keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Oikein tekemisen taito

Suomi ei ole terveydenhuollon mallimaa, toteaa Harri Vainio:
Kun ongelmat liittyvät yhteistyön ja tavoitteiden hahmottamiseen, toinen toisemme kuulemiseen, ei diagnoosinimikkeitä löydykään. Mitäs sitten? Lakaistaan ongelmat maton alle tai syytetään hankalia alaisia?
Ihmisillä on pyrkimys toimia oikein ja he suhtautuvat opastukseen parhaiten, jos se annetaan kannustavassa ja myönteisessä muodossa kieltojen sijaan. Kielto on puuttumista yksilönvapauteen, ja kielto haastetaan yhä uudestaan sen selvittämiseksi, onko kiellon syy oman turvallisuutemme tähden vai silkka vallanpitäjän halu määräillä minua. Lapsi venyttää nukkumaanmenoaikaa vain varmistaakseen, että häntä ei määräillä huvin vuoksi. Mutta sen kerran, kun et herätä lasta kouluun tai tarhaan rangaistukseksi liiasta valvomisesta, lapsi muistaa ikuisesti herätessään sen pelon, jonka hylätyksi tulemisen tunne hiljaisessa kodissa aiheutti.

Nyky-Suomessa tämä kasvatusmenetelmä ei ole enää sallittu, vaan siitä tulee vanhemmille syyte heitteillejätöstä. Se tilanne, mihin Suomi ja suomalainen yhteiskunta on ajautunut noudattaa samaa sääntöä. On melkein mahdotonta löytää osa-aluetta, johon valtio ei ole työntänyt pitkää kättään. Jätäppä lapsi yksin nukkumaan töihin lähtiessäsi, ja pääset tutustumaan sosiaalitoimiston arkeen. Kun kansalaisia ohjataan kasvavin määrin erilaisilla säädöksillä, on lopputulema erilaisia henkisiä sairauksia, joista riippuvuus alkoholiin, pornoon, uhkapeleihin tai väkivaltaan on yksi. Ihminen, joka on riippuvainen, on hallittavissa kunhan rangaistus on riittävän kova peloite. Kun riippuvuuden aiheuttama tuska on suurempi kuin rangaistuksen aiheuttama pelko, mikään rangaistus ei enää tehoa.

Kaikki ne kiellot, joilla poliittiset päättäjät elämäämme rajoittavat ovat varmasti hyvää tarkoittavia, mutta tie helvettiin on kivetty hyvillä tarkoituksilla. Yhtään uutta rajoitusta ei tarvita, vaan on aika palata siihen, että ihminen kantaa itse vastuun tekemisistään. Osa tulee kärsimään, mutta nyt on siirrytty aikaan, jolloin enemmistö kärsii vähemmistön takia.

Lainatakseni Harri Vainiota: "Lakaistaan ongelmat maton alle tai syytetään hankalia (kans)alaisia".

Ei kommentteja: