin, edistyksellisiin tai taantumuksellisiin, käytätte maailmanhistorian verisimmän diktaattorin esittelemiä määreitä. Jos puhutte äärioikeistosta, käytätte marxilaisen ulkopoliittisen teorian määritelmää maista, jotka suhtautuvat vihamielisesti Neuvostoliittoon. Kun näette uutisartikkelin "Euroopan äärioikeistolaisten liikkeiden noususta" 2010-luvulla, ymmärtäkää, että kyseinen toimittaja on omaksunut marxilaisen teorian mukaisen historiantulkinnan.