U-käännös

Monilla poliitikoilla tuntuu olevan käsitys, että politiikka on kuin sakkipeliä, jossa mattia edeltänyt tilanne voidaan palauttaa ennalleen ja pelata uudelleen toisella tavalla. Tosielämässä emme voi palata aikaan ennen Mattia, mikä on suuri vahinko. Politiikan tekijät itse ovat vastuussa siitä, että järki ja laskelmointi nostetaan sekä median että äänestäjien mielikuvissa todellisuutta korkeammalle poliittista päätöstentekoa ohjaavina tekijöinä. Kokonaan jätetään huomioon ottamatta yleinen tietämättömyys, epäluulot, väärinkäsitykset ja tunteet. Kaikki nuo ovat osa sitä ulottuvuutta, joka todellisuudessa määrää päätösten lopputulemat - tunnemaailmaa. Järkipuheen ymmärtäminen on hyvä vaatimus jokaiselle poliitikolle, mutta sen lisäksi pitää osata tulkita omaa tunnerekisteriään.

Valtiopuolue (stateist-party) haikailee ministeri-Audin takapenkkiä, rapujuhlia ja ovien availua. Valtiopuolue haluaa rangaistusten uhalla rajoittaa omien toimiensa arvostelua ja edellyttää omien päämääriensä noudattamista pakolla. Valtiopuolue on valmis kiristämään veronmaksajien verotusta aina ja joka tilanteessa vaihtoehtona jakopolitiikan ja julkisen hallinnon supistamiselle. Jopa Perussuomalaiset on tyypillinen valtapuolue, jonka toimintaa leimaa toiminnan perustaminen lainsäädäntöön eikä ihmisten kykyyn selvitä omillaan, vaikka se juuri nyt toimii okaana älytöntä maahanmuuttopolitiikkaa ajavien takapuolessa. Älytön maahanmuuttopolitiikkakin on vain osoitus valtiopuolueen toiminnasta (koskaan ei tarvitse välittää mistään kustannuksista), koska yhtä lailla voi syyttää Kataista tai Väyrystä kuin Thorsia ja Braxia. "Ollaan me lainsäätäjät oltu tyhmiä", kuten Zyskowics sanoi tällä viikolla.

Kun 90-luvun laman aikana eduskunnan enemmistörajoituksia supistettiin (Poliitikoista 13.5.2010), tarkoitus oli nopeuttaa päätöksentekoa - aiheesta lisää hyvin Ulf Sundqvistin kirjassa Kärpäsjahti. Rajoitusten aikaan jopa yksinkertaiset verolait saattoivat tarvita taakseen 2/3 enemmistön tullakseen muutettaviksi yksillä valtiopäivillä. Rajoitusten taustalla oli vuosisadan alkupuolella syntynyt porvarien pelko sosialistisesta vallankumouksesta, jonka suorittaisi vasemmistoenemmistöinen eduskunta. Kun 90-luvun lamassa ministerit Esko Aho ja Iiro Viinanen ehdottivat määräenemmistöstä luopumista, he tietenkin tiesivät, ettei vasemmisto vastusta ikiaikaista tavoitettaan.

Viinanen ja Aho halusivat luopua määräenemmistöstä saadakseen konkurssiin menevän valtiolaivan pidettyä hallussaan. Konkurssiuhka oli lähinnä seurausta Mauno Koiviston ns. vakaan markan politiikasta. Kun Suomi jälleen lähti nousuun (kun markkinoiden luottamus palasi), yhteinen tavoite oli vähentää presidentin ja lisätä eduskunnan valtaa. Pyrkimys lisätä poliitikkojen vastuuta epäonnistui, koska Suomi on valtiopuolueiden maa, jossa media ei todellisuudessa toimi ns. neljäntenä valtiomahtina. Matti Vanhanenkaan ei epäonnistunut niinkään poliitikkona (isoäiti-kysymys, energiapaketti, ilmastonmuutos ja rasisminvastainen taistelu) vaan ihmisenä (Merja Vanhanen, Susan Ruusunen, Meri-Kukka Forsius ja Sirkka Mertala ovat osoituksia epäonnistumisista kaikkein tärkeimmissä ihmissuhteissa). Mielestäni Matti Vanhanen ei ole mikään älykkö, mutta ei sekään ole ongelma, koska vain osa politiikasta perustuu älyyn. Ongelma on se, että Matti Vanhanen ei tunne itseään, puolisoitaan eikä kansaansa.