maanantai 9. joulukuuta 2013

Vasemmisto ryhtyy väkivaltaiseksi - osa XXVII



Iltalehti selvitti presidentti Niinistön kansansuosiota, ja keskiarvoksi tuli kouluarvosanalla tyydyttävä kahdeksikko.
Niinistö on erityisesti hyvätuloisten, johtavassa asemassa olevien, koulutettujen ja eläkeläisten mieleen. Sen sijaan kaikkein vähiten Niinistöön ovat tyytyväisiä työttömät, pienituloiset sekä koululaiset ja opiskelijat.

- Suosio kertoo Niinistön poliittisesta taustasta ja hänen poliittisesta henkilöstään. Vaikka Suomessa presidentti antaa perinteisesti puoluekirjansa pois, hänet mielletään kuitenkin kokoomuksen ja kokoomuslaisten arvojen edustajaksi.
Kansa on vuosi vuodelta oikeistolaistunut, kun vanhemmat ikäluokat harventuvat. 80-luvulla sosialismi ja neuvostomyönteinen kommunismi oli elämänsä vedossa, kunnes Aarne Saarinen, Taisto Sinisalo ja Arvo Aalto jäivät eläkkeelle. 60-lukulaisten nuorten viimeinen kädenheilautus nuoremmille sukupolville oli Tarja Halosen kannattajien ryhmittyminen Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjan tukijoukoksi. Haavisto hävisi rumin luvuin (63% - 37%) eikä tappio suinkaan johtunut Haaviston persoonan epämiellyttävyydestä tai seksuaalisesta suuntautumisesta vaan siitä, että hänen ympärillään pyöri ja hääräsi sekalainen joukko kaiken maailman epämääräisiä hämäräideologioiden kannattajia. Enemmistö ihmisistä ei halua presidentiksi miestä, jonka lähipiiri muodostuu vähemmistöistä, jotka hakevat poliittista vaikutusvaltaa hankkeilleen. Esimerkkinä kannattaa mainita Vasemmistonuoret, jotka määrittelevät toimintansa näin:
Vasemmistonuoret on feministinen poliittinen järjestö.
Vasemmistonuoret on erilaisten väkivaltaisten ryhmittymien epävirallinen kattojärjestö, jonka jäseniä on ollut mukana Tampereen kiakkovieraiden mellakoissa aiheuttaen yhdistykselle paineen "irtisanoutua mellakoista". Poliisin rosvojoukoksi nimeämä protestiliikehdintä saa vastakaikua niin Vasemmistonuorilta kuin Vihreiden rivipoliitikkona toimivalta professori Pekka Hiilamolta. Hiilamo on omistajana mukana Voima-lehdessä, jonka "artikkelit käsittelevät muun muassa kapitalismia, ihmisoikeuksia, ympäristöpolitiikkaa sekä yhteiskunnallista tilannetta esimerkiksi Tšetšeniassa, Israelissa ja Suomessa." Valtio tukee kustantamon lehtiä (NHL) ja toimintaa vajaan sadan tuhannen euron määrällä vuosittain, mutta epäsuorasti kaikki kustantamon omistajat ja taustajoukot ovat verovaroin rahoitettuja. Pieniä summiahan nämä ovat kokonaisuuden valtameressä, mutta pienistä vuodoista se patokin lopuksi murtuu.

Vasemmistonuorten tavoitteena on luopua presidentti-instituutiosta, kirjoittaa Niko Peltokangas (täällä ja täällä). Kuvaavaa että kirjoitus tuli heti mellakoiden jälkeisenä päivänä eikä esimerkiksi Tarja Halosen valtakaudella. Tämä paljastaa erinomaisesti vasemmistolaista ajattelutapaa: yhteiskunnalliset instituutiot on purettava, jos vasemmisto ei pidä niissä valtaa. Edistyksellisten ja pragmaatikkoina itseään pitävien sosialistien pyrkimyksenä ei ole muuttaa yhteiskuntaa instituutioita purkamalla vaan kaapata valta romuttamalla instituutiot. Tämä on sosialismin ongelma ja vasemmiston yleisemminkin. Heidän kannattamansa ideologia on rakenteellisesti vallankumouksellinen ja väkivaltainen. Tarja Halosen - saati Pekka Haaviston - valtakaudella näitä vaatimuksia ei esitetty. Niko Peltokangas onnistui hienosti paljastamaan meille näkymän sosialismin kovaan ytimeen. Se on verenpunainen ja se toteutetaan instituutioiden purkamisella.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"että hänen ympärillään pyöri ja hääräsi sekalainen joukko kaiken maailman epämääräisiä hämäräideologioiden kannattajia"

Jep. Olisin itsekin voinut äänestää Haavistoa, mutta kyllä kampanja muuttui aika hapokkaaksi jossain vaiheessa. Sittemin ministeri Haavistolle on alettu rakentaa julkista esiintymistä ja kannanottoja seuraavia pressanvaaleja varten. Vihreiden damagekontrolliin tulisi ehdottomasti kuulua kaikenlaisen homostelun välttäminen siinä muodossa mitä se nyt on (esimerkikisi päivän homostelu Hesarissa). Mutta ei taida onnistua kun nykyinen malli on kovakoodattu jäseniin ja hang aroundeihin.

Anonyymi kirjoitti...

Terveisiæ Huippuvuorilta. Mielestæni kansa ei ole oikeistolaistunut, vaan vasemmistolaistunut. Nuorimmat eivæt muista tai tiedæ Neuvostoliitosta yhtææn mitææn. mutta silloin kun se oli vielæ olemassa, olis helppoa osoittaa sormi siihen suuntaan ja næyttææ konkreettinen esimerkki sosialismin saavutuksista. Nyt pæælle 20 vuoden jælkeen tuo opetus vaikuttaa tyystin unohtuneen "kansalta".

Itse æænestin Haavistoa 2. kierroksella. Kostoksi.

t. Pørri

Kumitonttu kirjoitti...

Ano, Haavisto on mukavan tuntuinen heppu, mutta ei hän oikein mitään ole aikaiseksi saanut. Reissannut ympäri maailmaa muiden rahoilla parantamassa maailmaa, mutta onko töiden tuloksia kukaan koskaan mitännut? Että sikäli kyllä ihan oivaa ainesta nykyisenlaisen presidentin virkaan.

Pörri - mitä ihmettä sä teet Huippuvuorilla??? Onko ilmasto lämmennyt? Ota jäänallesta kuva jos törmäätte toisiinne.

Anonyymi kirjoitti...

Tulin kæymææn lentopisteillæ. Olisivat muuten erææntyneet ja menneet hukkaan. Tæællæ ei næe paljon mitææn, eikæ kuvien ottaminen oikein futaa. Aurinko on laskenut 26.10. ja kuulemma næyttæytyy seuraavan kerran 8.3. Sitten 19.4. onkin jo aurinkoa 24 tuntia vuorokaudessa. 2200 ihmistæ ja 3500 jæækarhua. Elen oli joku karhu-alert ja helikopterilla yrittivæt pelotella sitæ pois kyliltæ. Pæivælliseksi lahtivalasta ja mursua. Jep.

Pørri

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kaiken kaikkiaan hyvin koostettu Kumikselta, kiitokset. Tuo mainitsemasi:

”Haavisto hävisi rumin luvuin (63% - 37%) eikä tappio suinkaan johtunut Haaviston persoonan epämiellyttävyydestä tai seksuaalisesta suuntautumisesta vaan siitä, että hänen ympärillään pyöri ja hääräsi sekalainen joukko kaiken maailman epämääräisiä hämäräideologioiden kannattajia. Enemmistö ihmisistä ei halua presidentiksi miestä, jonka lähipiiri muodostuu vähemmistöistä, jotka hakevat poliittista vaikutusvaltaa hankkeilleen.”

käy kyllä hyvin kohdalleen.

Lisäksi Haavistoa kävi vaalikamppailussa jopa hieman sääliksi. Kun ei hän kuitenkaan mikään tyhmä mies ole, niin hän tajusi kyllä hyvin, että se mieletön Pekka-hypetys ei suinkaan johtunut hänen mahdollisista ominaisuuksistaan presidenttinä, vaan ihan puhtaasti kahdesta syystä. Eli:

1. Hän on homo. Ja nyt on sitten ihan pakko saada homo presidentiksi koska nyt pitää saada homo presidentiksi.

2. Saatiin aikaan hyvät tiedostavat bileet.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Niin ja terveiset Pörrille sinne Huippuvuorille. Olis kyllä mielenkiintoista käydä siellä joskus. Vaan vieläkös ne venäläiset louhii siellä malmia?

Kumitonttu kirjoitti...

Pörri, miltä valas ja mursu maistuivat? En ole koskaan syönyt. Mitä niiden lisukkeina tarjottiin? Onko siellä joku baari tai vastaava, ota edes siitä valokuva. Huippuvuoret on kyllä omituisin paikka minkä itse voisin kuvitella lomamatkalle.

Ykä, kiitos kannustuksesta. Haavisto on tietojeni mukaan hiukan hedonisti, mikä ei korkean verotuksen maassa ole varsinainen valttikortti, kun vastassa on tarkan markan talousmiehenä profiloitunut Sauli Niinistö. Lisäksi Saulilla oli etunaan edellinen kirvelevä tappio Tarja Haloselle, jonka porvarirouvat halusivat valtaan kostoksi Elisabeth Rehnin tappiosta Ahtisaarelle. Eihän meillä ole miesmuistiin käyty kunnollisia pressanvaaleja, vaan toiselle kierrokselle on tullut selvä ennakkosuosikki ja jäniksen roolia suorittava kirittäjä.

Minulle Haaviston äänestäminen on mahdotonta ideologisista syistä, mutta uskoisin että ihmisenä hän ei tosiaan ole mikään tiukkapipoinen päällepäsmäri toisin kuin koko muu puolueensa. Jos tapaisimme, tuskin malttaisin kuitenkaan vinoilla hänen hyväpalkkaisesta elämästään erilaisissa YK:n viroissa, joten lienee parempi että polkumme eivät kohtaa.

Tomi kirjoitti...

Ykä, venäläiset louhivat käsittääkseni Huippuvuorilta kivihiiltä, ja toiminta on loppunut.

Itse haluaisin käydä Huippuvuorilla. Dokumenteista olen saanut käsityksen, että on kiehtova paikka.

Vai tappavat norskit vielä mursujakin. Pohjois-Atlantin ja Barentsin meren kannat ovat varsin uhanalaisia.

Isäm maan puallustaja kirjoitti...

Ehtotan että hankimme nimimerkki Tomille matkalipun Huippuvuorille ja opastamattoman jääkarhuretken ilman asetta ja kelkkaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tomi: Eikun joo kivihiiltä se vissiin oli. Siellä oli ymmärtääkseni sellainen sopimus, että Huippuvuoret kuuluvat hallinnollisesti Norjalle, mutta alueen luonnonvaroja voivat hyödyntää muutkin, ja Neuvostoliitto niin teki. Kaikille muille Huippuvuoret olivat sitten varmaankin yksinkertaisesti liian kaukana.

Huippuvuoret ovat kieltämättä yksi niistä paikoista joissa huvittaisi käydä, eikä kuitenkaan tule koskaan käytyä. Toinen samanlainen on Venäjän itäisimmässä kolkassa oleva Kamtshatkan niemimaa.

Tomi kirjoitti...

Isäm maan puallustaja, liput otan vastaan, jos hankitte. Tiedustelisin minkäköhän tähden tällaista mahdollisuutta tarjoatte?

Anonyymi kirjoitti...

Huippuvuorilla louhitaan kivihiiltä, venäläiset käsittääkseni saarten itäosissa enimmäkseen. Longyearbyenin lähistöllä olevat molemmat edelleen toimivat kaivokset ovat Norjalaisten operoimia. Niillä katetaan kylän energiantarve ja loput kuljetetaan Saksaan, kuulemma. Puolalaisilla on kai myös oma tutkimusasemansa saarilla. jne.

Sinne voi aivan hyvin mennä koska tahansa. Norwegianilla Oslon kautta liput maksaa jotain 350e edes takas ja joka päivä on yksi lento molempii suuntiin. Hotelliksi suosittelen Radisson Blu Polar Spitzbergeniä, joka maksaa jotain 100 - 150 / yö.

Siellä on muutama ravintola ja baari ja muuhun Norjaan verrattuna hinnat ovat huippuedulliset.

Eivät ne kai oikeasti mursuja ammu, kyseessä taisi olla hylje (ring seal), mutta semmoinen iso. Minusta se maistuu paremmalle kuin lahtivalas, jossa on oikein "tumman sininen" riistan maku.

Moottorikelkkasafarin oppaan mielestä paras aika vierailla siellä ajoittuu helmikuun lopusta maaliskuun puoliväliin, jolloin vuonot on vielä jäässä ja joka paikkaan pääsee kelkalla, ja aurinko suo jo myös valoaan. (19.4. - 20.8. aurinko on ylhäällä jo 24 tuntia vuorokaudessa, mikä on oppaan mielestä "noloa".

Pelattiin bilistä tod. näk. maailman pohjoisimmalla pöydällä.

Netistä löytyy helposti vinkkejä matkaa suunnitteleville.

t. Pörri

P.S. Kuvat ovat ihan onnettomia, niistä ei näy oikein mitään ja kameran asetukset oli viturallaan, 3MB / kuva.

Tomi kirjoitti...

Kyseessa on sitten norppa (Pusa hispida) (engl. ringed seal). Se on yksi maailman yleisimmista hylkeista. Elaa Suomessa Itameressa ja Saimaassa.