Ruotsissa hallituksen muodostamisen ongelmat jatkuvat, kun demarien Löfven ja Maltillisten Kristersson mahtuvat vain sellaiseen yhteishallitukseen, jossa molemmat toimivat pääkanistereina. Koska molemmat blokit ilmoittivat äänestäjilleen olevansa maltillisia ja kieltäytyvänsä yhteistyöstä Ruotsidemokraattien Åkessonin kanssa, vaihtoehdoksi jäänee vähemmistöhallituksen muodostaminen tai uudet vaalit. Uudet vaalit tuskin muuttaisivat voimakkaasti äänijakaumaa, joten uusien vaalien ainoa merkittävä hyöty olisi, että Keskusta ja Liberaalit siirtyisivät vasemmisto-blokkiin, jolle tulisi noin 200 paikkaa 350-paikkaisesta parlamentista. Demarien vuosikymmenten hallitusvalta jatkuisi seuraavat vuosikymmenet.
Suomessa ja Ruotsissa siis ei-vasemmistolaisesti ajattelevalta on käytännössä viety mahdollisuus vaikuttaa itseään edullisesti koskevaan lainsäädäntöön. Kun 44% ihmisistä käyt töissä ja heistäkin valtaosa äänestää sosialisteja, tilanne on suoraan sanottuna lohduton. Äänestämällä ei voi vaikuttaa. Protestiäänen jättäminen on toimenpiteen ainoa merkitys, mutta siitäkään ei ole mitään hyötyä. Suomi ei ole itsenäinen valtio, ja poliitikoilla ei ole halua asiantilaa muuttaa. Tila-autossaan päätöksiä tekevä poliittinen eliitti odottaa Jyrki Kataisen tavoin itselleen hillotolppaa Brysslistä, ja heidän alapuolellaan oleva nomenklatuura odottaa nousuaan eliittiin, eikä pullikoi Rakkaan Johtajansa päätöksiä vastaan.
Kuten lukuisista vaaleista eri maissa on huomattu, valtaosa ei-valkoisista äänestää vasemmistoa. Esimerkiksi mustista 90% äänesti Obamaa (ja Clintonia) ja meksikaaneista 70%. Nuo ryhmät puolestaan vastustavat valkoisten poliittisia tavoitteita, joten sosialistien on turha odottaa muuttavansa näkökantojaan maahanmuuton suhteen: lisää ja mahdollisimman paljon kehitysmaista. Avoimen rasistinen toiminta sallitaan, jos se tuottaa itselle taloudellista etua, kuten natsi-Saksassa aikoinaan. Hyvinvointivaltio on lähtäisin Italian fascismista, ja Curley-ilmiö jyllää kuin puskutraktori.
Suomessa sosialistit Orpo ja Rinne julistivat kieltäytyvänsä yhteistyöstä Halla-ahon kanssa. Keskustalaisista vain 4% tekisi yhteistyötä Perussuomalaisten kanssa. Näyttää siltä, että Perussuomalaisten kohtalo tulee olemaan Ruotsidemokraattien kaltainen, ja Maahanmuuttovirasto saa jatkaa lisätyöntekijöiden palkkaamista. Ottaen huomioon etä Suomessa jätetään 56.000 turvapaikkahakemusta ja Migrillä on tuhat työntekijää, niin yhtä työntekijää kohti jätetään yksi hakemus viikossa. Sanoisin, että aika leppoisa toimenkuva.
Aloitin eilen pikkujoulukauden, ja keskustelin taksikuskien kanssa ongelmaksi (?) nousseesta ilmiöstä, jossa taksien hinnat ruuhkahuipuissa ovat nousseet huomattavasti ja muutaman kilometrin kyyti Helsingin keskustassa maksaa jopa 80 euroa. Markkinatalouden ystävänä pidän kehitystä suotuisana, koska aamuyöstä paukkupakkasissa maksaisin vaikka mitä kyydistä omaan sänkyyni. Myös kuskit hyötyvät, koska saavat parempaa tienestiä. Myös muut asiakkaat hyötyvät, koska hiljaisempina aikoina kyytejä olisi riittävästi tarjolla halvoilla hinnoilla.
Kuskit kertoivat, että jos kyydin hinta jää alle sadan euron ja asiakas hyppää sisään, kuljettajan ei tarvitse kertoa veloitusperustetta. Toinen vaihtoehto on tilata taksi taksikeskuksesta tai kännysovelluksesta, jolloin hinta on se normi vakiohinta kuin muulloinkin. Kun Helsingissä taksivuoron aikana laskutettavaa tulee noin 300 euroa, ja siitä rengin osuus on vajaat 40%, palkka ei ole häävi, mutta riittävästi elämiseen. Parhaimmissa vuoroissa tienestit voivat olla jopa 700 euroa, millä elää jo mukavasti, mutta ne vuorot harvemmin rengeille menevät.
perjantai 23. marraskuuta 2018
perjantai 16. marraskuuta 2018
Partavauvat taivaassa
Ylen uutisen mukaan työssäkäyvistä ihmisistä on muodostunut vähemmistö. 44% ihmisistä käy töissä, ja oletan että mukana ovat myös yrittäjät. Kävi kuten kansallismieliset varoittivat jo vuosikymmen sitten: mitään huutavaa työvoimapulaa ei ole eikä tule. Poliitikkomme siitä huolimatta avasivat ovet murjaaneille monikulttuurisuuden nimissä (Seinäjoen joukkoraiskaus).
Samaan aikaan paljastuu, että ammattiliitot ovat kusettaneet jäseniään, muita kansalaisia, koko yhteiskuntaa ja tietenkin siten myös julkista valtaa. Liitoista suurin eli SAK on väittänyt kirkkain silmin edustavansa miljoonaa palkansaajaa neuvotellessaan näiden työsuhdeasioista. Todellisuudessa luku on ollut sitä ehkä Kekkosen aikaan, mutta nyt SAK:lla on vain 600.000 palkansaajajäsentä. 30-luvun fascismissa, samoin kuin nykyiaikaisessa hyvinvointvaltiossa, valtio ohjaa työntekijät järjestäytymään liitoiksi (syndikaatit), jotka neuvottelevat työeehdoista työnantajaliittojen kanssa. Hienoa, että tämä on kuoleman kielissä.
Fascismissa ihmistä ei nähdä itsenäisenä subjektina, jolla on oikeuksia, vaan yhtenä soluna elävässä organismissa nimeltä yhteiskunta. Ihmisen tulee elää siististi, jotta hän ei syövän ja loisten tavoin sairrastuta yhteiskuntaa. Erilaiset Rosmo Soininvaarankin linjaukset perussuomalaisista parasiitteina edustavat juuri samaa arvomaailmaa. Niinpä kutistuvat ikäluokat aiheuttavat poliitikoille paniikin, koska jaettavaa on jatkossa yhä vähemmän.
Huolestuttavin kaikista noista em. uutisista on ehdottomasti lasten vähäinen syntyvyys, koska se kuvaa suomalaisten uskoa tulevaisuuteen ja sitä yhteiskuntaa, jossa elämme. Suomessa punavihreä media on ollut erityisen aktiivinen suoltaessaan sekulaaria feminismiä, ja myönnettävähän se on, että ei tällaisella blogilla saa aikaan samanlaista kauhua ja paniikkia kuin mihin valtamedia kykenee. Lukiessani artikkelia kasvisruokailun autuaaksi tekevästä vaikutuksesta ja erityisesti sen kommentteja, en lainkaan ihmettele, että lapsia ei tehdä eikä synny.

Anselmi Jäärä 15.11.2018 - 10:13Tässä toinen kommentti:
Olen jo vanhempi mies. Yritän elää sen mukaan, että pystyisimme säästämään elämän lapsillemme ja lastenlapsillemme.
Yritän välttää muovin käyttöä mahdollisimman paljon, myin auton, ajelen fillarilla ja julkisilla. Voin paljon paremmin myös henkisesti.
Tunnen ainakin, että yritän tehdä jotakin maailman pelastamiseksi.
Kavanaugh 15.11.2018 - 10:20Tuollaiset ihmiset saivat aikoinaan jotain apua harhoihinsa, mutta nykyisin heille annetaan palstatilaa kuin missäkin Vartiotornissa. Nämä ihmiset ovat suora todiste, miksi meillä syntyy niin vähän lapsia. Meillä käytetään lapsisotilaita ilmastonmuutoksen vastaisessa sodassa. Ja kun omat eivät riitä, tuodaan partalapsia ulkomailta. Olemme luoneet yhteiskunnan, joka on feministin taivas.
Salaatti ja kurkku taitavat olla ilamastolle kaikkein haitallisimmat kasvikset. Joskus kaupassa hävettää ostaa niitä, joutuu ostamaan vähän kuin salaa.
Tunnisteet:
ennustus,
historia,
hullut,
ilmastonmuutos,
kommunismi,
liberalismi,
media,
ruoka,
terveys,
uskonto,
vajakki
snɯooʞoʞ
Uutisen mukaan, melkoinen joukko suomalaisia penaaleja on päätynyt valtionhallintoon tiedottajiksi. Mediakenttä on, kiitos digitalisaation, joutunut tielle, jolta nimismiehenkiharoita ei puutu. Tällä vuosikymmenellä on paljastunut (Marko Hamilo), että valtaosa suomalaisista toimittajista on poliittisesti vasemmistolaisia tai jopa äärisellaisia. Heidän uudet toimenkuvansa valtionhallinnon tiedottajina eivät ole omiaan lisäämään luottamusta valtionhallinnon puolueettomuuteen.
En pidä kauhean ongelmallisena sitä, että antinationalistisesti ajattelevat toimittelijat pääsevät julkisen sektorin suojatyöpaikkoihin. Sekään ei mielestäni ole ongelmallista, että he pääsevät saarnaamaan omaa poliittista agendaansa, koska tässä blogiskenessä on ymmärretty jo pitkään, että mikään ei muutu. Tilanne on samankaltainen kuin 70-luvun Suomessa. Vasemmistolaisuus on niin läpikotaista, että kokoomuslaiset pitävät iteään oikeistolaisina. Valtaosa Suomen oikeistolaisina itseään pitävistä äänestää Kokoomusta, koska se luo mielikuvan Susanna Kosken ja Wille Rydmanin kaltaisista edustajistaan oikeistolaisina. Sinänsä ihan oikein antaakin, mutta mainituilla ei ole mitään valtaa Puolueessa.
Nykyisen laintulkinnan mukaan kaltaistani blogistia voidaan juuri ja juuri pitää päätoimittajan kaltaisessa vastuussa. En vertaa omia saavutuksiani Ilja Janitskinin luomaan MV-lehteen, mutta laillisesti saatan olla samassa vastuussa. Eli jos lukijamääräni pomppaisi nykyiseltä noin muutaman tuhannen lukijan tasolta kymmeniin tuhansiin lukijoihin, ymmärtäisin voivani olevan vaarassa joutua oikeuteen, koska kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kaunis savuava ase.
Keskustelin tällä viikolla erään menestyneen yritysjohtajan kanssa strategiasta. Hän kuvasi hyvin, että jokainen firma voi laittaa - ja jopa pitäisi laittaa - omille kotisivuilleen julkisesti nähtäväksi strategiansa. Vapaassa markkinataloudessa on useita yrityksiä, joilla on sama strategia. Strategiat eivät ole liikesalaisuuksia, vaan mahdollisille asiakkaille mahdollisimman avoimesti esitettävä haaste. Jokaisella yrityksellä strategian mielekkyyden paljastavat mahdollisten asiakkaiden mielipiteet. Se, mikä on jossain määrin yrityssalaisuuden alaista tietoa, on strategian toteuttamisen keinot.
Yrityksen strategia voi siis olla esimerkiksi tuottaa nälkäisille ihmisille libanonilaista ruokaa hygienisesti korkealla tasolla. Toimenpiteet, joilla saavutetaan riittävä hygieninen taso, riittävä libanonilainen makuelämys ja markkinointi oikeaan kohderyhmään on osa toimenpiteitä, joita ei haluta paljastaa muille. Nyt palaamme tuohon kirjoituksen alkuperäiseen uutiseen, jossa kerrottiin valtionhallinnon tiedottajien menneisyydestä eri toimituksissa.
Kun valtionhallinto palkkaa entisiä poliittisesti vasemmalle suuntautuneita penaaleja, se kuvastaa halusta luoda manipuloivaa (valikoivaa) tiedonvälitystä. Eli kyse ei ole kansalaisen etua ajavasta avoimesta valtionhallinnon tiedottamisesta, vaan kyse on virkamiesten oman maailmankuvan mukaisesta tiedottamisesta. Toki virkakunnalla on oikeus ja demokraattisessa valtiossa jopa velvollisuus tiedottaa omaa poliittista agendaansa - muutenhan olisimme Neuvostoliitossa, jossa tiedotuksen puolueellisuutta juuri kukaan ei kyseenalaistanut. Ongelma onkin siinä, että palkkaamalla radikaaleja vasemmistolaisia entisiä toimittajia valtionhallinto paljastaa oman arvomaailmansa. Sinänsä en ole huolestunut, koska suomalaisista alle 10% on oikeistolaisesti ajattelevia.

Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen muistuttaa, että oikeistolainen ajattelu on Suomessa aika harvinaista – vajaa kymmenen prosenttia suomalaisista on tutkimusten mukaan ajatuksiltaan oikeistolaisia. Enemmän vallitsee hyvinvointivaltiokeskeinen ajattelu.Minulle käy oikein hyvin, että sosialismi on suomalaisten enemmistön ideologia. Ongelman tekee se, että he eivät anna toisinajattelijoille mitään turvaa. Heille luonnonoikeus on pahinta myrkkyä, ja sen kaatamiseksi kansalaisten kurkkuun he ovat palkanneet vasemmistolaisia tiedottajia. Minusta olisi hienoa, jos joku virasto palkkaisi Jukka Sakari Hankamäen tiedottajakseen. Sitten kuulisimme filosofisen tulokulman valtionhallinnon hoidosta.
Tunnisteet:
kommunismi,
liberalismi,
media,
populismi,
talous,
vajakki,
vihreät
perjantai 9. marraskuuta 2018
Make Lappi Great Again
Kansan Uutiset nostaa esille saamelaisten huolen jäämeren-radan vaikutuksista heidän kulttuuriinsa. Otsikko on raflaava "Jos meidän maa viedään, ei meitäkään enää ole". Hakematta nousee mieleen Amerikan intiaanien kulttuurien murskautuminen alueen saatua monikulttuurisen kylvyn Euroopasta. Myös esimerkiksi puolalaisten ja unkarilaisten huoli oman maansa kulttuurisesta tuhoutumisesta siirtolaisaallon alla on tätä vasten perusteltu. Tai minkä tahansa kansallismielisen ryhmän huoli omasta maastaan. Miksi vain saamelaisten (ja mustalaisten) huoli omasta kulttuuristaan herättää sosialisteissa huolta?
Minua filosofisesti valveutuneemmat tai logiikkaa paremmin ymmärtävät voisivat nyt perustella, miksi monikulttuurisuus ei sovellu saamelaisille (tai mustalaisille)? Mitä niin arvokasta poronhoidossa (tai nomadikulttuurissa) on, että sitä pitää suojella rautahevoselta? Miten saamelaisilla ylipäänsä voi olla mitään omaa kulttuuria, koska hehän ovat muualta muuttaneita - ja kuten tapana on sanoa - olleet iät ja ajat kulttuurisessa vuorovaikutuksessa yli rajojen? Ja onko edes olemassa mitään saamelaista kulttuuria, koska kaikki ihmisethän ovat lähtöisin Afrikasta - myös saamelaiset (ja mustalaiset).
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n kauppapolitiikan johtaja Taneli Lahti on todennut, että EU:n hajoaminen lähellä. Suomalaisittain huvittavinta on, että Suomi on EU:n puheenjohtaja 2019 loppuvuonna, jolloin repeäminen alkaa. Siinä voi pääkanisteri Antti Rinteellä olla hikiset paikat, kun samalla pitäisi johtaa taantumaan kohti kulkevaa Suomea. Harmi ettemme päässeet näkemään Vihreiden Touko Aaltoa ulkoministerinä siinä tilanteessa, edellyttäen että Petteri Orpo ottaa toiseksi suurimpana puolueena valtionvarainministerin salkun, toisin kuin Soini teki.
Yhdysvalloissa järjestetyt ns. välivaalit nostivat demokraatit lievään enemmistöön edustajainhuoneessa (kongressin alahuone). Senaatissa (kongressin ylähuone) republikaanien valta säilyi ja vahvistui. Se tarkoittaa, että kansallismielinen presidentti Trump on saanut laajan hyväksynnän poliittisille tavoitteilleen kansan keskuudessa. Euroopassa Trumpin politiikan nauttima suosio on herättänyt sosialistien keskuudessa niin suurta raivoa, että jopa Suomen Yleisradion toimittajien on ollut mahdotonta pidättäytyä valeuutisoinnista. Penaali Juha Tuomiston mielestä sosiaalidemokraattisen CNN:n toimittajan Jim Acostan isku Valkoisen talon harjoittelijan käsivarteen on valetta, ja oikeasti mitään läpsäisyä ei tapahtunut. Todellista #MeToo -henkeä :)
Unkarin päämies Viktor Orban totesi käydessään Suomessa, että unkarilaiset eivät kaipaa ohjeita Alexander Stubbin kaltaisilta sosialisteilta. Suomessa Stubbia pidetään oikeistolaisena laajalti, mikä kuvaa keskiverto-suomalaisen ideologista mielenlaatua. Jos Alexander "Itis on hieno paikka - näyttää somalialta" Stubb edustaa oikeistoa, voi vain kuvitella mitä ajattelevat ne 75% suomalaisista, joiden mielestä Stubb on oikeistolainen (lue: isänmaallinen).
En tunne yhtäkään saamelaista, mutta ehkä joku voisi kommentoida ja kertoa, mitä saamelaiset ajattelevat monikulttuurisuudesta ja vasemmiston halusta islamisoida Suomi. Ovatko saamelaisnaiset himokkaita viettelijättäriä, sillä "Fantasioissa alkuperäiskansojen ja muiden "eksoottisten" kansojen naiset juoksevat siroina puolialasti luonnossa rinnat hölskyen ja pitkä tukka hulmuten — odottaen että joku uudisasukas tulee vastaan ja veisi kotaan tai tiipiihin naitavaksi."?

maanantai 5. marraskuuta 2018
Valkoinen nainen alistaa mustia naisia
Yhdysvalloissa on välivaalit, joita Helsingin Sanomat kommentoi ihmeissään. Lehtijuttuun on päässyt valokuva, jonka kuvatekstissä lukee "Trumpin kannattajissa on myös naisia".
Muissa medioissa kummastellaan, miksi "oikeistopopulistit" jatkavat nousukiitoaan Italiassa (Suomen Uutiset). Lukijoiden kommenteissa kauhistellaan, kuinka on mahdollista että ihmiset äänestävät oikeistoa:
Yle otsikoi:
Media julistaa suureen ääreen olevansa "luotettava" ja nojaavansa JSN:n journalistisiin ohjeisiin. Silti päivästä toiseen saa lukea tätä saastaa. Vasemmistolaisen maailmankuvan omaavat korkeasti koulutetut valkoiset naiset ja heikosti koulutetut värilliset naiset luovat nykyisen vasemmiston ytimen. Tässä omituisessa symbioosissa valkoiset naiset auttavat mustia naisia, jotka saavat pelastuksensa feminismistä. Feministien mukaan ei ole olemassa parempia ja huonompia ajatuksia, koska muuten he joutuisivat myöntämään, että valkoisen miehen luoma yhteiskunta on menestynyt inhimillisesti arvioiden kaikkein parhaiten. Sen myöntäminen on feminismin dogmien vastaista.

Se että ihmiset eivät käy ulkomailla johtuu siitä että kokoomus ja muu oikeisto haluaa pitää kansan köyhänä ja tyhmänä koska muuten oikeiston kannatus romahtaisi kun ihmiset näkisivät maailmaa ja viisastuisivat eivätkä enää uskoisi oikeiston valheitaJordan Peterson kävi Suomessa esitelmöimässä, ja Yle haastatteli häntä todeten miehen olevan "kiistelty" ja omaavan kytköksiä "äärioikeistolaiseen" alt-right -liikkeeseen. Jos jokin on toimittajan omaa ideologiaa vastaan, se on luonnollisesti oikeistolaista tai äärioikeistolaista. Asiaan kiinnitti huomiotaan myös professori Matti Viren Uuden Suomen blogissaan.
Yle otsikoi:
Yle Meksikossa: Elier kulkee siirtolaiskaravaanin matkassa, koska haluaa pojalleen tulevaisuuden Yhdysvalloissa – "Naapurustossani myydään huumeita kuin karamelleja"Minusta ei ole millään tavalla Yhdysvaltain kansalaisten tehtävä avata ovensa näille hondurasilaisille, jotka eivät saa maataan kuntoon. Iran ja Venezuela ovat samanlaisia yhteiskuntia, jotka ovat romahtaneet oman ideologiansa paineen alla. Toinen islamin ja toinen entisen presidenttinsä Hugo Chavezin luoman chavismin. Jos Yhdysvallat menee noihin maihin asevoimin puuttuakseen toimintaan, sitä syytetään kolonialismista ja imperialismista. Jos se ei mene, sitä vaaditaan avaamaan rajansa.
Media julistaa suureen ääreen olevansa "luotettava" ja nojaavansa JSN:n journalistisiin ohjeisiin. Silti päivästä toiseen saa lukea tätä saastaa. Vasemmistolaisen maailmankuvan omaavat korkeasti koulutetut valkoiset naiset ja heikosti koulutetut värilliset naiset luovat nykyisen vasemmiston ytimen. Tässä omituisessa symbioosissa valkoiset naiset auttavat mustia naisia, jotka saavat pelastuksensa feminismistä. Feministien mukaan ei ole olemassa parempia ja huonompia ajatuksia, koska muuten he joutuisivat myöntämään, että valkoisen miehen luoma yhteiskunta on menestynyt inhimillisesti arvioiden kaikkein parhaiten. Sen myöntäminen on feminismin dogmien vastaista.
Tunnisteet:
historia,
kommunismi,
liberalismi,
media,
populismi,
totuus,
vajakki,
vihreät
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)