sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kokoomus - susi vai lammas?



Kokoomus ja Jyrki Katainen ovat vastuussa neljän vuoden viivyttelystä Suomen asioiden kuntoon saattamisessa. Katainen on vastuussa oman etunsa asettamisesta maan edun edelle. Kokoomuksen johto on vastuussa siitä, että he ovat asettaneet lapsellisen ja kokemattoman hymypojan asemaansa. Vastuun kantavat myös lammasmaisesti äänestävä keskiluokkainen virkakunta, joka kiitollisena äänestää palkkansa maksajaa. Yksityisen puolen keskipalkkojen ohi kirineet sarisairaanhoitajat ovat siirtyneet pienipalkkaisten edunvalvojina toimineiden SDP:n ja SKDL:n äänestäjistä Kokoomuksen kannattajiksi. SDP kerää kannatuksensa eläkeläisiltä ja kovan linjan ammattiyhdistyshäiriköiltä, joita puheenjohtajuutta havitteleva Antti Rinne edustaa.

Vihreistä on tullut opiskelijoiden, nuorten ja kovan linjan sosialistien saareke, jonka ainoa kilpailija on Vasemmistoliitto, joka houkuttelee enemmän suoraan väkivaltaan valmiita arhinmäkeläisiä oppipoikia. Vanhasta SKDL:stä ei ole Arhinmäen jäljiltä jäljellä juuri mitään. Sosialismia Vasemmistoliitto kannattaa vain tulontasauksen - eli kannattajiensa saamien sosiaalitukien - tähden. Jos SKDL vaatikin työtä kaikille, Vasemmistoliitto vaatii kaikille oikeutta olla tekemättä työtä. Sosialismi on työväen aate, ja unohtamalla työväen Arhinmäki on siirtänyt puolueensa ideologisesti sosialistisesta anarkistiseksi. Anarkian lisäämiseksi molemmat puolueet ovat ajaneet valheille perustunutta maahanmuuttopolitiikkaa, koska köyhät siirtolaiset antavat äänensä juuri näille puolueille. Kuten Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula kirjoittaa blogissaan:
Ensin arveltiin, että suurten ikäluokkien poistuminen työmarkkinoilta johtaisi työvoimapulaan. Näin ei kuitenkaan käynyt. Ennusteissa jäi nimittäin huomioimatta maahanmuuttajat, jotka ovat paikanneet työvoimavajetta sadoilla tuhansilla käsipareilla.Kävi juuri päinvastoin kuin odotettiin, vain suurten ikäluokkien eläköitymisen johdosta olemme välttäneet pahimman massatyöttömyyden.
Jyrki Katainen on vastuussa siitä, että maan suurin puolue on antanut anarkisteille mahdollisuuden. Eero "Don" Heinäluoman puolue on vastuussa Suomeen vuosikymmenten saatossa kehittyneestä "hyvinvointivaltiosta" eli liberaalista fascismista. Kaiken sääntelyn ja valvonnan pohjana on ollut - luonnollisesti paikka vallan keskiössä ja lisäksi - ylemmyydentuntoinen usko omaan paremmuuteensa. Mutta kuten kaikessa suunnitelmataloudessa, myös pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa kaikista resursseista vallitsee pula. Keskusjohtoinen vallankäyttö nojaa niukkuuteen, jotta kansalaiset pysyvät nöyrinä johtajilleen. Tällä hetkellä Suomessa on pula edullisesta energiasta. Saavutettuaan tavoitteensa, SDP on havahtunut, että sen tavoite oli virheellinen samoin kuin Anna Kontula tuossa ylempänä:
Energiaverotus on meillä teollisuudella kireämpää kuin se on Ruotsissa. Voi kysyä onko se järkevää. Mielestäni ei ole.
Talouselämä kirjoittaa:
Suomen riippuvuus ulkomaisesta sähköstä on korvia huutavaa. Esimerkiksi vuonna 2012 pelkästään siirtoyhteyksien vikaantumisista aiheutui sähkönkäyttäjille yli 250 miljoonan euron menetykset ja suomalaiset sähkönkäyttäjät maksavat sähkön tukkumarkkinan toiminnan puutteet. 2013 suomalaiset maksoivat sähköstään pitkiä aikoja 30-60 prosenttia Ruotsia ja Norjaa enemmän.

Suomen riittämättömät siirtoyhteydet takaavat sen, että Suomi tulee jatkossakin muodostamaan sähkössä oman hinta-alueensa, joka tarkoittaa muuta Pohjolaa kalliimpaa aluetta. Hintaheilahteluihin auttaisi vain sekä paremmat siirtoyhteydet että vakaampi ja ennen kaikkea suurempi oma sähköntuotanto.
Rahaa Suomessa riittää kaikkeen, otetaanhan sitä 10 miljardia vuodessa ulkomailta lainaksi. Kyse on vain priorisoinnista - mitkä asiat ovat tärkeitä ja mitkä eivät. Poliisi joutuu lähettämään vartiointiliikkeen yöllä hoitamaan hälytystehtävää säästösyistä. Lapissa ei ole poliisia ja Helsingin poliisia haukutaan rasistiseksi kun se tarkistaa epäilyttäviltä henkilöiltä asiakirjoja kaupungin suurimman organisoidun rikollispesän - rautatieasema - keskellä. Tästä en ehkä syyttäisi niinkään perinteisiä demareita vaan kohdistan katseeni Vihreiden ja Vasemmistoliiton suuntaan.

Suomen vaarallisin mies on siis Jyrki Katainen, joka omaa ahneuttaan avasi oven hulluille Vihreiden ja Vasemmistoliiton puoluetoimistoissa. Katainen on vastuussa siitä, että Suomen poliittinen johto halvaantui, kun ainoa vaalivoittaja kieltäytyi "kantamasta vastuuta" eli kääntämästä takkiaan ja rikkomasta äänestäjilleen antamaansa vaalilupausta. Enemmistöhallituksen helmasynti - avoimuuden puute - on vähitellen rapauttanut suomalaisen politiikan. Muualla maailmassa hallitaan vähemmistöhallituksilla, ja silloin valtaa pitävien on kyettävä perustelemaan aikomuksensa ja tekonsa. Suomessa hallitus saa aina tahtonsa läpi perustelematta päätöksiään kenellekään, koska sillä on eduskunnassa enemmistö.

Vuoden päästä pidettävien eduskuntavaalien jälkeen uuden hallituksen perustavat Keskusta ja Perussuomalaiset, joilla lienee yhteensä noin 85 paikkaa. Suomen etu olisi, että nämä kaksi muodostaisivat yksin hallituksen, ja sekä Kokoomus että SDP olisivat vaa'ankieliasemassa vuorotellen. Hallituksen toimintakyky olisi turvattu, koska sen kaataminen ei ajaisi yhdenkään puolueen etua (monen poliitikon kylläkin). Tähän suuntaan viittaa myös Sipilän kommentti ministerien liian suuresta määrästä. Oletettavasti Sipilällä - tuleva pääministeri - riittäisi kantti vähemmistöhallituksen muodostamiseen, mutta Soini on sen verran fakkiutunut urapoliitikko, että hän haluaa turvata ahterinsa enemmistöhallituksen antamalla helppoudella. Toivon todella, että saisimme maahan keskustelevan eduskunnan, ja sen takia toivon vähemmistöhallitusta.

6 kommenttia:

Miltton Friidman kirjoitti...

Oma, viimeisin kirjoitukseni Kokoomuksesta:

Kokoomus EI OLE libertaaripuolue, ei edes markkinaliberaali

---

Eihän tuossa sinäänsä mitään uutta ole. Jossain Kokoomuksen virallisessa linjauksessa puolue kannattaa "sosiaalisesti vastuullista markkinataloutta" (Wikipedia, fi). Tätä vasten on helppoa ymmärtää kokoomuslaisten tekemisiä.

Miltton Friidman kirjoitti...

Tuossa linkkaamassa kirjoituksessani selitän muun muuassa, että Kokoomus kannattaa velanottoa, ja siten julkisen velan kasvattamista.

Miksikö? Koska Kokoomus on ottanut IMPLISIITTISEN linjan siihen, ettei demareiden ja muun vasemmiston kasvavia taloudellisia vaateita kateta yritysten taseista, vaan julkista velkaa lisäämällä.

SUMMA SUMMARUM

Lähtökohtaisesti Suomesta puuttuu yksilönvapauksia, talousliberalismia ja minimivaltioperiaatetta kannattava ja ajava suuri puolue.

Esim. Virossa on Reformipuolue, joka on ollut avainasemassa maan johdattamisessa pois sosialismista kohti markkinataloutta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

”Ensin arveltiin, että suurten ikäluokkien poistuminen työmarkkinoilta johtaisi työvoimapulaan. Näin ei kuitenkaan käynyt. Ennusteissa jäi nimittäin huomioimatta maahanmuuttajat, jotka ovat paikanneet työvoimavajetta sadoilla tuhansilla käsipareilla.”

Mielenkiintoinen tulkinta Kontulalta. Mutta epäilemättä hän uskoo siihen.

Kumitonttu kirjoitti...

Mä tulkitsin sen sarkasmina, mutta en tiedä onko se. Hänhän nimittäin jatkaa, että nippanappa vältimme massatyöttömyyden! Hänen puolueessaan ei vaan saa sanoa asioita suoraan, joten kaikki pitää brezhneviläisessä hengessä kirjoittaa rivien väleihin.

Miltton Friidman kirjoitti...

Ennusteissa jäi nimittäin huomioimatta maahanmuuttajat, jotka ovat paikanneet työvoimavajetta sadoilla tuhansilla käsipareilla.

Maahanmuuttajien määrä on kasvanut Suomessa 2000-2010 välisenä aikana 24 000 maahanmuuttajasta 250 000 maahanmuuttajaan.

Kontula puhuu sadoista tuhansista työtä tekevistä tai tehneistä maahanmuuttajista. Oletan, että tällä hän tarkoittaa vähintään lukua 200 000.

Onko tosiaan niin, että vähintään 200 000 maahanmuuttajaa on osallistunut työelämään? Siis 80 % kaikista maahanmuuttajista (250 000).

Tietysti näin voi ollakin, jos mukaan lasketaan kaikenlaiset harjoittelut, tuetut ohjelmat, maahanmuuttajille räätälöidyt työt, jo kuolleet tai ulkomaille muuttaneet maahanmuuttajat, lyhyet työsuhteet jne.

Kuitenkin se, että 80 % maahanmuuttajista olisi ollut pitkäaikaisissa tes-mukaisissa tai markkinaehtoisissa työsuhteissa kuulostaa jotenkin epätodelta.

Kumitonttu kirjoitti...

Joo tuokin on totta, mutta edelleen koen että Anna piruilee puolueensa kustannuksella. Paljastavaa on tuo heitto siitä, että vältimme massatyöttömyyden silkalla onnella eikä taidolla.